itseoikaisusta

Kela neuvoo virheellisen päätöksen saanutta hakemaan siihen oikaisua. No, sellainen on tehty, mutta vastausta ei kuulu. Kaksi kuukautta on nyt mennyt, varmaan kestää toiset mokomat tässä Kela-kriisissä.
Onko kukaan koskaan saanut oikaisua läpi Kelassa? Kun soittaa palvelunumeroon, asiaa hoidetaan pitkin hampain ja ylimielisesti. Ei lupaa hyvää päätöstä.
Onko muutoksenhakulautakunnista tullut Kelan virkailijoiden leimasimia? Istuuko siellä yhtään sosiaalipolitiikan asiantuntijaa edes?
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kelan oikaisuvaatimusten käsittely on normi toimeentulotukipäätösten heikon laadun takia ihan tukossa. Tai näin ainakin minulle sanottiin kun sossussa ohjaajan luona viime viikolla kävin.

Äänestä

Itse olen saanut maaliskuussa "oikaisun" läpi noin 2 viikossa. Valitus koski helmikuun laskelmaa. Käytin siihen kela - viestit palvelua. Ratkaisu tuli samalla kun sain päätöksen toimeentulosta koskien huhti/toukokuuta.

Kyseessä oli mitä ilmeisemmin tämä "itseoikaisu" jonka teki käsittelijä samalla kun päätti tulevasta toimeentulotuesta.

Äänestä

oikeasta oikaisuvaatimuksesta tulee ihan virallinen oikaisupäätös

eli jos olet saanut vain uuden päätöksen korjattuna samalla kun jatkonkin, niin kyse on ollut itseoikaisusta jonka tavallinen käsittelijä on tehnyt

itsekin olen kuullut että kelan päätöksissä on ihan helkkaristi virheitä joten niitä korjaillaan jatkuvasti "lennosta" aina kun tehdään jatkoa, jos vain on asiasta valittanut tai käsittelijä sen huomaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


irti.otto kirjoitti:

Kela neuvoo virheellisen päätöksen saanutta hakemaan siihen oikaisua. No, sellainen on tehty, mutta vastausta ei kuulu. Kaksi kuukautta on nyt mennyt, varmaan kestää toiset mokomat tässä Kela-kriisissä.
Onko kukaan koskaan saanut oikaisua läpi Kelassa? Kun soittaa palvelunumeroon, asiaa hoidetaan pitkin hampain ja ylimielisesti. Ei lupaa hyvää päätöstä.
Onko muutoksenhakulautakunnista tullut Kelan virkailijoiden leimasimia? Istuuko siellä yhtään sosiaalipolitiikan asiantuntijaa edes?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu