Totuuksia...

MillaN

...vai ei.:D

Talvi johtuu siitä, että taloja lämmitetään. Jostain syystä aina elokuusta alkaen ihmiset alkavat lämmittämään talojaan enemmän ja enemmän. Mistäpä muualta tämä lämpö olisi peräisin ellei ulkoilmasta. Kun lämpö siirtyy ulkoa sisälle, ulkoilma tietysti kylmenee eikä kylmeneminen lopu ennen kuin vasta maaliskuussa, jolloin ihmiset alkavat vähentämään lämmitystä. Jos kaikki suomalaiset päättäisivät luopua lämmittämisestä kuten esimerkiksi afrikkalaiset ovat tehneet, ei talvea olisi täälläkään.

Sahanpuru pitää puita pystyssä. Kun puusta sahataan puru pois, niin puu kaatuu.

Akkupora ei käy sähköllä vaan sinisellä savulla. Kun savu on vuotanut porasta, se ei enää toimi. Savua ei voi kotikonstein ladata poraan.

Tuuli johtuu puiden heilumisesta. Todiste: Mitä enemmän puut heiluvat, sitä enemmän tuulee. Vaihtoehtoinen teoria väittää, että tuuli johtuu auringosta, mutta aurinko ei paista yöllä. Puut sen sijaan heiluvat yölläkin.

Maanjäristyksiä on yhä enemmän. Se johtuu siitä, että maan kuoren alla oleva öljy ei ole tarkoitettu autojen moottoreihin, vaan voitelemaan maapallon sisällä olevaa päälaakeria. Kun öljy pumpataan pois, laakeri kuivuu ja rupeaa rahisemaan, siitä johtuvat maanjäristykset.

Ihmisellä on samankokoinen etusormi kuin hänen sieraimensa on…hei, pois sormi nenästä.:D

18

3300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moccamimmi

      nyt ymmärrän Varjoisan toiminnan ihan uudessa valossa!

      • MillaN

        ...meillekin.:D

      • moccamimmi
        MillaN kirjoitti:

        ...meillekin.:D

        se kaivaa sahanpurut = palstantäytteet veks niin puu kaatuu ja avaus häipyy. Ihan selvä juttu.

      • MillaN
        moccamimmi kirjoitti:

        se kaivaa sahanpurut = palstantäytteet veks niin puu kaatuu ja avaus häipyy. Ihan selvä juttu.

        ...tuon jo tiesinkin...aattelin et jos sulla olis ollut toisenlainen ajatus.:D

    • Seppojuhani

      Yhdessä Alfred Hitchcockin elokuvassa lentokone lentää Atlannin yllä ja paha saksalainen sukellusvene ampuu sen alas.

      Saksalaisten ampuessa konetta, sen siipeen tulee ensin rivi reikiä ja sitten siipi vääntyy alaspäin ja lopulta putoaa kokonaan pois. Eli lentokone kannattelee siipiä.

      Muuan ammattilentäjä sanoi kerran, että vaikka hän oli nähnyt sen jo kolme kertaa aikaisemmin, niin vielä neljännelläkin kerralla hän nauroi ääneen.

      • MillaN

        ...sanot tästä puhveliteoriasta.

        Miksi alkoholia kannattaa käyttää?

        Puhvelilauma liikkuu yhtä nopeasti kuin sen heikoin ja hitain lenkki. Jos laumaan hyökätään, heikoin tapetaan ensin. Tämähän on luonnollinen asia, ja parantaa laumaa kokonaisuutena, koska puhveleiden yleinen nopeus ja terveys parantuu, kun heikoimmat karsitaan tasaisin väliajoin pois.

        Samaa mittaa käyttäen ihmisen aivot toimivat tasan yhtä nopeasti kuin hitain aivosolu. Alkoholin käyttöhän, kuten me kaikki tiedämme, tappaa aivosoluja, mutta tottakai hitaimmat ja heikoimmat aivosolut kuolevat ensin. Tasaisen alkoholin käytön avulla huonot aivosolut poistuvat automaattisesti ja aivot tulevat nopeammiksi ja tehokkaammiksi.

        Ilmankos yhdestä hau...eikun hauskasta on tullut niin nopea.:D

        Luin hiljakkain väitteen, että aivosolujen kuolema alkoholin vaikutuksesta olisikin ns urbaani legenda. Itse asiassa, jos haluaa aivojen säilyvän kunnossa kuoleman jälkeen, ne tulee taltioida spriihin. Joten alkoholin nauttiminen on vain ennakoitua muumioitumista!

      • MillaN
        Seppojuhani kirjoitti:

        ...olla sitten niin, ettei ainakaan minun aivoni tule muumioitumaan koskaan...ne lahoavat.:D

      • Seppojuhani
        MillaN kirjoitti:

        ...olla sitten niin, ettei ainakaan minun aivoni tule muumioitumaan koskaan...ne lahoavat.:D

        jos juo pelkästään vettä ja haukkaa joka päivä happea, niin lahottaahan se. Pitäisi sinunkin ajatella tulevaisuuttasi, hyvä ihminen.

        Ennen vanhaan oli Neuvostoliiton kävijöille ohje, että runsaasti vodkaa, niin pöpöt kuolee ja maha pysyy kunnossa. Ja kunnon suomalainenhan piti huolta terveydestään.

      • moccamimmi eak
        MillaN kirjoitti:

        ...sanot tästä puhveliteoriasta.

        Miksi alkoholia kannattaa käyttää?

        Puhvelilauma liikkuu yhtä nopeasti kuin sen heikoin ja hitain lenkki. Jos laumaan hyökätään, heikoin tapetaan ensin. Tämähän on luonnollinen asia, ja parantaa laumaa kokonaisuutena, koska puhveleiden yleinen nopeus ja terveys parantuu, kun heikoimmat karsitaan tasaisin väliajoin pois.

        Samaa mittaa käyttäen ihmisen aivot toimivat tasan yhtä nopeasti kuin hitain aivosolu. Alkoholin käyttöhän, kuten me kaikki tiedämme, tappaa aivosoluja, mutta tottakai hitaimmat ja heikoimmat aivosolut kuolevat ensin. Tasaisen alkoholin käytön avulla huonot aivosolut poistuvat automaattisesti ja aivot tulevat nopeammiksi ja tehokkaammiksi.

        Ilmankos yhdestä hau...eikun hauskasta on tullut niin nopea.:D

        tarkoittaako tämä että olen fiksumpi kuin ennen (jos mahdollista?)

      • MillaN
        Seppojuhani kirjoitti:

        jos juo pelkästään vettä ja haukkaa joka päivä happea, niin lahottaahan se. Pitäisi sinunkin ajatella tulevaisuuttasi, hyvä ihminen.

        Ennen vanhaan oli Neuvostoliiton kävijöille ohje, että runsaasti vodkaa, niin pöpöt kuolee ja maha pysyy kunnossa. Ja kunnon suomalainenhan piti huolta terveydestään.

        ...minun lisätä ruokavaliooni vitamiinitabletteja?

        Vesi on hyvää ja happi tärkeää...vodka tappaa kyllä pöpöt, mutta miksi melkein aina kun nautin vodkaa, niin vatsani ei ole missään nimessä kunnossa seuraavana päivänä.:D

      • norMix ehk
        MillaN kirjoitti:

        ...sanot tästä puhveliteoriasta.

        Miksi alkoholia kannattaa käyttää?

        Puhvelilauma liikkuu yhtä nopeasti kuin sen heikoin ja hitain lenkki. Jos laumaan hyökätään, heikoin tapetaan ensin. Tämähän on luonnollinen asia, ja parantaa laumaa kokonaisuutena, koska puhveleiden yleinen nopeus ja terveys parantuu, kun heikoimmat karsitaan tasaisin väliajoin pois.

        Samaa mittaa käyttäen ihmisen aivot toimivat tasan yhtä nopeasti kuin hitain aivosolu. Alkoholin käyttöhän, kuten me kaikki tiedämme, tappaa aivosoluja, mutta tottakai hitaimmat ja heikoimmat aivosolut kuolevat ensin. Tasaisen alkoholin käytön avulla huonot aivosolut poistuvat automaattisesti ja aivot tulevat nopeammiksi ja tehokkaammiksi.

        Ilmankos yhdestä hau...eikun hauskasta on tullut niin nopea.:D

        Viinijuonnin viisastuttavasta vaikutuksesta on tieteellistä näyttöäkin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=122&conference=550&posting=22000000004171228

      • wirnix ehk
        MillaN kirjoitti:

        ...minun lisätä ruokavaliooni vitamiinitabletteja?

