lumiketjut?

minkä merkkiset lumiketjut parhaat?
122685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ofan Matti W

Äänestä

Tarvitko perinteist vai liikenneketjut.
Norjalainen Tellefsdahl on tehnyt ketjuja yli 60 vuotta joten kokemusta löytyy.Eipä tainnu olla sillon suomalaisia ketjun valmistajia.Pisteet Norjalle älykäs kansa ei liittynyt EEUUhun.

Äänestä
  • ei. Helppoa, kun valtion velkaa ei ole kruunuakaan, talletuksia sitäkin enemmän maailmanpankissa. Mekin niitä lainaamme.

    Kuuluu Natoon, on mustaa kultaa, mutta silti:

    On oikea siivestäjä. Melkein kaikki samat oikeudet kuin EU jäsenenäkin, mutta ei mitään velvollisuuksia. (on rahoillaan onnistunut nevotteluissa)
    Lohta polkumyydään tänne, rajamuodollisuuksia ei ole Suomessa eikä Ruotsissa jne.

    Kyllä tarttis pistää Norja ruotuun, eikä sallia tollasen rikkaan siivestelyä.

    Muuten millä eväillä me olisimme paremmin pärjänneet EU:n ulkopuolella?
    Luuletko, että tukiaiset olisi tullut maksetuksi "setelipainoa lisäämällä"?

    Oli sentään yksi todella harvinainen ja älykäs päätös, nimittäin se, että älyttiin liittyä EMU:un.

    Loppui se leikkimarkan kanssa pelleily ja iänikuiset devalvaatiot.

    Norjalaiset on tosi mulkkua ja itsekästä porukkaa. Että meidän olikin pakko myydä toi telakkakin sinne. Oliskohan se säästyny, jos ei EU:ssa oltais?

    Minä, norjalaista en osta mitään, ostan ennemmin EU-laista, se on sama kuin kotimainen, ainakin lähestulkoon.

    Muuten, miten olis Tapiot?

    Äänestä

No tapiot valtralta tietysti.

Äänestä
  • Osta Valtralta rahat Jenkeille jotka lopettaa
    koko vitun Valtran mihin on tungettu verorahoja
    vuosikymmeniä.Äly hoi.

    Äänestä

  • No tietenkin valtralta.Rahat jenkkien perseisiin.Ei mee EUhun ei edes pohjolaan.
    Ja ne lopettaa koko vitun valtran.Buhaahahaa.

    Äänestä

  • 305 kirjoitti:

    No tietenkin valtralta.Rahat jenkkien perseisiin.Ei mee EUhun ei edes pohjolaan.
    Ja ne lopettaa koko vitun valtran.Buhaahahaa.

    Van hyvät riimut saa siitähän tässä oli kyse. Mihinkähän sinunnii rahat männöö pistää vähä eppäilemmään.Niinku ne rahat nykymailmassa johonkii pysähtysivät ja vielä sinä oesit niistä perillä.

    Äänestä

  • Tenho kirjoitti:

    Van hyvät riimut saa siitähän tässä oli kyse. Mihinkähän sinunnii rahat männöö pistää vähä eppäilemmään.Niinku ne rahat nykymailmassa johonkii pysähtysivät ja vielä sinä oesit niistä perillä.

    Tulisit välillä Pönttövuoren eteläpuolelle niin ymmärtäisit muustakin kun ruislimpusta ja kokkelipiimästä.

    Äänestä

  • 305 kirjoitti:

    Tulisit välillä Pönttövuoren eteläpuolelle niin ymmärtäisit muustakin kun ruislimpusta ja kokkelipiimästä.

    Joo siellä se järki on,halavimmalla piäset kun laetat vanahat lehmän riimut siihen rattaan ympärille siihen 305,seen. Varmaan ei mää rahat sillo jenkille eikä tehtaat kuavu sen takia.

    Äänestä

  • Tenho kirjoitti:

    Joo siellä se järki on,halavimmalla piäset kun laetat vanahat lehmän riimut siihen rattaan ympärille siihen 305,seen. Varmaan ei mää rahat sillo jenkille eikä tehtaat kuavu sen takia.

    En minä ollut mitään ketjuja ostamassa.Hyvää kevättä ja laita risukarhit kuntoon sinne kivikoille.

    Äänestä

Ofan ketjut kestävimmät ja yleensä helpot asentaa ja pysyvät "kuosissa" eikä tarvii joka talveksi uusia

Äänestä

Kullatut hemet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


traktoriin kirjoitti:

minkä merkkiset lumiketjut parhaat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu