Tapahtui minulle...

Olin n. 8-vuotias kun näin `mummini` haamun mökillä.
Kerroin äidilleni näystäni, äiti ei uskonut.Kun kuvailin mekon mikä `mummillani` oli päällä, äiti oli pyörtyä..Nimittäin mekko oli ollut hänen lempimekko joka päällä hänet haudattiin. Mummini kuoli kolme vuotta ennen syntymääni ja ainoa kuva mikä hänestä oli, oli vihkikuva nuorena ja mustavalkoinen. Olen aina ollut herkkä aistimaan eri
mielialoja.Esim. kaverini tupareissa tuli tosi ahdistava olo.Kun mainitsin asiasta, sain kuulla että vuosikymmeniä sitten oli asunnossa tapahtunut
henkirikos.Ja monissa paikoissa joissa on käynyt kurkkua kuristamaan,on jälkikäteen selvinnyt jotain pahaa.. Nyt kun oma lapsi on pieni(kohta 2v),juttelee
katolle ja naureskelee,mietin, mitä mahtaa nähdä?
Vähän aikaa sitten tuli luokseni,sanoi `äiti` ja
siristi silmiään,aivan kuin setäni,joka kuoli kaksi kuukautta ennen kun lapseni syntyi...kukaan muu ei tee samalla tavalla kun setäni teki... Yliluonnollistako vai kuudes aisti herkässä...?
263424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Se setasi ilmeisesti kavi "moikkaamassa" lastasi, koska ei koskaan voinut olla kosketuksissa haneen silloin kun oli elossa.

Ehka se setasi siristeli niita silmiaan niin paljon lapsellesi, etta hanta alkoi naurattamaan.

Äänestä
  • Sitäpä olen itsekkin miettinyt,koska puhuimme paljon
    siitä setäni kanssa, että kun vauva tulee niin nähdään. Lisäksi setäni ei kuollut luonnollisesti... No, olen kuullut, että lapsen `kuudes aisti` on herkkä ennen kahta ikä vuotta..Ja ainakaan vielä ne mielikuvitus oliot eivät ole saaneet lastani itkemään,vaan nauramaan... =)

    Äänestä

  • ...Noita-Nainen pamauttaa juttua totuuden rintaäänellä. Eikö ole todennäköisempää, että lapsi vain siristeli silmiään? Vai onko tämä taas niitä tapauksia mitä sinulle sattuu päivittäin. On se kumma kun yhtään tapausta ei saada dokumentoitua millään tavalla... varsinkin jos näitä henkivierailuja tapahtuu kokoajan.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    ...Noita-Nainen pamauttaa juttua totuuden rintaäänellä. Eikö ole todennäköisempää, että lapsi vain siristeli silmiään? Vai onko tämä taas niitä tapauksia mitä sinulle sattuu päivittäin. On se kumma kun yhtään tapausta ei saada dokumentoitua millään tavalla... varsinkin jos näitä henkivierailuja tapahtuu kokoajan.

    ...ja sinulle ei ilmeisesti tapahdu koskaan mitaan ns. yliluonnollista?

    Muutenkin ihmetyttaa, kun aivan kuin olisit kateellinen tms., koska sinulle "ei tapahdu mitaan"...

    Äänestä

  • Noita-Nainen kirjoitti:

    ...ja sinulle ei ilmeisesti tapahdu koskaan mitaan ns. yliluonnollista?

    Muutenkin ihmetyttaa, kun aivan kuin olisit kateellinen tms., koska sinulle "ei tapahdu mitaan"...

    Juu minulle ei ole vielä ikinä tapahtunut mitään yliluonnollista. Jos sinulle kerran sattuu niitä niin usein nii kutsu joku paikalle tekemään tutkimusta aiheesta. Funtsi kuinka paljon voisimme oppia näistä lahjoistasi. En ole "en usko ennen kuin omin silmin näen" ihmisiä, mutta nuo teidän kokemuksenne yleensä naurattavat vain. Onnistutte mystisoimaan jokaisen normiasian... ehkä kannattaa miettiä ensin luonnollisia vaihtoehtoja. Ajatelkaa kuinka paljo oikeaa tutkimusta vaikeutatta näillä "väärillähälyytyksillä".