        Vesi on hyvää ja happi tärkeää...vodka tappaa kyllä pöpöt, mutta miksi melkein aina kun nautin vodkaa, niin vatsani ei ole missään nimessä kunnossa seuraavana päivänä.:D

        tuosta tuli mieleeni lumelääkkeet. Niiden vaikutusta on tutkittu, ja ilman mitään lähdeviittauksia muistelen että suunnilleen puolella tutkituista huomattiin parantavia vaikutuksia vaikka he käyttivät lumelääkkeitä. Se saattaa tuntua hullunkuriselta lääketieteen näkökulmasta, mutta jos ajatellaan ihmisen mieltä, niin ei ole hullua ollenkaan.

      • MillaN
        wirnix ehk kirjoitti:

        ...mieli on kummallinen. Kun oikein uskoo jonkun lääkkeen (vaikka saisi lumelääkettä) vaikuttavan, niin sehän parantaa.

        Jos lapsi pyytää vaikkapa suolaa lisää ruokaansa ja muka-ripottelet sitä ja kysyt lapselta, maistuuko paremmalta ja lapsihan vastaa kyllä.

        Mutta...onko eettisesti oikein syöttää ihmiselle lumelääkettä? Varsinkin jos sairastaa oikeasti jotain vakavaa?

        ja yhteen tullaan. Miksei se olisi oikein, jos se auttaa. Toisaalta pitäisi mitata lumelääkkeiden tuloksia, auttaako joku lääke syöpään tms. vai ei. Jos on fifty-fifty, kumpaa pitäisi kokeilla, sehän on samantekevää?

    • MillaN

      ...lisää näitä totuuksia.:D

      Tiedämme, että kissa putoaa aina jaloilleen ja voileipä putoaa aina voipuoli alaspäin. Jos sidomme voileivän kissan selkään voipuoli ylöspäin ja pudotamme tämän paketin vaikkapa metrin korkeudelta, pitäisi syntyä ikiliikkuja.

      • Seppojuhani

        MillaN, sinun kannattaa liittyä keksijöihin!

    • MillaN

      ...vakavasti otettavia vai ei.:D

      Sairaus ei ole mikään syy olla poissa töistä:
      Lääkärintodistusta ei hyväksytä, jos pääsee lääkäriin,
      pääsee myös töihin.

      Virkavapaudet leikkauksien jälkeen:
      Ei enää anneta. Jokainen leikkaukseen aikova saatava
      luopumaan aikeistaan, sillä kaikelle mitä työntekijällä on,
      löytyy myös käyttöä. Palveluksessa on oltava sellaisena
      kun sinne on tullutkin. Jos jotain poistatetaan,
      niin asianomaisen arvo laskee. Yksittäistapauksissa voidaan
      tehdä poikkeus edellyttäen, että vastaavasti vähennetään palkkaa.

      Hammaslääkärissä käynti:
      Palvelukseen otetaan vain henkilöitä joilla on tekohampaat,
      koska silloin voidaan lähettää hampaat postissa
      korjattaviksi jatkuvan hammaslääkärissä ravaamisen sijaan.

      Raskaustapaukset:
      Ehdottomasti kielletty! Työaikana tulee istua jalat ristissä.
      Esimiesten on varmistettava, että toimihenkilöillä on
      riittävästi ehkäisyvälineitä saatavilla!

      Kuolemantapaus (toisen):
      Kuolemantapaus ei ole mikään syy poissaoloon.
      Kuolleiden puolesta ei ole enää mitään tehtävissä.
      Joku toinen vähäpätöisemmässä asemassa oleva
      voi hoitaa kaiken tarpeellisen. Jos hautajaiset pidetään
      myöhään iltapäivällä voivat työntekijät kuitenkin
      poistua aikaisemmin, edellyttäen, että työt ovat niin hyvällä mallilla,
      ettei mitään ole laiminlyöty.

      Kuolemantapaus (oma):
      Oma kuolemantapaus hyväksytään poissaolon syyksi.
      Työnantajan tulee kuitenkin tietää asiasta
      kaksi viikkoa aikaisemmin, koska asianomainen on
      velvollinen opettamaan työnsä seuraajalleen.

      Naisille:
      Gynekologilla käyntien minimoimiseksi
      istahda kopiokoneen päälle, ota kopio ja lähetä se lääkärille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe