Iloa pintaan -vaik syrän märkänis

Todella kiva. :D Kiitokset vinkistä.

Kiitos! Hauskoja ja niin iskeviä.

Onkohan tämä säveltäjä Erkki Melartinin sukua? Lahjakas mies, röntgenlääkäri, Voisi lukea noita enemmänkin, viisauden sanoja.

Kiitos! Enemmän noita erkkejä tai samantapaisia!

Aforismikirjallisuus on turhaan jäänyt laveampisanaisen varjoon, vaikka toisaalta harjoittelemme alinomaa sanonnan tiivistämistä tekstarien muodossa . Minäkin sain lukuisten muiden nuorten tavoin koulun päättäjäislahjaksi V. A. Koskenniemen kokoaman paksun opuksen pöllö kansikuvanaan , aforismikokoelman nimeltä Vaeltava viisaus , jota en juurikaan ehtinyt omilta vaelluksiltani tutkiskella. Kävin kurkistamassa hiukan Suomen aforismiyhdisyksen sivuille, ja huomasin lajilla olevan ilahduttavasti harrastajia ja toimintaa. Me eläkeläiset olemme potentiaalisia aforisminikkareita pitkän ja laajan elämänkokemuksemme ansiosta. Sanomamme on koettua ja usein koeteltuakin.

Sanataituruutta, sanoilla leikittelyä, sanojen monimerkityksisyyden käyttöä, käsitteen uudelleen tulkintaa, paradoksja - siinä aforismien aineksia ja työkaluja
.
Turun sanomat on kiitettävästi viljellyt aforismien sarkaa, Paimiossa on vietetty aforismipäiviä. Entinen palstakirjoittajamme Hintriika on julkaissut muun ohella hienoja aforismeja, tällaisia asioita löysin.



Tässä aloituksessa mainitun Erkki Juhani Melartinin muutama helmi :

Mieli arkkitehti, kieli rakennusmestari.

Helmeile kuin samppanja, päästele puhekuplia. Lakkaat sinä vielä kuplimasta.

Hautakivessä elämän faktat, muu kaikki fiktiota.

Simpukan helmet syntyvät tuskasta. Paljon tuskaa myös helmistä.

Elämä on matka ja päämäärä. Kuin Roomassa käynti.

Minulla oli onni tutustua Melartinin Erkkiin toistakymmentä vuotta
sitten Helsingin Työvöenopiston luovan kirjoittamisen kurssilla, vaikka
hänen kohdallaan on ehkä väärin käyttää kurssi-ilmaisua.Täysin oppinut
kirjoittaja Erkki oli jo silloin. Kieliopillisesti täysin korrektia,
laadullisesti sujuvaa ja nautittavaa tekstiä. Erikoisesti mieleeni jäi
hänen kirjoituksensa Intiaan tekemästään matkasta.Vuosien kuluessa tämä
kirjoitus kertoi pala palalta enemmän itämäaiseen mystiikkaan perehtyneestä
ja siitä voimaa ammentaneesta ihmisestä, jolle mm.jooga oli enemmän kuin
harrastus. Mutta tuo kirjoitus kertoi maanläheisesti myös parian asemasta,
Erkin kirjoitus ei jättänyt lukijoita kylmiksi, niin kantaa ottava se oli.

Erkillä oli toinenkin rakas matkailukohde, Egyptin Niilinlaakso ja pyramidit.
jälleen tuo mystiikan argeologi arvoitusten keskellä. Itse sain tilaisuuden
tutustua myös toisenlaiseen Erkkiin. Me luovikset saimme kutsun hänen luokseen
80vuotisjuhlien yhteydessä. Näimme Erkin toisen intohimon jäljet, seinät täynnä
hänen maalauksiaan, taso korkealla harrastelijan yläpuolella.

Vuosi vuodelta Erkin kirjallinen ilmaisu keskittyi puhtaammin aforismeihen.
todisteina osallistuminen Tiheiden ajatuksien kirja antologiaan sekä oman
Pilkkeessä puun luonto-kirjan julkaisemiseen, tosin hänellä riitti voimia myös
meidän luovieksien Elämälankat sekä Elämänlankojen laulu-antologien koontaan.

Erkki oli ryhmäässämme mukana melkein menehtymiseensa asti, rollaattori ja
happipullo eivät olleet esteenä, mutta tihenevät sairaalamatkat kertoivat
voimien hiipumisesta. Kunioitimme Erkin muistoa ryhmämme kokoontuessa hiljaisella
hetkellä,esillä Erkin valokuva ja hänen edellä mainutut kirjat. Itselläni oli kunnia
lukea muutaman hänen aforismeistaan ja lisäksi kertoa muutamalla sanalla menetetystä
ystävästämme.

"Ilo pintaan vaik' syän märkänis' ", sanoi mummovainaa. Jäi mieleen ja tuli kai jotenkin sisäistettyä ja on pitänyt elää näille kymmenille ennen kuin on tullut ajatelleeksi, onko se sittenkään hyvästä.

Eino S. Revon ja Harri Kaasalaisen toimittama evakkokaskujen kirja on nimeltään " Ilo pintaa vaik syvän märkänis". Sanonta tieysti elää eri murteissa eri muodoissa. Minut tuo elämänohje tekee jopa hiukan skeptiseksi , pitääkö aina näyttää iloista naamaa, vaikka sydän olisi mätänemistilassa, sitähän tuo märäkäneminen tarkoittaa yleensä. Eikö kaikki tunteet ja niiden näyttäminen ole sallittuja ! Lahoaminenkin on märkänemistä, lieneekö karjalaisissa murteissa sillä jokin erilainen merkitys. Tietysti tuon voisi ymmärtää niin, että aina löytää ilonaiheita, vaikka kuinka pieniä, ja niistä saa murheissakin voimaa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, mutta mielestäni surun taakka keventyy jakamalla.

"Ei meitä surulla ruokita, se on ilo joka elättelee." Tämä on tuttu jostain laulustakin, ja onhan tuossa perää.

Hymy palaa aina takaisin.

Minäkin kiitän valveutunutta eivaalikuorsaajaa valaisevasta ja aforistikkoa kunnioittavasta kirjoituksesta. Varmasti kurssilaiset saivat häneltä paljon, mutta kurssilaisten henkinen anti on ollut hänellekin tärkeä. Yleensä kirjoittaminen on yksinäistä uurastusta, mutta ryhmässä on voimaa ja oman luovan tekstin antaminen muiden arvioitavaksi on suuri luottamuksen osoitus. Ohjaajan ohjauksesta ja toisten kurssilaisten kommenteista voi ottaa vaarin tai olla ottamatta, mutta ainahan vuoropuhelu on hedelmällistä. Harva kirjoittaa kerralla niin viimeisteltyä tekstiä, että sen haluaa sellaisenaan julkaista. Varsinkin lyhytmuotoinen kirjallisuus on läpikäynyt monta tiivistystä, hiomista ja kypsyttelyä.