    Toisaalta... jos sinusta se että lapsi siristää silmiään on yliluonnollista... hehe... no juu no sittehä sun elämään mahtuu vaikka mitä kummallista. "Uuh jopas maha murisee... oho ikkunan ohi lensi mustalintu samalla hetkellä!!! Tää on enne!!!"

    Kai tuollekin vitsin yritykselle on "pakko" nauraa...

    Äänestä

  • Noita-Nainen kirjoitti:

    Kai tuollekin vitsin yritykselle on "pakko" nauraa...

    ...olla kovin vitsikäs, mutta nuo teidän tarinanne ovat yleensä tuota tasoa. Enemmän minä nauran sinun jutuillesi... joltain alkoi hehkulamppu temppuilemaan, niin sinä olet jo opastamassa kuinka varmasti vainaja kävi katsomassa... en tietenkään tässä ottanut kantaa, että kävikö paikalla todella jokin henki vaan siihen, että siivutit kaikki ilmeisimmät vaihtoehdot suoraan.

    Äänestä

  • karppa kirjoitti:

    Koska palstan teema on "Rajatieto", eli ns. yliluonnolliset ilmiot, voi ja SAAKIN tuoda esille nimenomaan "naita asioita".

    Tietysti palstan nimi voisi olla "Luonnollisista syista johtuvat hehkulampun hajoamiset"...sitten voitaisiin pureutua kaikkiin mahdollisiin "luonnollisiin syihin".

    Äänestä

Haluaisitko jakaa kokemuksiasi muiden kanssa? Tällaisia kertomuksia kaipaillaan kovasti tuonne Henkien Taloon. Sivusto on vielä niin uusi, että sinne ei juuri mitään ole kertynyt, joten uudet tarinat ovat aina tervetulleita. Tarkoitus ei ole pitää sivustoa minään vanhojen, tunnettujen kummitustarinoiden temmellyskenttänä, vaan paljon mieluummin lukisimme ihmisten omista kokemuksista.

http://www.henkientalo.com

Äänestä

"Esim. kaverini tupareissa tuli tosi ahdistava olo.Kun mainitsin asiasta, sain kuulla että vuosikymmeniä sitten oli asunnossa tapahtunut
henkirikos.Ja monissa paikoissa joissa on käynyt kurkkua kuristamaan,on jälkikäteen selvinnyt jotain pahaa."

Aika monessa paikassa on tapahtunut onnettomuuksia tai murhia :D. Esim. jos minua alkaa koskea masuun Prismassa ja saisin kuulla, että joku kuoli sydänkohtaukseen siellä 10 vuotta aikaisemmin, niin merkitsisikö se mitään? Eikö kyse voisi olla vaikka normaalista vatsan toiminnasta?

"Nyt kun oma lapsi on pieni(kohta 2v),juttelee
katolle ja naureskelee,mietin, mitä mahtaa nähdä?"

Juu penskat tekee kaikkea kummallista... ei se tarkoita mitään. Iha normi lapsen toimintaa.

"Vähän aikaa sitten tuli luokseni,sanoi `äiti` ja
siristi silmiään,aivan kuin setäni,joka kuoli kaksi kuukautta ennen kun lapseni syntyi...kukaan muu ei tee samalla tavalla kun setäni teki... Yliluonnollistako vai kuudes aisti herkässä...?"

Olen kyllä aika varma, että muutkin ihmiset pystyvät siristämään silmiään.

Äänestä
  • itse olen kuulemma 3vuotiaana herännyt ja kysynyt että miksi mummu on täällä ja vartin päästä isoisäni on soittanut että mummu on kuollut.

    Äänestä

  • näkijäkö kirjoitti:

    itse olen kuulemma 3vuotiaana herännyt ja kysynyt että miksi mummu on täällä ja vartin päästä isoisäni on soittanut että mummu on kuollut.

