Ladecin tehtävät

Punikkivihreät voitti vaalit ja sillä mennään. Nyt olisi hyvä tilaisuus uuden punavihreän valtuuston toimesta järjestellä elinkeinoyhtiö Ladec uuteen formuun. Nastolaan kun on suunniteltu kierrätyspuistoa, niin sen yhteyteen Ladec voisi sijoittua ihan fyysisestikkin. Tällöin kierrätettävä hylkytavara ja muuten vaan kyvyttömät olisivat kätevästi samassa paikassa. Eikö totta?
7150
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on todella ihme, että me kustannetaan tällaista kyvyttömyyttä aikoina, jolloin verorahan käytölle haetaan vaikuttavuutta, tämä loinen syö meidän leipää koko ajan ja tuon johtajan (Jukka Rantanen, hääden kullelis!, isä taisi vielä olla jotain mutta tämä, ohhoijaa) aikaansaannokset on kenen tahansa luettavissa,

kokoomus meni takapajulaan tämän LADECin kykyihin uskoessaan ja sama temppu on tulossa uusille valtuutetuille, siellä on jo kalvonikkarit työstämässä entistä uhkeempia iltasatuja "tulostilastoiksi" hyväuskoisille, alkaa uusi 4-vuotisjakso varakasta elämää kultaporsaskerhossa, valtuutetut hyvän shown jälkeen unohtaa tämän kuppaamaan veroeuroja uudeksi kaudeksi ja kultavannassa kaikki hyvin kunnes taas koittaa vaalit ja mitään ei ole tapahtunut (kärpäsenkakakn värinää ei voi laskea)

Äänestä

joo LADEC on näköjään mitannut asiakastyytyväisyyttä :) ihan ite, ja arvatkaapa oliko tulos "yllättävän positiivinen" tästä on helppo muotoilla ne kalvosarjat ja jatkaa uusien valtuutettujen hämäysoperaatioon, pitäsköhän pyytää konsultti taloon, mittaamaan oikeat tulokset ja niille kustannukset?????

Äänestä

no joo, selkärankaisuutta on päättäjien osoitettava ja päätettävä lakkautuksesta HETI ensimmäisessä kokouksessa, ei saa jäädä enää odottelemaan, tämä "johtaja" on kykynsä näyttänyt, ei pysty muuhun kun perusmössöön

Äänestä

Paha, paha paikka. Jos olisi kyse muusta kuin poliitikkojen suojatyöpaikasta, jotakin olisi ehkä tehtävissä. Tuleva Lahden kaupungin hallituksen puheenjohta (Pekka Komu) ja mm. nykyinen Lahti Energian hallituksen jäsen, ex, kokoomuksen valtuutettu, persujen sisäpiiriin kuuluva henkilö ja Hollolan pitkön huiskea kunnanelätti työskentelee Ladecissa. EI TÄMMÖSTÄ LAITOSTA VOI EIKÄ PYSTY LOPETTAMAAN.

Jos lopetettaisiin, mihin noi sitten työnnetään? Ei niistä venäjän kielen tulkeista ta valtuutetuista yksikään selviäisi vapailla työmarkkinoilla. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi työntää politrukit kaupungintalolle Mustosen (Ladecista sekin lähtöisin) kaveriksi. Tietty voisi asiaa tietämätön laittaa ne teknoseen virastoon, mutta siiten vuosia viilattu Lahden tekninenvirasto kyllä menisi rikki.

Maksakaa vain kiltisti.

Äänestä

no hei, kyllähän Pekalle töitä löytyy, ihan hyvä mies eikä ajan paneminen yhteisiin ole paha juttu. Toivottavasti älyää lähteä tuosta joukosta nimeltä LADEC ajoissa, kun ura yhteisien asioiden hoidossa on nousujohteinen. Odotteleeko kaupunki maakuntauudistusta. Se odottelu maksaa todella paljon jos vielä kuukausia saati vuosia tätä kustannetaan odotellessa. Tuon Rantasen työllistyminen uudelleen voipi olla vähän hankalampi juttu, katsokaas onko se muuta tehnyt kun patsastellut. Sekin lie tehty vähän kulman takana ettei liian näkyväksi heittäydy. Saattaa joku kiinnittää huomiota asiaan nimeltä LADEC.

Äänestä

Millainen kouluitus näillä ladecin pääliköillä omn ? merkonomi vai onko jotain muutakin ?

Äänestä

Koulutus on setin ohutta. Komulta se puuttuu tyystin. Ei varmaan se koulutustaso ole ongelma vaan järjestelmän suoma mahdollisuus lepäillä verovaroin. Huhuu, missä on se omistajaohjaus! Yli 50 henkeä lapastelee niin kuin ei mitätään! Luokatonta, autoinsinööri ja tulkki yrittää johtaa elinkeinoyhtiötä. Voi, voi sentään. Hallitusta johtaa Kari Salmi ja seuraava pj. on Juha Ruustetti. Ei taida meno muuttua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jursala kirjoitti:

Punikkivihreät voitti vaalit ja sillä mennään. Nyt olisi hyvä tilaisuus uuden punavihreän valtuuston toimesta järjestellä elinkeinoyhtiö Ladec uuteen formuun. Nastolaan kun on suunniteltu kierrätyspuistoa, niin sen yhteyteen Ladec voisi sijoittua ihan fyysisestikkin. Tällöin kierrätettävä hylkytavara ja muuten vaan kyvyttömät olisivat kätevästi samassa paikassa. Eikö totta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu