Kuinka pitkä Gradun pitää oikein olla?
Gradu
tuleva yliopisto opiskelijako?
4786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ne keskimäärin ole sellaisia 70-100 sivuisia, riippuu paljon tiedekunnasta ym jutuista. Itselläni pituutta oli reilut 100 sivua ja pari liitettä.
Ensimmäisen vastaajan kertoma haarukka pätee varmaan aika kattavasti. Lisäksi joissakin tiedekunnissa tai yksiköissä saattaa olla mahdollista tehdä gradun osana käytännöllinen tai taiteellinen osuus (siis jos opiskelee taiteellista alaa) mikä lyhentää tuota kirjallisen osuuden pituutta.
Mutta yhden asian haluan sanoa. Haistan kysymyksestäsi pientä kauhua kirjoitusurakan pituutta kohtaan. Olet ehkä lukiosta pian valmistuva opiskelija? Itse lukioaikanani minusta kuulosti utopiselta, että minun pitäisi suoltaa noin sata sivua tekstiä joskus jostain aiheesta, sehän on melkein kirjan verran. Totuus asiassa kuitenkin on se, että se 70-100 sivua tulee yllättävän nopeasti täyteen, ja se 70-100 sivua ei ole pelkkää omien ylevien ja ihka uusien ajatusten esittelyä, vaan koostuu hyvin pitkälti lähdemateriaalin ja mahdollisen empiirisen aineiston käsittelystä. Toki siellä esitellään aineiston kirvoittamia omia ajatuksia höysteenä seassa.
Jos aloitat yliopisto-opiskelut ensi syksynä, ei sinun tarvitse kantaa huolta siitä opintojen lopussa häämöttävästä gradusta vielä moneen vuoteen. Nyt joku saattaa sanoa, että onhan se hyvä alkaa miettiä aihetta mahdollisimman pian, mutta minä sanon että rajansa kaikella. Opiskelu on muutakin kuin graduun tähtäämistä. Toki asiaa voi miettiä, mutta lienee yleensä siten, että graduaihe selkiytyy itsekullekin sitten opintojen myötä oman kiinnostuksen täsmentyessä. Lisäksi opintojen aikana värkkäillään kirjallisia tuotoksia alasta riippuen enemmän tai vähemmän, ja niidenkin pituuksilla on taipumus kasvaa opintojen edetessä (opin karttuessa :), joten ei opiskelijaa ihan yhtäkkiä täräytetä massiivisen gradurupeamansa ääreen.
Jos yliopistossa on tarjolla opintomahdollisuus, joka sinua kiinnostaa, niin ei muuta kuin paperit vetämään. Älä ainakaan gradun takia jätä hakematta.
Terve,
Se tosiaan vaihtelee maasta ja opinnoista riippuen. Itse opiskelen Hollannissa ja meillä pituus on maksimissaan 50 sivua. Ja voin kertoa, että sen tekeminen on vaikeampaa kuin 100 sivun, jos aihe on itselle mielenkiintoinen (niin kuin gradun pitää ollakin, muuten ei tule mitään!) Läpikäydyn kirjallisuuden määrä meillä kaupallisella alalla on yli tuplat täällä verrattuna Suomeen, joten asioiden ja ajatusten tiivistäminen ja to-the-point on täällä hittijuttu. Nykyään hymyssä suin ajattelen lukioajan uurastuksia, mitenkään niitä väheksymättä, mutta sivumäärä tosiaan oli aika toisenlainen.
Ystäväni kirjoitti juuri matematiikan laitokselta Turusta ja hänen gradunsa oli reilut 30 sivua. Kaavoja kaavojen perään ja muutamia lauseita välissä =)
Eli se tosiaan riippuu maasta ja alasta. Tsemppiä sinulle, gradu kyllä tulee kun aihe on oikea ja mielenkiintoinen juuri sinulle!
Joo, kuten on jo edellä kirjoitetuista viesteistä noussut esiin, gradun pituus vaihtelee aineesta/aiheesta riippuen. Taitaa olla niin, että humanisteilla ja yhteiskuntatieteilijöillä on ne pisimmät työt, luonnontieteilijöillä (esim. matematiikka, fysiikka) lyhyemmät. Tämä siksi, että tapa tehdä tutkimusta eri aiheista ja yleensä oppiaineet ovat niin erilaisia toisiinsa verrattuna. Olen itse törmännyt matematiikan väitöskirjaan, joka oli alle 90 sivua, kun taas humanistien väikkärit ovat järjestään vähintää 250 sivuisia. Itse opiskelen pääaineena englantia ja graduseminaarissa tuotiin selvästi esiin, että työ pitäisi olla n. 75-110 sivua. Ei saisi olla hirveästi lyhyempi, mutta ei mielellään pidempikään. Eli osa työn vaatimuksia on myös se, että osaa suhteuttaa ja rajata oman tutkimuksensa, jolloin aika luonnollisesti työn pituus (~laajuus) asettuu tuohon haarukkaan. Mutta ei tämä ole mikään kiveen hakattu totuus, vaan tietenkin nuo sivumäärät ovat ohjeellisia.
Etenkin humanisteilla kirjoittaminen kuuluu opintoihin. Esseitä tehdään melkein joka kurssilla ja ennen gradua kirjoitetaan mm. proseminaari ja seminaari, joista proseminaari on n. 15-25 sivuinen työ ja seminaari 25-40 sivua, hieman taas aiheesta/oppiaineesta riippuen. Graduseminaarissa joutuu lisäksi kirjoittamaan gradua jo n. 50 sivua, tosin kaikki laitokset eivät järjestä erillistä graduseminaari, joten jälleen kerran, nämä asiat vaihtelevat laitoksittain ja oppiaineittan.