Käypähoitosuositukset lienevät nyt tiensä päässä. Virallisen terveydenhoidon menetelmistä puhutaan jo aidosti huuhaahoitoina myös lääkäreiden taholta. Lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin näissä kiistoissa ei jakseta enää paneutua. Yhä useamman lääkärin mitta alkaa olla jo täpösen täynnä ihan tätä virallistakin oikeaoppisuutta. Potilaan tervehtyminen edustaa jo pahinta lahkolaisuutta ja lääkärikateus johtaa helposti kanteluihin ja lääkärinoikeuksien menettämiseen ainakin siltä osin, kun lääkäri on onnistunut auttamaan potilastaan. Virallinen terveydenhoito on todellisissa vaikeuksissa. Yhä useampi lääkäri päätyy uskomushoitokategoriaan ja nykyistä käypähoitojärjestelmää pidetään ei vain potilaiden vaan myös kasvavan lääkärijoukon keskuudessa uskonnon piiriin kuuluvana.
Kuopiossa vaihtoehtoja vastaan on taisteltu verrattain näkyvästi. Nyt vastustajat taistelevat jo kollegoitaankin vastaan. Potilas on sivuseikka. Näissä kiistoissa potilaalla ei näyttäisi olevan mitään oikeuksia, eikä hän kykene puolustamaan omaa lääkäriäänkään, koska molempien katsotaan edustavan väärää uskontoa.
Terveydenhoitoa lähempää seuranneet ovat jo pitempään tienneet, että se on vain ajan kysymys, koska tämä tarkoin varjeltu kupla puhkeaa. Sitäkin kysellään, kannattaako lääkäriksi ylipäänsä opiskella, jos opiskelijalla on vähänkin taipumusta omaan ajattelukykyyn.
Tämä palsta on malliesimerkki lääketieteellisestä uskosta ja vainosta. Lääkärienkin odotetaan kiltisti suostuvan mihin tahansa höykytykseen. Tähän saakka potilaat ovat olleet sivuroolissa, eikä heidän näkemyksilleen ole juurikaan painoarvoa annettu. Avun saaneella on oikeus ja velvollisuuskin puolustaa saamaansa hoitoa. Se että joku lääkäri kertoo potilaan luulleen tervehtyneensä, vaikka tämän oikeaoppisen terveydenhoitoalan ekspertin mielestä noin ei ole voinut käydä, pitäisi jo osoittaa, kuinka syvään pimentoon tieteellinen uskomuspohja on harjoittajansa saattanut.
Ihmisellä on oikeus tervehtyä. Puolustetaan sitä.
LOPPUA KOHDEN
19
292
Vastaukset
- Enkelireikiä
Kyllä näin on, kohta terveydenhuollossa ei ole enää lääkäreitä ollenkaan vaan kristallina newagessa olevat intuitiiviset parantajat hoitaa kaikki sairastuneet enkeliterapialla ja homeopatialla.
- HyiSinua
Olet varmaan vaihtoehtohoitaja, koska puolustat noin kovasti vaihtoehtohoitoja.
- JeesusTulee
Oletko valmis?
- SaatanaMenee
... lähdetkö messiin?
- InsAllah
SaatanaMenee kirjoitti:
... lähdetkö messiin?
Allah rankaisee kaikkia vääräuskoisia saatanan palvojia tosi rankasti lähettämällä heidät arabialaiseen helvettiin.
- elinikä_puoliks
Erotelkaa mielessänne vaihtoehtohoidot ja itsehoito. Ongelma on, että iso osa ihmisistä ei hoida teveyttään ja hyvinvointiaan mitenkään. Pelkkä lääketiede ei riitä, tarvitaan potilaan omaa panosta. Pitäisi siis liikkua, kontrolloidan syömisiään ja juomisiaan, nukkua riittävästi jne. Suurimmalle osalle potilaista se on sietämätöntä kimputusta. Eli paras vaihtoehto on sairauksien ennalta ehkäisy terveillä elämäntavoilla. Lääkkeetkin tehoavat paremmin, jos niiden lisäksi elää järkevästi. Todennäköisesti vaihtoehtohoitoihin turvautuu muutenkin motivoituneempia ja varakkaampia ihmisiä, joten mahdolliset hoidon edut tulevat siitä.
Helpoiten terveydenhuoltoon saadaan säästöjä, kun lyhennetään elinikää vaikkapa Suomen itsenäistymisen ajan tasalle. Naisille 47 ja miehille 43 vuotta. Silloin eivät ennätä rappeutumissairaudet edetä.- PerhonMöttösestä
Uskomushoidoista on tehty yksi ainoa trutkimus: Jani kokki hoisi peräsuolisyöpäänsä kolme vuotta uskomushoidoilla, jonka jälkeen peräreikä meni umpeen. Tarvitsi hätäleikkauksen, jossa poistettiin iso osa reidien lihaksiosta sekä asennettiin kaksi suoliavannetta. Juttu oli isosti mediassa.
Miten on, paraniko huuhaalla vai lääketieteellä? - ALLE13PROSSAA
PerhonMöttösestä kirjoitti:
Uskomushoidoista on tehty yksi ainoa trutkimus: Jani kokki hoisi peräsuolisyöpäänsä kolme vuotta uskomushoidoilla, jonka jälkeen peräreikä meni umpeen. Tarvitsi hätäleikkauksen, jossa poistettiin iso osa reidien lihaksiosta sekä asennettiin kaksi suoliavannetta. Juttu oli isosti mediassa.
Miten on, paraniko huuhaalla vai lääketieteellä?Kokki ei totellut , eikä noudattanut luontaishoito-ohjeita.
Jos olisi noudattanut, niin olisi nyt terve mies!
Lääkärit leikkelivät Kokin täydelliseksi invaliidiksi!!!
TÄMÄKÖ ON NYT SITÄ KUULUISAA THL:N KÄYPÄÄ HOITOO, JOLLA PARANNETAAN KAIKKI SAIRAUDET????? - Kumpivaikampi
PerhonMöttösestä kirjoitti:
Uskomushoidoista on tehty yksi ainoa trutkimus: Jani kokki hoisi peräsuolisyöpäänsä kolme vuotta uskomushoidoilla, jonka jälkeen peräreikä meni umpeen. Tarvitsi hätäleikkauksen, jossa poistettiin iso osa reidien lihaksiosta sekä asennettiin kaksi suoliavannetta. Juttu oli isosti mediassa.
Miten on, paraniko huuhaalla vai lääketieteellä?Kumpi parempi. Kumpaa pitäisi käyttää?
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/hoitovirheet-olisiko-nama-17-kuolemaa-voitu-estaa-23653299/ - Sossudemokraatti
Kumpaakin tasapuolisesti ja demokraattisesti, ettei tule syytettä syrjinnästä.
- HautaHäämöttääSulle
PerhonMöttösestä kirjoitti:
Uskomushoidoista on tehty yksi ainoa trutkimus: Jani kokki hoisi peräsuolisyöpäänsä kolme vuotta uskomushoidoilla, jonka jälkeen peräreikä meni umpeen. Tarvitsi hätäleikkauksen, jossa poistettiin iso osa reidien lihaksiosta sekä asennettiin kaksi suoliavannetta. Juttu oli isosti mediassa.
Miten on, paraniko huuhaalla vai lääketieteellä?Sua kohti herrani kuljen kera syöpä lääkityksen,
Sua kohti herrani kuljen kera syöpä lääkityksen,
Suo kohti herrani kuljen kera syöpä lääkityksen,
Sua kohti herrani kuljen kera syöpä lääkityksen!
AAMEN
- SyöpäpotilaanVirsi
Sua kohti herrani kuljen kera syöpä lääkityksen,
Sua kohti herrani kuljen kera syöpä lääkityksen,
Suo kohti herrani kuljen kera syöpä lääkityksen,
Sua kohti herrani kuljen kera syöpä lääkityksen!
AAMEN - riippuu.elämäntavoista
Tällä palstalla ei hyväksytä yhden tyypin takia muuta kuin Jesuksen tai lääkärin antama hoito.
On totta kuitenkin että suurin osa terveyden ylläpitämisestä kuuluisi kansalaiselle itselleen. Vanhan ajan ihmiset eivät käyneet monta kertaa koko ikänään lääkärissä.- SKEPPONEN
EIVÄT KÄYNEET, EIVÄT. KUN RUPESIVAT KÄYMÄÄN, VÄESTÖN KESKI-IKÄ NOUSI 20 VUOTTA!!!
- Pippuri-T
http://magneettimedia.com/category/terveys-ja-hyvinvointi/
SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI KAIKILLE MAGNEETTIMEDIAA!
MAGNEETTIMEDIAN OHJEILLA PARANET KAIKISTA TAUDEISTA TÄYDELLISESTI!
http://magneettimedia.com/category/terveys-ja-hyvinvointi/
- Käypäähoivaa
Jälleen kerran vuotuiset 180 000 raivotautirokotetta lentolevityksellä metsiimme. Ethän vahingossakaan koske näihin myrkkysyötteihin. Pysy niistä kaukana ja pidä myös lemmikkisi niistä erillään.
Hyvä lukija, ymmärtänet varmaankin, miksi kotopuolen kiltit tiaiset myös ruokapatojen äärellä aina silloin tällöin sekoilevat, hyökkäävät pikku-urpiaisten kimppuun ja syövät niiden aivot.
Syöteistä ei tietenkään kerrota vaarantuvan niiden, joille markkinointi on suunnattu. Loput ovatkin sitten enemmän kuin tillin tallin. Miksi metsissä on alkanut tapahtua outoja, eläinten käytös muuttua. Tähän olisi nyt mahdollista vastata kymmenillä eri syöteillä ja torjua näin lukemattomia lisätauteja jo ennalta. Onneksi taudit eivät maailmasta lopu, ja lisälääkittävätkin ovat aina vain lisääntymään päin.
Lapsille uusia rokotteita markkinoidaan vähän väliä, eikä hillitsevää vastapuolta tähän julkisuusralliin tunnu löytyvän, rokotteet kun eivät korreloi, eivät minkään kanssa. Mitä mahtaneekaan tapahtua sitten, kun tiede vihdoinkin ryhtyy korjaamaan itseään ja korrelointikin näin mahdollistuu. Se on menoa, kertakaikkista menoa.
Käypähoitoa metsät ovat saaneet vuosittaisten myrkkysyöttien myötä myös toisenlaisessa muodossa, esteettisen lumoavina aukkohakkuina ja jäljelle jäävän maaperän voimaperäisenä kyntömyllerryksenä niin, ettei kenenkään kaksi- tai nelijalkaisen tee mieli moisen ryteikön ylittämiseen. Varoituksen sanoja on lausuttu kaikissa medioissa, vuosikymmeniä kun on jo tästäkin kisattu. Voimamännikköjen kaatuillessa tuulet tuimat tuivertavat vuosi vuodelta yhä enemmän. Eikä vihreä kulta herkässä Lapissakaan paikoin kasva enää lainkaan, vaan noinhan se erämaiden tietäjä Kaitaharju taisi ennustaakin. Että silleen nämä uudet uljaat sukupolvet tulevan hoitelevat.
Miten ahneuden voisi murtaa, kun sitä ei voi koskettaa, ainoastaan seuraukset koskettavat. - Niittäjä
Tiede on valheellista ja virheellistä. Voidaan sanoa että tiedemaailma on valhemaailma. Tiedemaailma on järjestelmällinen tiukkojen lakien alaisuudessa toimiva maailma. Vain tieteen luomassa valhemaailmassa asiat voi ennustaa ennalta, ei todellisuudessa. Tiede häviää aina todellisuudelle. Tieteen teettämät, laitteet hajoaa, ihmiset sairastuvat hoidoista huolimatta, kuolevat tauteihin, voivat sairastua rokotteisiin ym. Ihan mitä tahansa tiede teettä, se on virheellistä ja pidemmän päälle tieteen teettämät menetelmät ei toimi.
Todellinen maailma ei tätä ole. Todellisuus on vaihtoehtoja täynnä, todellisuus on kaoottisuutta ja ennalta-arvaamattomuutta täynnä. Siinä ei ole virhettä koska kaiken hajoaminen, kuoleminen on hyväksytty tosiasia.- stoptykkänään.provopaja
Kreationistinen todellisuus kuten sinulla "niittäjä" se se vasta valheella ja kusetuksella lannoitettu polku onkin.
Toivottavasti "niittäjäsi" olisi ja lähinurkan takana. - Kreationistikin
stoptykkänään.provopaja kirjoitti:
Kreationistinen todellisuus kuten sinulla "niittäjä" se se vasta valheella ja kusetuksella lannoitettu polku onkin.
Toivottavasti "niittäjäsi" olisi ja lähinurkan takana.Käypähoitosuositukset lienevät nyt tiensä päässä. Virallisen terveydenhoidon menetelmistä puhutaan jo aidosti huuhaahoitoina myös lääkäreiden taholta. Lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin näissä kiistoissa ei jakseta enää paneutua. Yhä useamman lääkärin mitta alkaa olla jo täpösen täynnä ihan tätä virallistakin oikeaoppisuutta. Potilaan tervehtyminen edustaa jo pahinta lahkolaisuutta ja lääkärikateus johtaa helposti kanteluihin ja lääkärinoikeuksien menettämiseen ainakin siltä osin, kun lääkäri on onnistunut auttamaan potilastaan. Virallinen terveydenhoito on todellisissa vaikeuksissa. Yhä useampi lääkäri päätyy uskomushoitokategoriaan ja nykyistä käypähoitojärjestelmää pidetään ei vain potilaiden vaan myös kasvavan lääkärijoukon keskuudessa uskonnon piiriin kuuluvana.
Kuopiossa vaihtoehtoja vastaan on taisteltu verrattain näkyvästi. Nyt vastustajat taistelevat jo kollegoitaankin vastaan. Potilas on sivuseikka. Näissä kiistoissa potilaalla ei näyttäisi olevan mitään oikeuksia, eikä hän kykene puolustamaan omaa lääkäriäänkään, koska molempien katsotaan edustavan väärää uskontoa.
Terveydenhoitoa lähempää seuranneet ovat jo pitempään tienneet, että se on vain ajan kysymys, koska tämä tarkoin varjeltu kupla puhkeaa. Sitäkin kysellään, kannattaako lääkäriksi ylipäänsä opiskella, jos opiskelijalla on vähänkin taipumusta omaan ajattelukykyyn.
Tämä palsta on malliesimerkki lääketieteellisestä uskosta ja vainosta. Lääkärienkin odotetaan kiltisti suostuvan mihin tahansa höykytykseen. Tähän saakka potilaat ovat olleet sivuroolissa, eikä heidän näkemyksilleen ole juurikaan painoarvoa annettu. Avun saaneella on oikeus ja velvollisuuskin puolustaa saamaansa hoitoa. Se että joku lääkäri kertoo potilaan luulleen tervehtyneensä, vaikka tämän oikeaoppisen terveydenhoitoalan ekspertin mielestä noin ei ole voinut käydä, pitäisi jo osoittaa, kuinka syvään pimentoon tieteellinen uskomuspohja on harjoittajansa saattanut.
Ihmisellä on oikeus tervehtyä. Puolustetaan sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009