Hei kaikki !
Luin Sral hallituksen lausuntoja ja lähdin lukemaan OH3AC kerhokirjeitä kun niissä kuulemma vahingoitetaan Srallia vakavasti.
Menin OH3AC sivulle ja ryhdyin lukemaan. Luin ja luin ja koko ilta meni lukemisessa. helvetin hyviä juttuja ja mielenkiintoisia linkkejä. Todella hyvät johdatukset linkkeihin vähän niinkuin rautalankalla väännetty mutta uusille hamsseille sopivasti.
hienoja juttuja kaikesta mitä radio käsittää. juttuja myös dx toiminnasta ja la tyypeistä. yhdistää hienosti kaikki radion kanssa harrastavat. alussa aina mahtavia juttuja kerhon omasta toiminnasta.
ihan käsi sydämellä ---- minä vain luin ja luin ja luin tuntikaupalla. eukkokin jo käski nukkumaan mutta meni pikkutunneille.
Mikä ihme siellä muka Srallia vahingoittaa? OK. oli juttu että jäsenmäärä on alennut. mutta eikö se ole totta ? oli juttu että opetusministerin avustukset on tippunyt. muttab eikö se ole totta?
Hyviä juttuja Ruotsin ja muiden maiden tapahtumista. Nyt minullekin paljon valkeni mitä siellä tapahtuu. Sain myös arvokkaan linkin päästä lukemaan ruotsin QST lehteä ja ihan tuoreita.
Toivon nyt ihan oikeasti asiallisia kommentteja siitä että mitä tuossa mahtavassa ra lehdessäö on Srallia vahingoittavaa. En kaipaa mitään yleistä mömmötystä vaan sanokaa vain mikä juttu tai mitkä jutut ovat muka Srallia vahingoittavaa. Ei mitään yleistä paskaa vaan ihan kongreettisi esimerkkejä. sanokaa myös jos väitätte että juttu ei ole tosi.
Hei ... ihan oikeasti vain asialllisia ja kongreettisia vastauksia.
Jos ette löydä oikeasti mitään Srallia vahingoittavaa aion Kouvolassa äänestää OH3AC puolesta
Siirto Asiallinen keskustelu OH3AC kerhokirjesstä
84
5092
Vastaukset
- normitouhua
Tällähän tämä jo olikin.....
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14802190/asiallinen-keskustelu-oh3ac-kerhokirjessta- Juppala
Onkohan Lahden kerhon johto oivaltanut ollenkaan semmoista pikkujuttua, että he ovat viimeistä piirtoa myöten vastuussa kerhokirjeen kirjoituksista?
- 3kk
Juppala kirjoitti:
Onkohan Lahden kerhon johto oivaltanut ollenkaan semmoista pikkujuttua, että he ovat viimeistä piirtoa myöten vastuussa kerhokirjeen kirjoituksista?
Ei ole tietoinen, koska kerhokirjeen julkaisee kerhokirjeen päätoimittaja päätoimittajan vastuulla.
- mikäonkunveneeikeiku
Hande, pysy nyt edes kasassa!
Kyllä on rankkaa, kun lääkitys on tapissa ja kaikki mustamaalaamisen ja panettelun keinot on jo käytetty. Kevätpäiviin on vielä pari pitkää viikkoa , joten mitähän sitä normaalien ihmisten päänmenoksi vielä keksisi?!- xde887
Olisiko rehellisyys?
- mikäonkunveneeikeiku
Ihanko tosissasi meinaat kaiken tuon mustamaalauksen ja panettelun jälkeen? Hanki elämä tai paremmat lääkkeet.
- Housut_pois_ja_hoitoon
Kyllähän BUuKlubben alkaa olla jo tankki tyhjänä...
Nyt näkee jo sokeekin otsallaan että aamunappulat
ovat jääneet ottamatta jo useamman viikon ajan :-DTunnen myötähäpeää näitten ns radioamatöörien käytöstavoista, nyt ei tietenkään leimata kuin pientä osaa, mutta joku ihmeen juttu on mikä saa radioharrastajat avautumaan jatkuvasti ja alati toisia loukkaavalla tavalla, MIKSI?
- Housut_pois_ja_hoitoon
Kyllähän BUuKlubben alkaa olla jo tankki tyhjänä...
Nyt näkee jo sokeekin otsallaan että aamunappulat
ovat jääneet ottamatta jo useamman viikon ajan :-D - pilvinenpuro
"Menin OH3AC sivulle ja ryhdyin lukemaan. Luin ja luin ja koko ilta meni lukemisessa. "
... vahvassa lääkityksessä ja lepositeissä. Välillä kävin vetämässä luvatta dipolia naapurin puihin. Sitten heräsin, päästin kissan pihalle ja huomasin, kuinka kaikki oli vain pahaa unta.- ertyuivvv
Ihan hauskoja juttuja. juujuu. Oikein naurattaa. juujuu.
Nykyisen menon kannattajat eivät pysty muuta kuin panettelemaan. Kun pitäisi oikein asiallisesti keskustella ei pystytä.
Kun edellinen Memman, srela, pussistien ym aiheuttama 37000 egen vahinko oli 8 egeä per jäsen niin nyt kun Memma aikoo erottaa yhden kerhon ja joitakin muita, lienee kustannuksia tulevan noin 50000 egeä ja se on nyt sitten tällä jäsenmäärällä noin egeä jäsentä kohden. vieläkö naurattaa ??? - hauskojajuttuja
ertyuivvv kirjoitti:
Ihan hauskoja juttuja. juujuu. Oikein naurattaa. juujuu.
Nykyisen menon kannattajat eivät pysty muuta kuin panettelemaan. Kun pitäisi oikein asiallisesti keskustella ei pystytä.
Kun edellinen Memman, srela, pussistien ym aiheuttama 37000 egen vahinko oli 8 egeä per jäsen niin nyt kun Memma aikoo erottaa yhden kerhon ja joitakin muita, lienee kustannuksia tulevan noin 50000 egeä ja se on nyt sitten tällä jäsenmäärällä noin egeä jäsentä kohden. vieläkö naurattaa ???Toivottavasti hankkivat paremman asianajajan tällä kertaa.
Jäsenyyttä koskevissa oikeuskäsittelyissä tavanomaiset asianajokulut ovat olleet luokkaa 5000 Euroa. Jussilan tuomari vedätti oikeutta ja SRAL:oa 60-0. - Sössimineneilopukoskaan
ertyuivvv kirjoitti:
Ihan hauskoja juttuja. juujuu. Oikein naurattaa. juujuu.
Nykyisen menon kannattajat eivät pysty muuta kuin panettelemaan. Kun pitäisi oikein asiallisesti keskustella ei pystytä.
Kun edellinen Memman, srela, pussistien ym aiheuttama 37000 egen vahinko oli 8 egeä per jäsen niin nyt kun Memma aikoo erottaa yhden kerhon ja joitakin muita, lienee kustannuksia tulevan noin 50000 egeä ja se on nyt sitten tällä jäsenmäärällä noin egeä jäsentä kohden. vieläkö naurattaa ???Minkä kerhon Merja Koivaara aikoo erotuttaa SRAL:sta?
- illmanpillaaja
ertyuivvv kirjoitti:
Ihan hauskoja juttuja. juujuu. Oikein naurattaa. juujuu.
Nykyisen menon kannattajat eivät pysty muuta kuin panettelemaan. Kun pitäisi oikein asiallisesti keskustella ei pystytä.
Kun edellinen Memman, srela, pussistien ym aiheuttama 37000 egen vahinko oli 8 egeä per jäsen niin nyt kun Memma aikoo erottaa yhden kerhon ja joitakin muita, lienee kustannuksia tulevan noin 50000 egeä ja se on nyt sitten tällä jäsenmäärällä noin egeä jäsentä kohden. vieläkö naurattaa ???Oikeuskulut olivat puhtaasti Jussilan aiheuttamaa. Jussila haastoi SRAL:n oikeuteen, koska kantti ja miehisyys ei riittänyt olla jäsenyyden ulkopuolella, kunnes pahin kohu laskee. 1980-luvulle juurensa juontavaa riitaa piti vain jatkaa käräjä- ja hovioikeuteen asti.
Oikeushan oli sitä mieltä, että suurin osa erottamisen perusteista oli valideja, mutta ne olivat vanhentuneita, koska aikaisemmat hallitukset ja yhdistyksen kokoukset eivät olleet puuttuneet Jussilan väärinkäytöksiin ajoissa. Tässä suhteessa Jussilalla oli lakiin perustuva oikeus vaatia erottamisen mitätöintiä. Aikuinen mies olisi tosin hyväksynyt tilanteen, ja pitänyt muutaman vuoden matalaa profiilia, koska Liitosta erottaminen ei tuohon aikaan ollut enää este harrastuksen jatkamiselle.
Olen myös samaa mieltä kommentoijan "hauskojajuttuja" kanssa siitä, että Jussilan asianajokulut olivat paisuteltuja. Olisi jännä tietää, paljonko niistä on palautettu Jussilan yrityksille esim. muiden juttujen yhteydessä maksettuina asiantuntijapalkkioina.
Ja tosiaan puhutaan kymmenen vuoden takaisista tapahtumista, joilla ei pitäisi olla enää mitään vaikutusta tämän päivän toimiin. Hankkikaapa elämä! - oh3evh
illmanpillaaja kirjoitti:
Oikeuskulut olivat puhtaasti Jussilan aiheuttamaa. Jussila haastoi SRAL:n oikeuteen, koska kantti ja miehisyys ei riittänyt olla jäsenyyden ulkopuolella, kunnes pahin kohu laskee. 1980-luvulle juurensa juontavaa riitaa piti vain jatkaa käräjä- ja hovioikeuteen asti.
Oikeushan oli sitä mieltä, että suurin osa erottamisen perusteista oli valideja, mutta ne olivat vanhentuneita, koska aikaisemmat hallitukset ja yhdistyksen kokoukset eivät olleet puuttuneet Jussilan väärinkäytöksiin ajoissa. Tässä suhteessa Jussilalla oli lakiin perustuva oikeus vaatia erottamisen mitätöintiä. Aikuinen mies olisi tosin hyväksynyt tilanteen, ja pitänyt muutaman vuoden matalaa profiilia, koska Liitosta erottaminen ei tuohon aikaan ollut enää este harrastuksen jatkamiselle.
Olen myös samaa mieltä kommentoijan "hauskojajuttuja" kanssa siitä, että Jussilan asianajokulut olivat paisuteltuja. Olisi jännä tietää, paljonko niistä on palautettu Jussilan yrityksille esim. muiden juttujen yhteydessä maksettuina asiantuntijapalkkioina.
Ja tosiaan puhutaan kymmenen vuoden takaisista tapahtumista, joilla ei pitäisi olla enää mitään vaikutusta tämän päivän toimiin. Hankkikaapa elämä!JOs SRAL toimii lain vastaisesti se on silloin täysin hyväksyttävää että oikeuteen mennään.
SRAL voi katsoa itseään peiliin.
Olisivat toimineet lakien mukaisesti.
Niin yksinkertaista se on
- Uhmapeluri
Eiköhän ne rahat jaettu tasan tuon pykälänpyöristäjän ja Jussilan kesken.
- röpelrr
käykääpäs ressu hakemassa kopio . mullan on . jussilan asianajajan laskusta. joka minuuttin siellä on kerrottu. asianajoohje kieltää ehdottomasti rahan jakamisen asiakkaan kanssa.
lasku oli niin suuri koska koivaara, saarela ja pussinen yrittivät kymmenelle syyllä erottaa jussila. pussisen typerät väitteet piti yksi kerrallaan kuulemma torjua ja siihen meni paljon aikaa ja paperia. sral lähetti koko ajan lisää väitteitä niitä tuli kymmeniä.
halvalla pääsi sral tällä kertaa. nyt kun ne erottaa oh3ac n tulee ainakin 50000 lasku - illmanpillaaja
OH3AC:lla tuskin on niin kattavaa asianajovakuutusta kuin Jussilalla oli. Eivät mahda uskaltaa ottaa riskiä mahdollisen erottamisen viemisestä käräjille.
On varsin erikoista muutenkin, että varsinaiseen harrastustoimintaan keskittyneen yhdistyksen hallitus antaa yksittäisen jäsenen jatkaa pääasiassa muutamaan keskusjärjestön toimijaan keskittynyttä poliittista ajojahtiaan yhdistyksen nimissä.
Varsinkin tässä tapapuksessa, koska lehden tapaisella "kerhokirjeellä" ei ole vastaavaa päätoimittajaa eikä julkaisun statusta, vaan se on paremminkin kiertokirje. Suomalaisessa lakikäytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhdistyksen hallitus kokonaisuudessaan on vastuussa kirjeen sisällöstä. Olen lukenut vasta osan "kerhokirjeistä", mutta niissä on aivan riittämiin aineksia useampaankin herjausoikeudenkäyntiin.
Jos olisin OH3AC:n puheenjohtaja tai hallituksen jäsen, olisin varsin kieli keskellä suuta toimiessani yhdistyksessä. Saattaisin jopa harkita eroa kesken vuoden.
- amatööriradiomies
Tuskimpa tuollaista yritystä edes harkitaan.Taitaa hallituksen housut tutista ja paikat ryhtyvät horjumaan. Ylimieliseksi näyttävät hallitusherrat ryhtyneet.
- OH8numeroita
Nykyralli toimii kuin pohjoiskorean un, arvostella ei saa. ei edes yuoutube kuvaa tehdä leireillä ellei sral tarkasta julkaistavaa materiaalia.
Syvältä koko liitto oh3ac kelpaa mulle- B.ENG
Tosiaan kun SRELA toi bussilastillisen hyvin koulutettua vaalikarjaa äänestämään aloitteet kumoon
- Luotamus
Miksi jäsenkokous ei voisi vaihtaa hallitusta, joka ei nauti enää sen luottamusa? Tilikokouksessa 22.4.2017 oli 116 noin 3800 jäsenestä.
- Doverije
B.ENG kirjoitti:
Tosiaan kun SRELA toi bussilastillisen hyvin koulutettua vaalikarjaa äänestämään aloitteet kumoon
SRELA ei tuonut mitään, vaan me toverit tulimme ihan itsenäisesti omilla kyydeillämme!
- neuvostosta
B.ENG kirjoitti:
Tosiaan kun SRELA toi bussilastillisen hyvin koulutettua vaalikarjaa äänestämään aloitteet kumoon
Hei! Monet meistä Jussilistien aloitteet nurin äänestäneistä olemme itse kouluttautuneet niin radioamatööreiksi (monet meistä ovat radiotekniikan ammattilaisia) kuin myös seuranneet tätä perkeleellistä menoa liitossamme jo tarpeeksi kauan ja nyt saa vain yksinkertaisesti riittää. Tulimme Kouvostolaan suurimmaksi osaksi aivan omin avuin, ilman että OH2LRD olisi millään lailla ollut osallisena saapumiseemme.
- ajatustenaurajoki
neuvostosta kirjoitti:

Jussilistien porukka on käyttänyt liikaa Hallila-Stardustia (Hallila-Tarastia). Elämässä ei ole mitään muuta sisältöä, kuin jatkuva huomion hakeminen (esilläolo) ja halu päästä kukkulan kuninkaaksi. Kun menestystä ei saada vapaissa vaaleissa, sitä on haettava jatkuvalla mustamaalaamisella ja manipuloinnilla. Säälittävää sakkia...
- B.ENG
neuvostosta kirjoitti:
Hei! Monet meistä Jussilistien aloitteet nurin äänestäneistä olemme itse kouluttautuneet niin radioamatööreiksi (monet meistä ovat radiotekniikan ammattilaisia) kuin myös seuranneet tätä perkeleellistä menoa liitossamme jo tarpeeksi kauan ja nyt saa vain yksinkertaisesti riittää. Tulimme Kouvostolaan suurimmaksi osaksi aivan omin avuin, ilman että OH2LRD olisi millään lailla ollut osallisena saapumiseemme.
