Apt. 19 Paavali kyselee.
1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
Siis Johanneksen kasteessa ei Pyhää Henkeä saatu mutta Jeesuksen asettaman kasteen jälkeen kätten päällepanemisen kautta saattin.
Heillä oli usko, koska Paavali totesi sen, mutta Pyhää Henkeä ei näillä uskovilla jotka olivat ilman Kristuksen asettaamaa kastetta. Onko siis niin että ensin usko ja sitten kaste ja sen jälkeen saadaaan Pyhä Henki.
Ananias sanoo Paavalie ilmeisesti sen jälkeen kun hän on antanut fyysisen näön että:
Apt. 22:
16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
Vastako kasteessa pestään synnit pois ja saadaan Pyhä Henki ?
Saadaanko kastesssa kuitenkin Pyhä Henki ?
140
1194
Vastaukset
Kysymys ei ole pakanllisesta ripottelusta, vaan Pyhästä upotuskasteesta, jonka saa ainoastaan kristitty, joka tunnustaa suullaan Jeesuksen Herraksi.
Näinollen ei ole yhtään VL;ää, jolla olisi tämä mahdollisuus.- Kävitkö_sinä
Kesitas viikonvaihteessa Jumalan valtakunnan seuroissa? Parasta mennä, jos mielii oppia tuntemaan Kristusta.
- VAIN.ME-ruokaa.RYllä
Kävitkö_sinä kirjoitti:
Kesitas viikonvaihteessa Jumalan valtakunnan seuroissa? Parasta mennä, jos mielii oppia tuntemaan Kristusta.
Jumalan valtakunnan hengelliset tilaisuudet ovat OK. Tosin Jumalan valtakunta ei ilmene näkyvällä tavalla - kuten Raamattu todistaa.
Mutta siis ne hengelliset tilaisuudet, joissa julistetaan Jumalan sanaa Raamatun mukaisesti, ovat OK.
Vanhoillislestadiolaisten seuroissa tarjoillaan kuulijoiden syötäväksi hengellistä PASKAA. - LukevainenEeva
Mutta Kes - sy kysymys oli että saako kasteesaa Pyhän Hengen kuten tuo Raamatun kohtan näyttäisi osoitatvan ?
- harvojenkaste
Johannes kastoi vedellä parannukseen, mutta Hän (Jeesus) ei kasta vedellä.
Matt. 3:11
Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
Mark. 1:8
Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."
Luuk. 3:16
niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. LukevainenEeva kirjoitti:
Mutta Kes - sy kysymys oli että saako kasteesaa Pyhän Hengen kuten tuo Raamatun kohtan näyttäisi osoitatvan ?
Siinä tapauksessa saa, minkä lanseerasit paikalle.
Toki Henki tulee ihmiseen silloin, kun Hän itse sen haluaa.
Raamatussa on myös kohtia muistakin ajankohdista, mutta pääasia, että Henki on kristityssä, muuten Hän on kuiva.harvojenkaste kirjoitti:
Johannes kastoi vedellä parannukseen, mutta Hän (Jeesus) ei kasta vedellä.
Matt. 3:11
Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
Mark. 1:8
Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."
Luuk. 3:16
niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.Mitä haluat tuolla Raamatun kohdalla sanoa?
- harvojenkaste
Kesitas kirjoitti:
Mitä haluat tuolla Raamatun kohdalla sanoa?
En halua sanoa mitään, puhukoon jakeet puolestaan, vaan etkös ymmärrä?
harvojenkaste kirjoitti:
En halua sanoa mitään, puhukoon jakeet puolestaan, vaan etkös ymmärrä?
Et todella edes pysty selittämään asiaa, joten pötki pakoon.
- pyhän_hengen_toiminta
LukevainenEeva kirjoitti:
Mutta Kes - sy kysymys oli että saako kasteesaa Pyhän Hengen kuten tuo Raamatun kohtan näyttäisi osoitatvan ?
Kun Jeesus puhui Nikodeemukselle uudelleen syntymisestä, hän sanoi että päästäkseen Jumalan valtakuntaan, ihmisen täytyy syntyä uudelleen. Hän opetti, että jos joku ei synny vedestä ja hengestä, hän ei voi mennä Jumalan valtakuntaan.
Kun Jeesus kastettiin ja pyhä henki laskeutui hänen päälleen, hän siis syntyi ”vedestä ja hengestä”. Julistamalla samalla taivaasta, että ”tämä on minun rakas Poikani, jonka olen hyväksynyt”, Jumala ilmoitti, että hän oli synnyttänyt hengellisen pojan, jolla oli odotteena päästä taivaalliseen Valtakuntaan. Myöhemmin helluntaina 33 toiset kastetut saivat pyhän hengen, ja siten myös he syntyivät uudelleen Jumalan hengellisinä poikina.
Tässä käy ilmi, mikä on uudelleen syntymisen tarkoitus.
Kaikki jotka uskovat ja ilmaisevat halunsa palvella Jumalaa, käyvät kasteella.
Kaikilla heillä on pyhää henkeä palvellessaan Jumalaa. Mutta vain ne, jokta Jumala valitsee Jeesuksen hallitsijatovereiksi taivaallisessa Valtakunnassa, Hän pyhän henkensä välityksellä siittää heidät hengelliseksi pojakseen. Pyhä henki vaikuttaa tässä erityisellä tavalla, niin että se muovaa ihmisen halut ja toivon taivaalliseksi. Kun Raamatussa puhutaan juuri näille hengellisille pojille, he tuntevat selvästi, että se koskee heitä.
Tämä on hyvin selkeä pyhän hengen toiminta, niin kuin nainen ei epäile olevansa nainen ja mies ei epäile olevan mies, nämä uudestisyntyneetkään eivät epäile taivaallista palkintoaan.
Mutta nämä Jeesuksen hallitsijatoverit valitsee siis Jumala, ihminen ei voi itse tehdä itsestään uudestisyntynyttä. Se ei merkitse, etteikö heilläkin (suurimmalla osalla uskovia) ole pyhää henkeä ja hengellistä ymmärryskykyä, vaikka heillä onkin alkuperäisen Jumalan tarkoituksen mukaan toivo elää ikuisesti paratiisimaassa tuon taivaallisen hallituksen alamaisina. - Siemen_
Eihän tällaista valtakuntajärjestelyä olisi tarvittukaan, jos Aadam ja Eeva olisivat pysyneet uskollisina. Mutta he lankesivat ja Jumala paljasti jo heti siinä paikalla Siemeneen liittyvän järjestelyn, jonka kautta kapina pyyhittäisiin pois. Ja Aabrahamille paljastettiin, että Siemeneen tulisi kuulumaan maan päältä ihmisiä Jeesuksen rinnalle.
- harvojenkaste
Kesitas kirjoitti:
Et todella edes pysty selittämään asiaa, joten pötki pakoon.
Pyhän Hengen kaste ei ole teidän upottajien, helluntailaisten ja niiden peesaajien vedellä pelleilyä. Oletko helluntaiviekas pikajuoksija?
pyhän_hengen_toiminta kirjoitti:
Kun Jeesus puhui Nikodeemukselle uudelleen syntymisestä, hän sanoi että päästäkseen Jumalan valtakuntaan, ihmisen täytyy syntyä uudelleen. Hän opetti, että jos joku ei synny vedestä ja hengestä, hän ei voi mennä Jumalan valtakuntaan.
Kun Jeesus kastettiin ja pyhä henki laskeutui hänen päälleen, hän siis syntyi ”vedestä ja hengestä”. Julistamalla samalla taivaasta, että ”tämä on minun rakas Poikani, jonka olen hyväksynyt”, Jumala ilmoitti, että hän oli synnyttänyt hengellisen pojan, jolla oli odotteena päästä taivaalliseen Valtakuntaan. Myöhemmin helluntaina 33 toiset kastetut saivat pyhän hengen, ja siten myös he syntyivät uudelleen Jumalan hengellisinä poikina.
Tässä käy ilmi, mikä on uudelleen syntymisen tarkoitus.
Kaikki jotka uskovat ja ilmaisevat halunsa palvella Jumalaa, käyvät kasteella.
Kaikilla heillä on pyhää henkeä palvellessaan Jumalaa. Mutta vain ne, jokta Jumala valitsee Jeesuksen hallitsijatovereiksi taivaallisessa Valtakunnassa, Hän pyhän henkensä välityksellä siittää heidät hengelliseksi pojakseen. Pyhä henki vaikuttaa tässä erityisellä tavalla, niin että se muovaa ihmisen halut ja toivon taivaalliseksi. Kun Raamatussa puhutaan juuri näille hengellisille pojille, he tuntevat selvästi, että se koskee heitä.
Tämä on hyvin selkeä pyhän hengen toiminta, niin kuin nainen ei epäile olevansa nainen ja mies ei epäile olevan mies, nämä uudestisyntyneetkään eivät epäile taivaallista palkintoaan.
