No niin meidän poika kävi kastraatiossa.
Kaikki meni hyvin, oli ekayönä ihan rauhallinen johtuen kipulääkeistä jota oli saanut leikkauksessa. Sain ohjeet että vasta aamulla annan ohjeen mukaan saamani kipulääkkeet.
Tosin antoivat vielä mukaan kaksi ruiskua jossa vahvaa kipulääkettä, sitä ruiskulla suuhun jos on kovat kivut illalla. Mutta kaikki meni hyvin. Ei tarvinnut. Vähän itkusti raukka illalla. Aamulla aloitin tulehduskipulääkkeen, nyt mennyt 5 päivää, lääkkeet lopetettu ja poika on ihan ok.
Ainoa huono homma oli kaulurin pito jota vastaan protestoi. Raukka ei liikkunut yhtään istui vain ja tuijotteli taivaisiin , ei tehnyt pissaa eikä kakkaa töttörö päässä, sitten otettiin ulos mennessä pois niin homma alkoi luistaa.
Yöt pitää muovista töttöröö kun ei päästä valvomaan ja päivät puhallettavaa kauluria jonka kävin ostamassa kun säälitti se töttörö kun törmäili pitkin seiniä.
Puhallettava kauluri on ihan hyvä mutta meidän herra on niin notkea että se ei riitä, pääsee nuolemaan jos ei ole silmän alla koko ajan.
Olen tosi tyytyväinen meidän eläinlääkäriasemaan, kaikin puolin ammattitaitoista ja hyvää palvelua.
Nyt vaan odotellaan miten poika muuttuu vai muuttuuko, syy kastraatioon oli eturauhasvaivat ja lemmensairaus sekä nartut jotka veivät ruokahalut.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei meidän koiran luonne muuttunut,pisojen nuoleminen,merkkailu ja juoksuisten narttujen perään itkeminen loppui.Ruokahalu pysyi tasaisena.Liikuttaa kannaytaa paljon,ja keksiä tekemistä,ettei koira ala syödä tylsyyteen,ja lihota.
Jos koiraa ei ole tarkotus käyttää jalostukseen,ne kannattaa leikuuttaa.Turha stressi vähenee koirlta.