St. Peter linen matkat

Aloittivat talvitauon jälkeen viisumivapaat risteilyt Helsingistä Pietariin. Aikataulut ovat kuitenkin uudenlaiset, kahden yön yöpymismahdollisuus Pietarissa on jäänyt pois, nyt ovat mahdollisia vai yhden tai kolmen yön yöpymiset. Kolmen yön yöpymisissä taas laivasta voi poistua Pietarissa aikaisintaan klo 14, ja paluulähtöpäivänä takaisin laivassa pitää olla viim. klo 13, näin 72 h viisumivapaus ei ylity. Yhteensä tulee siis kökötettäväksi satamassa makaavassa laivassa vain ajantappomielessä väh. noin 10 h, lieneekö edes hytti käytettävissä, ei kerrota nettisivuilla. Ei liioin kerrota miksi kolmas ja ainoa kantakaupungissa oleva sekä nettisivustoilla alkuun mainittu hotellivaihtoehto ei kuitenkaan ole esim. hinnastossa mukana eikä ilmeisesti ylipäätään varattavissa. Löytyy kyllä maininta ettei pakollisena maksettava shutlekuljetus kulje ko. hotellille, mutta miksi kulkisikaan ellei hotellia voi varata. MIksi ko. hotellia ollenkaan sivuilla roikotetaan? Varattavissa olevat kaksi hotellia sijaitsevat molemmat Vasilinsaarella, sinne johtavat sillat ainakin aika- ajoin nostetaan yöksi ylös, eipä taida löytyä tästäkään asiasta mainintaa, oikein venäläisiltä vaikuttavat sivut sekavuudessaan! Onko lukijoissa ko. reitillä kulkeneita tai kulkemaan kiinnostuneita?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Laivamatkalle kirjoitti:

Aloittivat talvitauon jälkeen viisumivapaat risteilyt Helsingistä Pietariin. Aikataulut ovat kuitenkin uudenlaiset, kahden yön yöpymismahdollisuus Pietarissa on jäänyt pois, nyt ovat mahdollisia vai yhden tai kolmen yön yöpymiset. Kolmen yön yöpymisissä taas laivasta voi poistua Pietarissa aikaisintaan klo 14, ja paluulähtöpäivänä takaisin laivassa pitää olla viim. klo 13, näin 72 h viisumivapaus ei ylity. Yhteensä tulee siis kökötettäväksi satamassa makaavassa laivassa vain ajantappomielessä väh. noin 10 h, lieneekö edes hytti käytettävissä, ei kerrota nettisivuilla. Ei liioin kerrota miksi kolmas ja ainoa kantakaupungissa oleva sekä nettisivustoilla alkuun mainittu hotellivaihtoehto ei kuitenkaan ole esim. hinnastossa mukana eikä ilmeisesti ylipäätään varattavissa. Löytyy kyllä maininta ettei pakollisena maksettava shutlekuljetus kulje ko. hotellille, mutta miksi kulkisikaan ellei hotellia voi varata. MIksi ko. hotellia ollenkaan sivuilla roikotetaan? Varattavissa olevat kaksi hotellia sijaitsevat molemmat Vasilinsaarella, sinne johtavat sillat ainakin aika- ajoin nostetaan yöksi ylös, eipä taida löytyä tästäkään asiasta mainintaa, oikein venäläisiltä vaikuttavat sivut sekavuudessaan! Onko lukijoissa ko. reitillä kulkeneita tai kulkemaan kiinnostuneita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu