Nyt on asiat aika huonosti.
Taidan olla aika kusessa yhteen ikäiseeni tyttöön, aina iltaisin hän pyörii mielessäni ja kuvittelen kaikenlaista.
Nyt on kuitenkin niin etten missään tapauksessa haluaisi olla lesbo tai edes bisse ja tuon naisen miettiminenkin ahdistaa.
Tiedän ettei kukaan lähipiiristäni hyväksyisi minua muuna kuin heterona ja se on yksi syy miksen haluaisi olla mikään muu kuin hetero.
Onko teillä mitään vinkkejä miten ''pääsisin eroon'' näistä tunteista? Ehkei paras palsta kysellä tämmöisiä, mutta kumminkin.
Taidan olla aika kusessa yhteen ikäiseeni tyttöön, aina iltaisin hän pyörii mielessäni ja kuvittelen kaikenlaista.
Nyt on kuitenkin niin etten missään tapauksessa haluaisi olla lesbo tai edes bisse ja tuon naisen miettiminenkin ahdistaa.
Tiedän ettei kukaan lähipiiristäni hyväksyisi minua muuna kuin heterona ja se on yksi syy miksen haluaisi olla mikään muu kuin hetero.
Onko teillä mitään vinkkejä miten ''pääsisin eroon'' näistä tunteista? Ehkei paras palsta kysellä tämmöisiä, mutta kumminkin.
Vastaukset 26
Vanhimmat
itseäsi.
Niin se vaan on.
Joskus muinoisessa nuoruudessani minulla ns., oli "poikaystävä" ja muistan erään illanvieton kaupungilla, kun ystäväni tokaisi etä hänen työkaverinsa on "sellainen" tykkää naisista, No minä , sen ainoan kerran (sarkasmia) oikein hypähdin tämän pojan viereen istumaan ihan liki.Taisin itse olla oikea homofoobikko ;)
Että noin omasa nuoruudessani..
Vaikka elämä on mitä on, niin kuitenkin sisimmässä olen nyt enemmin kuin koskaan tasapainossa itseni kanssa.
Vaikka se vei vuosia, ja monia satoja kulutettuja kilometrejä lenkkipolulla, niin nyt; pystyn puhumaan, osaan puhua,ymmärrän koen, näen enemmän kuin koskaan niinä omina pimeinä vuosinani. =)
Kuka löytää elämässään mitäkin.
Me kaikki muuthan olemme kilvan halunneet olla lesboja. Jo pikkutyttönä hiekkalaatikolla aiheutettiin pahennusta pussailemalla tyttöjä.....
Itsekin menin jopa miehen kanssa naimisiin mutta ei se auttanut!
on tämä: jos luulet olevasi lesbo, sinun kannattaa mennä naimisiin miehen kanssa!
Aina ei voi ajatella vain itseään. Miltä kuvittelette toisesta, eli siitä miehestä, tuntuvan jos oma kaveri ei piittaa hänestä lainkaan, suostuu avioillisiin juttuihin vain puolipakosta ja käyttää häntä vain piilopaikkanan omalta suuntautumiseltaan? Huhhuh! Itse en ainakaan haluaisi moiseen tilanteeseen. Korvikkeeksi. Tekisi kipeää ja pahasti. Voisikohan sellaisen jälkeen enää luottaa kehenkään? Ihmiset ovat ihmisiä! Ei ketään saa käyttää vain omiin itsekkäisiin tarkoitusperiinsä.
No ei sekään tunnu hääppöiseltä, kun itseä on lähdetty pakoon suhteeseen miehen kanssa ja vielä myönnetty se suoraan. Nostin töppöset pystyyn ja läksin eri suuntaan.
Ovat muuten vieläkin keskenään.
Minun on vain ollut todella vaikea käsittää miten joku pystyy tuohon?
Joo mutta ei asiat ole noin yksinkertaisia. Ei jokaisen elämänpolku asetu suoraapäätä asemiinsa. Joskus se kulkee pitkän tien ja mutkien kautta, ennen kuin ymmärtää mistä on koko ajan ollut kysymys, ja miksi on ollut niin eksyksissä!
