Aivot, mieli ja muisti
Aivojen, mielen ja muistin terveydellä tarkoitetaan yhteisesti aivojen hyvinvointia. Aivojen hyvinvointia tukevat tervelliset elämäntavat, esim. terveellinen ja monipuolinen ravinto, liikunta sekä aivojen sopiva haastaminen. Aivot tarvitsevat myös riittävästi lepoa, eikä aivot pidä huonolaatuisesta stressistä.
Aivot muokkautuvat koko ajan, koko eliniän. Hermosolut syntyvät suurimmalti osin äidin raskausaikana lapselle, mutta myös jonkin verran lapsen syntymän jälkeenkin koko eliniän. Erityisen tärkeä tekijä on kuitenkin se, että hermosolut jatkuvasti rakentavat yhteyksiä toisiinsa ja tämä mahdollistaa esimerkiksi oppimisen. Hermosoluja katoaa aivoista koko ajan, mutta tämä on elimistön tarkoin säädelty menetelmä, jonka avulla aivot saavat parhaan mahdollisen toiminta- ja suorituskyvyn. Ympäristötekijät vaikuttavat myös aivojen hyvinvointiin.
Aivot vaativat ja tarvitsevat koko ajan ravinteita sekä happea voidakseen toimia. Herkkänä elimenä aivot ovat myös riippuvaisia useista elimistön muista toiminnoista, jotka turvaavat aivojen ravitsemusta. Nämäkin luontaiset suojakeinot ovat rajalliset.
Vitamiineista mm. tiamiini (B1-vitamiini), niasiini (B3-vitamiini), B12-vitamiini, biotiini, foolihappo ja C-vitamiini sekä magnesium edistävät normaaleja psykologisia toimintoja. Rasvahapoista puolestaan DHA edistää aivotoiminnan pysymistä normaalina.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miten on aita näiden kasvisrasvojen, voihin verrattuna? Kaloissa on todistetusti paljon näitä hyvä rasvoja, lohessa ja sillissä kai eniten.
Etenkin syksystä kevääseen käytän kalanmaksapillereitä pari päivässä.