mummo ja kaappikello

Kirjoittelempas tässä pikkuisen tarinan mummelista, joka päätti herättää naapurien huomiota. Illan tullen, kun kaikki valmistautuvat viettämään iltaa rauhassa takkatulen loisteessa, päätin kaiuttaa kaikille lähimmälle naapureille soittoa ja mitä parhainta laulua. Niinpä otin kovaäänisen tabletin ja etsin youtubesta parhaita kappaleita ja annoin äänen kaikua liesituulettimen kautta kaikkialle, minne sitten kuuluikin. Tuli "kotiseutu pohjolassa", ja minä olin tyytyväinen, että joku kuuli ääntä, jota kaiutin tabletilla naapureille. Hiljainen naisen ääni käski muiden olla hiljaa, hän kuuntelee. Kello kirjahyllyssä soitti ja antoi tietoisuuden itsestään, jota muuten ei huomaisi. Kun patterikellot eivät nakuta joka sekuntti, niin moni tykkää niiden soitosta. Tämä pöytäkello soi koko päivän aikaa, enkä minä kelloon tottuneena enää ole aikoihin kuunnellut jokaista tuntisoittoa. Muut sen sijaan nähtävästi kuulevat soiton. Minä en, vaikka kello on samassa huoneessa. Äänessä on sellainen tosiasia, että kun ääneen tottuu, sitä oppii kuuntelemaan, eikä tämä ennen niin paljon häiriötä aiheuttanut ääni edes kuulu korviin. Sitä ihmettelee, soiko koko kello vai onko sen patteri vanha. Patteri on ennen joulua laitettu uutena, joten tämä johtuu ääneen tottumisesta. Minä siis keskityin tabletin kuunteluun, enkä näin ollen ole kuullut kellon tasatuntilyöntejä koko päivänä enkä kiinnittänyt niihin huomiota. Toisin kuin moni seinän takana, oletan. Näin ääneenkin tottuu, minä ainakin, eikä ennen niin paljon häirinnyt kellon ääni häiritse enää.

Naapurini on hiljaista porukkaa. Ei kuulu edes töppösten ääntä, saati tömistelyä. Koira hiljaiseltaan muissa kerroksissa ottaa kantaa ulkoiluttamiseen silloin tällöin. Minun kelloni on vanhan ajan käsin vedettäviä talonpoikaiskelloja suurin osa. Yksi on patterikello, joka soi tasatunnein. Alkuaan, kun ostin kellon, se ei käynyt aikaa ja tämä kello piti viedä kellosepälle, joka vaihtoi koneiston pyynnöstäni ja näin sain ehjän talonpoikaisajan kellon seinälle. Kellon ääni on hakkaava, ei tikittävä ja tämä rassaa korviani. Mutta huomasin senkin, että jos minä pidän kellon iltaan asti päällä ja olen väsynyt muutenkin, en ehkä koskaan kuuntele enkö kuule kellon soittoa, vaikka se soi samassa kämpässä, jossa itse olen. Näin taas kerran kello soi seinällä ,joku soitti ovikelloa kolmelta, potki ovea, huusi postiluukusta käskyjä hiljentää kello, koira rupesi haukkumaan, mutta minä nukuin tuon kaiken läpi. Naapuri soitteli poliisille toisen kerran, että poliisi hiljentäisi kellon. Soitto ei heti tehonnut. Kumn toinen soitto tuli metelistä aamuyöstä, minä nukuin. Kello soi seinällä, poliisi kuunteli oven takana kellon ääntä, eikä kuullut mitään. Sitten kuunneltiin patterin putkia pitkin kuuluvia ääniä, ei kuulunut poliisille, seinän takaa ja katosta kuului hyvin hiljainen pieni ääni, joka ei herättänyt poliisissa vastakaikua. Naapuri kuuntelee nykyään omaa kelloaan ja toiset soittelee hänen patterikellostaan, ei minun enää. Nykyään kelloni ovat hiljaa öisin, samoin minä ja koira.

Tämä tapahtui kuukausi sitten. Hilkulleen viisi oli kello, kun sei soi aamulla ensi kertaa. Naapurin mies oli kuullut soiton kahdelta yöllä, käynyt kuuntelemassa alakerran oven takana, kolunnut yhdeksännenkin kerroksen ja lopulta löytänyt lattiakaappikellon toisen kerroksen päätyasunnosta kuunneltuaan yli puoli tuntia eri ovien takana, kun uni ei tahtonut tulla. Minä tästä unettomuudesta kuulin heti seuraavana päivänä toisen kerroksen eläjältä, joka oli häiriytynyt kolkutteluun ovella ja postiluukusta huutelujen yöllä. Lattiakaappikellon käyttöön kerrostalossa ei lupia tarvita, mutta sellaisen oli tämä pariskunta kysynyt isännöitsijältä ja näin ollen jatkuvat huutelut ja valittelut kaikuivat kuuroille korville. No, unetonkin naapuri päätti näyttää ja osti itse netistä tilaamalla yli kaksi metrisen lattiakaappikellon, jonka saikin viikon kuluttua postin kotiin kuljetuksella kotiovelle asti. Seuraavana iltana hieman ennen kymmentä hiljaisuuden rikkoi messinkinen kellon ääni, joka kaikui jostain keskimmäisistä kerroksista. Kaappikellon omistajapariskunta toisessa kerroksessa ihmetteli kellon ääntä, joka veisasi kirkon kellojen tavoin ja sanoi
Poopoingpoing Poopoingpoing ... Kellon ääni kaikui rapussa läpi seinien. Toisia ääni miellytti, toisia kauhistutti. Minua ääni miellytti ja hiljaisuus tuntui hirveältä, joten mielelläni kuuntelen hiljaisuuden keskellä naapurin lasten ääniä ja kellon soittoa. Suosittelen kuuntelemaan kelloja hiljaisuuden sijaan.