    ..ikinä muuten kysellyt missä mummo on? Olitko kiintynyt häneen? Nimittäin jos mummo oli läheinen ihminen sinulle, niin onko mitään kummallista jos olet häntä kaipaillut. Ihmisiä kuolee niin paljo joka hetki, että totta kai joku saattaa puhua henkilöstä joka on juuri kuollut.

    Äänestä

Lapsesi on perinyt sinulta ylivilkkaan mielikuvituksen ja kuvittelee itselleen ystäviä. Ja mitä ihmeellistä on siinä, että samaan sukuun kuuluvat ihmiset sattuvat siristelemään silmiään samalla tavalla?

Miksi näitä "kokemuksia" ei satu kenellekään tunnetulle skeptikolle? Niitä näkee vain, jos nihin uskoo!

Äänestä
  • ...Että on vain sattumaa, että lapseni siristi silmiä juuri niin kuin kuollut setäni tapasi tehdä(toista samanlaista tapaa en ole koskaan kenelläkään nähnyt). Siristely lapsellani jäi siihen yhteen kertaan. Enkä tarkoita että Prismassa alkaa ahdistaa... Joskus tulee vain sellainen käsittämätön tunne, että jotain pahaa on asunnossa tapahtunut. Ehkä höpöä, mutta minä olin ennen skeptinen kaikelle. Nykyään uskon, koska olen itse kokenut/nähnyt asioita.. =)

    Äänestä

  • Miimu kirjoitti:

    ...Että on vain sattumaa, että lapseni siristi silmiä juuri niin kuin kuollut setäni tapasi tehdä(toista samanlaista tapaa en ole koskaan kenelläkään nähnyt). Siristely lapsellani jäi siihen yhteen kertaan. Enkä tarkoita että Prismassa alkaa ahdistaa... Joskus tulee vain sellainen käsittämätön tunne, että jotain pahaa on asunnossa tapahtunut. Ehkä höpöä, mutta minä olin ennen skeptinen kaikelle. Nykyään uskon, koska olen itse kokenut/nähnyt asioita.. =)

    Lapsen silmien siristely ja epämääräiset tunteet tietenkin saavat pahimmatkin skeptikot ajattelemaan toisin...

    Äänestä

Usein mielikuvitus olennoiksi väitetään kaikkea mitä lapset näkee, mutta itse vielä muistan nähneeni lapsena "jotain" mitä aikuiset eivät nähneet ( olen nyt 27 v ) vanhempani ja isovanhempanikin muistavat miten sanoin että "tuolla on jotain jolla on asiaa" ja osoitin ikkunasta ulos. Minulle oli opetettu ettei kummituksia ja keijukaisia ole olemassa ja sen uskoin jo silloin muutaman vuoden ikäisenä, ja siksi suuresti ihmettelinkin mitkä "olennot" minua puhuttelivat. Toisaalta kuullostaa naurettavalta mutta kun nyt aikuisenakin sen muistan. Ja silloin pienenä lupasin itselleni että isona uskon jos joku lapsi kertoo minulle näkevänsä "jotain"

Äänestä

...meitä on muitakin täällä, ei olla ainoita.. Ja Karppa,en ehkä osaa kuvailla tarpeeksi hyvin kokemuksiani,mutta tiedän, että kaikki mitä itse olen kokenut, eivät ole olleet höpöjä.Minäkin 30 ikävuoteen olen kokenut ja nähnyt kaikenlaista `normaalia` ja `epänormaalia`.Mutta kuka on oikea henkilö sanomaan mikä on normaalia?Toisen normaali on toisen epänormaali ja päin vastoin... Uskoo ken tahtoo. Ja tiedoksi Karppa ja muut skeptiset: Ihminen ottaa vain sen määrän tietoa ja kokemuksia kun itse haluaa.Jos et usko mihinkään etkä halua nähdä mitään,luultavasti et koekaan mitään... Minun mielipide.. =)

Äänestä
  • ...en minä olettanutkaan, että tekisit meille 100% varmat ja hyvät dokumentit aiheesta. Se että väänsit niistä suoraan yliluonnollisia kykyjä sun muuta jäi häiritsemään minua. Varsinkin kun kaikki kuvailemasi jutut olivat vain joko normaalintoimintaan mahtuvia tai sitten vain niin vähän kuvailtuja etten voinut tehdä mitään johtopäätöksiä (Meinaan sitä mummon mekko hommaa).
    Saat vain itsellesi ja lapsellesi ongelmia ja epäterveen elämäntyylin, jos sekoitat normaali-ilmiöihin ihan turhaan yliluonnollista. Ja mitä edes hyötyisit itsepetoksesta?

    "Uskoo ken tahtoo. Ja tiedoksi Karppa ja muut skeptiset: Ihminen ottaa vain sen määrän tietoa ja kokemuksia kun itse haluaa.Jos et usko mihinkään etkä halua nähdä mitään,luultavasti et koekaan mitään..."

    Tuo on vain yksilökuvaus mikä stämmää muuten 100% sinuun. Nähden että et edes harkinnut luonnollisia vaihtoehtoja vaan suoraan oletit kaiken olevan jotain henkivierailuja ja haamuja. On muuten ihan tervettä ensin hieman epäillä mitä kuulee ottaen huomioon kuinka paljon bullshittiä liikkuu aalloilla. Mutta tottakai tulet kokemaan paljon yliluonnollista... nähden minkälaiset kriteerit sinulla määrittävät yliluonnollisuuden rajat :D.

    Olen kiinnostunut kyllä yliluonnollisista ilmiöistä ja muutenkin olen avaramielinen henkilö,mutta en kuitenkaan usko kaikkea mitä kuulen vaan tosiaankin vaadin edes jotai näyttöä. Jos en ajattelisi näin niin päätyisin samaan umpikujaan kuten suurin osa tämän palstan väestä. Palstan trendi tuntuu olevan "Usko kaikki mielenkiintoiselta kuulostava ja morkkaa epäilijöitä!!!"

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    ...en minä olettanutkaan, että tekisit meille 100% varmat ja hyvät dokumentit aiheesta. Se että väänsit niistä suoraan yliluonnollisia kykyjä sun muuta jäi häiritsemään minua. Varsinkin kun kaikki kuvailemasi jutut olivat vain joko normaalintoimintaan mahtuvia tai sitten vain niin vähän kuvailtuja etten voinut tehdä mitään johtopäätöksiä (Meinaan sitä mummon mekko hommaa).
    Saat vain itsellesi ja lapsellesi ongelmia ja epäterveen elämäntyylin, jos sekoitat normaali-ilmiöihin ihan turhaan yliluonnollista. Ja mitä edes hyötyisit itsepetoksesta?

    "Uskoo ken tahtoo. Ja tiedoksi Karppa ja muut skeptiset: Ihminen ottaa vain sen määrän tietoa ja kokemuksia kun itse haluaa.Jos et usko mihinkään etkä halua nähdä mitään,luultavasti et koekaan mitään..."

    Tuo on vain yksilökuvaus mikä stämmää muuten 100% sinuun. Nähden että et edes harkinnut luonnollisia vaihtoehtoja vaan suoraan oletit kaiken olevan jotain henkivierailuja ja haamuja. On muuten ihan tervettä ensin hieman epäillä mitä kuulee ottaen huomioon kuinka paljon bullshittiä liikkuu aalloilla. Mutta tottakai tulet kokemaan paljon yliluonnollista... nähden minkälaiset kriteerit sinulla määrittävät yliluonnollisuuden rajat :D.

    Olen kiinnostunut kyllä yliluonnollisista ilmiöistä ja muutenkin olen avaramielinen henkilö,mutta en kuitenkaan usko kaikkea mitä kuulen vaan tosiaankin vaadin edes jotai näyttöä. Jos en ajattelisi näin niin päätyisin samaan umpikujaan kuten suurin osa tämän palstan väestä. Palstan trendi tuntuu olevan "Usko kaikki mielenkiintoiselta kuulostava ja morkkaa epäilijöitä!!!"

    Sanoit "Se että väänsit niistä suoraan yliluonnollisia kykyjä sun muuta jäi häiritsemään minua".

    Samalla tavallahan itse väännät asiat mieluisiksi. Tunnut aivan yhtä sokealta.

    Ja ei, en ole itse kokenut/nähnyt mitään enkä usko näkevänikään. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vähättelisin muitten kertomuksia - paljon meillä on vielä opittavaa tästä maailmasta.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Mitkä väännän mieluisiksi? Onko epäily sokeutta?
    Ja totta kai vähättelen kertomuksia missä kuvaillaan huonosti jokin tapahtuma ja heti ollaan olettamassa, että ny kyllä kävi jotain yliluonnollista varmasti. Voihan sitä tietenkin silti aina funtsia, että onko kyseessä mahdollisesti jokin yliluonnollinen tapahtuma... en minä siinä asiassa mikään sokea ole. Kuitenkin se että kaikista ilmeisimmät vaihtoehdot hyljättiin heti ja käytiin puhumaan hengistä sun muusta jäi takaraivoon kolkuttamaan miulla.

    " - paljon meillä on vielä opittavaa tästä maailmasta."

    Mitenkä me voidaan ikuna ees mitään oppia, jos ei osata ajatella kriittisesti. Eihä sitä oikeaa infoa silloin ikuna saavuteta, jos todisteiksi kelpaa kaikki mikä vain kuulostaa fantsulta.

    Kirjoitit aiemmin

    "..ikinä muuten kysellyt missä mummo on? Olitko kiintynyt häneen? Nimittäin jos mummo oli läheinen ihminen sinulle, niin onko mitään kummallista jos olet häntä kaipaillut. Ihmisiä kuolee niin paljo joka hetki, että totta kai joku saattaa puhua henkilöstä joka on juuri kuollut."

    Juu, on toki mahdollista. Mutta se, että herätään kesken unien ja noin sopivasti pistää miettimään. Heittämäsi kommentti oli suoraan "en usko" inttämistä.

    Taidat olla täys spede.

    Äänestä

  • just kirjoitti:

    ...sanoin, tämän palstan trendi on skeptikkojen vainoaminen. Harmi jos olen mielestäsi spede, mutta täytyy sinunkin ymmärtää etteivät kaikki ihmiset ole niin pällejä, että uskovat todeksi kaiken mikä kuulostaa hienolta. Jos Miimu omaa joitakin kykyjä, niin hän voisi ilmottautua johonkin tutkimukseen ja asia olisi selvä. Kiidättäisivät häntä vaikka jossain taloissa missä on sattunut murhia tai jotain...

    Kirjoitin edelliset kommentit.

    En itse usko näihin juttuihin - ainakaan ennen kuin näen. Kuitenkin uskon ihmisten sanomisiin. Toisten puheiden vähättely on kieltämistä eikä skeptisyyttä. Olet ottanut inttäjän roolin etkä osaa siitä irtautua.

    Tarinoiden taustalla on aina eri syyt mutta itse tarinoiden kieltäminen ei johda mihinkään. Täälläkin on aloitettu keskusteluita tyyliin "on esitetty teoria että.." ja heti joku kaltaisesi yli-ihminen tuumaa "joojoo, ei oo todisteita" vaikka mitään ei olisi *väitettykään*.

    Tuossa aikasemmassa jutussa, mihin viittasin aiemmin, heitit heti kehiin "olethan ennenkin ajatellut isoäitiäsi". Mikä helvetin vastakommentti tuo oikein on? Järkevä ihminen olisi kysynyt "oliko se tosiaan vartin sisään?", "ajattelitko isoäitiäsi nukkumaan mennessä" jne. Eikä ruennut inttämään.

    Mene nyt hyvä ihminen itseesi ja katso vaikka aluksi sanakirjasta mitä skeptikko tarkoittaa.

    ...että skeptikoita on olemassa ja niin pitääkin. En heti ajatellut kokemistani asioista yliluonnollista.Mutta 8-vuotiaana en osannut ajatella mummoni näkemisestä mitään ihmeellistä.Ja kokemus oli niin `jännä` että kieltäydyin ajattelemasta asiaa kokonaan.Myöhemmin vasta ymmärsin näkemäni.En tuntenut mummoani,kuoli kolme vuotta ennenkuin synnyin.Mutta olin nähnyt hänen hääkuvansa kirjahyllyssä,joten tunnistin sen mummokseni.Eipä siinä paljon looginen selitys tule mieleen kun oma kuollut mummi leijailee ohitse. Vai oisko ollut naapurin mummu keskellä yötä, skeittilaudalla hakemassa vintiltä kynttilää...Ken tietää =).Ja oikeasti Karppa, ei se ole kauhean mukavaa kokea niitä tuntemuksia jota koen..Kaipa sitä voisi alkaa tienata ehdottamallasi tavalla, olen kuitenkin hoitoalalla ja uskon lääketieteeseen, en ihmeparannuksiin. Taidan pysyä kuitenkin omassa ammatissani..En ole mikään friikki joka sekoittaa lapseni pään hölynpölyllä,tai sinne päin mitä kuvailit.. Olen vaan herkempi aistimaan asioita kuin monet muut.Onko siinä jotain pahaa? Itse en ole halunnut tätä,mutta koska minulla `tämä`nyt on,niin miksi en käyttäisi sitä..Noh, nyt tämä omituisuus lähtee iltapuhteisiin.Kiitos kaikki kommenteista! =)

    Äänestä

  • voi tsiisus kirjoitti:

    Kirjoitin edelliset kommentit.

    En itse usko näihin juttuihin - ainakaan ennen kuin näen. Kuitenkin uskon ihmisten sanomisiin. Toisten puheiden vähättely on kieltämistä eikä skeptisyyttä. Olet ottanut inttäjän roolin etkä osaa siitä irtautua.

    Tarinoiden taustalla on aina eri syyt mutta itse tarinoiden kieltäminen ei johda mihinkään. Täälläkin on aloitettu keskusteluita tyyliin "on esitetty teoria että.." ja heti joku kaltaisesi yli-ihminen tuumaa "joojoo, ei oo todisteita" vaikka mitään ei olisi *väitettykään*.

    Tuossa aikasemmassa jutussa, mihin viittasin aiemmin, heitit heti kehiin "olethan ennenkin ajatellut isoäitiäsi". Mikä helvetin vastakommentti tuo oikein on? Järkevä ihminen olisi kysynyt "oliko se tosiaan vartin sisään?", "ajattelitko isoäitiäsi nukkumaan mennessä" jne. Eikä ruennut inttämään.

    Mene nyt hyvä ihminen itseesi ja katso vaikka aluksi sanakirjasta mitä skeptikko tarkoittaa.

    ...tuskin liittyy enää aiheeseen.

    Äänestä

  • Karppa kirjoitti:

    ...tuskin liittyy enää aiheeseen.

    Varsin tyypillinen vastakommentti kun osuu ja uppoaa. Kuten sanoin:
    "Taidat olla täys spede"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miimu kirjoitti:

Olin n. 8-vuotias kun näin `mummini` haamun mökillä.
Kerroin äidilleni näystäni, äiti ei uskonut.Kun kuvailin mekon mikä `mummillani` oli päällä, äiti oli pyörtyä..Nimittäin mekko oli ollut hänen lempimekko joka päällä hänet haudattiin. Mummini kuoli kolme vuotta ennen syntymääni ja ainoa kuva mikä hänestä oli, oli vihkikuva nuorena ja mustavalkoinen. Olen aina ollut herkkä aistimaan eri
mielialoja.Esim. kaverini tupareissa tuli tosi ahdistava olo.Kun mainitsin asiasta, sain kuulla että vuosikymmeniä sitten oli asunnossa tapahtunut
henkirikos.Ja monissa paikoissa joissa on käynyt kurkkua kuristamaan,on jälkikäteen selvinnyt jotain pahaa.. Nyt kun oma lapsi on pieni(kohta 2v),juttelee
katolle ja naureskelee,mietin, mitä mahtaa nähdä?
Vähän aikaa sitten tuli luokseni,sanoi `äiti` ja
siristi silmiään,aivan kuin setäni,joka kuoli kaksi kuukautta ennen kun lapseni syntyi...kukaan muu ei tee samalla tavalla kun setäni teki... Yliluonnollistako vai kuudes aisti herkässä...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu