Sattuuko

Sattuuko se eka kerta todella, niin kuin kaikki sanovat ? Vai voiko kiihottumisella auttaa, ettei kipu ole niin kova ? Sattuuko se siis ihan sairaasti ? Luin jostain, et voisi itse puhkaista immenkalvon, mut se kuulosti hieman oudolta ???
51183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eli jos olet jo täysikäinen (eli 18-vuotias) jolloin
kasvu on loppunut(Eli puhjennut täyteen kukkaan ei siis mikään kukan nuppu) .
Olet kiihottunut mutta samalla rentoutunut. Eli oikea paikka ja aika. Sekä sinusta todella välittävä ihminen johon luotat täydellisesti(et kai ole minkään alle 20-pojan harjoittelukappale!).

Olet kertonut hänelle monta kuukautta sitten olevasi neitsyt. Olette käyneet yhdessä saunassa ja tutustuneet toisiinne jo sitä ennen.

Äänestä

Jos asiat kuulostaa oudolta niin ei ihan suin päin niihin kannata uskoa.

Tuollaisen asian voi kysyä esim. äidiltä tai terveydenhoitajalta. Mutta suosittelisin ensin kasvamaan pari vuotta!

Äänestä

Me oltiin poikaystävän kanssa tehty paljon muuta kivaa "sormet, suuseksiä" ihan lukemattomia kertoja ennen varsinaista yhdyntää, eli eipä se kyllä sattunut, tuntu vaan todella hyvältä.. =)

Äänestä
  • suositella, tuota hyväilyä sormin ennen varsinaista yhdyntää.. me harrastettiin sitä poikaystäväni kanssa useasti ennen varsinaista yhdyntää.. kyllä se sattuu jos ei oo kiihottunut ja rentoutunut.. ei kannata jännittää niin hirveesti :)

    Äänestä

Rajuss liikunnassa se voi revetä, siksi esim islam-uskoiset eivät ainakaan meidän ryhmässä juosseet.

Kyllä se sattuu. Kun ei ole mitään ennne tehnyt (vaikka olisi sormia työntänyt, paksu vehje on eri asia) niin se sattuu. Käske miehn työntää hyvin hyvin hitaasti, että emätin venyy... Hengitä syvää ja hitaasti. Se auttaa. Kun toimii rauhallisesti, ei satu lähes ollenkaan. Älkää tökkikö vain epämääräisesti.

Toiv eka kertasi on mukava, omani oli ihana ja unohtumaton. Ole vain varma siitä kenen kanssa sen teet

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


se todella ? kirjoitti:

Sattuuko se eka kerta todella, niin kuin kaikki sanovat ? Vai voiko kiihottumisella auttaa, ettei kipu ole niin kova ? Sattuuko se siis ihan sairaasti ? Luin jostain, et voisi itse puhkaista immenkalvon, mut se kuulosti hieman oudolta ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu