Sosiaaliseen hyvinvointiin, mikä on osa terveyden osa-alueista, pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota koko ihmisen elämänkaaren ajan. Aikuisiässä pitäisi olla muitakin ihmissuhteita kuin parisuhde. Hyvin usein käy niin, että parisuhde loppuu. Ystäviä ei tuosta vain nappailla, vaan ystävyyssuhteita pitää vaalia. Ei pidä esim. ottaa yhteyttä ystävään vain silloin, kun itsellä menee huonosti. Itse olen saanut ystäviä koko aikuisen elämänkaareni ajan. Yksinkin viihdyn.
Yksinäisyydestä kerrottiin telkkarissa.
vainnoin
20293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Näin on käynyt. Yksinäisyys painaa päälle ja lyhentää loppumatkaa.
Tunnen minäkin tutuksi yksinäisyyden, parissa vuodessa menetin kaksi ystävääni, toisen lopullisesti toisen laitokseen.
Yksin nyt liikun en osaa edes uneksia että löytäisin samaa vauhtia kulkevan ja samoista asioista pitävän, toivossa elän kuitenkin.
Katsoin lopun ohjelmasta YLE Areenasta ja siellä esitettiin lopuksi, että pitää yrittää lähteä ihmisten pariin. Yksi melko iäkäs naisleski meni tietokonekurssille ja oli tyytyväinen. Itse olen suruni hukuttanut toimeliaisuuteen. Onnelliset menneet hetket kantavat. Ehkä elämänmyönteisyyteni on tuottanut uusia ystäviä.
Kotiin käpertyminen on se helpoin tapa jäädä yksinäiseksi. On vain monelle ongelmana, ettei oikein löydä tilaisuuksia, joissa ihmisiä tapaisi. Tuntuu höpsöltä pelkästään tuttavuuksien vuoksi mennä mukaan johonkin toimintaan, jota ei tunne tarpeelliseksi tai mielenkiintoisksi. Monet menevät seurakunnan tilaisuuksiin, koska ei oikein muitakaan ole. Jos virret ja rukoushetket eivät tunnu omilta, ei siellä kauan jaksa kulkea.
Työväen opistojen kurssit saattaisivat kiinnostaa, mutta niihin on niin kova tunku, että jää helposti ulkopuolelle.
Aktiivisten ja terveitten keskustelijoiden on helppo syyllistää yksinäisyyttä poteva ja tiukata, miksi hän ei ole mennyt mukaan harrastuksiin. "Ei ketään kotoa tulla hakemaan", on hyvin usein kuultu tokaisu. Mutta moni jää kotiin.
Se on kuitenkin se turvallisin paikka olla yksin. Joukossa yksinäisyys tuntuu vielä raskaammalta.
Ohjelmassa oli myös nuoria yksinäisiä ja ei aina iästä johdu, vanhana kestää paremmin yksinäisyyttä kuitenkin. Ja jos on ollut vaikka alkoholiongelmaisia ystäviä tai puolisoita, mikäs sen mukavampaa kuin asua ja elellä yksin sen jälkeen.
Pitkän elämänmittaisen avioliiton kokeneena
voin sanoa,
yksinki on hyvä olla,
yksinäisyys ei vaivaa
paremminki luo ihanan rauhan ja levon ympärille,
voi vihdoinkin elää itselleen,
jos kaipaa muita ihmisiä,
lähden ulos ovesta harrastuksen pariin,
siellä on aivan tarpeeksi ihmisiä, melua ja puheen sorinaa,
kotiin voi tulla taas kuin työpäivän teneenä
nauttia vain itsestään ja mukavasta tekemisestä,
tai vain olemisesta,
vanha ei enää jaksa passata toista vanhaa,
se kuului nuoruuteen ja perheelämään,
samat sanat ja henkisesti en kestäs jos joku ruikuttaisi rinnalla, vanhemmiten voi korostua just ikävät luonteenpiirteet ja minullakin, sillä pidän itsestäni :)
Yksinäisyys on monen ongelma. Monelle jo riittää sekin, että pääsee toista sukupuolta lähelle edes tanssissa.
Niinhän se on että toiselle sopii yksinäisyys toiselle ei, se kolmas vaihtoehto lie että osaa joka asiaan antaa neuvojaan.....
Monta olisi tässä mahdollisuutta, itsensä on valittava ja moniko rohkenee yksin edes liikkua ympäristö voi olla pelottava.
Olen hijattain vaihtanut asuinseutua lähelle luontoa, se tarjoaa kaikille aisteille jotain, voi viedä linnuille talipalloja ja seurata monenaista luonnon elämää.
Ihmiset täällä ovat *sisäänlämpeneviä* ja kyllä ne verhotkin heiluu kun tästä jonnekin lahtee? Naapuria seurataan, tervehtimiseen vastataan tuskin kuuluvasti, jos pääsee juttuihin jonkun naapurin kanssa kyllä siinä aiheita riittää vie vaan oman aikansa että hyväksytään. Pian 6v asuneena odotan vai esiripun aukeamista vieläkin!
Aivan yhtä yksinäistä on kaupungissa, ei tunneta seinänaapureita, ei tervehditä vuosikymmenien jälkeenkään, kiire on se tavallisin aihe, jota tarjotaan joka tilanteessa.
Mitä enemmän ikää sen vaikeampaa on saada oikeaa ystävää, onhan sitä itsekin tullut kokemuksista viisaammaksi ja tunnustelemalla voi löytyä jotain, siispä jatketaan. Etsin kunnes löydän?
Olen suurimman osan elämästäni asunut paikkakunnilla, joilla on /on ollut mahdollisuus tutustua metsiin ja yksinkin olen vaellellut siellä täällä. En ole tuntenut itseäni yksinäiseksi. Yhdistystoiminnassa olen saanut uusia ystäviä ja onnea on ollut rivitalon naapureiden suhteen. Nytkin pelailemme lautapelejä iltaisin, jos kummallakaan ei ole muuta menoa. Täällä kyllä tervehditään naapuria, jos pihalla kohdataan. Onnea ystävien löytymiseen.
Melkein koko ikäni asunut yksin, vain lapsi ollut seurana aikansa.
Niinpä taitaa mennä loppuun asti, tyydyn siihen mitä on ja järjestän itselleni monenlaista ajankulua. Olen vielä seurallinen ja hyväkuntoinen, menen mihin vain yksinkin. Eihän siitä mitään tule jos pitäisi aina olla joku vieressä, ei mihinkään pääse, pitää olla omatoiminen. Yksin en ole vielä koskaan ollut teatterissakaan, aina on sali ollut lähes täynnä 😊
On totta, ollessani parisuhteessa olin aina kotona kun työstä pääsin. En lähtenyt omiin harrastuksiin sillä puoliso epäili heti, vaikka itse oli koko ajan menossa. Olin kodin vanki ja kaiken palvelija.
Nyt nautin yksinolosta ja en kaipaa ketään vahtimaan itseäni.
Muten surullista, että alennuit elämään sairaalloisen mustasukkaisen kanssa. Mikset lähtenyt sellaisesta liitosta ?
Et todellakaan lievitä toisen yksinäisyydentunnetta tuollaisella säälittelyllä.
Ihminen ei "alennu" elämään. Jokaisella on oma elämänkohtalonsa, joillekin siihen kuuluu vain työ ja koti.
Minä olin kodin vankina vapaaehtoisesti, sillä joka kerta, kun lähdin yksin mihin tahansa tilaisuuteen, tapasin palattuani mieheni umpihumalassa nojatuolissa sammuneena. Joka kerta!
Se mielenvirkistys, jonka ehkä olin kokenut, hävisi jo eteiseen. Vähitellen en enää tuntenut halua lähtemiseen. Kotona ollessani mies pystyi paremmin hallitsemaan juomistaan.
Nyt sanot, miksi et lähtenyt. En varmasti ole ainoa, joka on jäänyt, koska on sitoutunut avioliittoon ja luvannut elää ylä- ja alamäet. Elämä on haaste.
Voittajana olen siitä selvinnyt.
Kaikille yksinäisille ja kävelykuntoisille eräs neuvo, jota voisi noudattaa ja jonka avulla yksinäisyyttä voi välttää.
Iholle lahonestoainetta,hiukset kuntoon, mekkoa tai suoria housuja päälle, iloista mieltä ja tansseihin! Kyllä sieltä hyvällä onnella (ei se muuten paljoa onnea vaadi) löytyy ainakin muutamaksi minuutiksi seuraa ja toisen sukupuolen läheisyyttä.
Seuratkaapas erillistä tanssille omistettua ketjua tällä palstalla.
En minä ole mikään synkkäotsainen, päinvastoin, mutta en ole ajatellut alkaa tanssipaikoilla ravaamaan koska sinne vaaditaan tanssittaja.
Minulla ei ole joten istunnaksi menee ja sivustakatselijan rooliksi, sese vasta ikävää on ja siinä menee ilta pilalle, kotona olisi ollut hauskempaa.
Jos on jossain hyvä orkesteri menen katsomaan nimenomaan orkesteria ja tietysti kuuntelemaan heitä, siinä samalla nään sen meiningin mikä paikoissa on.
Kaikki tanssivat niin kovalla vauhdilla lenkkarit jalassa että muistuttaa lähinnä suurta urheilutapahtumaa. Minä lenkkeilen maastossa.
Tanssihommia en vaivaudu tämänenempää pohtimaan, ei ole minun juttu enkä kaipaa ylikaiken ventovieraiden hikisiä kosketuksia, jeh! 😊🐕🐈
Se on totta. Kun nuorena kävin tansseissa, sain olla seinäkukkasena kerran toisensa jälkeen, Olin pienikokoinen ja ujo. Eivät pojat tienneet kuinka hyvin tanssin. Heille kelpasi kömpelömpikin partneri, jolla oli enemmän kokoa ja näköä.
Yksin jääminen ja ulkopuolisuuden tunne lopettivat minun intoni tanssiharrastukseen vuosiksi. Myöhemmätkään ajat eivät tuoneet lähelleni tanssitaitoisia miehiä, joten tuntisin kyllä olevani todella väärässä paikassa, jos sonnustautuisin lahonestoaineisiin, hiuslakkoihin ja tanssimekkoon ja menisi viettämään iltaa tansseihin.
Eipä houkuttele!
Minäkin katsoin Areenasta sen englantilaisen dokumentin. Siinä se iäkäs täti, joka kävi tietokonekurssilla löydettiin kuolleena ja tietenkin yksin muutan viikon päästä ohjelman teon jälkeen. No hänen yksinäisyys on ohi ja loppunut.
Yksinäiseksi joutunut tai jäänyt ihminen tulee helposti katkeroituneeksi ja lopulta pöpiksi. Rikastuttavaa on olla erilaisten ihmisten parissa, tosin kuitenkin siten , että on jotakin yhdistävää. Jokaisella pitäisi olla lähipiirissään toisen sukupuolen edustaja.
Kaunis nikki
https://www.google.fi/search?hl=fi&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1265&bih=668&q=Himmelsauge &oq=Himmelsauge &gs_l=img.3..0i5i30k1.2176.2176.0.4088.1.1.0.0.0.0.170.170.0j1.1.0....0...1.1.64.img..0.1.169.TGN_iZ8iMJk#imgrc=GsvhxRkQNUfWWM: