Pitääkö olla kennel liiton jäsen ja pitääkö käydä jotain kursseja että pääsee koiran kanssa näyttelyihin?minulla on pentu koira ja haluaisin viedä näyttelyihin ja minkä ikäisenä ensinmäisiin näyttelyihin voi mennä.ja mitä nää maksaa onko kallista puuhaa.
KOIRA NÄYTTELYYN..
2
553
Vastaukset
Ei tarvitse olla kennelliiton jäsen.
Ei tarvitse käydä kursseja, mutta kannattaa kuitenkin totuttaa koira siihen, että vieraat tutkivat sen ruumiin kauttaaltaan ja katsoo hampaat. Lisäksi sen pitäisi osata seistä paikallaan ja juosta nätisti ravia hihnassa. Monilla paikkakunnilla järjestetään näyttelyharjoituksia.
Ikärajoja en muista, mutta ne löytyvät kennelliiton sivuilta.
Näyttelymaksut voivat olla edullisemmat, kun ilmoittautuu hyvissä ajoin ennen näyttelyä, mutta kalliit ne ovat kuitenkin. Isot hallinäyttelyt lienevät ilmoittautumismaksuiltaan kalleimmat. Mä taisin maksaa Tampere KV:en viime vuonna ensimmäisessä ilmoittautumisjaksossa jotain 30 - 40 €. Muita kuluja tulee kulkemisesta, syömisestä, koiran laittamisesta, jos sen turkki vaatii kunnostusta, ja sen sellaisesta.
Koiran täytyy olla
- rekisteröity joko kennelliittoon tai hyväksyttyyn ulkomaiseen rotukoirarekisteriin puhdasrotuisena (eli kennelliitolla FI (normirekisteri), ER (joku erityisrekisteri, tapaa roduissa, joissa risteytyksiä tai rotuunottoja) tai EJ (ei jalostukseen))
- koira on sirutettu, no, rekisteröity rotukoira on tätä nykyä jokseenkin aina sirutettu
- rokotettu sääntöjen mukaan (rokotustodistukset esitettävä)
- ei ole typistetty
- on terve (ei loisia tai tartuntatauteja karanteeni 2 vko paranemisen jälkeen jos talossa on jollain koiralla esiintynyt tartunta)
- uroksella on pallit
- koiraa ei ole lääkitty doping-listan lääkkeillä tiettynä aikana ennen näyttelyä- harmaahirvi
Miksi et liittyisi Kennelliittoon. Tulee Koirat lehtikin sitten. Kannattaa myös käydä ensin koiranäyttelyssä katsomassa, ja nettisivuilta löytyy kyllä luokituksia, hintoja.
Jos koirasi on seropi, eli ei ole rekisteröity pentu, ei onnistu.
Rekisteröimätön pentu on sero koira, vaikka mitä väitettäisiin. Sillä onhan ulkomaisia koiria myyvilläkin käsitys, että rotukoira on arvokas. Ehkä sillä on paperit. Sen puolijälkeläisillä ei ole papereita, eikä niitä saa, eli ovat seropiskejä. Puolijälkeläiset saa kyllä niitä "papereita" perähuoneen pajasta.
Sero-piskn kanssa ei voi osallistua, vaikka olisi miten söpö. Virosta ostettu söpöliini voi olla oikeasti siruttamaton, eikä ole saanut mitään rokotuksia, saati madotuksia. Vaikka olisi miten hienot paperit mukamas saatuna. Se voi olla esim. insestipentu.
Oikean Suomesta ostetun rotupennun kanssa auttaa kasvattaja. Hän jopa ilahtuu näyttelyhaaveista ja varmasti auttaa. Eli Suomesta ostetun, ihanan pennun omistajana voit varmasti osallistua näyttelyyn pentuluokassa. Koirasi kasvattaja auttaa sinua alkuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354243- 552945
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut462848- 302633
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3322583Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82575- 382179
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t541925Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461673- 1411527