Perheen talousmenot

Riina-Maija Palander on avautunut Anna.lehdessä perheensä taloudenpidosta ja rahankäytöstä.
Kalle Palander vei perheensä vuosia sitten Moncoon, ja Riina-Maija jäi kotiäidiksi lapsille ja kasvavale perheelle. Nyt kun he palasivat Suomeen, ei korkeasti koulutetulle ja kielitaitoiselle perheenäidille läydy työpaikkaa.
Hän tuskailee, että perheen on aikea tulla toimeen hänen työttömyyskorauksellaan ja lapsilisillä. Mies ei anna rahaa talouteen kuin pyytämällä, mikä tuntuu vaimosta vaikealta ja nöyryyttävältä.
Kuinka moni vaimo tuntee tilanteen tutuksi? Itse elin tällaisessa kuviossa koko avioliittoni ajan. Maksoin jopa lainat ja kodinkoneet omasta kukkarostani, vaikka palkkani oli n. 40 % miehen palkasta.

Yhäkö Suomessa on näitä sovinistisia miehia, joiden mielestä kodin ja asumisen kustannukset ovat vaimon reviiriä. Rahan pyytäminen osoittautuu usein vaikeaksi, koska miehen mielestä vaimo on hirveä tuhlari. Turhaa on selitys vuokrasta, sähkölaskusta, lasten talvikengistä, ruuasta ym. Tuhlausta kaikki.
Joka penni oman perheen ylläpitämiseksi on monen miehen mielestä riistoa.
Tyypillistä sekin, että vaikka mies elää vaimon kustannuksella, hän istuu hyvillä mielin ruokapöytään joka päivä, vaikka ei ole antanut vaimolle talousrahaa edes oman ruokansa edestä.
Moni hyvin ansaitseva aviomies elää vaimonsa siivellä, eikä pidä sitä minään. Erotilanteessa sitten järkyttyy, kun on maksettava vastaisuudessa elatusmaksuja, elettyään vuosikausia ilman huolen häivää vaimon maksaessa kaikki lasten menot.

Millainen on oma tilanteesi? Toivoin, että tämä asenne olisi jo poissa nykypäivän miehien maailmankuvasta, mutta vaikuttaa siltä, että se on jollakin lailla sisäänrakennettu piirre.
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Talous.tiukalla kirjoitti:

Riina-Maija Palander on avautunut Anna.lehdessä perheensä taloudenpidosta ja rahankäytöstä.
Kalle Palander vei perheensä vuosia sitten Moncoon, ja Riina-Maija jäi kotiäidiksi lapsille ja kasvavale perheelle. Nyt kun he palasivat Suomeen, ei korkeasti koulutetulle ja kielitaitoiselle perheenäidille läydy työpaikkaa.
Hän tuskailee, että perheen on aikea tulla toimeen hänen työttömyyskorauksellaan ja lapsilisillä. Mies ei anna rahaa talouteen kuin pyytämällä, mikä tuntuu vaimosta vaikealta ja nöyryyttävältä.
Kuinka moni vaimo tuntee tilanteen tutuksi? Itse elin tällaisessa kuviossa koko avioliittoni ajan. Maksoin jopa lainat ja kodinkoneet omasta kukkarostani, vaikka palkkani oli n. 40 % miehen palkasta.

Yhäkö Suomessa on näitä sovinistisia miehia, joiden mielestä kodin ja asumisen kustannukset ovat vaimon reviiriä. Rahan pyytäminen osoittautuu usein vaikeaksi, koska miehen mielestä vaimo on hirveä tuhlari. Turhaa on selitys vuokrasta, sähkölaskusta, lasten talvikengistä, ruuasta ym. Tuhlausta kaikki.
Joka penni oman perheen ylläpitämiseksi on monen miehen mielestä riistoa.
Tyypillistä sekin, että vaikka mies elää vaimon kustannuksella, hän istuu hyvillä mielin ruokapöytään joka päivä, vaikka ei ole antanut vaimolle talousrahaa edes oman ruokansa edestä.
Moni hyvin ansaitseva aviomies elää vaimonsa siivellä, eikä pidä sitä minään. Erotilanteessa sitten järkyttyy, kun on maksettava vastaisuudessa elatusmaksuja, elettyään vuosikausia ilman huolen häivää vaimon maksaessa kaikki lasten menot.

Millainen on oma tilanteesi? Toivoin, että tämä asenne olisi jo poissa nykypäivän miehien maailmankuvasta, mutta vaikuttaa siltä, että se on jollakin lailla sisäänrakennettu piirre.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu