Minulla ei toistaiseksi ole plotteria. Olen kuitenkin harkitsemassa sellaisen hankkimista. Tähän asti olen käyttänyt sähköisenä navigointi laitteena iPadia - jota aion jatkossakin hyödyntää. Ruori tolppaan olisi kuitenkin kiva saada myös plotteri.
Plottereiden osalta suuri summa kartan päivittämisestä ihmetyttää. iPadissa parin kympin vuosihinnalla saan samat kartat kuin plotteriin ja voin päivittää ne aina kun karttoihin tulee muutoksia.
Olenko ymmärtänyt homman jotenkin väärin? Onko sellasia plottereita, joiden kartat voi päivittää wlanin avulla kuten iPadissa?
Plotterin kartat
1
176
Vastaukset 1
Sen aineiston voi kyllä päivittää, mutta tapahtuuko siellä siihen tahtiin muutoksia, on toinen asia. Hieman on piristymistä tapahtunut vuosien varrella, mutta kerran vuoteen karttojen päivitys ainakin suomen vesialueilla on jo suhteellisen tiuhaa tahtia. Ei niitä viittoja siellä huvikseen siirrellä ja kiviäkin löytyy verkkaiseen tahtiin lisää. Suurimmat päivitykset tapahtuu aina kun alueelta painetaan uusi paperinen merikartta. Kartta menee kaukoitään skannaukseen ja siellä kaverit siirtelee ne sitten takaisin vektorimuotoon käsin.
Karttojen hintaeron selittää lisenssimaksut tai paremminkin niiden sopiva soveltaminen. Kaikista kartoista pitää maksaa lisenssimaksua kunkin maan merenkulkuviranomaisille. Karttakorteissa tämä on kovempi, kuin tuossa Ipad mailmassa. Hyvin karkeasti selitettynä: Ipad mailmassa et itseasiassa osta lisenssiä vaan ostat oikeuden käýttää sitä aineistoa.
Simrad ja B&G alkaa olla tuossa WiFi maailmassa pisimmällä. Furunoon onnistuu muistikortinlukijan kautta, mutta netin yli, noin niinkuin periaatteessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 132828
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?81675- 58666
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha80616Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55561Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26533- 152461
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40456- 42449
Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6426