Pahoinpitely

Minut pahoinpideltiin tässä vähän aikaa sitten neljä tekijää potkivat ja hakkasivat päähän tuli lievä aivotärähdys ja vähän mustelmia ja ruhjeita voiko tosta saada korvausta ja meneekö törkeästä pahoinpitelystä? Olen 16 ja tekijät saman ikäisiä. Meneekö oikeuteen ja onko korvaukset mahollisia?
162158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Noin nuorena et todennäköisesti pärjää oikeudessa ilman oikeusavustajaa. Poliisi ilmoittaa tapauksesta lastensuojeluviranomaisille, jota kautta saat julkisen oikeusavustajan. Lisäksi huoltajillasi on myös asiassa puhevalta, heillä on oikeus olla läsnä poliisin esitutkinnassa, kun sinua kuullaan ja esittää siellä omat vaatimukset.
Törkeänä pahoinpitelynä juttu tuskin oikeuteen menee, mutta sinne kuitenkin virallisen syytteen alaisena rikoksena. Jos tekijät tuomitaan, niin he ovat ns. nuoria rikoksentekijöitä, joita käytännössä oikeudessa sossun tätien kanssa silitetään päästä.
Mutta, korvauksia kannattaa aina vaatia, niistä päättää oikeus. Jos niitä tuomitaan, niin tekijät tuskin niitä koskaan tulevat maksamaan. Tätä varten on olemassa Valtiokonttori, joka korvaa valtion varoista ainakin osan tuomituista henkilövahingoista.
Prosessi on pitkä, saat varautua useaan vuoteen ennen kuin tililläsi on yhtään euroa.

Äänestä
  • Mutta internetissä mainitaan että törkeäksi tekotavaksi luetaan esim jos potkitaan maassa olevaa ja vielä päähän ja kun aivotärähdyskin tuli niin voitaisiko tässä tapauksessa lukea törkeäksi? Ja ei tekijät vaan jos niitten vanhemmat koska niillä virallista tuloa. Ja kun yksi tekijöistä asuukin laitoksessa siinä tapauksessa voisiko hänen laitokselta korvauksia tai joltain? Entäs henkiset kärsimykset ja traumat ei niitä pysty unohtamaan. Mahdolliset korvaukset?

    Äänestä

  • Oikeus tuomitsee lain ja muiden oikeuslähteiden mukaan, ei sen mukaan mitä löytyy Internetistä.

    Lain mukaan kvalifikaatioperusteet ovat
    1) vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila
    2) erityisen raaka tai julma tekotapa TAI
    3) ampuma- tai teräase tai muu hengenvaarallinen väline
    JA
    kokonaisarvostelun perusteella törkeä teko.

    Kvalifioimisperusteiden luettelo on tyhjentävä: jonkin noista kolmesta kohdasta on toteuduttava, ja lisäksi pitää olla tuo kokonaisarvostelutörkeä.
    Kohdat 1 ja kolme eivät tule kyseeseen. Ei aivotärähdys ole vaikea ruumiinvamma eikä hengenvaarallinen tila.

    Kyseeseen voisi siis teoriassa tulla kohdan kaksi mukainen erityisen raaka tai julma tekotapa. Eräässä tutkimuksessa on tarkasteltu melkoista kokoelmaa tuomioita. Puukengällä päähän potkiminen on ollut erityisen raaka tekotapa, mutta julmuus vaatisi lisäksi esimerkiksi uhrin puolustuskyvyttömyyttä.
    Esimerkiksi seuraavat teonkuvaukset puolestaan ovat menneet perusmuotoisina:

    "Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että tapauksessa kaksi vastaajaa oli lyönyt ja potkinut asianomistajaa, joka oli välillä lyöntien ja potkujen johdosta pudonnut maahan. Tästä huolimatta vastaajat olivat jatkaneet pahoinpitelyä, kunnes tämä oli menettänyt tajuntansa. Asianomistajalle oli teosta aiheutunut turvotusta otsalle, mustelmia silmien ympärille ja kaulalle sekä silmiin verenpurkaumia sekä nenänmurtuma."

    "Ratkaisusta ilmenee, että kaksi vastaajaa oli 24.4.1993 pahoinpidellyt asianomistajaa kumipampulla lyöden ensin tätä nenänvarteen ja tämän jälkeen toisen vastaajan pitäessä asianomistajaa kiinni toisen vastaajan toimesta päähän, selkään ja muualle vartaloon. Asianomistaja oli menettänyt lyöntien seurauksena tajuntansa. Hänelle oli aiheutunut silmän alapuolelle verenpurkauma, päähän raapaumia ja kuhmuja, selkään punertavia uomuja sekä käden kahden kämmenluun murtuma."

    (jälkimmäinen KKO:n päätös)
    Epäilen siis vahvasti, että tuskin menisi törkeänä läpi.

    Vanhemmat eivät tietenkään ole vastuussa 16-vuotiaille määrättävistä korvauksista. Nämä tekijät vastaavat ihan itse. Myöskään mikään laitos ei vastaa 16-vuotiaan aiheuttamista vahingoista. Laitoksessa asuvan osalta voidaan myös esinevahinkoja korvata tietyin edellytyksin valtion varoista, kun muuten korvataan vain henkilövahinkoja ja kärsimystä, mutta ei silloinkaan maksajana ole laitos, vaan Valtiokonttori

    Kaiken kaikkiaan siis nämä tekijät vastaavat korvauksistaan itse, joskin henkilövahingoista ja kärsimyksestä on mahdollista hakea korvausta Valtiokonttorilta. Se korvaa mitä korvaa, yleensä ei täyttä määrää siitä mitä tuomioistuin määrä, ja loppuja joutuu sitten odottelemaan tekijöiltä itseltään, viime kädessä ulosoton kautta.

    Henkisistä kärsimyksistä ja traumoista pääasiallisesti ei mitään korvausta makseta. Tarpeellisia hoitokuluja tosin voitaneen siltäkin osin korvata, jos päädyt juttelemaan ammattiväen kanssa siitä puolesta.

    Äänestä

Oliko kyseessä Matut?Pidä jatkossa rautaa taskussa joka sylkee lyijyä.saat kulkea rauhassa!

Äänestä

Kai soitit heti poliisit paikalle ja kävit lääkärin tarkastuksessa.
Jälkikäteen vaikeampi todistaa.

Äänestä

Ei ollut matut. Silminnäkijä kuvasi ja soitti poliisit ja ambulanssin. Lääkärintodistus pahoinpitelystä on myös. Olisi suotavaa jos törkeästä menisi kun maassa potkittiin.

Äänestä
  • Asian ratkaisee lääkärin lausunto. Törkeä pahoinpitely edellyttää, että uhrille aiheutetaan vaikea ruumiinvamma, hengenvaarallinen tila, välineenä käytetään ampuma-, tai teräasetta, teko on erittäin raaka tai julma, jne..
    Yleensä uhri kiidätetään ambulanssilla pillit päällä sairaalaan ja henki siten pelastuu.
    Eli, törkeä pahoinpitely on hyvin lähellä tapon yritystä.
    Älä hätäile niitten korvausten kanssa. Menee vuosia, ennen kuin tililläsi on yhtään euroa.

    Äänestä

  • Eikös aivotärähdys ja päähän potkiminen ole hengenvaarallinen tila. Ja raakaksi ja julmaksi sitä paitti luetaan internetin mukaan maassa olevan ihmisen potkiminen. Niin silloin asian pitäisi mennä törkeästä koska teko tapa täyttää kohdan törkeästä pahoinpitelystä. Ja ei semmosesaa vuosia mene kun tekijöitten vanhemmat maksat ja siinä voi olla maksu aikaa kuukausi tai maximillaan toinen.

    Äänestä

  • UPDATE_11680146 kirjoitti:

    Eikös aivotärähdys ja päähän potkiminen ole hengenvaarallinen tila. Ja raakaksi ja julmaksi sitä paitti luetaan internetin mukaan maassa olevan ihmisen potkiminen. Niin silloin asian pitäisi mennä törkeästä koska teko tapa täyttää kohdan törkeästä pahoinpitelystä. Ja ei semmosesaa vuosia mene kun tekijöitten vanhemmat maksat ja siinä voi olla maksu aikaa kuukausi tai maximillaan toinen.

    Tuossa sinulle lainvoimainen tuomio esimerkkinä:
    http://finlex.fi/fi/oikeus/ho/2006/i-sho20060584
    "A:n oman kertomuksen ja hänellä pään alueella todettujen vammojen laadun perusteella voidaan päätyä siihen, että A:n päähän on kohdistunut enintään kaksi potkua, jotka ovat olleet kohtalaisen voimakkaita. Useampia potkuja A:n päähän ei ole näytetty osuneen. A:n ja P:n kertomuksella on selvitetty, että A on ollut pahoinpitelytilanteessa sinänsä puolustuskyvytön. Lyöntien ja potkujen kokonaislukumäärä on jäänyt epäselväksi. P:n kertomuksesta ilmenee, että potkuja on ollut kaikkiaan muutamia. Muun selvityksen perusteella ei voida päätyä siihen, että lyöntejä ja potkuja olisi ollut yhteensäkään enemmän kuin muutama. Asiassa esitetty selvitys ei osoita, että A:n vartaloon ja raajoihin kohdistuneet lyönnit ja potkut olisivat olleet kovin voimakkaita. Hovioikeus katsoo, etteivät esille tulleet seikat osoita rikoksen tekotavassa sellaista erityistä raakuutta ja julmuutta, jota rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetaan. H:n ja T:n viaksi jää, että he ovat menettelyllään syyllistyneet pahoinpitelyyn, jota ei ole pidettävä törkeänä."

    Mitä tulee korvauksiin, niin ne eivät kuulu vanhempien maksettavaksi.
    http://www.sovittelutoiminta.fi/index.phtml?s=36
    "Korvausvelvollisuus ei siirry lapsen/nuoren vanhemmille, ellei voida osoittaa, että he ovat laiminlyöneet alaikäisen lapsen asianmukaisen valvonnan."
    Lue lisää korvauksista:
    http://www.nokialaw.fi/vahingonkorvaushakemus-valtikonttorille.html

    Hanki lääkärintodistus ja mene tekemään rikosilmoitus, niin asia lähtee eteenpäin. Tekijät on syytä saattaa vastuuseen, vaikka tekona ei olisikaan törkeä pahoinpitely eikä kymppitonnien korvauksia tulossa heti. Poliisille aloittaa sitten tutkinnan joko nimikkeellä pahoinpitely tai törkeä pahoinpitely. Tutkinnan edistyessä nimike tarkentuu. Syyttäjä lopulta päättää, millä nimikkeellä asiaa lähdetään viemään oikeuteen.

    Äänestä

  • Turpiin_tuli kirjoitti:

    Muuten vastaus meni aivan oikein, mutta ei poliisi ota vastaan samasta tapauksesta kahta eri rikosilmoitusta. Kyselijähän kertoi, että siminnäkijä soitti paikalle ambulanssin ja poliisin. Kyllä poliisit silloin tekevät tapauksesta rikosilmoituksen viran puolesta.

    Aloittajasta on kehittymässä tyypillinen suomalainen jäärä, jolle saa takoa asiat nuijalla päähän eivatkä ne sittenkään mene perille.
    Kuten edellinen vastaaja kertoi, niin eivät tekijöitten vanhemmat ole korvausvelvollisia.

    Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten mukaan korvaukset ovat vain muutama sata euroa, ehkä 200 - 500 euron välillä. Rikoskorvausten ulosotto vanhenee 20 vuodessa, mutta korvausten saaminen tuskin niin kauan kestää, koska takana on Valtiokonttori. Mutta ensin on varattava oikeudenkäyntiin 1-2 vuotta. Koska tekijät ovat alaikäisiä, niin heille todennäköisesti hankitaan jokaiselle oikeudenkäyntiavustaja. Tällöin maksajana on valtio, jolloin lakimiehet kyllä osaavat vedettää, ennen kuin tuomio saa lain voiman. Sen jälkeen ehkä vuoden verran ulosotossa, koska valtiokonttorin korvausvastuu on vasta toissijainen. Valtiokonttorikaan tuskin kovaa alle vuoden mitään. Kun muutamasta sadasta eurosta Valtiokonttori tekee 160 euron perusvähennyksen, niin tilille ei montaa euroa ilmaannu.

    Äänestä

  • jurristi kirjoitti:

    Kiitos tarkennuksesta. Tuon lisäksi jäi myös huomioimatta aloittajalla olevan jo lääkärinlausunnon, sitäkään ei enää tarvita.

    Äänestä

Niin eli korvauksia kannattaa hakea mutta niissä kestää aikaa vain jos tekijät ei ole maksukykyisiä? Asiaa ei kannata vai kannattaako koittaa saada sovitteluun?

Äänestä
  • Ei kannata viedä sovitteluun. Parempi saada tuomio tekijöille ja tuomioistuimen tuommio vahingonkorvauksista.

    Äänestä

Mutta kun olin tekohetkellä humalassa niin eikös se lasketa puolustuskyvyttömyydeksi?

Äänestä
  • Valtio maksaa korvaukset, rosikseen vaain niin tulloo kunnon korvaukset, sulle

    Äänestä

Sovitteluun menee ei ollut minun päätettävissäni 500e oli korvaus vaatimus neljältä tekijältä oliko teijän mielestä kohtuulinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ukii kirjoitti:

Minut pahoinpideltiin tässä vähän aikaa sitten neljä tekijää potkivat ja hakkasivat päähän tuli lievä aivotärähdys ja vähän mustelmia ja ruhjeita voiko tosta saada korvausta ja meneekö törkeästä pahoinpitelystä? Olen 16 ja tekijät saman ikäisiä. Meneekö oikeuteen ja onko korvaukset mahollisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu