nopeimmille: liimaa livekamera lippikseesi ja suoraa lähetystä nettiin peltopellen työpäivästä keväisellä maatilalla. Suosio taattu!
Helppoa rahaa ja julkisuutta tarjona
2
111
Vastaukset
- TuskinKiinnostaisi
Pankolla makailun seuraaminen olisi varmaan kiinnostavuudeltaan samaa sarjaa maalin kuivumisen katsomisen kanssa.
- KohtaSeAlkaa
Tuskin jaksaisi perusduunari siinä vauhdissa. Aamulla kukonlaulun aikaan ylös, navetalle muutamaksi tunniksi, pika-aamiainen, pellolle perusduunarin työpäivän ajaksi, kahvit pariin kertaan traktorin kopissa koko ajan töitä tehden ja nopean ruokailun kautta iltanavetalle ja sen jälkeen vielä jatkamaan pellolle pimeään asti. Kaksi työpäivää vuorokaudessa ja 14 viikossa, tekee noin 60 työpäivää kuussa. Jo sen päälle voisi jonkun lomapäivänkin pitää, vaan kun ei ehdi, muitakin töitä kuin peltohommia on koko ajan tehtävä aina ehtiessään. Vaan turhaanpa näitä kateellisille selittää, niillä on fiksoitunut se pankollamakoilun oma haaveensa sielunsa silmiin eikä muuta siellä nää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1049719Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.664749Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.53243Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92451Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 451468
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531441Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591408Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651331