Mummuilla on aikaa ja rahaa risteillä. Vaareilla on aikaa ja vähän enemmän rahaa risteilyyn. No mehän kokeillaan mitä se sellainen "viihdy merellä" olisi nykypäivien aikana.
Matkaan vaan ja tangokuninkaallisia tapaamaan.
Illansuussa mukavasti kotiudutaan laivaan. Kotvan aikaa menee siihen kun siistiydytään ja nautitaan kuuluisan hyviä ravitsemus- ym tarjoiluvaihtoehtoja. Löytyypä sieltä shoppingpaikasta mummulle uusi huulipuna ja muitakin meikkituotteita, ne kun kuulemma pitää uusia puolen vuoden välein, kun asukeiksi on saattanut siirtyä epämukavia vieraita purnukoihin.
Kohta jo ollaankin menossa tanssiparketille. Hauskaa on viedä daamia siellä, kun ei tarvitse ajatella kumpi huojuttaa, laiva vai ne vanhat, vähän jo huteratekoisiksikin tunnistettavat, omat koivet.
Mutta oi joi joi! Täällähän tilan viekin outo porukka. Ovatko nuoret oppineet niin, että tanssissa ainoastaan daami on hän, joka tanssii. Siltä näyttäisi. Veivaavat samoin kuin ennen vanhaan silloin kun auto piti saada käyntiin veivillä. Mies ei ole viejänä vaan tanssi on kuin yksin tanssimista, ja toisen lähellä käydään vaan välillä pikku pyrähdyksinä. Miehet eivät liiku vaan luikertelevat kuin mato ongenkoukussa. Tanssiurheilusta tuossa varmaan on kyse. Tarvitaan viilennetyt salit samaan tapaan kuin kuntosalit. Ei, ei näin, laivakansiparketilta he saisivat jäädä pois.
Me vanhukset siirrymme hytteihin. Pieniä seurusteluryhmiä muotoutuu vähän isompiin hytteihin.
Sovimme menevämme seuraavana päivänä varhaisemman ohjelmanumeron kertovaan tanssimahdollisuuteen heti ruokailtuamme.
Voi, voi, voi. Sama tilanne on täälläkin tanssilattialla. Ei sinne uskalla mummut ja vaarit mennä vaikka kuinka tekis mieli. Täynnä on tanssilattia jälleen noita "ihmeveivareita". Heillehän pitää jättää koko lattiatila. Musiikin ja kalliinluokan juotavan suoma nautinnollinen hetki löytyy kotoakin, ei sitä täältä enää tulla etsimään. Mitään vaihtelua ei laivalla käynti siis tuonut, joten katastamme seuraavaksi eläkeläisristeilyä. Niille harvoille kerroille kun risteily on ollut tarjolla,
on jommalle kummalle puolisoista tullut samalle päivälle jokin tärkeä kutsuttu meno.
Odotetaan innolla uutta risteilyä. Olisiko silloin parketilla tilaa läheisempään tanssiaskellukseen, nyt kun sattuu vielä rinnalla olemaan tuo tuttu kumppani. Emme tiedä koska saatamme jäädä puolikkaaksi paristamme. Sen jälkeen ei ole enää mahdollisuutta huojua puolilahonneine koipinemme laivaparketilla tuon tutun rakkaan puolison kanssa.
Etsimme seuraavaksi laivaa, jossa ohjelmalehtinen kertoisi : vanhanajan paritanssi, sota-ajan tanssityyli tai salonkitanssi. Yllätyksenä löytyisi ehkä sellainenkin teksti kuin "ei kilpa- eikä kuntotanssiharrastajille tämä Club kts. Kansi xx Club xxx".
Potentiaaliset asiakkaat odottavat laivamatkaansa. Aikaa ja rahaa löytyy.
terveisin MUMMU
Matkaan vaan ja tangokuninkaallisia tapaamaan.
Illansuussa mukavasti kotiudutaan laivaan. Kotvan aikaa menee siihen kun siistiydytään ja nautitaan kuuluisan hyviä ravitsemus- ym tarjoiluvaihtoehtoja. Löytyypä sieltä shoppingpaikasta mummulle uusi huulipuna ja muitakin meikkituotteita, ne kun kuulemma pitää uusia puolen vuoden välein, kun asukeiksi on saattanut siirtyä epämukavia vieraita purnukoihin.
Kohta jo ollaankin menossa tanssiparketille. Hauskaa on viedä daamia siellä, kun ei tarvitse ajatella kumpi huojuttaa, laiva vai ne vanhat, vähän jo huteratekoisiksikin tunnistettavat, omat koivet.
Mutta oi joi joi! Täällähän tilan viekin outo porukka. Ovatko nuoret oppineet niin, että tanssissa ainoastaan daami on hän, joka tanssii. Siltä näyttäisi. Veivaavat samoin kuin ennen vanhaan silloin kun auto piti saada käyntiin veivillä. Mies ei ole viejänä vaan tanssi on kuin yksin tanssimista, ja toisen lähellä käydään vaan välillä pikku pyrähdyksinä. Miehet eivät liiku vaan luikertelevat kuin mato ongenkoukussa. Tanssiurheilusta tuossa varmaan on kyse. Tarvitaan viilennetyt salit samaan tapaan kuin kuntosalit. Ei, ei näin, laivakansiparketilta he saisivat jäädä pois.
Me vanhukset siirrymme hytteihin. Pieniä seurusteluryhmiä muotoutuu vähän isompiin hytteihin.
Sovimme menevämme seuraavana päivänä varhaisemman ohjelmanumeron kertovaan tanssimahdollisuuteen heti ruokailtuamme.
Voi, voi, voi. Sama tilanne on täälläkin tanssilattialla. Ei sinne uskalla mummut ja vaarit mennä vaikka kuinka tekis mieli. Täynnä on tanssilattia jälleen noita "ihmeveivareita". Heillehän pitää jättää koko lattiatila. Musiikin ja kalliinluokan juotavan suoma nautinnollinen hetki löytyy kotoakin, ei sitä täältä enää tulla etsimään. Mitään vaihtelua ei laivalla käynti siis tuonut, joten katastamme seuraavaksi eläkeläisristeilyä. Niille harvoille kerroille kun risteily on ollut tarjolla,
on jommalle kummalle puolisoista tullut samalle päivälle jokin tärkeä kutsuttu meno.
Odotetaan innolla uutta risteilyä. Olisiko silloin parketilla tilaa läheisempään tanssiaskellukseen, nyt kun sattuu vielä rinnalla olemaan tuo tuttu kumppani. Emme tiedä koska saatamme jäädä puolikkaaksi paristamme. Sen jälkeen ei ole enää mahdollisuutta huojua puolilahonneine koipinemme laivaparketilla tuon tutun rakkaan puolison kanssa.
Etsimme seuraavaksi laivaa, jossa ohjelmalehtinen kertoisi : vanhanajan paritanssi, sota-ajan tanssityyli tai salonkitanssi. Yllätyksenä löytyisi ehkä sellainenkin teksti kuin "ei kilpa- eikä kuntotanssiharrastajille tämä Club kts. Kansi xx Club xxx".
Potentiaaliset asiakkaat odottavat laivamatkaansa. Aikaa ja rahaa löytyy.
terveisin MUMMU
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mummoilla on tosiaan varaa. Tässä eräänä päivänä olimme erikoisaamiaisella, ja sinne tuli myös yksi mummo, joka otti lautasellisen puuroa ja kupin kahvia. Sanoi haluavansa syödä aamupuuron rauhallisessa paikassa.
Rauhasta nautitusta aamiaisesta kannattaakin maksaa.
Karvalakkipuolella sitä rauhaa ei ole.
Niin se on, laatu maksaa.