Näin puiden jonon hiljaisen,
näin jonon vakavan.
Näin puiden jonon seisovan
luona kentän avaran.
Oli lunta hiljan satanut
ja maa oli valkoinen.
Ja ääntäkään ei kuulunut
yli lumikentän sen.
Ja katso, minä tämän näin:
ne puut, ne lähtivät juuriltaan,
ne lähtivät sielut juurissaan
- ne lähtivät valoon päin!
näin jonon vakavan.
Näin puiden jonon seisovan
luona kentän avaran.
Oli lunta hiljan satanut
ja maa oli valkoinen.
Ja ääntäkään ei kuulunut
yli lumikentän sen.
Ja katso, minä tämän näin:
ne puut, ne lähtivät juuriltaan,
ne lähtivät sielut juurissaan
- ne lähtivät valoon päin!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luin runosi ja panin merkille että kirjoitat perinteistä runoa - taito joka puuttuu useilta nykyajan modernin runouden taitajilta. Perinteinen runo on vaikeaa, siinä tulee hallita useita osa-alueita. Minua viehätti runossasi kaksi ensimmäistä säkeistöä. Puiden vakavuus ja hiljaisuus oli tuoteesti kuvattu. Sidesanaa "ja" käytettiin ehkä uuno kailasmaisesti, runoilijan jonka tuotantoa runosi muistutti.
Viimeisen säkeistön selvän rytmi ja runomittavirheen korjaisin tähän tapaan:
Ja katso, minä tämän näin:
ne puut lähti juuriltaan
ja lentäen juuret sielussaan
ne nousivat valoon päin.
Ensimmäisessä säkeistössä jono toistuu liian usein.
joskus saada omasta runosta tällaista palautetta....
ei vaan, että kiva/hyvä/kosketti. No ehkä jonakin päivänä minullekin.
Omalle tekstilleen on vähän sokea, varsinkin kun sen takana aina on jotain, mikä on vaikuttanut, tunne tai kokemus, jonka ilmaisu on ensisijainen.
Muoto tulee vasta sen jälkeen, ei merkityksetön sekään.
Muuten, kirjoitan kyllä myös vapaamittaista.
Arvostelut ja analyysit ovat tervetulleita.
Runo on hyvä, mutta totta on, että kolmannessa säkeistössä on enemmän painoa kuin muissa, massaa.
Rytmistä ja sellaisesta en osaa sanoa.
Silti ulkopuolisen on vaikea mennä sanomaan pitäisikö sitä vähentää. Varsinkaan jos ajatus itse sitä vaatii.