Romaani Amnesia Custom Storysta?

TapioKorhonen98

Kaveri heitti huvikseen idean siitä, miten olisi mahtavaa saada väsättyä lukukelpoinen romaani, tai ainakin pienoisromaani jostakin hyvät arvosanat saaneesta Amnesia Custom Storystä. Ensialkuun ainakin näin kaveripiirille luettavaksi. Tai ainakin omaksi iloksi.
No, minä tartuin asiaan heti. Romaania en lähde kirjoittamaan, mutta enköhän pienoisromaanin saa kirjoitettua. Meinaan nääs sitä, että sitkeyteni ahertaa kirjoitusprosessin parissa on nähty ja kuultu, ja on sitä mitä on. Eli ei kovin pitkäänkestävää. Jaksamiseni ei ole kovin hyvä. Mutta taatusti parempi kuin tämänikäisillä yleensä, mitä tulee tarinan kirjoittamiseen. Minä rakastan kirjoittamista ja lukemista. Ja kirjailijoiden tärkein sääntö onkin; Lue ja kirjoita paljon.
Kaverini kohdalla ongelma on siinä, että hän on tuupannut saada yäluokkien ainekirjoituksistaan viitosia ja kuutosia. Intoa kaverillani on, mutta se lopahtaa salamannopeasti,ja hänen tekstinsä on suoraan sanottuna sairaalloisen huonoa. No, eipä minunkaan kirjoittamiseni ihmeempää ole, mutta kummasti sillä on saatu ainekirjoituksista kymppejä. Esseistä kuin fiktiivisiitä tarinoistakin.

Mutta nyt asiaan! Haastan teistäkin jonkun ahertamaan valitsemansa Amnesia Custom Storyn kimpussa. (Toki Main Gametkin käy.) En tiedä miksi näin ehdotan, mutta olisihan se.. öö... jotenkin... kivaa(?) saada jokin kaveri raapustamaan omalla sydänverellään amnesiastoori. Heitän mailin tähän alas, niin voit kertoa ongelmistasi tai kertoa edistymisestäni ja niin minäkin tai jotain vaan tähän projektiin liittyen. Sinulta vaaditaan kirjoitustaitoa ja intoa. Mitään kersaa en hyväksy kumppanikseni tällä matkalla. Sinulla täytyy olla kirjoitustaitoa! Sinulla täytyy olla kirjoitustaitoa! Ensinnäkin sen takia, että onnistut väsäämään videopelistä tarinan, mikä vaattii erittäin paljon raastavaa aivotyötä, että se onnistuu ja siitä tulee hyvä, eikä mikään nolo vitsi. En ole tietämätön, kyllä minä tiedän, että jos videopelistä alkaa kunnon tarinaa väsäämään, niin se vaatii paljon suunnittelua, ja toiseksi; en halua mitään kaulassariippuvaa pummia täyttämään gmailtiliäni jollakin valituksilla, roskilla ja voihkeella.

[email protected]

Vain yhdestä Custom Storysta on tehty romaani, ja se on White Night. En suosittele siis sitä valitsemaan. Amnesia The Dark Descentistä on julkaistu joitakin novelleja ja runoja. Mutta siihen ne loppuvatkin. Ja koska Amnesia Custom Storyja on satoja, annan nyt kaksi linkkiä, jonka tarinoista sinun (ja minun) on valittava omasi. Jos se ei ole listalla, ei siitä ole hyväksyttävää tehdä, tai mikäs minä olen määräämään mistä sinä kirjoitat. Mutta ymmärräthän, että tässä on kymmenen parhaan lista. Miksi valitsisit jonkin huonon ja tuntemattomamman?https://steamcommunity.com/sharedfiles/filedetails/?l=finnish&id=130444325

Kirjoitus on suomeksi. Aikaraja on ääretön. Kirjoita miten lystäät, ei kiinnosta pätkääkään. Ja käyn muuten tililläni melkomoisen harvoin, joten älä ihmettele jos en vastaa koko pienen elämäsi aikana.

Eikä sillä ole mitään väliä, lähetätkö mailia. Voit kirjoittaa ihan salassa tarinasi. Itse asiassa minua alkoi nyt kaduttaa, että laitoin mailiosoitteeni tuohon. Tämän viestiketjun oli vain tarkoitus tiedottaa koko maailmalle, että kirjoitan Amesia Custom Storystä pienoisromaanin, ja myös se, että saisin jonkun (jostakin syystä) kirjoittamaan myös Amnesiaa.

6

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TapioKorhonen98
    • shtrhshshts

      Ehdottomasti Things in the Night!!!!! Mää kirjoitan kyllä siitä!!!!!

      • guglusglaani

        Miten niin "ehdottomasti"? Meinaatkos kun se on ton toisen listan mukaan se paras customstoori? Mää ainaki otan ton ekan listan parhaan eli The Great Workin.


    • JohnJuniorTheJediJew

      Joo siis Amnesia The Dark Descent eli ensimmäinen kahdesta main gamesta. Siitähän kaikki alkoi. Eli mielestäni on varsin luontevaa aloittaa omat romaaninsa siitä, mistä kaikki alkoi pelissä. Daniel, paroni Alexander, Agrippa ja ties mitä muuta... voi kun alkaa jo innostamaan!
      Huomionarvoistahan on, että Custom Storyjen tarkoitus oli täydentää ja toimia pieninä lisäosina Dark Descentiin liittyen. Eli Machine for Pigsiin niillä ei ole sellaista kytkeymää. Eli ei minun tarvitse Dark Descentin jälkeen alkaa Machine for Pigs-romaania vääntämään. No, eihän kukaan pakottaisikaan.

      Romaanin suunnittelu ja työstö vaatti paljon aikaa ja miettimistä. Omaa kymmenientuhansien sanojen pituista tekstiä on luettava kerta toisensa perään ja kirjoitettava uusia versioita. Eli innostus ei saa kadota. Ja kirjoittajan on oltava erittäin hyvä, että saa uskottavan tarinan videopelistä. Tietysti kaikki "aarrejahdit" on jätettävä sikseen.
      Mutta minä pystyn tähän!

    • earaerhrae

      The Four Horsemen on se juttu.

    • TimoTekohengittäjä

      Nimeni on Timo, mutta olen samalla jeesus, tai Jeesus, jos oikeain isolla alkukirjaimella haluatte. Herätin tämän topicin kuolleista kuin jeesus (Jeesus) Lasaruksen! Huhhahhei! Oonpa mie vaan aika vekkuli! Mutta en sentään niin vekkuli kuin sinä, Tapio V***n Korhonen 98! Ihmeellistä multinikillä kikkailua. Siis niinku ei saa***a. Melkein menin lankaan, kun luulin kaikkien olevan eri henkilöitä. Mutta sitten silmäni avautuivat, ja ehdin juuri ja juuri astua takavasemmalle enne kuin olsiin kietoutunut lopullisesti lankaan. Kirottu Korhonen! Olet viholliseni ikuisesti!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      172
      1445
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1029
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      640
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      583
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    Aihe