Katkera kiittämätön vanhusko tulossa?

En usko että minusta tulee tuollainen. Vaan mistä tietää jos jokin muistisairaus iskee ja luonne muuttuu kokonaan.

Jos äitiini tulen, niin minähän jopa tyrkytän rahaa lapsilleni.

Esimerkki: äidin kauppa-asioille lähtiessäni hän tarjoaa seteliä, sanon että katsotaan mitä menee ja laskutan sitten.
Ostokset maksavat parikymppiä, äiti antaisi viiskymppiä.
Joka herran kerta se sama peräkkäinjuoksu, minä edellä, ketterä mummo perässä ja yli kahdeksankymppiseksi melko vahvakin.

Joo, toivottavasti itsestäni ei tule tuollaista.
Luultavimmatusti minusta EI tule. Semmonen hytinä on, jos omaa luonnettani ajattelen.
Oma äitini (pian 97v) ei myöskään ole katkera luonteeltaan. Oikeastaan erittäin pirteä ja elämänhaluinen. Joskus tuntuu, että unohtaa olevansa noinkin vanha.

Pyrin menemään mahdollisimman usein äitiäni katsomaan. Hoidan hänen monia asioitaan.
Silloin tällöin yrittää tuputtaa mulle joko rahaa tai kysyy, mitä tahtoisin hänen ostavan minulle.
En toki mitään rahaa häneltä ota. Joskus hän ostaa minulle kukan, kun on kaupungilla käymässä.

Minun äitini ei ota apua vastaan vaikka tarve olisi. Toivottavasti tuo piirre ei periydy kokonaan. Hyvä että koittaa itse pärjätä mutta kun ei enää näe omaa parastaan eikä hyväksy iän mukanaan tuomia rajoitteita, on jopa vaaraksi itselleen. Mutta kun ei niin ei.

Vaikea sanoa mimmoinen vitt.maisuus itsestä lopulta tulee. Monen näköisiä vanhuksia olen tavannut, ihania ja vähemmän ihania.
Se on kuitenkin tärkeää, että saisi itsemääräämisoikeutensa pitää mahdollisimman pitkään, silloin haluaisin olla virkeä, lempeä ja hassu ja viimeiseksi ajattelisin rahaa.

On myös toisin päin,
jälkeläinen saa aina melkosen raiverin mistä ikinä vanhempi yrittää keskustella,
vaikka sanoisi " kaunispäivä tänää ", seki on hirveen kohtauksen aihe,
tekisi mieli kadota maanrakoon,
kauas ulkomaille ,
paras pitää suunsa kiinni,
mikään ei passaa,
onko niin, jotkut jälkeläiset ikinä aikuistu,
onko he kenties jääneet meneisyyden murrosikään eivätkä kehity , kypsy aikuisuuteen, mikä tämmöstä jälkeläistä vaivaa,
näkee vanhempansa aina ja ikuisesti negatiivisten silmälasien kautta,
kuinka tämmöisten aikuisten lasten silmät saisi auki, huomamaan että hekin ovat kohta kuusipympisiä, vieläkö kannataa huutaa suut ja silmät täyteen omille haudanpartaalla oleville vanhuksilleen,
ovathan he rakastaneet täydestä sydämmestä näitä ikuisia vanhoja lapsiaan,
rakastavat edelleen,
mutta surua ja tuskaa tuntien jatkuvasta raivokohtausista,
mielellään vanhus ottaisi aikuiselta vanhalata lapseltaan hänen tuskansa pois,
mutta miten,
ku ei suutaan voi aukasta, pitää vaan kuunnella huutoa ja rähinää,
joskus sydän vaan ei nään jaksasi,

Vaan onko se niin? Jos on nuorena ja keski-ikäisenä negatiivinen ,kiukutteleva ts. pahankurinen,katkera,niin sitä pahempi on vanhana.Ja kiitollisesta ,positiivisesta lapsesta/nuoresta tai aikuisesta tulee yleensä leppoisa vanhus,joka jakaa raahaa ,jos on ylijäämää ja tooosi vanha jo.

Onneksi ovat kuolemassa sukupuuttoon ja seuraava sukupolvi on jo lauhkeampi ja hövelimpi ja koko maailman huomioonottava suvakki.

Tuo pitäisi ihan kokeilla, että sanoisi lapsiaan perinnönperässäjuoksijoiksi joskus kun taas tuovat minulle maukkaita kotitekoisia ruokapurkkeja ja kotona leipomiaan herkkuja.
Mikähän olisi reaktio? Nauraisivatko itsensä hengiltään (minkä hiien perinnön?) vai alkaisivatko toimittamaan hoitoon.

En pidä vanhuksista! Yli viisikymppinen alkaa jo haista! Täysi työ selviytyä itsensä kanssa!

Ensinnäkin
- olisi hyvä jos oppilaitoksissa otettaisiin käyttöön nk. soralaki, joka kättelyssä karsisi alalle sopimattomat hoitoalojen ammattilaiset ja perintöjen jahtaajat
- jokainen ihminen haisee ees joltakin - tartteeko sitäkään pönöttävään tyyliin ensisijaisesti vanhuksista keskustellessa esiintuoda` - lie makuasia.
Yksi kurja asia ainakin on myös ne ihmiset, jotka enste kyylää vanhusten varat ja pankkiasiat
mahdollisten "ylijäämien" varalta - tai muita sutkisti sotkuiksi pantuja asioita
- missä vanhusten itsemääräämisoikeus?
Katkeruuskin on vain pieni osa elämää ja pelkkä tunne - oletteko edes kysyneet koskaan
- kuinka ihminen jaksaa tai voi - pärjäkö kipujensa kansssa tms?
Kuka määrittelee milloinkin - milloin ihminen on vaarallinen
- muille ihmisille tai itselleen?

Onko kyseinen vanhus aina ollut samantyyppinen "persoona"? Jos on muuttunut, tuli mieleen, että ehkä hänelle on kehkeytynyt jokin psyykkinen sairaus ? Joskus dementiakin oireilee ihmisen "kärjistyneenä " muuttuneena käytöksenä, itse asiassa aika useinkin. Paranoiaa vaikuttaisi olevan kun luulee ja luulee sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Paranoia on yksi dementian oire.

Minkä ikäinen on aloittajan vamhus?

Joskus vaan ihmisten menetykset ovat sitä luokkaa
- sekään ei ole halveksimisen aihe jos sairastuu , vammautuu, särkyy niin fyysisesti kui psyykkisesti
- paranoiahan tarkoittaa juuri vainoa kokeneita - lavantauti ja salmonellakin ovat muutakin kuin vatsainfektioita - haitallisten aineenvaihduntatuotostenkin epäilllään olevan aistien ja aivojen toimintaa häiritsevää - joskus tappajain raivoon kiihottavaakin.
- lähihoitotyötä yli 40 v tehneenä sen ainakin opimme, että mitä enempi ta säästää matalapalkka-alalla - sitä törkeimpien hyökkäysten kohteeksi entiset hoitajat joutuvat.
Ja oikeasti myös uupuvat ja väsyvät - joskus elinkelvottomiksi asti.
Totuus lie aina katsojain silmissä - ihmiset näkevät juuri sitä mitä haluavat nähdä
- sen jälkeen kääntävät selkänsä ja häipyvät kuvioista taakkojens kera.
Ja hyvä niin -- eivät he ikinä edes ihmisinä oloon kyenneetkään
- sepä niistäkin yhteiskuntasodista ja väkivallan palvoiista, tulosvastuudellisuudesta kuormituksineen ja uskonvaraisuuksineen. Mitä tarkoitatte yhteiskunnan puuttumisella peliin
- ihmiset yleensä elävät elämäänsä eikä kaikki asiat maailmassa ole pelkkää peliä.

"Aiheetta"? - Mistä sinä kenenkään aiheet tiedät? Ja onko sulla joku 'avain' hänen tilitietoihinsa vai mistä varallisuutensa(kin) olet selvittänyt.

En tiedä muitten varallisuuksia eikä ole tarvis tietääkään
- pienehkön työeläkkeen saan kuukausittain - miinus verot
- siinä budjetin puitteet, jonka varassa eläminen.
Käydyissä yhteiskuntasodissa uutisten mukaan suurimmat hyötyjät ovat poliisit
- jo oli aikakin muuten - muistissa vielä on aika, kun kansalaiskeräyksellä Tarvajärven johdolla kerättiin varoja poliisiautoihinkin " itsenäisessä valtiossa!
Jossain keskustelussa eri ammattiryhmien välillä käytiin kiivasta keskustelua
- esm saako kätilöt lyödä synnyttäjiä - jos synnyttäjillä käynnistetään synnytys tipalla,
täytyykö synnytyksen edistyä kätilön työajan mukaan, entä haaveritilanteissa
- kun äiti uupuu, katkenneet vatsalihakset, nivustyrät löytyy vasta 10 vuoden kuluttua
- poistetaan kuolioon menneet kudokset revenneen kohdun kera
- tai kolari- ja vv-vammoja - korvausvelvollisia ei ole mikään taho,
- huume- ja päihderiiippuvaisia maassa paljon - kuuluuko heidänkään elatus entisille hoitotyöläisille - tai seksläärienkiensä kanssa kipuilevat erityyppiset seksuaalit
sateenkaarikansalaisineen - kaikki eivät ole syntyneet onnellisten tähtien alla
eikä elämänvaikeuksiin ja kasvukipuihinsa monet nuoretkaan aina mitään apua saa.
Ei mitkään vammat hakkaamalla parane eikä tuskaa tuottavat asiat elämästä poistu ikinä
niistä vaientamalla ihmisiä tai teloitustyyliin toimimalla. Tai ihmiset, joille kehittynyt rh-immunisaatio - auttaako silmien puhkaisu, kurkun tai persuuksen raiskaus tai asioitten lakaisu
uskontojen ja uskomusten luutimisella siistist maton alle tai tuonelan tuville?

Riippunee aikatavalla olosuhteista ja terveydentilasta millaiseksi sitä tulee. Pois on ainakin muutettava täältä missä asun, se on ensimmäinen ehto jos meinaan pärjätä. Olisi löydettävä asuinpaikka joka olisi suht huokea mutta lähellä palveluita koska liikkuminen tulee vuosien myötä kuitenkin hidastumaan. Ympäristö muuttuu ja nähtäväksi jää miten aktiivisesti osaa tutustua uuteen ympäristöön ihmisineen . Toivottavasti pysyisi suht kunnossa että saisi nauttia eläkkeestä ne vuodet mitä jäljelle jää.

Joku aiemmissa keskustelupuheenpuheenvuorossa mainitsi veloista, että mielisairaiksi luokitellut eivät "muista" velkojaan - olisi varmaan hyvä selvittää - kuka on velkoja, yksityinen henkilö vai yhteiskunta - kuuluin itse 13v- lapsuuden perheestä erotettuihin työorjiin vaikean alkoholi- ja vv-n ympäristöongelman vuoksi - elämä sen helpommaksi ei koskaan muodostanut - aina ja iäti jahtaajat kimpussa ja kannoilla - opimme kyllä tekemään matalapalkka-alojen työtä, koska sai hakkaamisen sijaan opastusta työntekoon ja vähän koulutustakin, mutta fyysinen ja henkinenkin ilmapiiri oli äärimmäisen raskas sotienjälkeisessä maassa - turvattomuus yleisempää kuin turvallisuus
- huoritteluineen ja paskakokkareiksi haukkumisineen - naisiin ja lapsiinkin kohdistuva henkinenväkivaltakin fyysisen ohella todella sangen yleistä. Kirveli kuin palovammat lapsena
kun oli saanut kattilallisen kiehuvaa vettä päälleen.

Lapseton vanha avopari on pikemminkin hyväksikäytetty kuin palveluksia odottava hyväksikäyttäjä. Ainakin meillä toisen sisaruksen lapset ovat alituiseen rahaa ruinaamassa. Kesämökki hyödynnetään mielellään nykyään toisten käyttöön ilmaiseksi ja onhan vielä helppo piipahtaa syömään tai kahville kotiinkin. Itse emme ketään hommillamme rasita.
Olen hiljaa, mutta en enää passaa.

Aloittajalle

Kenen perheestä nyt haluat täällä keskustella?

No eipä minua kukaan auta sitten kun olen avuton itseäni auttamaan. Lapset ovat kuolleet eikä lähisukulaisia ole, joten oman avun varassa ollaan eikä parane olla katkerakaan. Yhteiskunnalta eli meiltä kaikilta on turhaa odottaa yhtään mitään, ajat ovat kovenemassa. Pitää elää tätä päivää ja olla tyytyväinen pienistä iloista. Niin tässä potkitaan eteenpäin. Tulevaisuudestahan ei tiedä kuinka lyhyt tai olematon se on tai minkälainen ylipäätään.

Jos jotakin jäljelle minusta jää, se on jo sovittu eli hautaamiset sun muut. Hyväntekeväisyysjärjestö hoitaa loppuni ja saa sen maallisen mitä on. Vanhanakin elämä on tässä, tässä hetkessä eli ei enemmässä eikä vähemmässä. Itse asiassa olen kiitollinen siitä, että en jää vaivaamaan ketään - missään mielessä. Kun sitä ajattelen, se tuntuu helpottavalta.

Kuten juttujen perusteella taas huomataan
kuinka ikävä elämänvaihe on itsekullekkin tulossa,
kärtynen vanhuus, sairaus, pahansuopaiset,
ikävät piirteen putkahtaa itsekullekkin esille,

OLISKO nyt viimestää eutanian paikka,
kärtyset pahansuopaiset vanhat ovat yleensä elämääsä pettyneitä,
masentuneita ,
haluavatki kuolla pian pois, elämään kyllästyneenä,


SIIS,
EI ku myrkkypiikit yleiseen jakoon kaikille haluaville,

itsekki piostuisin siinävaiheessa kun itse sen ajankohdan oikeaksi hetkeksi katsoisin,
siis ITSE,
elämä sairaana avuttomana ei ole kaikille enään elämisen arvoista,
haluaaki poistua toisten vaivoina ei halua olla,

Ei todellakaan muutu lapsiksi - ehkä lapsenomaiseksi kuten muutkin vankilan läheisyydessä asuvat - varsinkin jos on sukulaisia ja omaisiakin joilla selkeää rötös-päihde- ja huuumetaustaa
ja uskonasioista se käsitys ttä kaikkien omaisuus on kaikille tarjolla olevaa.
Ei tartte olla mikään Johansson tai Petterson senkin asian tajutakseen
- raju väkivalta on aina raakaa - sen sain itsekin aikoinaan kokea lapsineni
- eiköpähä lainkäyttöä vois ohjata siihen suuntaan että nuoret perheet sais rauhassa elää omaa eloaan - ex- mieheni vanhemmista hulehtiminen oli lapsiensa vastuulla ja kun aikoinaan jakoivat perintöjään, joutui vaimo ja lapset ulosheitetyiksi jo paljonkin aiemmin.
Ja hyvä niin - sitäkään melskaamista ja menoa ite pirukin huonosti olis kestänyt.