On tullut paastottua netistä jonkin aikaa, mutta kirjoittelen toki edelleen. ;)
Seuraavan pätkän väsäsin turhan kiireessä... Naiivi ja muutenkin yltiö-romanttinen, tiedän. Sankaritar debytoi joskus teininä kirjoittamissani novelleissa. Kyseessä on siis eräänlainen kolmiodraama, erittäin banaali sellainen.
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
Näen
illan hyväilevässä valossa
metsän jylhän tummuuden
puiden valtaisan suuruuden
honkien punervat rungot, pihkasta tahmeat
kasvun ihmeen
pisaran joka putoaa
voimakkaana värisevältä sirkkalehdeltä
Männikön laidassa pysähdyn
niitty on melkein umpeenkasvanut
männyntaimien armeijan valloittama
Annan sateen makuisen länsituulen tuoda angervon makeaa tuoksua
vaellan entisiin kesiini
lapsuuden, kasvuvuosien, neitoiän
sulkiessani silmäni tunnen ympärilläni
vain humisevan
avaran
hiljaisuuteni
jotta voisin olla vain onnellinen
katsoessani nouseviin tähtimerkkeihin
koko yön taivaankannen halki vaeltavat
vesikäärme, kauris ja neitsyt
Castor ja Pollux
kantaen muinaisten babylonialaisten pappien tomua hiuksissaan
ja vain naulatähti pysyy paikallaan
kun taivaankupu heilahtaa ylläni natisten
Muistan miehen hellän karheat kädet
tuiman katseen
harmaiden silmien tuhannet sadepilvet
nousevien myrskyjen enteet
Aamun viileydessä kiedon
pellavaisen kesäviittani tiukemmin
palelen
silti riisun kenkäni ja kahlaan puron viileydessä
Mutta kivet veden takana lienevät yhä kauniimpia kuin pinnalle nostetut
haavekuva utuisempi ja eheämpi
kuin arjen rakkaus
rakoille kulunut
silti päihdytän pääni miehessä
jota ei ole
ei minulla
Seuraavan pätkän väsäsin turhan kiireessä... Naiivi ja muutenkin yltiö-romanttinen, tiedän. Sankaritar debytoi joskus teininä kirjoittamissani novelleissa. Kyseessä on siis eräänlainen kolmiodraama, erittäin banaali sellainen.
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
Näen
illan hyväilevässä valossa
metsän jylhän tummuuden
puiden valtaisan suuruuden
honkien punervat rungot, pihkasta tahmeat
kasvun ihmeen
pisaran joka putoaa
voimakkaana värisevältä sirkkalehdeltä
Männikön laidassa pysähdyn
niitty on melkein umpeenkasvanut
männyntaimien armeijan valloittama
Annan sateen makuisen länsituulen tuoda angervon makeaa tuoksua
vaellan entisiin kesiini
lapsuuden, kasvuvuosien, neitoiän
sulkiessani silmäni tunnen ympärilläni
vain humisevan
avaran
hiljaisuuteni
jotta voisin olla vain onnellinen
katsoessani nouseviin tähtimerkkeihin
koko yön taivaankannen halki vaeltavat
vesikäärme, kauris ja neitsyt
Castor ja Pollux
kantaen muinaisten babylonialaisten pappien tomua hiuksissaan
ja vain naulatähti pysyy paikallaan
kun taivaankupu heilahtaa ylläni natisten
Muistan miehen hellän karheat kädet
tuiman katseen
harmaiden silmien tuhannet sadepilvet
nousevien myrskyjen enteet
Aamun viileydessä kiedon
pellavaisen kesäviittani tiukemmin
palelen
silti riisun kenkäni ja kahlaan puron viileydessä
Mutta kivet veden takana lienevät yhä kauniimpia kuin pinnalle nostetut
haavekuva utuisempi ja eheämpi
kuin arjen rakkaus
rakoille kulunut
silti päihdytän pääni miehessä
jota ei ole
ei minulla
Vastaukset 4
Vanhimmat
Loi vahvan mielikuvan, pidin tästä paljon!
Taustalla on tosiaan tarina, josta piti tulla Suuri Historiallinen Romaani, kun olin noin 14 - vee... Eipä tainnut tulla. Mutta voihan samaa hahmoa onneksi kierrättää pöytälaatikko (tai kovalevy - ) runoihin. ;)
Toisin sanoen, tälle saattaa tulla jopa jatkoa.
tämän. Tässä on jotain utuista, taianomaista...sellaista herkkää joka vie mukanaan... Ja tuo loppu...se iskee joka kerta. Yksi suosikeistani! Jään odottamaan lisää.
Tulipa hyvä mieli kommentistasi. :)
Jatkoa on itseasiassa tullut luonnosteltua jo kolme sivua (runoa yhteen pötkyyn) - mutta tällä kertaa olisi tarkoitus hieman tiivistää tekstiä, muotoilla sitä.
Loppuratkaisuissa yleensä kiihdytän kerronnan tempoa ja "pudotan" jonkin "faktan", joka iskee suoraan kasvoihin, ravistaa hereille... Se on jonkinlainen palkinto, informaatio, jonka lukija saa, jos jaksaa lukea...