Mikä rakastamisessa on niin kamalaa, että on uhrattava koko elämänsä ja minuutensa sitä paetakseen...? Ei jummarra...
minkä ikäinenkin olet. On ihan normaalia että myös heterotytöt "rakastuu" naispuolisiin mutta se ei tee heistä lesboa koska se seksuaalinen puoli puuttuu.
Ehkäpä teet reippaasti ja tutustut kyseiseen tyttöön ja teistä tulee hyvät ystävät yms ja voit huokaista helpotuksesta.
Ja vaikka olet iltaisin miettinyt kaikenlaista niin edelleenkään se ei tee sinusta lesboa.
Kyllä heterotytötkin pussaa ja halii eikä siinä ole sen kummempaa joten turhaan murehdit.
niinhän se on, rakastutaan, mutta ei sekstata. eli jos rakastun poikaan, mutta se seksi puuttuu, tekeekö se minusta lesbon?
mitään niinkuin ei sekään jos pussailee tytön kanssa.
siis pussailu ei ole mitään, se ei tee minusta mitään, ei merkkaa mitään jne.
Ihan on huulet tötteröllä.
aivan, ei se tee susta heteroo ei lesboo ei bissee ei hyvää ei huonoa ei pihtaria ei helppoo pussailu ei ole mikään merkki suuntautumisesta.
Jos jokaisesta liikkeestään tai ajatuksestaan pitää alkaa panikoimaan mitä on ja miksi niin ei hyvin mene. Luulisi että elämässä on muutakin tärkeetä kuin se onko ajatukset naapurintytöstä oikeat ja miten ne tulkita. Kiire ei ole löytää mitään kylle se ajallaan. Joten pidä huulet töttöröllä ja pussaa vaikka omaan pyllyäsi ja mieti oletko itserakas vai povaako se sulle hyvää urakehitystä.
Siinäpä se, mitä se pussailu sitten on? Kysy kymmeneltä ihmiseltä mikä muu sana sitä parhaiten kuvaisi, niin saat kymmenen eri vastausta. Minulle pussailu on yleensä jo seksuaalisesti latautunutta, halailu välttämättä ei.
Se on ikävä, jos täytyy "panikoida" omista ajatuksistaan naaparintytöstä. Vaikka nykyään ollaankin suvaitsevaisempia, niin siitä huolimatta kaikki ei kuitenkaan haluaisi olla lesboja tai homoja (vaikka siltä sisällä tuntuisi ja se naapurintyttökin on niin söpö), ihan vain sen takia, että kaverit katsoo vinoon, tai pelätään, että kaverit katsoo vinoon.
Itserakkaus ei uraputkea tee, mutta voi olla iso apu. Silloin ei tunnu niin pahalta, kun talloo muita jolkoihinsa tai pisteleee puukolla selkään.
kyselisi muilta, keskittyisi ihan itse siihen mitä se pussailu itselleen on, se kai se tärkeintä on mitä itse asioista ajattelee. Jos ei osaa kuin peilata kaikkea siitä mitä muut on mieltä niin ei se elämä hirveen auvoista ole.
Voihan sitä ajatella että ympäristö tuomitsee homot ja lesbot ja sitähän silloin itsekkin tekee niin ajatellessaan.
Jos ei osaa ajatella omilla aivoillaan niin kannattaa todella harjoitella jokin muu taito hyvin, jos se edes hiukan korvaisi sitä persoonallisuutta joka jää vajaaksi.
Hassua, mutta itse olen ajatellut sen juuri toisin päin.
Tunnen monta henkilöä, jotka jauhavat vuodesta toiseen, että ovat bi-seksuaaleja eikä l-ihmisiä, koska harrastavat seksiä myös miesten kanssa. Rakastuvat kuitenkin järjestään naiseen.
Seksi tunteet ratkaisevat mielestäni.
Sit kun olet varma että olet lespo niin oletkin Paratiisissa.
Niin, siis alkuperäiseen kysymykseen. Kai tämä on ihan hyvä paikka pohtia asiaa. Suuntautuminen ei ole mikään absoluuttinen totuus, meitä on monia jotka eivät voi varmuudella sanoa olevansa yhtään mitään. Rajojen vetäminen on vaikeaa ja ihmisen itsensä kannalta tarpeetontakin. Tällaisella keskustelupalstalla voidaan tietysti pyrkiä kategorisoimaan, ja myös yksinkertaistamaan.
Ensinnäkin, on helppo ymmärtää että sinun "pitää" olla hetero, siinä asiassa et ainakaan ole yksin. Voit kuitenkin valita joko sen tien, mitä sinun pitäisi mielestäsi olla, tai sitten sen tien jonka tunnet oikeaksi. Päätöstä voi lykätä päivän, vuosia tai vuosikymmeniä, mutta joskus se on pakko tehdä.
Minä vastustin nuorena innokkaasti homoutta ja lesboutta. Into liittyi uskonratkaisuuni, josta kielteinen asenne syntyi melkein automaattisesti. Vasta hieman aikuistuttani ymmärsin, että asiaa on lupa ajatella ja ymmärtää myös omilla aivoilla; ihmisten välinen rakkaus täällä maan päällä ei ole mikään elämän ja kuoleman kysymys. Toisaalta olen miettinyt, kertoiko asenteeni enemmän pelosta omaa itseäni kohtaan. Haaveilin jo viisivuotiaana tytöistä, pojista vasta paljon myöhemmin. Tosin jälkimmäinen oli vain ohimenevä "vaihe" joka lienee kuulunut ikään. Siihen nähden on naurettavaa, miten kauan olen vatvonut ja pyöritellyt tätä kysymystä pääsemättä eteenpäin. Älä tee itsellesi ainakaan sitä töllöntyötä että kieltäydyt ajattelemasta koko asiaa :)
Ja kyllä aito ihastus on lipunnoston paikka.
Moni antaa elämänsä kulua niin, että työntää ongelmansa sivuun. Moni elää yleisen tavan tai sosiaalisen paineen mukaan. Eivät kaikki halua tai uskalla elää sisimpänsä mukaan. Jokainen voi kuitenkin elää tai jättää elämättä vain oman elämänsä.
Pitääkö sitä nyt jotenkin päättää, että on lesbo? Rakastu tai ihastu, älä mieti onko se sopivaa. Anna palaa!
niin kamalaa ole, pikemminnii päinvastoin. :D
nim. metaforfoosin läpikäynyt
Minun ymmärrykseni loppui jo siihen, että mitä kamalaa siinä on, jos olisikin lesbo.
Minä ainakin olen onnellinen lesboudestani, enkä haluaisi hetero olla, vaikka maksettaisi =)
Eivät minunkaan vanhempani minua hyväksyisi, mutta mitä sitten? En heille asiasta mitään kerrokaan ja elän onnellisena näin. Omapa on ongelmansa niille, jotka eivät hyväksy.
Arvaa mitä. Minä suhtauduin aivan samalla tavalla omiin tuntemuksiini silloin kun niitä alkoi tulla. Ahdistuin niistä kun ajattelin ettei se voi olla mahdollista että olen lesbo.
Näin ajattelin yläasteella. Alkuperäinen suhtautumiseni homoseksuaaleihin oli että ihan ookoo kunhan pysyvät kaukana minusta. Elämä on ironista;-D
Minulla on mennyt aikaa noin kuusi vuotta asian sulattamiseen ja nyt voin sanoa että tämä on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut! Ihan oikeasti^^ Lesboudessa ei ole mitään pahaa, jos olen lesbo, olen vain oma itseni, tällainen olen aina ollut.
Negatiiviset ajatukset homoseksuaalisuutta kohtaan johtuivat muiden ihmisten ennakkoluuloista jotka olivat tarttuneet myös minuun ja sen takia meni aikaa itsensä hyväksymiseenkin, tavallaa on oli itseään kohtaan ennakkoluuloinen:D
Ensin se tuntui julmalta kiroukselta kunnes ymmärsikin että tästä se elämä vasta alkaa. Ei hyväksyminen helppoa ollut mutta jos hyväksyt sen ja hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, olet oppinut suuren läksyn elämässä.
Et kerro ikääsi ja voi olla että säikähdät jotain tuntemusta joka voi olla ominaista myös heteronaiselle. Älä kumminkaan pelkää, ei sinulla ole mitään hätää. Oli niin tai näin, elät vaan niin kuin sydämesi sanoo ja järjen ääntäkin saa välillä kuunnella.
Se tosin on valitettavaa jos lähipiirisi ei hyväksy homoseksuaalisuutta. Mutta se ei tarkoita sitä ettet saisi olla sitä mitä olet. Se on heidän menetyksensä jos menettävät läheisensä hylkäämällä hänet. Se on vain tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä. Jos olet lesbo tai biseksuaali, et voi sitä miksikään muuttaa. Etkä taatusti ole saanut mistään mitään tartuntaa vaan olet ollut tuollainen aina. Homoksi tai lesboksi ei siis tulla vaan heitä ollaan syntymästä asti.
Lapsena tietenkin oletin olevani hetero ja ihastuin poikiin ennenkö aloin kehittyä seksuaalisesti. Olin lähinnä poikien hyvä kaveri mutta kaikki läheisempi alkoi tajuttomasti ahdistaa. Jos poika halusi enemmän kuin ystävyyttä niin tunsin oloni hirveän huonoksi ja ihmettelin miksi. Se ei vain tuntunut oikealta.
Samalla huomasin että tytöt ovat todella kiehtovia ja kauniita..
Ja totta hemmetissä sitä ensin säikähtää. Samalla tavalla kuin säikähtää jos joutuu uimataidottomana veteen. Sitä on vaan opeteltava uimaan ja pian huomaa että se on kuin lentämistä.
Kaikkea hyvää sinulle!
Ymmärrän yskän. Itsellänikin oli täysi työ hyväksyä lesbouteni. En ollut koskaan edes törmännyt asiaan eläessäni"pullossa"pienellä paikkakunnalla. Tuli tunne, että MIKSI MINÄ? Kaikki muu sujui elämässä niin hyvin, mutta sitten tuli tämä todella vaikea asia. Ei ollut mairittelevat tunnelmat silloin. Poikakaverikin minulla oli ollut, mutta huomasin pian että poikien on parempi pysyäkkin minulle vain kavereina. En saanut miessuhteesta muuta kuin ystävyyttä....vaikka poika oli mitä mainioin. Oikea unelmavävy vanhemmille! Pudotus oli kova ja kivulias löytäessäni todellisen itseni. Tuli monia ahdistuksen tunteita. Miten minut nyt hyväksyttäisiin? Kaapista ulos tuleminen ei ole varmasti kenellekään helppoa...tai no on siinä oma helpottava puolensakin. Eipähän tarvitse enää kuunnella tutuilta kysymyksiä jotka koskisivat mahdollista uutta poikakaveria. Mutta kaapista ulostuleminen on koko elämän kestävä prosessi. Aina kun vaihtaa koulua tai työpaikkaa joutuu punnitsemaan tuleeko ulos vai jääkö sisälle vai avaako komeron ovea vain joillekin valituille. Tietysti on vaihtoehto ilmottautua johonkin tv ohjelmaan ja kertoa se koko kansalle, mutta harvapa niin on tehnyt...mutta onpahan tullut selväksi sitten sekin.
Tutkiskele ajatuksiasi aivan rauhassa. Ei ole kummallista vaikka tuntisit tunteita naista kohtaan heteronakin. Et välttämättä ole lesbo. Mutta jos tulet siihen lopputulokseen että olet niin tervetuloa kerhoon. Elämä ei ole loppujen lopuksi kovin kamalaa näinkään....jopa mukavampaakin kun saa olla oma itsensä:-)
Miks sun tarviis päästä eroon noista sun tunteista?
Ei niistä kuule noin vaan "päästä irti"!!
Mun mielestä asia on hyvin yksinkertainen, sä oot ihastunu ihmiseen, ja sun harmiks se nyt vaan sattuu olee nainen.. Ei me yleensä ihastuksissamme sukupuoleen katsota!
Oo ihan rauhassa vaan, on nimittäin ihan norm aalia tuntee vetoo samaan sukupuoleen! Asialle ei kuitenkaan oo pakko tehä mitään.. Voit vaan odottaa että nää sun tunteet menee ohi, tai ne syrjäyttää esim. joku miespuolinen ihana ihminen, tai sitten vaan yksinkertasesti voit antaa näille tunteillesi vallan, ja kokeilla miltä tuntuu olla naisen kanssa muutakin kuin kaveri.