Omituinen ongelma

ongelmia

Kirjoitan tälle palstalle nyt ensimmäistä kertaa, koska en oikein tiedä, että mistä muualtakaan neuvoa kysyisin. Elikkä, ongelmani on seuraava: lähetin jo hyvänaikaa sitten teokseni muutamalle kustantajalle. Eräs heistä vastasikin sähköpostitse hyvin pian, ja joitain viestejä vaihdettuamme hän totesi kustantavansa teokseni täyskustanteena. Olin tietenkin iloisesti yllättynyt ja tiedustelin, että kuinka yhteistyömme nyt sitten etenisi, mutta vastausta en ole saanut useiden viikkojen jälkeenkään, enkä myöskään kysyttyäni asiaa sittemmin toistamiseen. En kerrassaan mitään vastausta. Kyseessä on pienehkö kustantamo. Tämä hiljaisuus on hieman hämmentävää. Kuitenkin kustantaja vastasi alunperin minulle aina vuorokauden sisällä, kun keskustelua kävimme.

Mitä tästä mielestänne pitäisi ajatella? Onkohan kustantaja tullut katumapäälle? Jos on, niin olisi ollut reilua edes ilmoittaa asiasta. Koska tilanne nyt on mikä on, niin osallistuisin teoksellani mieluusti sopiviin kirjoituskilpailuihin, jos kustantajaa ei nyt sitten olekaan. Tulin kuitenkin ajatelleeksi, että sitooko tämä kummallinen, "ilmassa roikkuva" tilanne minua mitenkään?

Kaikkiaan kummastuttaa ja tympäiseekin, sillä yleensä kai kirjailijaksi tahtovat odottavat kärsimättömästi saavansa joko myönnön tai hylyn kustantajalta. Minä olen siis saanut myöntävän vastauksen ja sen jälkeen: täyshiljaisuus.

Kiitos, jos joku jaksaa lukea ja vielä vastata.

3

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ssoppp

      Mikset ole soittanut kustantajalle? Kustannustoimittaja voi olla sairauslomalla tms. Jos taas kyse on jostain yhden henkilön kustantamosta, niin silloinkin soittaminen kannattaa, jos on tullut yllättäviä tilanteita. Toiminta on voinut vaikka loppua.

      Et mielestäni ole sitoutunut mihinkään, jos ette ole edes työstäneet kässäriä yhdessä ettekä tehneet sopimusta. Ellet saa ketään kiinni, niin voit vielä ilmoittaa viestiketjun päätteeksi, että etsit kustantajaa muualta, kun mitään ei ole kuulunut.

    • aloittelevakirjailija

      Varsinaisesti ei ole kokemusta juuri kustannussopimuksista, mutta sopimusoikeudellisisa asioista aiemman työni pohjalta kylläkin, joten tässä muutama perusasia:

      Sopimusoikeudellisesta näkökulmasta et ole sitoutunut mihinkään, koska ei ole syntynyt kirjallista tai suullista sopimusta, eikä sopimuksen ei voida katsoa muulla tavoin syntynee (esim. kustantaja ole maksanut sinulle ennakkoa). Kuvailemasi tilanne ei velvoita juridisesti sen enempää sinua kuin kustantajaakaan. Se, että kustantaja ilmoittaa sähköpostissa haluavansa kustantaa teoksesi, ei vielä ole kustannussopimus. Se on vain ilmoitus kiinnostuksesta julkaista käsikirjoituksesi. Sopimuksen syntymiseen asti kumpi tahansa osapuoli voi laillisesti vetäytyä yhteistyöstä.

      Sinulla ei ole velvollisuutta hirttäytyä hiljaisuuteen vaipuneeseen kustantamoon, kun kerran sopimusta ei ole. Jos sinulle tarjotaan muualta diiliä, niin ilmoitat vain nykyiselle "kustantajallesi" luopuvasi koko hankkeesta. Jos hän tiedustelee syytä, niin se, ettei toistuviin yhteydenottoyrityksiisi ole vastattu, on jo harvinaisen hyvä syy luopua yhteistyöstä.

      Kirjoituskilpailuihin osallistumisen ratkaisevat kilpailun säännöt, joten ne kannattaa lukea huolellisesti. Kilpailuista voi aina vetäytyä kesken pois. Vetäytyä voi yleensä missä vaiheessa tahansa kisaa ennen tulosten julkistamista. Jos kuittaat palkintorahat, käsikirjoituksen julkaisuoikeudet siirtyvät useimmissa tapauksissa kilpailun järjestäjälle. Muista siis irtisanoa yhteistyösi kustantamon kanssa, vaikkei sieltä olisi tullut edes pariin vuoteen minkäänlaista vastakaikua yhteydenottoyrityksiisi. Sähköpostiviesti riittää, eikä ole kannaltasi merkitystä, reagoiko kustantamo siihen mitenkään.

      Joka tapauksessa sinun kannattaa ihan ensimmäiseksi soittaa kustantamoon ja tiedustella, missä mennään ja mikä on käsikirjoituksesi tilanne. Pienkustantamon kohdalla kyse voi olla mistä tahansa: toiminta on loppunut, kassassa ei juuri nyt ole rahaa ja suunnitellut julkaisut on pakko siirtää myöhäisempään ajankohtaan, ainoa kustannustoimittaja on sairastunut tai irtisanoutunut, kustantamon johtaja (ja samalla ainoa työntekijä) on ratkennut ryyppäämään, muut työt kiinnostavat kustannustoimintaa enemmän, kustantaja on riitaantunut puolisonsa kanssa ja firma on jäänyt tuuliajolle, sinulle ja kustantamolle vain on muodostunut erilainen käsitys työskentely- ja julkaisuaikatalulusta sekä työskentelytavoista... Asia ratkeaa yhdellä puhelulla. :)

      Ellei kustantamo vastaa puhelimeenkaan tai numero ei ole käytössä, firma on todennäköisesti lopettanut toimintansa ainakin toistaiseksi. Tee silloin juuri niin kuin kommentoija yllä neuvoi, eli lähetä sähköpostia, että siirryt kalastelemaan kustannussopimusta merille vierahille.

    • xxxi

      Onko sähköpostiosoite, johon viestittelit, geneerinen tyyliin "kustantamoB@kustantamo..." vaiko ihan "etunimi.sukunimi@kustantamo..."? Koska jos jälkimmäinen, niin sitten kannattaa katsoa netistä mikä on se geneerinen osoite ja kokeilla vielä sinne (tai laittaa vastaanottajaksi kaikki yritykselle löytämäsi sähköpostiosoitteet). Koska työntekijät vaihtuvat, jäävät pitkille lomille jne. niin henkilökohtainen osoite on hankala.

      Ja edellä neuvottu oli hyvä: ytimekkäästi ilmoitat, että koska kohtuullisessa ajassa et ole mitään kuullut niin katsot järkeväksi tarkastaa muutkin kustantamovaihtoehdot.

      Sinun kannaltasi on hieno juttu, että kirjallista sopimusta ei tehty, jos tilanne on se että toiminta on hiipunut. Muistan lukeneeni jostain suomalaisesta (mies?)kirjailijasta, jonka teosoikeudet jäivät roikkumaan ulkomaisen kustantajan konkurssipesään ja se hidasti käännöksen ilmestymistä niin paljon että kirjan ympärille syntynyt hype oli jo laantunut. Joidenkin kirjailijoiden kohdalla kustannustoimittaja on vaihtanut yritystä ja siinä samassa asiakassuhde katkennut. Tällaisia tarinoita suomalaisissa "kirjailijat kertovat" tyyppisissä kirjoissa (olen lukenut niin monta että en tohdi sanoa mikä missäkin niistä, mutta kirjaston osasto 86.2 löytyy).

      Jos ja kun saatte kirjallisen sopimuksen eteenne, niin vaatikaa siihen kohta jossa määritellään miten pian varsinainen kirja julkaistaan ja sitten jotain korvauksia ellei määräaikaa noudateta ja milloin julkaisuoikeudet palaavat teille jos se alkaa venymään kohtuuttomasti. Joskus on käynyt niinkin että ulkomaalainen kustantamo ostaa "sivuun" kirjan käännösoikeudet ilman aikomustakaan julkaisuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 526
      8069
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      233
      2745
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2621
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      164
      2019
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      121
      1901
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1715
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      2
      1496
    8. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      80
      1252
    9. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1198
    10. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1185
    Aihe