Se kyllä näkyy, että olette radiotekniikan ammattilaisia kilowateilla ajetaan bandeilla. Vähempi riittäisi jos kelejä osaatte seurata.
- illmanpillaaja
Luotamus kirjoitti:
Miksi jäsenkokous ei voisi vaihtaa hallitusta, joka ei nauti enää sen luottamusa? Tilikokouksessa 22.4.2017 oli 116 noin 3800 jäsenestä.
Hallitus valitaan vaalikokouksessa, mikä pidetään syksyllä.
Kevätkokous on tilikokous, missa käsitellään edellisvuoden toiminta.
Yhdistysdemokratia perustuu siihen, että jäsenet käyttävät valtaansa yhdistyksen kokouksissa. Siihen en ota tässä kantaa, miksi niin pieni osa SRAL:n jäsenistä käy kokouksissa. Onko kyseessä valtakunnan tasollakin poliittisissa kiistelyissä usein mainittu "äänekäs vähemmistö", vai onko enemmistö vain tyytyväistä toimintaan? - 5Gee
neuvostosta kirjoitti:
Hei! Monet meistä Jussilistien aloitteet nurin äänestäneistä olemme itse kouluttautuneet niin radioamatööreiksi (monet meistä ovat radiotekniikan ammattilaisia) kuin myös seuranneet tätä perkeleellistä menoa liitossamme jo tarpeeksi kauan ja nyt saa vain yksinkertaisesti riittää. Tulimme Kouvostolaan suurimmaksi osaksi aivan omin avuin, ilman että OH2LRD olisi millään lailla ollut osallisena saapumiseemme.
OH2LRD on hieman outo mies.
- DidaaDiDaaDaDaa
Eiliset jäsenäänestykset eivät jättäneet enää jossitelulle sijaa.
Kaikki vastarintaliikkeen kehittelemät sekoilut on hylätty 100-10.
Mutta asia on vielä kesken. Kyseinen organisaatio tulee jatkamaan haitantekoa
liittoa vastaan. Yhdistyslain perusteella tämä on erottamisperuste ja
seuraavaksi on otettava esille erottaminen jäsenyydestä.- Oikeusvaltioperiaate
"Kyseinen organisaatio tulee jatkamaan haitantekoa
liittoa vastaan. Yhdistyslain perusteella tämä on erottamisperuste ja
seuraavaksi on otettava esille erottaminen jäsenyydestä. "
Suomen Radioamatööriliitto ry:n hallitus jatkanee edelleen tuhoisaa pätevyystutkintoverkoston turmelemista, jonka seurauksena viestintävirasto palauttaa oikeudet itselleen tai sitten myöntää SRAL:sta riippumattomia oikeuksia. - Easy_way_or_hard_way
Turmelemista, miten? Esimerkkejä...
Tämä jonninjoutavan tutkinto-trollaamisen voisi jo lopettaa, kun etenkään Lahden kerholla ei ole varaa sitä kommentoida. Sekös Uber-Ylermiä vituttaa, kun nykyisin tutkinnot joutuu hyväksyttämään kerhosta riippumattomalla taholla, jotta tutkintojen pito ei olisi pelkkä "järjestely kysymys". Miksi, muuten Lahden kerholle ei kelpaa oman paikkakunnan pätevyystutkijat, vaan sopivia "luottopakkeja" on haettava jopa toiselta puolen Suomea?
Lahden kerhon jatkuva negatiivinen asenne ja hyökkäys liittoa kohtaan on täysin käsittämätöntä. Kerhon hallituksen olisi vihdoin ryhdistäydyttävä ja viheltää peli poikki. Eniten hyökkäävällä kirjoittelulla Lahden kerho tekee haittaa ja hallaa ITSELLEEN (sen lisäksi, että antaa koko harrasteesta varsin negatiivisen kuvan). - B.ENG
Easy_way_or_hard_way kirjoitti:
Turmelemista, miten? Esimerkkejä...
Tämä jonninjoutavan tutkinto-trollaamisen voisi jo lopettaa, kun etenkään Lahden kerholla ei ole varaa sitä kommentoida. Sekös Uber-Ylermiä vituttaa, kun nykyisin tutkinnot joutuu hyväksyttämään kerhosta riippumattomalla taholla, jotta tutkintojen pito ei olisi pelkkä "järjestely kysymys". Miksi, muuten Lahden kerholle ei kelpaa oman paikkakunnan pätevyystutkijat, vaan sopivia "luottopakkeja" on haettava jopa toiselta puolen Suomea?
Lahden kerhon jatkuva negatiivinen asenne ja hyökkäys liittoa kohtaan on täysin käsittämätöntä. Kerhon hallituksen olisi vihdoin ryhdistäydyttävä ja viheltää peli poikki. Eniten hyökkäävällä kirjoittelulla Lahden kerho tekee haittaa ja hallaa ITSELLEEN (sen lisäksi, että antaa koko harrasteesta varsin negatiivisen kuvan).Olisi mielenkiintoista tietää miten monta tutkintoa Lahdessa on tänä keväänä suoritettu kun ei ole enää omaa tutkinnovastaanottajaa
- Kysy_rohkeasti
B.ENG kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista tietää miten monta tutkintoa Lahdessa on tänä keväänä suoritettu kun ei ole enää omaa tutkinnovastaanottajaa
Aika monta noita suoritettiin, kaikki kursseille osallistuneet läpäisivät. Ei sillä tutkinnon vastaanottajalla ole tuohon vaikutusta. Jos haluat tarkan lukumäärän niin kysy rohkeasti kerholta (SRAL:issa myös tiedetään määrä mutta eivät ehkä halua kertoa).
- Anonyymi
Easy_way_or_hard_way kirjoitti:
Turmelemista, miten? Esimerkkejä...
Tämä jonninjoutavan tutkinto-trollaamisen voisi jo lopettaa, kun etenkään Lahden kerholla ei ole varaa sitä kommentoida. Sekös Uber-Ylermiä vituttaa, kun nykyisin tutkinnot joutuu hyväksyttämään kerhosta riippumattomalla taholla, jotta tutkintojen pito ei olisi pelkkä "järjestely kysymys". Miksi, muuten Lahden kerholle ei kelpaa oman paikkakunnan pätevyystutkijat, vaan sopivia "luottopakkeja" on haettava jopa toiselta puolen Suomea?
Lahden kerhon jatkuva negatiivinen asenne ja hyökkäys liittoa kohtaan on täysin käsittämätöntä. Kerhon hallituksen olisi vihdoin ryhdistäydyttävä ja viheltää peli poikki. Eniten hyökkäävällä kirjoittelulla Lahden kerho tekee haittaa ja hallaa ITSELLEEN (sen lisäksi, että antaa koko harrasteesta varsin negatiivisen kuvan).Lahden kaupungissa ei ole ainoatakaan liikenne- ja viestintäviraston pätevyystutkijaa 26. tammikuuta 2017 jälkeen, koska Suomen Radioamatööriliitto ry poisti molemmat. Anneli Jäätteenmäen sanoin:"Yllätyksenä ja pyytämättä".
Minusta liiton hallituksenjäsenen kannattaisi yrittää puhua niin totta kuin osaa Anneli Jäätteenmäen tapaan. - Anonyymi
Kysy_rohkeasti kirjoitti:
Aika monta noita suoritettiin, kaikki kursseille osallistuneet läpäisivät. Ei sillä tutkinnon vastaanottajalla ole tuohon vaikutusta. Jos haluat tarkan lukumäärän niin kysy rohkeasti kerholta (SRAL:issa myös tiedetään määrä mutta eivät ehkä halua kertoa).
37 K ja ~25 T1.
- hamite
Milloin OH3AC liittä kerhokirjeeseen Pekka Länsmannin vastauksen puheenjohtajan erottamiseen.
- pipinä
Sairaaloinen vallanhimo ja narsismi on sairaus ???
- SRAL-apostaatti
Voi voi. Uskontojen Uhritkaan eivät voi auttaa tässä asiassa. Onneksi oma pää vielä pelaa.
- voivoivoivou
Niin asioissa on monta puolta.Jos jätetään JJ rauhaan ,niin kullä tuolta maakunnista oli aika monta ääntä tuumailemassa ,että arx:n byrokratia on aika melkoista ja vaatisi vähän tarkastelua.Voisi sanoa,että ns tutkijalautakunta ei ollut aivan tehtäviensä tasolla.
Ei koko jäsenistö ollut Kouvolassa äänestämässä.Ehkä ottaneette tämän huomioon.
Lupa lienee ajatella tätäkin.Käykääpä lukemassa vaikkapa SRAlin sivuilta ne tutkinnonpitoa koskevat asiat. 73 kaikille- muttaelämäon
Millä tapaa ARX on luonut lisää byrokratiaa? Tutkinto järjestetään edelleen samoilla ehdoilla ja tapaan kuin aikaisemmin - ainoastaan tutkintoon käytetty järjestelmä (alusta) on muuttunut bugisesta 80-luvun MS-DOS softasta netissä toimivaan järjestelmään. Vanhan järjestelmän ylläpito oli loppunut jo ajat sitten ja tilalla on nyt uusi. Mutta, pahimmat asioista lässyttäjät ovat usein niitä, mitkä eivät ole ARX:ää päivääkään käyttäneet saati tehneet muutenkaan mitään konkreettista harrasteen eteen. Puskista on aina mukava ruikuttaa maailman pahuutta. :)
- votvotavot
JOs olet srallin jäsen,niin suosittelen ,että käyt lukemassa ne kevätpäiville tuodut aloitteet ja jätä vaikka ac väliin,niin saat jonkinlaisen kuvan TUTKINTOBYROKRATIASTA.
- KoivuniemenEmil
No miten kävi?
Äänestitkö OH3AC:n aloitteiden puolesta? Voititteko? - B.ENG
Sylkemiseen ja lokaamiseen syyllistyy myös SRAL itse! Julkinen www-sivut mm. älyvapain qso ja pohdiskelut tutkintouudistuksista mm. siitä, että koetaan ongelmana se, että SRAL maksaa myös ei jäsenien tutkintokustannuksia! OH3LMG srallin hallituksen ex-jäsenen kommentit uudessa HAM saunassa ei jätä arvailujen varaan miten tyhmä liitto oikeasti on.
- pussirotta
Liitto on tasan niin tyhmä kuin sen jäsenet.
- btuut
Ralli saa paiua V*uun 3ac korvaa koko liiton.
Pieni klikki häärää ja menetelmät pohj.koreasta - ex-jäsen
Notta semmonen tapaus. Sama meno jatkuu. No jatkukoon sitten mun puolesta. En osallistu siihen hiekkalaatikkoleikkiin.
- Jihaaaaa
Hei! Olisiko tietoa keppihevosratsastuskurssista? Mitä /-kutsua pitää käyttää kun workkii keppihevosen selästä?
