Yhteiskunnan tuilla eläenkin voi rikastua

Siitä oikein malliesimerkki tässä lehtijutussa:
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/506023-turkulaisnainen-osaa-pihistella-530-euron-kuukausituloista-jaa-300-euroa-saastoon

Ihan äkkisesti vilkaisten tuon säästeliään ihmisen blogikirjoituksia vilkaisten kyllä selvisi, että puoliso maksaa esimerkiksi yhteiset syötävät, tyyppi itse ilmeisesti ostaa vain yhden sämpylän kaupasta pikkunälkäänsä ja kotona sitten keittelee vastajauhetuista pavuista oikein kunnon sumpit, ai että oli hyvää. Ja näytti siellä puhuttavan jostain sijoitusasioistakin, että on niin kuin tehty erinäisiä sijoitustiliratkaisuja tai osakeostoja jopa.

Siis mikähän tämän lehtijutun tarkoitus oli? Verrata tuota yhteiskunnan tuilla pankkitiliänsä kartuttavaa tyyppiä todella ahtaissa taloudellisissa oloissa eläviin. Onneksi siis nykyään Kelan päivärahoissa ei ole sitä tarveharkintaisuutta - vai onko! Kun hieman tuntuisi siltä, että tuo tyyppi ei mitään päivärahoja tarvitsisikaan, käyttäisi omat säästönsä ensin pois. Ja siis alta kolmikymppisenä oma asunto - tosin puolison kanssa - no, tietty jos on 16-vuotiaasta tehnyt töitä ja kovasti päässyt säästämään (edullisella asumisella, mikä se sitten lienee ollutkaan) ja kehuu vielä selvinneensä esim. opiskelukustannuksista opintorahalla (nykyään kirjat kyllä maksavat jo niin paljon, ettei opintoraha taida riittää, mutta tuo on kai sitten osannut nekin jostain taikoa ilman rahan menoa, saati sitten asuminen mutta hän on kai sitten asunut vanhempiensa tykö ilmaiseksi ja syönyt siellä myös... ja mitä se mulle kuuluu), niin kai sitä sitten asuntoja ostellaan ja puolison kanssa puoliksi, ja sitten tullaan kehumaan että nyt menee viissatasesta kolme sataa per kuu säästöön, enkös ole niksinikkarien kuningatar! En tosiaankaan ymmärrä mikä muu ton jutun tarkoitus oli kuin leveillä olosuhteillaan ja törkeästi kehua kuinka YHTEISKUNNAN tuilla rikastutaan!
7254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Päinvastainen esimerkki yhteiskunnan avustuksella rikastuvasta on tietty kunnan töissä olevan henkilö, joka joka kuukausi saa tilille palkkansa mitättömistä työtehtävistä, mutta eipä juurikaan koske siihen palkkatiliinsä, vaan kulkee kuin spurgu nuhjuissa vaatteissa, hoitamattomalla pärställä ja hiuksilla, rumana ihmisenä siis, pitkin kaupunkia. Ja tilillä sen kun potti kasvaa! Ou jee. Meitä on moneksi. Mutta tässä niin kuin eniten ottaa pattiin se, että aivan tarpeettomasti ihmisiä lihotetaan kunnan mitättömissä tehtävissä, juu, niin ja sekin vielä, että sitten on tietty sekin, että kunnan kautta työsuhdeasunto halvalla vuokralla! Mikäs siin on sitten partaansa naureskella.
Juu, haukkukaa vaan kateelliseksi...

Äänestä
  • tuilla rikastujia...Maataloustuet poistettava heti!!

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajist

    Maaseutuvirasto julkisti viime vuonna maksettujen maataloustukien määrät. Katso listat 20 eniten maataloustukea saaneista sekä maakuntien suurimpien maataloustukien saajista.
    Maataloustukia maksettiin Suomessa yhteensä noin 2,035 miljardia euroa vuonna 2016. Tuensaajia oli yhteensä 60 656.

    Suomalaisille maksetut maataloustuet ovat viljelijä-, hanke-, yritys- , rakenne- ja markkinatukia sekä muita esimerkiksi varastointiin ja menekinedistämiseen tarkoitettuja tukia. Eri maataloustukien muotojen saajina ovat viljelijät, hanketoimijat, kunnat, järjestöt sekä kauppa ja teollisuus.

    Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin sai 437 020 euroa maataloustukia viime vuonna.

    20 eniten tukia saanutta Suomessa
    1. Valio Oy, Helsinki 2 277 186 €

    2. Andelslaget Närpes grönsaker, Närpiö 1 594 378 €

    3. Ab Jeppo Lantgris, Uusikaarlepyy 1 296 646 €

    4. Agrifutura Oy, Poi 1 199 049 €

    5. Oy Ansari-yhtymä, Luumäki 1 189 759 €

    6. Vh Tähtelä Oy, Puolanka 1 182 601 €

    7. Harri Toni Mikael Vaara, Lapua 1 016 999 €

    8. Rainer Olavi Kukkohovi, Siikajärvi 1 003 608 €

    9. Iskola Oy, Sonkajärvi 995 836 €

    10. Tikan maatilat Oy, Kurikka 973 601 €

    11. Osuuskunta Pohjolan maito, Haapavesi 973 601 €

    12. HH Jalostus Oy 915 529 €

    13. Antroma Oy, Siikajoki 835 809 €

    14. Niko Olavi Ahlqvist, Vihti 819 194 €

    15. Savon vasikka Oy, Kuopio 792 586 €

    16. Huiskulan puutarha Oy, Turku 790 266 €

    17. Janne Kustaa Kujala, Seinäjoki 780 590 €

    18. Bullstop Oy, Kalajoki 774 484 €

    19. Maito Farmarit Oy, Orimattila 724 898 €

    20. Johannes Hannu Karkaus, Kauhava 719 860 €

    Suurimmat maataloustukiensaajat maakunnittain
    Ahvenanmaa: Gustafsson Dick Albert Joachim 430 645 €

    Etelä-Karjala: Oy Anskari-yhtymä 1 189 759 €

    Etelä-Pohjanmaa: Sukuvaara Harri Toni Mikael 1 016 999 €

    Etelä-Savo: Maatalousyhtymä Anttonen Johanna ja Juho 398 099 €

    Helsinki-Uusimaa: Valo Oy 2 277 186 €

    Kainuu: Vh Tähtelä Oy 1 182 601 €

    Kanta-Häme: Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 645 124 €

    Keski-Pohjanmaa: Maatalousyhtymä Timo ja Veijo Krekilä 579 180 €

    Keski-Suomi: Maatalouyhtymä Kokkila Otto ja Topi 404 124 €

    Kymenlaakso: Maatalousyhtymä Kirppu Eetu ja Kirppu Juuso 661 882 €

    Lappi: Sadinmaan tila Oy 657 141 €

    Pirkanmaa: Agritoukola Oy 680 048 €

    Pohjanmaa: Andeslaget Närpes grönsaker 1 594 378 €

    Pohjois-Karjala: Finexcel Oy 663 887 €

    Pohjois-Pohjanmaa: Kukkohovi Rainer Olavi 1 003 608 €

    Pohjois-Savo: Iskola Oy 995 836 €

    Päijät-Häme: Maito Farmarit Oy 724 989 €

    Satakunta: Agrifutura Oy 1 199 049 €

    Varsinais-Suomi: Huiskulan puutarha Oy 790 266 €

    http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005138639.html

    Äänestä

Jutun päähenkilö kuitenkin elää avioliitossa ja mies on töissä. Ei tuollaista tapausta voi verrata yksinasuvaan työttömään.

Äänestä
  • No, sitähän minäkin tässä juuri olen mieltä, ettei tuollaisella säästäväisyydellä leuhkimisella ole mitään mieltä! Ja kuten sanottu, leuhkii vielä yhteiskunnan tuilla rikastumisesta.
    Se vain ihmetyttää, ettei ole työssä ollessaan liittynyt työttömyyskassaan, saisihan sitä paljon enemmän ansiosidonnaisesta omaa pankkitiliään kartutettua, vai onko jossain vaiheessa pudonnut - tosin puhui tekstissään Kelan peruspäivärahasta eikä työmarkkinatuesta. Ei liene kovin korkeasti koulutettu kuitenkaan, kun aikaisemmat palkkatulot tonnin luokkaa per kuu.
    Erityisen kallista kaikki on, jos asuu vuokralla. Kyllä yksineläjäkin pystyisi kaikki menonsa minimoimalla ja kaikin tavoin ruokaostoksissa ja henkilökohtaisissa hygieniamenoissa pihistämällä jotain säästöön pistämään, siis jos on oma asunto jossa yhtiövastike on pieni tai sellaista ei ole lainkaan - no joo, omakotitalossa on aina menoja, jotka ovat enemmän kuin satasen luokkaa.

