Varaudu ongelmiin!

RankkaKokemusTakana

Varsin useinhan ongelmien lähtökohtana on juuri se epäkelpo ja tehtävään soveltumaton isäntäperhe.

Ilmoitettaessa epäkohdista järjestölle, toivotun ja luvatun isäntäperheen vaihdon sijaan edessä onkin yleensä isompi ongelma, kun vaihto-oppilas huomaa olevansa ongelmissa sekä isäntäperheen että järjestön kanssa eli käytönnössä yksin, heitteillä. Luvattua apua ja turvaverkostoa ei näy eikä kuulu.
Vielä kun vanhempia kielletään jyrkästi puuttumasta asioihin ja nuorelta rajoitetaan yhteydenpito omiin vanhempiin, on tilanne nuorelle ahdistava ja kaoottinen.

Eristämällä nuoren, järjestöt luovat otollisen pohjan nuoren savustamiselle omasta halusta kotimatkalle. Mikäli vaihtari kestää ja sietää tilannetta, järjestö pehmittää lisää heittämällä peliin muutamat warning letterit, kiristäen sääntöjä sekä luoden mielivaltaisesti uusia määräyksiä, uhkaillen samalla erottamisella.

Vaikein tapaus järjestölle lienee fiksu nuori, joka oivaltaa pelin ja osoittautuu luupääksi. Hän sietää, hankkii näytön ja päättää, ettei lähde kotiin, vaan järjestö saa luvan hoitaa sopimuksen edellyttämän isäntäperheen...
Mitä tekeekään järjestö tässä äärimmilleen viedyssä tilanteessa? Järjestöhän ei luovuta, eikä myönnä virheitään -koskaan. Näissä tapauksissa järjestö lisää panoksia toimintakaavansa mukaisesti ja turvautuu yhteen likaisemmista tempuistaan eli tekaisee syyn ja erottaa vaihtarin perusteettomasti. Näin nuori pakotetaan ilman omaa tahtoaan ja ilman perusteita yllättäen kesken vaihdon kotimatkalle. Tieto päätetystä ja laskelmoidusti toteutettavasta äkkilähdöstä salataan ja annetaan nuorelle yleensä vasta lähtöhetkillä täytenä shokkina. Äärettömän traumatisoiva kokemus niin nuorelle itselleen kuin koko perheelle!

Kotiutuksen jälkeen järjestö pitää tietty tiukasti kiinni saamistaan rahoista ja katkaisee välittömästi yhteyden. Maajohtaja saattaa kieltää tylysti yhteydenpidon kaikkiin nuoren vaihdosta vastanneisiin tahoihin kohdemaan toimisto mukaan lukien, eikä ota itse puheluja vastaan, vaan kehottaa viemään jutun suoraan kuluttajariitalautakuntaan tai oikeuteen.. Asenne tapauksessamme oli "Ihan sama, ei kiinnosta!"

Tämän kaiken itsekin kokeneena ja läpi käyneenä (STS/Mira Silvonen), olen selvittänyt järjestöjen toimintaa vuosikaudet, myös muissa maissa. Olen vakuuttunut näistä erittäin likaisista, laskemouduista ja jopa rikolliset piirteet täyttävistä vakiintuneista toimitavoista. Siinä määrin ja toistuvasti näitä tapauksia ilmenee, ettei todellakaan voi puhua yksittäistapauksista.

Hyviä vaihtokokemuksia on varmasti osa, mutta ne eivät kompensoi näitä järkyttäviä elämänikuisia muistoja ja nuorten nöyryytyksiä, jotka pahimmissa tapauksissa ovat johtaneet vuosikymnenien traumoihin ja terveydellisiin ongelmiin.
Ymmärrän hyvin joidenkin kirjoittajien tuohtumuksen ja vihan järjestöjä kohtaan, siksi paljon monilla on kärsimystä takanaan.

On tervettä tuntea iloa onnistuneesta vaihtokokemuksesta, mutta yhtälailla tervettä on myös tuntea pettymystä ja vihaa kokiessaan lapseensa kohdistettua tietoista sekä laskelmoitua julmaa henkistä väkivaltaa.

On myös tervettä ottaa avoimin mielin selvää asioista, jota suosittelen kaikille!

40

644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hommathoitoon

      "On tervettä tuntea iloa onnistuneesta vaihtokokemuksesta, mutta yhtälailla tervettä on myös tuntea pettymystä ja vihaa kokiessaan lapseensa kohdistettua tietoista sekä laskelmoitua julmaa henkistä väkivaltaa". Niillä joiden asiat ovat menneet pieleen tarvitsevat yleensä enemmän empatiaa ja on myös enemmän tarvetta puhua asioista. Jotkut kirjoittajat (en tiedä onko vaihtoyritykset joskus niiden takana) ei vaikuta sitä tajuavan. Parhaimillaan voi käyttää kokemuksesna rakentavasti, esim yrittää ehkäistä ettei muut joudu samaaan tilanteeseen niinkuin "RankkaKokemus Takana". Parmempi toimia jos pystyy kuin tulla apaattiseksi. Tosi hyvä kirjoitus!!!

      • JärkyttynytÄiti

        Ei kai me sen enempää olla mieleltämme järkkyneiltä mitä nyt nuo järjestöt järkytti mieltämme pahoinpitelemällä lapsemme henkisesti!
        Haukkukoot vaan mikskä haluaa. Niinhän ne haukkui meidän lapsetkin.
        Me ollaan kuitenkin oikeassa tässä asiassa. Järjestöjen toiminta vaan ylittää normi-ihmisen sietorajan ja asialle vaan on tehtävä jotain niiden ketkä vaan suinkin kokemustensa jälkeen jaksaa jos ei muuta niin kirjoitellaan...

      • HyvääPäivääVaan

        Mieleenpainuva oli erään suomalaisen vaihtaripojan tapaus. Laitettiin usean muun vaihtarin kanssa PARAKKIIN asumaan jonnekin syrjäkylälle, missä kävi "koulua", jossa ei montaa muuta oppilasta ollut näiden vaihtarien lisäksi. Kun lähes puolen vuoden päästä sai "isäntäperheen" kehtaa järjestö potkaista pojan pois "ohjelmasta" syynä pojan huono koulumenestys perusteenaan. Ja vielä, että ihan itse tunnusti, ettei panostanut koulunkäyntiin parakissa asuessaan!!!
        Muistuttaa todella paljon meidän keissiämme.
        Mitä olette mieltä? Toimiko järjestö oikein ja kohtuullisesti?

      • NäitäRiittää

        Muistan hämärästi tapauksen... Oliko EF keissi, joka päätyi käräjille?
        Tämähän oli vaan yksi esimerkki järjestöjen normitoiminnasta ja perhepulasta!

      • Järjestöntämielivaltaa

        Tziisös että ihan "opintojen laiminlyönnin" takia ef:n ei tarvinnut maksaa takaisin, kuin puolet rahoista!!! Mitä vttua?!?
        Tällainenkin on ihan turhaa ja törkeästi sitten pilattiin vaihtarin toinenkinpuolisko vuodesta. Mitkähän mahtaa olla tuonkin pojan fiilikset vaihtarijärjestöistä? Jäikö hyvä muisto elämän parhaasta vuodesta?

    • TietoaJaVinkkejä
    • TällainenMiljoonabisnes
      • serser

        "Palstalla ilmenevästä kovasta häirinnästä huolimatta"

        Hetkinen. Selittäisitkö tarkemmin, mitä on palstalla ilmenevä kova häirintä! Onko varsin harvoin tapahtunut asiattoman kommentin poisto kovaa häirintää? Vai mitä tarkoitat?

        Ylilyöntejä täällä on paljon, ihan joka ketjussa.

      • Kenenylilyönneistäkyse
        serser kirjoitti:

        Järjestöt siis kokevat omasta toiminnastaan kertovat uutislinkit ja tuomiot ylilyönteinä?
        Eiköhän olisi aihetta tarkastella sitä omaa toimintaa ja miettiä missä liiraa, jos toiminta ei kestä päivänvaloa!
        En ala jokaista poistettua juttua kommentoimaan erikseen, mutta minkä näet ylilyöntinä esimerkiksi tässä kolmesti sivuilta poistetussa jutussa: "Request for information about Charles T. Ritz"??
        Kysymys oli poliisin julkaisemista tiedoista ja pyynnöstä saada lisätietoja, koskien tätä vaihto-oppilastoiminnassa vuosikausia häärännyttä pedofiilia. Oliko poiston taustalla järjestön tarve salata tämäkin asia, koska tutkimuksissa oli todettu tämän pedarin hostanneen suomalaisiakin vaihtareita ja heiltä pyydettiin tietoja?!
        Toivottavasti ymmärrät, miten järjestöjen käyttäytyminen tällä palstalla vahvistaa myös käsitystä siitä vastuuttomasta ja rikollismielisestä toiminnasta.

      • TietoiskujaSeuraa
        serser kirjoitti:

        "Palstalla ilmenevästä kovasta häirinnästä huolimatta"

        Hetkinen. Selittäisitkö tarkemmin, mitä on palstalla ilmenevä kova häirintä! Onko varsin harvoin tapahtunut asiattoman kommentin poisto kovaa häirintää? Vai mitä tarkoitat?

        Ylilyöntejä täällä on paljon, ihan joka ketjussa.

        Ylilyönnithän on järjestöjen tekosia! Poistetuissa kommenteissa on paljastettu joku arempi juttu järjestöstä tai sen "ylilyönneistä", joka on kyllä kaunisteltu nimitys siitä vilpistä, valehtelusta ja henkisestä väkivallasta, mitä nämä kaikenmaailman managerit harjoittavat!
        Jutun poisto on meille merkki asiasisällön merkityksestä ja niinpä onkin aihetta tuoda sensuroitu juttu esiin tavalla tai toisella... ja vielä muillakin palstoilla!

      • MaajohtajatSensuroi
        serser kirjoitti:

        "Palstalla ilmenevästä kovasta häirinnästä huolimatta"

        Hetkinen. Selittäisitkö tarkemmin, mitä on palstalla ilmenevä kova häirintä! Onko varsin harvoin tapahtunut asiattoman kommentin poisto kovaa häirintää? Vai mitä tarkoitat?

        Ylilyöntejä täällä on paljon, ihan joka ketjussa.

        Haluaisin kysyä serseriltä, miksi vaihto-oppilaita hyväksikäyttäneistä pedofiileista ollut ketju vaadittiin kokonaisuudessaan poistettavaksi??? Siinähän oli ulkolaisissa lehdissä olleita uutisia tuomioista yms. Miksi näitä kauhukojemuksia ei saisi Suomessa käsitellä??? Ai niin, bisnekset kärsii...

      • JärjestötHaluaaSalata
        MaajohtajatSensuroi kirjoitti:

        Kenen ylilyönnistä serserin mukaan näin vakavan asian salaamisessa on kysymys???

      • serser
        MaajohtajatSensuroi kirjoitti:

        Haluaisin kysyä serseriltä, miksi vaihto-oppilaita hyväksikäyttäneistä pedofiileista ollut ketju vaadittiin kokonaisuudessaan poistettavaksi??? Siinähän oli ulkolaisissa lehdissä olleita uutisia tuomioista yms. Miksi näitä kauhukojemuksia ei saisi Suomessa käsitellä??? Ai niin, bisnekset kärsii...

        Hyvänen aika sentään, mistä minä sen tietäisin? Ei minua kiinnosta poistetut ketjut ja kommentit enkä päivystä täällä jatkuvasti. Mutta noin yleisesti ottaen asiattomat ketjut ja kommentit poistetaan, joten ketju on ollut asiaton. Kai sinäkin nyt sen ymmärrät.

      • Turhaalässytystätaas

        Ajattelin, että tietäisit, kun esitit että: "Ylilyöntejä täällä on paljon, ihan joka ketjussa." Et sitten tiennytkään! Tällaisia turhanpäiväisiä väittämiä ja syytöksiähän järjestöt esittävät vaihtareistakin ilman sen kummempaa tietoa ja perusteita!
        Menisitte asiaan ja ottaisitte osaa keskusteluun turhanpäiväisen lässytyksen sijaan, kun kerran palstalle roikutte!

      • serser
        Turhaalässytystätaas kirjoitti:

        Ajattelin, että tietäisit, kun esitit että: "Ylilyöntejä täällä on paljon, ihan joka ketjussa." Et sitten tiennytkään! Tällaisia turhanpäiväisiä väittämiä ja syytöksiähän järjestöt esittävät vaihtareistakin ilman sen kummempaa tietoa ja perusteita!
        Menisitte asiaan ja ottaisitte osaa keskusteluun turhanpäiväisen lässytyksen sijaan, kun kerran palstalle roikutte!

        Niin ylilyöntejä täällä on paljon ihan joka ketjussa, sen voi lukea jokainen joka ketjusta. Mutta sitä en voi tarkemmin tietää, mitä on poistettu. Alan epäillä, että sinun aloituksiasi ja kommenttejasi on poistettu, kun sen kerran niin hyvin tiedät. Asiattomat ketjut ja kommentit poistetaan, niin jotain asiatonta on silloin ollut.

        Täällä muuten saa roikkua ja lässyttää kuka tahansa, et ainoastaan sinä.

      • Voivoisentään

        Saa toki, ja minkäs sille voi jos ei aiheesta ja aihealueen ongelmista kykene keskustelemaan.
        Me jatkamme tietoiskuja alan ongelmista...

    • NänVaraudutEnnalta

      "Voiko ongelmia ehkäistä ennalta?", kysytään usein.
      Useimmissa riitautetuissa jutuissa on ollut kyse epäinhimillisistä asuinolosuhteista ja /tai sopimattomasta isäntäperheestä. Näissä tapauksissa on kysymys järjestön tekemästä sopimusrikkomuksesta. Asioihin, jotka kuuluvat sopimukseen ja järjestön vastuulle, ei voi ennalta vaikuttaa, mutta niihin voi varautua.
      Mikäli suunnittelet vaihtoon lähtöä ja harkitset eri järjestöjen välillä, tee voitavasi ennakkoon ja selvitä itsesi kannalta tärkeitä asioita. Tällöin ei niin moni asia tule yllätyksenä, mikäli kohtaat ongelmia:

      https://csfessuomi.wordpress.com/2017/01/30/tarkeita-kysymyksia/

    • Oiiikuinkakivaaaaa
    • Aijaijaitaas

      En nyt taas halua olla vainoharhainen, mutta kuka kummahan se on taas käynyt pyytämässä kommentin poistamista tuosta pari kommenttia ylöspäin?
      Kuka nyt haluaisi parin "pöhkön" pöhköjä kommentteja poistattaa?

      • IhanPöhköö

        Tämmöttii tekivät järjestöt yhdelle, ei kun siis PARILLEKYMMENELLE!!!!! vaihtarille ihan kertalaakista!!
        Ja joku järjestöläinen taisi päästä palkkntomatkalle sijoitettuaan kakskyt vaihtaria parakkiin! Mitäs mieltä lukijat tästä ootte?

        "Oikeus määräsi matkan järjestäneen EF Educationin maksamaan korvauksia pojalle ja hänen perheelleen.

        Nuorukainen lähti vaihto-oppilaaksi Oregoniin lukuvuodeksi 2008-2009. Hän joutui kantajien mukaan asumaan syyslukukauden hiljaisessa maalaiskylässä, jossa parikymmentä vaihto-oppilasta oli majoitettu parakkeihin vaatimattomiin oloihin.

        Oppilaista huolehtivat palkatut kodinhoitajat. Koulussa oli kantajien mukaan heikkoa opetusta ja vaihto-oppilaiden lisäksi vain pari paikallista lasta.

        EF Education myönsi, että kohteessa oli puutteita. Se yritti järjestää pojalle syksyn mittaan uuden asuinpaikan, mutta yritykset kariutuivat.

        Nuorukainen pääsi muuttamaan kevätlukukauden alussa Texasiin uuteen perheeseen, jonka hän oli löytänyt sukulaistensa kautta. Opiskelu tyssäsi kuitenkin edellisestä koulusta saatuihin huonoihin arvosanoihin, ja poika passitettiin kotimatkalle.

        Hän myönsi, ettei ollut opiskellut pikkukylässä kunnolla, koska oli odottanut koko ajan siirtymistä uuteen paikkaan.

        Helsingin käräjäoikeus määräsi EF Educationin maksamaan pojalle ja hänen vanhemmilleen puolet vaihto-oppilasvuoden hinnasta. Toista puolta ei tarvitse korvata, koska vuoden keskeytyminen johtui opiskelujen laiminlyönnistä.

        Oikeuden mukaan kantajat eivät saaneet vastinetta rahoilleen, sillä oppilaan sijoittuminen perheeseen olisi ollut keskeinen osa tehtyä sopimusta.

        Harvinainen tapaus

        Vaihto-oppilasvuodet työllistävät oikeutta ja kuluttajaviranomaisia varsin harvoin. Kuluttajariitalautakunnassa on ollut kymmenen viime vuoden aikana parikymmentä niihin liittyvää tapausta.

        Niissä on ollut kyse esimerkiksi sopimattomiksi koetuista isäntäperheistä.

        EF Education järjestää myös kielimatkoja, joihin liittyvän kärhämän vuoksi se on ollut Kuluttajariitalautakunnan mustalla listalla. Syynä on tapaus, jossa kielimatkalainen oli lähetetty ilman varoituksia kotiin vähäisen alkoholinkäytön vuoksi vain parin matkapäivän jälkeen.

        Lautakunta suositteli, että yritys korvaisi puolet matkan hinnasta, koska lopputulos oli matkalaisen kannalta kohtuuton. "

      • Kukaonpöhkö
        IhanPöhköö kirjoitti:

        Puoli vuotta parakkimajoitusta ja ef peräti myönsi majoituksessa olevan puutteita!
        Pitäiskö itkeä vai nauraa. Tämä on juuri tätä psykologista manimulointia. Asia selvä kuin vesi kaikille normijärkisille. Majoitushan oli ihan muuta mitä sovittu!!!

      • RiidatEiLopu

        Juttu uutisoitiin vuonna 2010 mm. Iltasanomissa tällaisella otsikolla: "Suomalaisnuorukaisen vaihto-oppilasvuosi meni täysin pipariksi - sai korvauksia oikeudesta"
        Mitä tulee siihen, että "vaihto-oppilasvuodet työllistävät oikeutta ja kuluttajaviranomaisia varsin harvoin", niin täytyy todeta, että huonompaan suuntaan on ala mennyt! Oikeuteen on EF haastettu useampaan kertaan ja myös tämän keissin jälkeen. Vuoden 2010 jälkeen on myös STS:llä ollut yhtenään juttuja niin kuluttajariitalautakunnassa kuin käräjilläkin. Rinta rottingilla on maajohtaja näitä törkeyksiään hoidellut, useita saman aikaisestikin.
        Järjestöjä helpottaa suuresti, että vain harva jaksaa lähteä taistelemaan oikeuksistaan näitä huijareita vastaan.

      • ParakkiVaiAsuntovaunu
        Kukaonpöhkö kirjoitti:

        Puoli vuotta parakkimajoitusta ja ef peräti myönsi majoituksessa olevan puutteita!
        Pitäiskö itkeä vai nauraa. Tämä on juuri tätä psykologista manimulointia. Asia selvä kuin vesi kaikille normijärkisille. Majoitushan oli ihan muuta mitä sovittu!!!

        Parakki- ja asuntovaunumajoituksia ilmaantuu yhtenään vaihtareille. Trailer parkithan on järjestöjen mielestä ihan ok. Järjestöthän eivät suostu erittelemään ja mainitsemaan isäntäperheille asetettavia minimikriteereitä (Huom. Kielletty kysymys!) Kaikki kelpuutetaan! Tämä on jokaisen syytä tiedostaa vaihtoa suunnitellessa!

      • KirjalleTilaus

        Näin sitä järjestöt haluavat totuuden toiminnastaan pois ihmisten silmistä... Sensuurilla pyritään salaamaan toiminnan törkeydet.
        Ei sitä kirjaa alan pimeästä puolesta olla todellakaan turhaan kokoamassa!

    • Hommathoitoon

      Puhuin muutama kuukausi sitten nykyään eläkkeellä olevan työkaverini kanssa omista kokemuksistamme. Hänen poikansa keskeytti vuotensa 1990-luvulla (STS). Hänkin sanoi että kaikki vaihtoon lähtöä suunnittelevat tarvitsisivat kunnon oppaan mm. miten kuluttajana suojautua. Muistan myös miten pojan ongelmat vaikuttivat häneen silloin. Itse ajattelimme että oli yksittäisestä tapauksesta ja epäonnesta kysymys mutta emme koskaan mm tämän tiedon takia harkinneet STS:än valitsemista. Explorouksesta löysimme hiukan negatiivisia juttuja, esim Expressen " Res med Explorius-bli våldtagen!". Ajattelimme että todennäköisyyden että nuoremme vuosi menisi pilalle täytyy olla tosi pieni mutta kuinkas sitten kävinkään. Sekä hänelle etta monelle muulle. Opasta olisi mekin tarvittu vaikka ei ihan aloittelijoita oltu "alalla"

    • HänetkinErotettiin

      Tässä norjalaispojan "elämän paras vuosi".
      Järjestönä törkeilee mikäpäs muu kuin CETUSA! Ensin majoitetaan poika köyhään perheeseen, joka lainaa vaihtarilta rahaa, sitten syytetään vaihtaria ja lähetetään kotiin!
      Mahtitoimintaa taas kerrassaan Exploriuksen yhteistyökumppanilta ja sisarjärjestöltä!
      Juttu vuodelta 2009 ja jo silloin todettu: "The problems are systemic throughout the CETUSA organization", mutta sama meno jatkuu edelleen! Voiskohan Exploriuksen Country Manager Anu Hutsu-Peltonen ottaa joskus itse kantaa näihin järjestönsä törkyjuttuihin, eikä laittaa vaihtareita kehumaan ja tekemään oikaisuja kuten Iltalehdessä olleen Anuleenankin jutun jälkeen? Eikö vastuu ja vastaaminen kuulu niinkun maajohtajan toimenkuvaan?
      Norjalaispojan törkeästä kohtelusta vastasi pahamaineinen Joann Kilmer, joka ansaitsisi syytteitä jo EF:n ajoiltaan!
      http://m.startribune.com/when-a-foreign-exchange-year-goes-bad/45268137/

      • SellainenVaihtokokemus

        Samasta aiheesta vielä:

        Niin kun EF lopetti julkisiin kouluihin vaihto-oppilaiden välityksen niin Explorius hyppäsi kehiin ja sai kaikki nuo mahtavat isäntäperheet Cetusa:lta!
        Että jippii vaan ja lähtekää ihmeessä niin että "ambassadoori" pääsee ilmaiselle kurssilleen!
        Tässäpä pieni maistiainen tulevasta!
        "In 2006, the EF Foundation placed Norwegian exchange student Espen Hansen (EF Foundation/ CETUSA) with Peggy Tubert in Minnesota. The Teubert family was allegedly 'known' in the town to be very, very short with money and morals with a Sheriff's Report showing authorities responding to the residence approximately 76 times in a short span of time. When his host parents failed to feed him, traumatized him and stole $1,000 from him, EF failed to report the crime. The Carver County Sheriff's Office has three different police reports involving Espen Hansen and his local EF area representative, Joanne Kilmer. Kilmer's own son stole $500 from an exchange student the previous year. Danielle Grijalva from the Committee of Protection for Foreign Exchange Students, helped the family remove Espen, placing him in temporary custody. "

        Suomeksi siis:" Vuonna2006 EF/CETUSA sijoitti norjalaisen vaihto-oppilaan, Espen Hansenin, Minnesotaan Peggy Teubertin luo. Teubertin perhe tunnettiin kaupungissa köyhänä ja huonotapaisena ja sheriffin raporttien mukaan viranomaiset oli hälytetty paikalle noin 76 kertaa lyhyen ajanjakson aikana. Kun tämä isäntäperhe jätti Espenin ruokkimatta, traumatisoivat hänet ja varastivat häneltä 1000 dollaria, EF jätti rikokset raportoimatta. Carver County sheriffin toimistolla on kolme eri poliisiraporttia koskien Espen Hansenia ja hänen EF- paikallisvalvojaansa Joanne Kilmer:iä. Edellisenä vuonna Kilmerin oma poika varasti 500 dollaria vaihto-oppilaalta.
        Danielle Grijalva, CSFES, auttoi Espenin pois perheestä tilapäisen huostaanoton avulla."

    • ElämäHoi

      On se sitten mielenkiintoista märehtiä noita vanhoja juttuja yhä vain uudelleen!

      • Tavateimuutu

        Miksi vaihtojärjestöillä ei ole halua parantaa tapojaan? Ai niin, ei ole kunnon perheitä, mutta halutaan pyörittää valheellisin lupauksin bisnestä ja viedä ihmisiltä rahat.

      • Kukaenäävaihtariks

        On tarpeellista niln kauan kun törkeästi toimineen isäntäperheet saavat heti uuden vaihtarin uhrikseen.
        Näitä jo tapahtuneita törkeyksiä kannattaa todellakkn kerrata ja kertoa ihmisille niin kauan, kun törkeästi toimineet järjestöjen tyäntekijät jatkavat toimessaan ja saavat jopa ylennyksen.
        Kukaan nuori ei ole turvassa järjestöjen kanssa.
        Parhaiten välttää ongelmat, kun ei käytä näitä palstalla mainittuna järjestöjä.
        Nykyään niin paljon parempia ja nykyaikaisempia ja turvallisempia keinoja kulttuurinvaihtoon ja kielten oppimiseen.

      • Ogoglhdj

        Moraalitonta bisnestä täytyy ruotia ja kunnolla.

    • Hirrrrvveeetä
      • MiksPitäisVaieta

        Uutta juttua pukkaa tasaiseen tahtiin, eli järjestöjen siivoton toiminta sen kun jatkuu ja jatkuu, mikä taas tarkoittaa sitä, että tiedottajia tarvitaan!

    • NÄIN_VARAUDUT

      Miten voi varautua ongelmiin?

      Sanoisin, että välttämällä näiden huijareiden rahoittamista ja lähtemällä maailmalle vasta täysikäisenä eikä lukiovaihtoon.
      Jos on kertakaikkiaan pakko lähteä pelaamaan tätä kallista lottoa niin kannattaa ehdottomasti:

      1. Selvittää oman etunsa nimissä ennakkoon seuraavat asiat: https://csfessuomi.wordpress.com/2017/01/30/tarkeita-kysymyksia/
      2. Lukea huolella jokainen lause järjestön soppareista ja ehdoista tiedostaen, mitä se voi äärimmäisissä tapauksissa todellakin merkitä!
      3. Selvittää ennakkoon, kuka vastaa vaihto-ohjelmasta?! Suomen toimisto ja järjestön edustaja Suomessa, vai kohdemaassa oleva järjestö? Selvitä, mitä merkitsee jos sopimus tehdään kohdemaan järjestön ja vaihtarin vanhempien välillä!!
      4. Hankkia omat kunnon vakuutukset ja ehdottomasti oikeusturva!
      5. Tallentaa kaikki mahdolliset keskustelut järjestön kanssa ja tallentaa näyttö epäkohdista!
      6. Ongelmien ilmetessä, hakea heti apua ja neuvoja eikä luottaa järjestöön!

      • Kukatanssiirahoillasi

        Juu siin ei paljo salsantanssitaito auta eikä mikään kun järjestöt maajohtajineen(sts mita silvonen) jyrää ja varastaa rahasi!

      • Salsatjamuut

        Ei salsa eikä muutkaan taidot.

      • Perspektitarpeen

        Joku ihmettelee miten hiuksia värjätä vaihdossa. On pahempia ongelmia. Sorry vaan.

    • Yes568

      Yes, kiitos!

    • Sanateiriitä

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe