Perheemme alkaa olla epätoivoinen sisäsiisteys ongelman kanssa. Narttupentu on 7,5kk ja sisäsiisteys ei ole edennyt pitkään aikaan. Kokemusta koirista on, tämä on kolmas koiramme ja pennulla siis kaverina vanha 10kg sekarotuinen uros, joka on lempeä ja varmasti ollut hyvänä esimerkkinä.
Pentu on virkeä, leikkisä, utelias ja ihmisiä rakastava. Oppinut peruskäskyjä makupalojen avulla ja matkustaakin kivasti. Sisällä ei hauku paljon yhtään. Kaunis ja sulloinenkin on kuin mikä!
Siinä oli positiiviset puolet. Pentu virtsaa edelleen n.10x vrk. Ulostaa 3-5x/vrk. Syö todella laadukasta kuivamuonaa. Ateriat aamu ilta. Alussa kokeiltu eri ruokia, tämä sopinut parhaiten. Ulos oppi hitaasti tekemään kakat, vasta 4kk. Yön jaksaa pidättää jopa 7-8h. Yöllä en ole antanut juoda vettä nyt kuukauteen, se auttanut yö pissimisen vähenemiseen.
Ulos tekee lenkeillä lähes aina pissat, ellei juuri lähtiessä ole pissinyt lattialle. Eli ulos vrk n.3-6 pissat. Sisälle sitten sen 4-7 x/vrk. Aamuyöllä tekee aina kakat sisälle. Kakat tekee ulos tavallisesti aamulla ja illalla. Ei ilmoita halustaan päästä ulos. Virtsamäärät koiran kokoon (hieman alle 4kg) nähden isoja, ei mitään pieniä lammikoita, että tulisi mieleen virtsatieinfektio. Ei minkäänlaisia pinnistelyn tai kivun oireita, ei verta.
Mielestäni juo useammin kuin toinen koiramme. Ruokahalu erinomainen, söisi vaikka kuinka.
Lisäksi on alkanut nyt yllättäin ulostaa ihmisten sänkyihin tai sohvalle ja pari kertaa pissannutkin jos jää yksin (siis toisen koiran kanssa). Joskus jo 15min riittää. Muutaman kerran kk sisään pissannut omaan petiin. Oksentelee noin 2 x viikossa kun syönyt ulkona käpyä tms.
Ystävillä paljon koiria, hirveästi saatu eri neuvoja. Kaikenlaista jo kekeiltu. Oltu ilman pissa alustoja välillä viikkoja-> ei apua. Pissa-alustalle tekee useimmin vain kakan. Hajunpoisto suihkeet olleet kokoajan käytössä siivouksessa. On kehuttu, toruttu, palkittu, lenkitetty paljon, tiheästi jne. Tiheästi ulos vieminen toki auttaa, mutta emme voi sitä arkisin tehdä.
Toivon asiallisia neuvoja. Koiran yleisolemus on hieman "hönö". Voiko olla vain todella hidas oppimaan ?? Perheenjäsenten välit ovat alkaneet kiristyä, koska kokoajan pitää muistaa että makuuhuoneiden ovet ovat kiinni ja koskaan ei tiedä missä ja milloin astuu lammikkoon :(
Chihu/papillon sisäsiisteys ongelma, neuvoja?
2
861
Vastaukset
- Saattaaviedäaikaa
Useimmat minikoirat ottavat tosi kauan aikaa ennen kuin oppivat täysin sisäsiisteiksi, varsinkin useimmilla chihuilla saattaa kestää tosi kauan vaikka miten opettaisi, tuttavapiirissä oli chihu joka oli yli vuoden vanha kun oppi täysin siistiksi vaikka hekin veivät tosi usein sitä ulos jne.
Käyttäisin kuitenkin ihan varmuuden vuoksi tutkimuksissa lääkärissä jos kuitenkin koirassa on jotakin ja sitten kun se on poissuljettu/selvitetty niin vaan kärsivällisyyttä. Noh ensinnäkin, koirien pidätyskyvyn kehittyminen on hyvin yksilöllistä. Eikä se kokokaan ratkaise. Aivan mainiosti voi kestää sinne vuoteenkin asti. Itselläkin oli tää viiminen juniori, joka täysi sisäsiisti oli jotain 9-10 kk. Pääsääntöisesti kylläkin ulos, mutta tuli välillä sisällekkin vielä. Samasta pentueesta sen yksi veli oli taasen jotain vajaa 3kk, kun oli jo sisäsiisti. Toinen ääripää pentueesta.
Tuo kakkikerratkin on ihan ok, jos se on ok tavaraa, tuonikäisellä.
Kaikki ei suinkaan pyydä ulos opetteluvaiheessa. Se taito voi tulla vasta aikuisena, sisäsiistinä. Eli ei siinä ole mitään ihmeellistä, jos ei tajua ulos vielä pyytää.
"Mielestäni juo..." Yksilöllistä tuokin. Mutta toiset ruuat pistää janottamaan enemmän. Jotkut pennut myös juo sijaistoimintanaan, mutta silloin se on sellaista lipittämistä pääasiassa, mutta kannattaa kiinnittää huomioita, miten juo.
"Lisäksi on alkanut..." Ihan simppelisti ei päästetä sinne huonekaluille ja opetetaan, ettei niille ole mitään asiaa. Muutenkin se on todella riskialtista antaa pienen pennun ja vielä kääpiön hyppiä huonekaluille ja alas. Varsinkin alastulo on epäterveellistä.
"Oksentelee..." No ei anneta syödä. Tarvittaessa kielletään. Ei kääpiötkään traumoja saa jos niitä kieltää :D
"On kehuttu..." Oikein, ja vielä kannattaa tehostaa ulkona makupalalla. Toruminen onkin sitten eri juttu. Elikä JOS sillä pennulla ei ole pidätyskyky tullut, niin sitä EI saa missään nimessä torua. Koska silloin se alkaa kainostella pissaamista näköetäisyydellä ja saattaapi alkaa hyvinkin tekemään tarpeitaan sisälle, kun omistaja ei näe...
Torua voi AINOASTAAN vasta sitten, kun varmasti on pidätyskyky muotoutunut.
Eli nyt vaan sitkeästi pentua ulos monesti, kehutaan ja palkitaan, kun tulee ulos tarpeet. Sitten vaan sisällä siivotaan jäljet hyvin. Ja voihan sitä haluttaessa viedä pissinäytteen lääkärille, jos siltä tuntuu.
"Perheenjäsenten välit..." Tuo olisi pitänyt miettiä jo ennenkuin koiran ottaa. Monennäköistä saattaa tulla vielä koiran kanssa vastaan. Ja jos noin alkuvaiheessa ja ihan perusasiassa jo hermostutaan, niin kannattaa katsoa peiliin...
Pentu itsessään vaikuttaa todella reippaalta ja mukavalta pikkukaverilta :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti672073SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä801435Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto871408- 521273
Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601032Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen711019- 44940
- 58908
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki41901Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183893