- yleisvirtakone
/BU tai /JJ. Myös /AC hyväksytään.
- B.Eng
Taitaa harmittaa Memmaa, Srelaa ja muita hallitus ja taustahenkilöitä se kun eräs jäsen taitaa olla salama iski kerrostaloon tapauksen sisäpiirissä ainakin OH3ACn kerhokirjeen perusteella. HI
- faktoriaaaaa
Olettekos lukaisseet SRAL:n hallituksen kokouspöytäkirjan 5/2017. Siellä tämä uusin jäsen eastmanni ehdottaa sääntömuunnoksia,jotta niskuroivat erotettaisiin. No nyt on kova paikka ac:lle ?????
- Anonyymi
Itämanne ei ole Eastwood.
- B.Eng
Kuka ja ketä nyt vahingoittaa liiton mainetta. OH2LAK tuolla SRAL:n jäsenien foorumilla otti kantaa YouTube videoon ja jopa tunnusti toruneensa Viherahoa mastoon kiipeilemisestä. Eli kukakohan tekee nyt hallaa liiton maineelle. Viherahohan on tunnetusti kylähullut ja jätän hänen höpinänsä omaan arvooni. Mutta nyt pisteet ropisivat Viheraholle.
- Anonyymi
2LAK ei aina ole oikein kiskoillaan.
- mulkku-mies
Kuulin Lahden kerhon parilta jäseneltä, että osa heistä alkaa kyllästymään Jussilaan. Toivottavasti 3AC heittää miehen ulos kerhosta.
Yhden bulvaanin mies on menettänyt, OH2EXE:n jos tämä nyt oli oikeasti mikään Jussilan bulvaani. Tampereen kokouksessa Jussila puhui myös yksityisyyden suojaan liittyviä asioita, jotka liittyivät OH2EXE:en.
Tulemme vielä näkemään kaksintaistelun OH2EXE vs. OH2BU. Lähellä olevien hamien mukaan OH2EXE tonkii Jussilan menneisyyttä ja tekemisiä.- hallitusainesta
Tämä OH2EXE vaikuttaakin järkevältä kaverilta, fiksut kyllä hiffaavat ennen pitkää jos heitä koetetaan harhauttaa ja näin on ilmeisesti käynyt tässä tapauksessa.
- OH2EXE
TNX Jussilan OH2BU:n sekä Tammisen OH3JF:n liiton kaatoyritykset. OH3JF oli yksi kannattajistani en olisi häntä edes kannattajaksi ottanut jos olisin tiennyt haasteesta, jolla liittoa taas kiusataan tai kannattanut hänen aloitettaan. Jussila OH2BU oli tästä tietoinen mutta pimittämisellään pelasi omaa peliään.
Lahden kerhokirjeessä ei ole mitään asiaa. Viimeisemmässä oli juttu FT-8 modesta ja makrosta. Jutun sisältö jo sellaisenaan kannustaa radioamatöörimääräyksen rikkomiseen. Seuraava on lainaus kerhokirjeestä 2018-1.
"" Operaattori voi siis mennä nukkumaan ja aamulla herätessään
katsoa lokista montako kusoa ja montako uutta maata on yöllä tullut
”workittua" ""
Radioamatöörimääräyksen 5 § mukaan tällaiselle FT-8 automaatille tarvitaan erikoislupa. Nukkuminen kun ei ole aseman välitöntä valvontaa. - kekkirulezshit
Niinpä niin. Ainoa joka kehuu itseään on tänä Jari Kekki itse. Tyylin tuntee jo haisevat hevosetkin. Ensi se kirjoittaa omalla tunnuksellaan ja sitten se kehuu itseään keksityllä nimimerkillä. Kaveri kaivaa itselleen epätoivoisesti hautaa. Aivan mahtava mielikuvitus mutta pienen miehen aivot kun ei tajua lopettaa.
- Anonyymi
kekkirulezshit kirjoitti:

Lisäksi uskotaan, että hän ostaa kannatusta tarjoamalla kosmetiikkaa Päijät-Hämeeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi uskotaan, että hän ostaa kannatusta tarjoamalla kosmetiikkaa Päijät-Hämeeseen.
Arolahan se kosmetiikkaa tarjoilee viimeksi pinkissä paidassa Petäyksessä. Tarjoili luomivärejä ja naamarasvoja muovikassistaan.
- Jei_Jei
Se kirje on täysin asiaton siinä ei ole mitään asiaa täyttää sontaa kuukaudesta toiseen.
- oohooheehoo
Tässä kritisoidaan kovin köykäisin perustein voimakkaasti kahta pitkän linjan radioamatööriä OH2BU ja OH3JF. Voidaan perustellusti kysyä onko radioamatööriksi pääsyn rima laskettu liian alas.
Voidaan todeta että osaltaan (mutta ei suinkaan täysin) sähkötysvaatimus osana tutkintoa pudotti pois soveltumattoman aineksen, jota todellakaan ei radioamatööritoimintaan ole kaivattu, ei kaivata, eikä tulla kaipaamaan. Kun kertakaikkiaan ei ole minkäänlaista tarvetta, niin miksi ihmeessä porukkaan otetaan kaikenmaailman tuuliviirejä pilaamaan ennen niin arvostettua harrastetta? Miten on mahdollista että jo vuosia harrastaneen porukan tulee sopeutua tulokkaisiin? Kyllä vaatimus on nimenomaan toisin päin, jolloin katsotaan onko miehestä mihinkään. Tässä tapauksessa henkilö on omalla toiminnallaan osoittanut soveltumatomuutensa radioamatööriksi.- IhmePelle
Joo, olen ihan samaa mieltä. OH2BU käyttää arvostettua ja pitkän linjan OH3AC-kerhoa lyömäaseenaan SRALlia vastaan. Esimerkkinä vaikkapa pyrkimys saada tutkintojen pito-oikeus OH3AC:lle. Jari on kuin Väyrynen, perustaa omaa puoluettaan (liittoaan) samalla kun roikkuu kynsin hampain SRAL:n nurkassa. OH3JF taas haastoi SRAL:n käräjille humpuukiperustein, ei raukka edes tajua että olisi saanut asiansa nopeammin käsiteltyä tekemäälä kevätkokoukselle uuden esityksen. Käräjöinnissä menee helposti vuosi ja toistakin. Mutta kun oma ego ja napa on se mitä tuijotetaan, mikään muu ei kiinnosta.
Kummankin noista pelleistä pitäisi ymmärtää erota SRALlista, myydä rigit pois semmoisille, jotka osaavat arvostaa niitä ja bandeja, ja etsiä joku muu harrastus. Oman navan tuijottaminen peilistä voisi olla hyvä vaihtoehto. - OH2EXE
Jos minä lähden arvostelemaan en tee sitä löyhin perustein.
En tunne OH3JF ja ensimmäisen kerran kuulin hänestä kun mies soitti minulle syyskuussa 2017 hakiessaan kannattajia tyhmälle aloitteelleen. Puhelinnumeroni hän oli saanut OH2BU:lta joka oli sillä hetkellä vielä ystävä minulle. Vastaavasti pyysin OH3JF kannattajakseni hallitusvaaliin, johon hän suostui.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun OH3JF kontaktoi minua aloitteillaan. Ennen kevätkokousta 2017 kontaktoija oli OH2BU.
Marraskuun alussa OH3JF:n haaste liittoamme kohtaan selvisi minulle. Olin kuullu huhun haasteesta, joka lopulta paljastui kun sitä Helsingin käräjäoikeuden kansliasta kysyin. Haasteet ovat myös julkista tietoa. Oikeudenkäynnit ovat sitten toinen juttu, jos asiaa käsitellään suljetuin ovin.
Tässä tilanteessa minun oli mahdotonta jatkaa ehdokkaana, koska kannattajani paljastui kantajaksi. Erittäin epäedullinen tilanne minulle. Ilmoitin liittoon luopuvani ehdokkuudestani OH3JF:n haasteen takia sekä vielä sen lisäksi ilmoitin vetäytyväni OH3JF:n aloitteesta.
On selvää, että tällaisen jälkeen minulla on syvä viha OH2BU:ta sekä OH3JF kohtaan! - Anonyymi
IhmePelle kirjoitti:
Joo, olen ihan samaa mieltä. OH2BU käyttää arvostettua ja pitkän linjan OH3AC-kerhoa lyömäaseenaan SRALlia vastaan. Esimerkkinä vaikkapa pyrkimys saada tutkintojen pito-oikeus OH3AC:lle. Jari on kuin Väyrynen, perustaa omaa puoluettaan (liittoaan) samalla kun roikkuu kynsin hampain SRAL:n nurkassa. OH3JF taas haastoi SRAL:n käräjille humpuukiperustein, ei raukka edes tajua että olisi saanut asiansa nopeammin käsiteltyä tekemäälä kevätkokoukselle uuden esityksen. Käräjöinnissä menee helposti vuosi ja toistakin. Mutta kun oma ego ja napa on se mitä tuijotetaan, mikään muu ei kiinnosta.
Kummankin noista pelleistä pitäisi ymmärtää erota SRALlista, myydä rigit pois semmoisille, jotka osaavat arvostaa niitä ja bandeja, ja etsiä joku muu harrastus. Oman navan tuijottaminen peilistä voisi olla hyvä vaihtoehto.Ja kuitenkin SRAL tällä kertaa oli häviämättä 40 000 € luopumalla. Onneksi Tuomas ei puheenjohtajana mitään, juuri yhtään mitään.
- EXE-EXE
Täällä se EXE kirjoittelee
Muistan kun jossain kirjoituksessaan tämä Pussinen ivasi allekirjoittanuttakin, en kuulu sralliin enkä tunne koko Pussista, toki Oulusta (syntymäkaupunkini), oli aikoinaan kiinni kuin herhiläinen tämmöinen oh8jt tyyppi vuositolkulla ja ilman mitään aihetta. Saarelan Markon tunnen ja tiedän (kirjoittanut radioharrastejutun muinoin skannerilehteen minusta), hän on mukava isäntä, eikä ole pahaa sanottavaa ollu ikinä. Ihmetyttää saman harrasteen harrastajien alituinen vihanpito, missä tässä oikein mättää?
- Anonyymi
Ihan samaa se on kuin muuallakin yhteiskunnassa, muodostetaan leirejä joiden tarkoitus on saada ihmiset kinastelemaan keskenään kuka millekin puolelle.
Siinä on takana se sama kuin aina ennenkin, eliittien tarve ajaa ihmiset toisiaan vastaan, hajoita ja hallitse! Anonyymi kirjoitti:
Ihan samaa se on kuin muuallakin yhteiskunnassa, muodostetaan leirejä joiden tarkoitus on saada ihmiset kinastelemaan keskenään kuka millekin puolelle.
Siinä on takana se sama kuin aina ennenkin, eliittien tarve ajaa ihmiset toisiaan vastaan, hajoita ja hallitse!Lapsellista tämä kahtiajako on aikuisilta lähinnä miehiltä, kun on suorittanut helpon ra-tentin niin ihmisistä monet muuttuvat täysin käytökseltään? Jos sama tapahtuisi verrattuna ajokortin suorittamiseen ja ei suorittaneisiin, niin olisi valmis loputon riita siitä kuka on mitäkin. Jos harrastaa vaikkapa laa tai pmr juttuja, mollaavat monet hamit niitä, toiset jopa oikein kammoksuvat esim laa harrastajia vaikka molemmissa tapauksissa on kyse radioharrastajista. Ei ra tutkinnon suorittamisen pitäisi muuttaa ihmistä oikeastaan mitenkään, mutta niin vaan jostain ihmeen syystä käy usein, liian usein. Itse olen radioamatööri, mutta yhtä kunniakkaasti myös laa ja pmr harrastama, minulla noissa ei ole yhtikäs mitään eroa, samoja kuolevaisia ollaan kaikki. :)
Olen yrittänyt päästä takaisin aikoinaan poislähteneenä radiohullujen foorumille kirjautumalla, en tiedä mikä älypää moderaattori sitä lafkaa moderoi kun ei sitten ei millään pääse takaisin? Olihan siellä aikoinaan kinoja kun muutama ukko oli kiinni aiheesta kuin aiheesta alati, vääristeltiin ja yritettiin vaikka millä saada esim banniin, oli kolme mieleenjäänyttä nimimerrkkiä: Bruno, Morpheus ja Mister Kox, he järjestivät niin uskomattomia väitteitä esim minun kaupoista mm Brunon kanssa, tai mister kox:in, valehdeltiin surutta sen mitä kerettiin, en tiedä miksi, mutta tarkoitus oli saattaa minut huonoon valoon. Sitä kaikkea kesti vuosia, ei auttanut mitkään aiheet, kerran oh7fes pisti kuvia motarireissuistaan, minulle sanottiin että laita sinäkin Eki omista, laitoin ja siitä alkoi uskomaton vääristely.
- Anonyymi
Sinne ei kannata tunkea, kuollut nurkka. Sen sijaan OH3AC kerhokirje on ilmestynyt, täynnä asiaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinne ei kannata tunkea, kuollut nurkka. Sen sijaan OH3AC kerhokirje on ilmestynyt, täynnä asiaa!
OH3AC kerhokirje on täynnä pelkkiä valeuutisia.
Anonyymi kirjoitti:
Sinne ei kannata tunkea, kuollut nurkka. Sen sijaan OH3AC kerhokirje on ilmestynyt, täynnä asiaa!
Olen myös kuulunut oh3ac kerhoon, asun Hyvinkäällä mutta kerho on Riihimäellä, ihan ok kerho, mutta eipä tule juuri käytyä ja nyt ainakin toistinliikkenne tällä aluella todella olematonta, siis 2022-2023.
Anonyymi kirjoitti:
OH3AC kerhokirje on täynnä pelkkiä valeuutisia.
Sralin sivut on täynnä pelkkää valeuutista.
- Anonyymi
Vesa, sinäkö se olet?
Niin siis kuka?
En ole kyseinen henkilö.
2001-2021 Seurasin liiton toimia. Kirjoitin muistiinpanoja ja kopioin liiton papereita. Näitä muistelmia on nyt muutamat päässeet lukemaan. Myöskin oikeusoppineet. Oikeusopineiden mielestä olisi jo aikanaan pitänyt liiton peli puhaltaa poikki ja laittaa tutkintaan liiton toimet. Ikävä kyllä nyt nuo asiat ovat jo vanhentuineita. Siis oikeuden silmissä. Tosin kyllä niistä vielä kivat keskustelut saadaan, kunhan muutama vuosi maltetaan. Tämä on näitä oikeus teknisiä asioita miksi pitää odottaa. Siellä nämä hyvät herrat kuvittelivat olevansa turvassa tekemään mitä huvittaa. No laskun aika tulee ennemin tai myöhemmin.- Anonyymi
Sralonpesrseestä kirjoitti:
Niin siis kuka?
En ole kyseinen henkilö.
2001-2021 Seurasin liiton toimia. Kirjoitin muistiinpanoja ja kopioin liiton papereita. Näitä muistelmia on nyt muutamat päässeet lukemaan. Myöskin oikeusoppineet. Oikeusopineiden mielestä olisi jo aikanaan pitänyt liiton peli puhaltaa poikki ja laittaa tutkintaan liiton toimet. Ikävä kyllä nyt nuo asiat ovat jo vanhentuineita. Siis oikeuden silmissä. Tosin kyllä niistä vielä kivat keskustelut saadaan, kunhan muutama vuosi maltetaan. Tämä on näitä oikeus teknisiä asioita miksi pitää odottaa. Siellä nämä hyvät herrat kuvittelivat olevansa turvassa tekemään mitä huvittaa. No laskun aika tulee ennemin tai myöhemmin.Vesa niin sinäkö se olet?
- Anonyymi
Merja Koivaara on nyt pitämässä perjantai-illan aktiviteettia taajuudella 1846 kHz LSB Artjärven Viestikalliolla. http://oh5ae.dyndns.org:8073/?f=1846.00lsbz0
http://oh5ae.dyndns.org:8073/?f=1846.00lsbz0
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768