Kaverini puolesta kyselen, että lähteekö kortti kun kaveri saanut vuoteen kolmet sakot mopolla. Eka sakko mopon virittäminen kilvet lähti ja 36€, toinen sakko STOP-merkille pysähtymättä jättäminen 36€. Kolmas sakko 17km/h ylinopeus 40km/h alueella ja sakkoa 140€.
Lähteekö kortti?
8
249
Vastaukset
- jurristi
Kysymys on aika kinkkinen. Ei taida lähteä, jos kyse on mopokortista ? Yksi sakko on virittämisestä, eli rakenteellisesta muutoksesta, joka rangaistaan ajoneuvolain perusteella. Se ei siten kuulu joukkon jolloin kortti lähtee kolmesta rikkeestä vuodessa, tai neljästä kahden vuoden aikana.
Jäljelle jää kaksi, jotka muutoin kuuluisivat joukkoon, kaksi rikettä vuodessaa tai kolme kahden vuoden aikana, mutta se koskee vain auton, tai moottoripyörän ajo-oikeuden haltijoita.ilmeisesti kaikki noista päiväsakkoa
Joten kortti voi lähteä, vaikka olisi ABECEDE kortti, riippuu kuka ajokieltoasian käsittelee- Jussi..Pussi
Bussissa kirjoitti:
ilmeisesti kaikki noista päiväsakkoa
Joten kortti voi lähteä, vaikka olisi ABECEDE kortti, riippuu kuka ajokieltoasian käsitteleeIstu sinä vaan siellä bussissa ja korkeintaan katsele ikkunasta ulos. Kyseiseen asiaan pitää soveltaa useaa eri lakia, joista sinulla ei ole hajuakaan.
Jussi..Pussi kirjoitti:
Istu sinä vaan siellä bussissa ja korkeintaan katsele ikkunasta ulos. Kyseiseen asiaan pitää soveltaa useaa eri lakia, joista sinulla ei ole hajuakaan.
Eipä ole poliiseillakaan hajua :)
Varoitus "toistuvista rikkeistä" postiin vaikka sakko kiistetty -> sakko menikin kumoon oikeudessa -> aiheeton varoitus
Ja onhan eräs Kauppinen myös sitä mieltä että ajoneuvon luovutus ajo-oikeudettomalle lasketaan mukaan toistuviin rikkeisiin :)- erikoista-on
Kyllä se vain taitaa olla juuri noin. Kortti ei siis lähde vielä kahdesta rikkomuksesta, vaan pitää olla kolme vuodessa tai neljä kahdessa vuodessa.
Aika jännästi on kyllä rajattu mopot pois Ajokorttilain 65 §:sta nimenomaan uusia kuljettajia koskevasta momentista (jos kortti ollut alle kaksi vuotta). Auto ja moottoripyörä siinä on erikseen mainittu, mutta ei mopoa.
Olisikohan siinä lainsäätäjillä lähtenyt vahingossa mopo lapasesta kyseistä kohtaa säädettäessä. - jurristi
Bussissa kirjoitti:
Eipä ole poliiseillakaan hajua :)
Varoitus "toistuvista rikkeistä" postiin vaikka sakko kiistetty -> sakko menikin kumoon oikeudessa -> aiheeton varoitus
Ja onhan eräs Kauppinen myös sitä mieltä että ajoneuvon luovutus ajo-oikeudettomalle lasketaan mukaan toistuviin rikkeisiin :)Joo, Kauppinen on ilmiselvästi ollut väärässä. `Varoituksen´ lähettää Trafi, silloin kun seuraavasta rikkeestä lähtee kortti, jos se tapahtuu vuoden, tai kahden sisällä, ei poliisi.
