Olemme menossa heinäkuussa 2017 Rodokselle, ehdota jotain veneretkeä, joka lähtee Rodoksen kaupungista johonkin saarelle. Kerro samalla hiukan hintaluokkaa, meitä on lapsia ja aikuisia matkassa.
Saa ehdottaa myös muuta kivaa tekemistä, vesipuisto tms. Majoitumme 2km Rodoksen kaupungista läntisen rannan puolelle.
Saa ehdottaa myös muuta kivaa tekemistä, vesipuisto tms. Majoitumme 2km Rodoksen kaupungista läntisen rannan puolelle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jassu. Itse tykkäsin viime vuonna veneretkestä Symin saarelle. Aikuiselta maksoi 20 €. Lähtö n. klo 9 ja paluu n. klo17. Laiva lähti Rodoksen sataman keskikohdalta. Laivassa oli sisätila, välikansi ja aurinkokansi, joten väkeä mahtui, onneksi ei ollut ihan tupaten täynnä. Symin saarella ensimmäinen kohde oli luostari. Eli ihana rauhallinen poukama jossa vain luostari rakennukset. Tässä kävimme maissa. Matka jatkui saaren rantaa pitkin, ihailimme maisemia. Symin kaupunkiin saapuminen oli upeata, ihania värikkäitä taloja pitkin rinteitä, kuin karamelleja. Siellä oli aikaa jokunen tunti kierrellä ja katsella. Itse kiersin minijunan kyydissä kaupunkia. Osa kävi uimassa. Syömäänkin ehti hyvin. Sitten taas takaisin laivaan ja paluu Rodoksen kaupunkiin.
Suosittelen myös Symiä!
Ja täältä myös suositus Symille. :)
PS. Olkaahan tarkkana, voitte nähdä delfiinejä.