    Siis tolla uutisella ja koko blogin pitämisellä tai siis sillä säästäväisyydellä leuhkimisella ei ole mitään vertailukohtaa tavis köyhän ihmisen elämään. Eihän tuota voi edes köyhkäksi sanoa, koska sillä on varallisuutta ja säästöjä - siis asunto oma ja erilaisilla tileillä rahaa yms. Ei tuo ole edes köyhä ihminen!

    Äänestä

Siis juttu oikeasti oli aiheesta: Näin käytän yhteiskunnan tukia minun ja puolisoni säästötilin kartuttamiseen.

Vaikka lehti oli muka tekevinään jutun aiheesta: Suomalaisten työttömyystuet ovat ylellisen korkeat ja niistä voi jopa säästää rahaa, jos vain osaa elää taloudellisesti.

Tällaista juttua voidaan käyttää seuraavien tuenleikkausten seliselittelyyn. Vaikka pitäisi puhua siitä, jakelemmeko liian avokätisesti yhteisistä varoista niillekin, jotka eivät yhteiskunnan tukia tarvitsisi. Rikkaat pois tuilta. Ennenkin tuli koko perhe toimeen yhden miehen tuloilla.

Äänestä
  • Kyseinen lehti on turhanpäiväinen pikkukaupunkilainen turkulaisten aviisi. Sillä ole valtakunnassa mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Palkastaankin saa helvetin paljon enemmän säästöön, jos asuu vaikkapa soluasunnossa yhdessä huoneessa, jossa vuokra on satasen luokkaa. Ei tässä mitään siinä mielessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


riittää_rahaa kirjoitti:

Siitä oikein malliesimerkki tässä lehtijutussa:
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/506023-turkulaisnainen-osaa-pihistella-530-euron-kuukausituloista-jaa-300-euroa-saastoon

Ihan äkkisesti vilkaisten tuon säästeliään ihmisen blogikirjoituksia vilkaisten kyllä selvisi, että puoliso maksaa esimerkiksi yhteiset syötävät, tyyppi itse ilmeisesti ostaa vain yhden sämpylän kaupasta pikkunälkäänsä ja kotona sitten keittelee vastajauhetuista pavuista oikein kunnon sumpit, ai että oli hyvää. Ja näytti siellä puhuttavan jostain sijoitusasioistakin, että on niin kuin tehty erinäisiä sijoitustiliratkaisuja tai osakeostoja jopa.

Siis mikähän tämän lehtijutun tarkoitus oli? Verrata tuota yhteiskunnan tuilla pankkitiliänsä kartuttavaa tyyppiä todella ahtaissa taloudellisissa oloissa eläviin. Onneksi siis nykyään Kelan päivärahoissa ei ole sitä tarveharkintaisuutta - vai onko! Kun hieman tuntuisi siltä, että tuo tyyppi ei mitään päivärahoja tarvitsisikaan, käyttäisi omat säästönsä ensin pois. Ja siis alta kolmikymppisenä oma asunto - tosin puolison kanssa - no, tietty jos on 16-vuotiaasta tehnyt töitä ja kovasti päässyt säästämään (edullisella asumisella, mikä se sitten lienee ollutkaan) ja kehuu vielä selvinneensä esim. opiskelukustannuksista opintorahalla (nykyään kirjat kyllä maksavat jo niin paljon, ettei opintoraha taida riittää, mutta tuo on kai sitten osannut nekin jostain taikoa ilman rahan menoa, saati sitten asuminen mutta hän on kai sitten asunut vanhempiensa tykö ilmaiseksi ja syönyt siellä myös... ja mitä se mulle kuuluu), niin kai sitä sitten asuntoja ostellaan ja puolison kanssa puoliksi, ja sitten tullaan kehumaan että nyt menee viissatasesta kolme sataa per kuu säästöön, enkös ole niksinikkarien kuningatar! En tosiaankaan ymmärrä mikä muu ton jutun tarkoitus oli kuin leveillä olosuhteillaan ja törkeästi kehua kuinka YHTEISKUNNAN tuilla rikastutaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu