iriitti ja liikunta

Uhkarohkeuttavaiei

Heippa,

runsas kuukausi sitten todettiin värikalvon tulehdus toisessa silmässä, ensi kertaa ikinä. Näkyi punoituksena, ja näkö sumeni jonkin verran, mutta ei valonarkuutta ja kipuakin melko vähän, tuntui lähinnä silmämunaa painellessa.

(Terveyskeskuksessa jouduin käymään 4 kertaa ennen kuin sain lähetteen erikoislääkärille, kun uskoivat hartaasti tav. tulehdukseksi eivätkä millään halunneet lähettää silmälääkärin tutkimuksiin - mikä on toinen juttu mutta mutta valitanpahan tähän vähän sitäkin.)

Hoidoksi kortisonitippa kerran tunnissa, voide yöksi ja skopolamiinia, siitä sitten harvennettu. Lisäksi hikiliikuntakielto ainakin kahdeksi viikoksi.

2 vk:n päästä silmälääkäri totesi että on alkanut parantua, jotain värikalvon kokkareita kuulemma tarttunut kuitenkin linssiin, että ehkä ei ihan täysin palaudu näkö. Mutta että liikuntaa pitää yhä välttää. Sanoin että ei kestä mielenterveys kohta enää kun olen tottunut 5krt/viikko liikkumaan (aikidoa ja kevyttä kuntosalia). Sain näin tingattua häneltä lupauksen, että voisin aloitella liikuntaakin kun vielä toiset 2 viikkoa odottaisin.

Nyt on kuukausi mennyt, enää tippa 2krt/vrk ja ensi viikon vielä 1krt/vrk. Näkö lähes normaalin kaltainen.

Kävin pienellä lenkillä tänään aamulla ja 3pv päästä ajattelin koettaa treenejä eka kerran. Mutta pelottaa vähän, miten kovasti uskaltaa huhkia treeneissä vai uskaltaako ollenkaan.

Tosi ristiriitaista tietoa löytyy liikunnan vaarallisuudesta. Olisiko joitakin mielipiteitä tästä? Ja kiitokset jos on :)

0

1098

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        83
        1332
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        50
        959
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        368
        791
      4. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        142
        749
      5. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        55
        689
      6. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        121
        684
      7. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        648
      8. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        625
      9. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        76
        612
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        56
        594
      Aihe