- erikoista-on
Bussissa kirjoitti:
Eipä ole poliiseillakaan hajua :)
Varoitus "toistuvista rikkeistä" postiin vaikka sakko kiistetty -> sakko menikin kumoon oikeudessa -> aiheeton varoitus
Ja onhan eräs Kauppinen myös sitä mieltä että ajoneuvon luovutus ajo-oikeudettomalle lasketaan mukaan toistuviin rikkeisiin :)Tuota, tuota. Katsotaanpa mitä laki sanoo ajoneuvon luovuttamisesta kortittomalle:
Ajokorttilaki 65 §:
Ajokieltoon määrääminen toistuvien rikkomusten perusteella
Poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos ajo-oikeudenhaltija on vähintään neljästi kahden vuoden tai kolmesti vuoden kuluessa syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan:
1) tieliikennelain 103 §:ssä tarkoitettuun liikennerikkomukseen, lukuun ottamatta muita rikesakolla rangaistavia tekoja kuin:
Tieliikennelaki 103 §
Liikennerikkomus
Jos joku muuten kuin 98-102 §:ssä mainitulla tavalla rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, hänet on tuomittava liikennerikkomuksesta sakkoon.
Tieliikennelaki 65§
65§
Ajoneuvon luovuttaminen toisen kuljetettavaksi
Ajoneuvoa ei saa luovuttaa sellaisen henkilön kuljetettavaksi, jolla ei ole vaadittavaa ajokorttia tai jolta 63 tai 64 §:ssä tarkoitetusta syystä ilmeisesti puuttuvat edellytykset ajoneuvon kuljettamiseen.
Ajoneuvon luovuttajan on ennen ajoneuvon luovuttamista toisen käyttöön varmistauduttava, että kuljettajalla on vaadittava ajokortti.
///
Eli takaisinpäin purettuna: TLL 65§ mukaan on kiellettyä luovuttaa ajoneuvoa kortittomalle henkilölle. TLL 103§ mukaan se on sakolla rangaistava teko. Ajokorttilain 65§ ensimmäisen momentin ensimmäisen alakohdan perusteella ajoneuvon luovuttaminen kortittomalle lasketaan toistuviin rikkeisiin mukaan.
Ajoneuvon luovuttamisesta juopuneelle sen sijaan määrätään rikoslaissa erikseen. - jurristi
erikoista-on kirjoitti:
Tuota, tuota. Katsotaanpa mitä laki sanoo ajoneuvon luovuttamisesta kortittomalle:
Ajokorttilaki 65 §:
Ajokieltoon määrääminen toistuvien rikkomusten perusteella
Poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos ajo-oikeudenhaltija on vähintään neljästi kahden vuoden tai kolmesti vuoden kuluessa syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan:
1) tieliikennelain 103 §:ssä tarkoitettuun liikennerikkomukseen, lukuun ottamatta muita rikesakolla rangaistavia tekoja kuin:
Tieliikennelaki 103 §
Liikennerikkomus
Jos joku muuten kuin 98-102 §:ssä mainitulla tavalla rikkoo tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, hänet on tuomittava liikennerikkomuksesta sakkoon.
Tieliikennelaki 65§
65§
Ajoneuvon luovuttaminen toisen kuljetettavaksi
Ajoneuvoa ei saa luovuttaa sellaisen henkilön kuljetettavaksi, jolla ei ole vaadittavaa ajokorttia tai jolta 63 tai 64 §:ssä tarkoitetusta syystä ilmeisesti puuttuvat edellytykset ajoneuvon kuljettamiseen.
Ajoneuvon luovuttajan on ennen ajoneuvon luovuttamista toisen käyttöön varmistauduttava, että kuljettajalla on vaadittava ajokortti.
///
Eli takaisinpäin purettuna: TLL 65§ mukaan on kiellettyä luovuttaa ajoneuvoa kortittomalle henkilölle. TLL 103§ mukaan se on sakolla rangaistava teko. Ajokorttilain 65§ ensimmäisen momentin ensimmäisen alakohdan perusteella ajoneuvon luovuttaminen kortittomalle lasketaan toistuviin rikkeisiin mukaan.
Ajoneuvon luovuttamisesta juopuneelle sen sijaan määrätään rikoslaissa erikseen.Joo, hyvä kun korjasit, olin väärässä ja Kauppinen oikeassa. Ajoneuvon luovuttaminen toisen kuljetettavaksi, vaikka kuljettajalta puuttui vaadittava ajo-oikeus rangaistaan TLL 103 § ja 65.1 §:n mukaan. Normaalipäiväsakko on 12 ja liukuma 6-20.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2261673- 991478
Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori381264Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1731261Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks131117- 51974
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_189928Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric284892- 64856
- 25838