Hei! Pakko purkaa tunnetta ja apu on tervetullutta

Hei! En tiedä mitä tehdä ja jos joku tämän lukee ja osaa samaistua tai tukea tai auttaa tms niin enemmän kuin tervetullu kaikki sellainen...

Parisuhde on ajautunut poukamaan mistä ei näytä olevan oikein paluuta. Välitän edelleen ihmisestä erittäin erittäin paljon ja tunne on, että haluan hänet ja tarvitsen häntä. Tappelut vain saisivat poistua mitä on viime aikoina riittänyt, koska molemmilla on paljon stressiä elämästä ja sitten on tapeltu jopa lapsellisesti asioista.. :( turhauttavaa... nyt ollaan pisteessä, että olemme eri osoitteissa ja otamme happea tai kevyesti eroamme. Minusta tuntuu, että toinen on etääntynyt aivan järkyttävästi ja tunnen eroahdistusta. Itsellä periaate, että kun parisuhde on rikki nii se korjataan, koska tämä on kuitenkin ihminen ketä rakastan ja kenestä välitän ja haluan hänelle ja meille hyvää....

En löydä voimia jokapäiväisiin rutiineihin ja saisin voimaa siitä, että tilanteemme menisi eteenpäin ja saisimme keskustelu yhteyden takaisin mitä ei tällä hetkellä ole kuin kerran kaksi viikossa ja sekin on perus liipa laapaa kuin, että toinen olisi jotenkin miettinyt asioita ja olisi valmis tulemaan vastaan koska olen ilmaissut itseäni tosi hyvin mielestäni, että olet tärkeä ja haluan korjata asioita ja minunkin pitää tehdä kompromisseja... vaikea olla erillään koska eihän tämä korjaa mitään, toisaalta miettii että no onko tämä sitä mitä toinen tarvitsee, jotta hän saa selvyyttä ja tulee kohta vastaa.. Onko toinen pelkkää muuria ja saako niitä alas, jotta näkisin sen kaiken läpi taas omia itseämme. Hän on meistä henkisesti kovempi (selviytyjä ja kovis, annan sen hänelle) tällaisissa tilanteissa siitä on vain minulle erittäin paljon haittaa koska itse olen aika tunteellinen ja herkkä...

Tämä tiedostamattomuus puuduttaa turruttaa ja ajaa minua erittäin syvälle masennukseen (välillä syviinkin vesiin) Tuntuu etten kestä enää... haluan kunnioitaa toisen pyyntöä ajasta ja tilasta, mutta samalla ryven henkilökohtaisessa helvetissä... olen oikeasti täysin neuvoton. Jos otan yhteyttä (minkä olen jättänyt enemmän vastuuta toiselle ja kuuluu kun kuuluu ja välillä tosiaan kuuluu) niin minusta tuntuu että paineistan toista :( tämä on hirveää.... Itken, Suutun yksikseni. Masennun. Paha olla.... Mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä kun ei voi kaikkea tehdä yksin.... Molemmat ovat tehneet virheitä (ei pettämisiä tms) mutta itse tarvitsen ja haluan puolisoni takaisin ja meidät asiat kuntoon ja se repii kun toisesta ei tiedä.... Otanko yhteyttä, onko se toiselle vielä "liikaa". Annanko olla, ja itken omat yksinäisyyden itkuni. Vai mitä... Niin pettynyt ja surullinen olla... Haluan parhaan ystäväni takaisin ja en tunne että toinen haluaisi samaa....