Mutta nämä Jeesuksen hallitsijatoverit valitsee siis Jumala, ihminen ei voi itse tehdä itsestään uudestisyntynyttä. Se ei merkitse, etteikö heilläkin (suurimmalla osalla uskovia) ole pyhää henkeä ja hengellistä ymmärryskykyä, vaikka heillä onkin alkuperäisen Jumalan tarkoituksen mukaan toivo elää ikuisesti paratiisimaassa tuon taivaallisen hallituksen alamaisina.Joh. 3:3
Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Jeesus ei puhunut mitään, että pääsee Jumalan Valtakuntaan, vaan pääsee näkemään tulevaisuudessa sen.
Hän tiesi (Jeesus), että tulee lahkoja, jotka käyttävät väärin nimenomaan JV;tä.
Kuitenkin Jeesus sanoi selvästi, että se on tie iankaikkisuuteen, Paratiisiin.
Tuon mitä Jeesus sanoi; 5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.
Tällä Hän vahvisti upotuskasteen voiman, jolloin vanha ruumis jää veden alle ja uusi ruumis on uudestisyntynyt Hengestä Jeesuksessa. Tämän jälkeen vasta JV;hen on mahdollisuus, ihmettelen, miksi sitä käyttävät vain karismaatikot? Ei lestadiolaiset, eikä katolisuus.
Näin Hän näytti, että sinne pääsee vain kasteen kautta, kuten Jeesuksen serkku sanoo;
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste,
Juuri Jeesuksen kasteessa nähdään kasteen välttämättömyys, ennen sitä Hän ei julistanut eikä tehnyt ihmetekoja.
Siksi Kristityt tekevät niitä;
Joh. 5:20
Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte.
Joh. 14:12
"Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo,
Kaikki nämä ihmeteot uupuvat lahkoilta.
>> Myöhemmin helluntaina 33 toiset kastetut saivat pyhän hengen, ja siten myös he syntyivät uudelleen Jumalan hengellisinä poikina.** Hieman tarkennusta, se oli 3000!!
>>Tässä käy ilmi, mikä on uudelleen syntymisen tarkoitus.
Kaikki jotka uskovat ja ilmaisevat halunsa palvella Jumalaa, käyvät kasteella.** Ilman kastetta olet vailla Henkeä ja Jeesusta, toidella.
Vielä 3 vuotta sitten SRK ei tunnustanut uudestisyntymää, asialle naurettiin suoraa päätä.
Mutta nuoriso alkoi vaatia sitä, kun osasi lukea sen Raamatusta, nyt se heille käy, ”kynsin hampain”
Hyvä kirjoitus, Siunausta.
Kes.Siemen_ kirjoitti:
Eihän tällaista valtakuntajärjestelyä olisi tarvittukaan, jos Aadam ja Eeva olisivat pysyneet uskollisina. Mutta he lankesivat ja Jumala paljasti jo heti siinä paikalla Siemeneen liittyvän järjestelyn, jonka kautta kapina pyyhittäisiin pois. Ja Aabrahamille paljastettiin, että Siemeneen tulisi kuulumaan maan päältä ihmisiä Jeesuksen rinnalle.
Oltko Sinä pysynyt uskollisena?
- Siemen_
Hyvä kysymys, pistää ajattelemaan.
- äitimuori000
Paavali julisti heille ensin synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja siinä he saivat Pyhän Hengen ja hengellisen uudestaansyntymisen ja anteeksi kaikki syntinsä.
He uskoivat Johannes Kastajaan, mutta he eivät olleet vielä kuulleet Herrasta Jeesuksesta, ja he eivät olleet uudestaansyntyneet hengellisesti, ennen kuin Paavali kertoi heille Herrasta Jeesuksesta ja julisti heille Jumalan valtakunnan evankeliumin ytimen, joka on synninpäästö Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.
Sitten heidät tietenkin uskon vahvistukseksi myös kastettiin Herran Jeesuksen nimeen. Pyhä Henki ja Isä ovat Jeesuksessa, joten heitä ei periaatteessa ole pakko erikseen mainita, kuten tämän Raamatun kohdan perusteella voimme päätellä, vaikka niiden mainitseminen kasteen yhteydessä ei ole ollenkaan huono asia, vaan suosittelen mainitsemaan nekin kasteen yhteydessä. Jahven eli Isän (Jeesus ja Pyhä Henki tosin ovat Isässä)nimeen heidät tosin oltiin jo kastettu, joten sen ymmärtää helposti, että heidät kastettiin nyt vain Herran Jeesuksen nimeen (Pyhä Henki on Herrassa Jeesuksessa).
Ei siinä sen ihmeellisempiä. Tilanne oli vähän saman tyyppinen, kuin että joku olisi tuntenut Lars Levi Laestadiuksen tai Heikki Saaren ja uskonut häneen ja hänen saarnoihinsa, mutta hengellinen uudestaansyntyminen ja elävä usko Herraan Jeesukseen Kristukseen olisi jäänyt löytymättä, ja lisäksi vielä hänet oltaisiin kastettu vain yhden (1/3) Jumalan persoonan nimeen.
Joka Jumala tosin on yksi ja ainoa oikea kaikkivaltias Jumala, ja jolla Jumalalla kuitenkin samalla on kolme persoonaa, jotka kaikki persoonat ovat tosin yhdessä ainoassa yhteisessä olemuksessa.- KommenttiSivustasta
Nim. äiti muorille.
Raamatussa ei missään kerrota että Paavai olisi saarnannut syntejä anteeksi noille. Hän oli kuullut ja näki että ovat saaneet uskon, mutta Paavali huomasi, että heillä ei ollut Pyhää Henkeä vielä. Siksi hän kysyi tuon mitä kysyi ja toimi kuten Raamttu sanoo.
Miksi mummomuori yrität srk hapatusta juntata vaikka Raamattu selkeästi sanoo mitä siinä tapahtuu.
Älä vääristele Raamattua enää - siitä ei seuraa hyvää ... Ei Paavali, eikä kukaan muukaan ihminen julistanut ihmisille syntejä anteeksi, ellei oteta huomioon Jeesuksen serkkua Johannesta.
Johannes oli ennustusten tulos.
Älä väännä tänne SRK Raamattua.
Kerrotko kuka uskoi Johannes Kastajaan ja pelastiko se usko?
Pane vaikka nimi esille?
>>Jumalan valtakunnan evankeliumin ytimen, joka on synninpäästö Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. ** Evankeliumi on AINOASTAAN JEESUS ITSE.
Katso mitä viestintuojat, paimenet toivat; Luuk 2;
8 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.
9 Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet,
10 mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.
ilosanoma on se evankeliumiin.
Muista se, että vain uskovat kastettiin Jeesukseen, ei muita, eikä ripoteltu vauvoja.
Henkihän ei ollut kokoaikaisesti Jeesuksessa, koska Hän meni päästämään Hänet Isän luota;
Joh. 14:16
Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.
Joh. 15:26
"Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.
Henkihän tuli vasta 40 päivän jälkeen, joten sitä ennen ei Hän Voidellut ketään, muita kun Jeesuksen kasteessa.
>>>Joka Jumala tosin on yksi ja ainoa oikea kaikkivaltias Jumala, ja jolla Jumalalla kuitenkin samalla on kolme persoonaa, jotka kaikki persoonat ovat tosin yhdessä ainoassa yhteisessä olemuksessa.** VL soopaa.
Jeesuksella on kaikki valta, ja Hän on Herra ja tuomari.
Matt. 28:18
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Tämän tiesi jo Daniel 7; 14 ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.
Valtaa ei ole muilla, ei edes SRK;lla.
Kirjoitit VL puhujien mukaan, eli täyttä puppua.- kempeleenpuppuukolle
Kesitas kirjoitti:
Ei Paavali, eikä kukaan muukaan ihminen julistanut ihmisille syntejä anteeksi, ellei oteta huomioon Jeesuksen serkkua Johannesta.
Johannes oli ennustusten tulos.
Älä väännä tänne SRK Raamattua.
Kerrotko kuka uskoi Johannes Kastajaan ja pelastiko se usko?
Pane vaikka nimi esille?
>>Jumalan valtakunnan evankeliumin ytimen, joka on synninpäästö Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. ** Evankeliumi on AINOASTAAN JEESUS ITSE.
Katso mitä viestintuojat, paimenet toivat; Luuk 2;
8 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.
9 Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet,
10 mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.
ilosanoma on se evankeliumiin.
Muista se, että vain uskovat kastettiin Jeesukseen, ei muita, eikä ripoteltu vauvoja.
Henkihän ei ollut kokoaikaisesti Jeesuksessa, koska Hän meni päästämään Hänet Isän luota;
Joh. 14:16
Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.
Joh. 15:26
"Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.
Henkihän tuli vasta 40 päivän jälkeen, joten sitä ennen ei Hän Voidellut ketään, muita kun Jeesuksen kasteessa.
>>>Joka Jumala tosin on yksi ja ainoa oikea kaikkivaltias Jumala, ja jolla Jumalalla kuitenkin samalla on kolme persoonaa, jotka kaikki persoonat ovat tosin yhdessä ainoassa yhteisessä olemuksessa.** VL soopaa.
Jeesuksella on kaikki valta, ja Hän on Herra ja tuomari.
Matt. 28:18
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Tämän tiesi jo Daniel 7; 14 ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.
Valtaa ei ole muilla, ei edes SRK;lla.
Kirjoitit VL puhujien mukaan, eli täyttä puppua.Varmaan jo tuhannennen kerran tuo kottikärryillä sanomaasi vallasta, mutta sehän sopii sekulaarihelluntaille.
1. Kor. 15:27
Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa kempeleenpuppuukolle kirjoitti:
Varmaan jo tuhannennen kerran tuo kottikärryillä sanomaasi vallasta, mutta sehän sopii sekulaarihelluntaille.
1. Kor. 15:27
Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensaMatt. 28:18
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
- y6y75
Aloituksen kirjoittaneelle...:
Ymmärrätkö sinä sen, että Paavali oli yksi rikollisen kristinuskon saatanaa palvellut rikollinen?
Ellet ymmärrä, niin sinulla on korvien välissä totuutta vastaan taisteleva suodatin!
Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon seurakuntien perustaja vaikka niin uskotaan/väitetään.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
"Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."
1.Korinttolaiskirje:
15:9 "Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos
kristityt tappoivat myös kristillisen Pietarin.
Eikä Jeesusta Häntä seuranneet kristilliset tappaneen.
"meitä kristittyjä on aina vainottu..."
totuus on; että rikollisuuden kristityt ovat aina vainonneet ja tappaneen ja tapattaneet kristillisiä, myös uhranneet herroilleen omia uskovaisia, lapsiakin mm noitarovioilla tappamalla< suomessakin.
2 Korinttolaiskirje 12:
7 "Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."
Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta ja se sama saatana on pääpiru edelleen kristittyjen yli 3500 lahkossa maailmalla kuten historia todistaa.
"vain me pelastumme" rikollisuuden edustajina häpeäisivät mutta eivät omista sitä ihmisyyden
"vain me pelastumme" rikollisuuden edustajina häpeäisivät mutta eivät omista aivopestyinä sitä ihmisyyden ominaisuutta...
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
12:30 "Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa."Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
9:40 "Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme."
Ja opetuslapset kyllä hyväksyivät Paavalin joukkoonsa suoden hänelle julistustehtävänsä.
Gal.2:9 "9 Kun Jaakob, Keefas (Pietari) ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen."
- eriasioita
Tuollaista joutuu kyselemään, kun ei tajua, että uskoontulo, vesikaste ja Pyhän Hengen kaste ovat eri asioita.
Nuo Efeson uskovat kastettiin ENSIN vedellä ja vasta sen jälkeen Pyhällä Hengellä, kun Paavali pani kätensä kastettujen päälle.
Tilannehan oli sama Samariassa, jossa uskoontulleet kastettiin ENSIN vedellä ja vasta sen jälkeen he saivat Pyhän Hengen, kun apostolit laittoivat kätensä heidän päälleen.
Ap 8:16
Kirkollinen perinne vain sotkee näitä selviä asioita.- Aamen1245
Itsekin vl:nä täytyy sanoa, että aikamoista roskaa on tuo sinun raamatuntulkintasi. Tuosta on 90% vl-traditiota ja 10% Raamattua. Ensinnäkin tuo raamatunkohta kertoo aivan selvästi, että he uskoivat jo Jeesukseen. Toisena, heidät kastettiin ensin, eikä Paavali saarnannut heille syntejä anteeksi tuon raamatunkohdan perusteella, saatikka etttä heidät olisi vasta sen jälkeen kastettu ja vieläpä uskon vahvistukseksi (mikä ei vl-teologiassa tarkoita yhtään mitään)
- väärääoppia
Oh hoh??
Siinäpä vasta ylpeä ja itserakas ihminen, tuo äitimuori, kun tyrmää selvät Raamatun kohdat. Oikein tyypillinen vl-läinen," vain me olemme oikeassa-!!!"
Hän lukee kuin piru Raamattua. Aamen1245 kirjoitti:
Itsekin vl:nä täytyy sanoa, että aikamoista roskaa on tuo sinun raamatuntulkintasi. Tuosta on 90% vl-traditiota ja 10% Raamattua. Ensinnäkin tuo raamatunkohta kertoo aivan selvästi, että he uskoivat jo Jeesukseen. Toisena, heidät kastettiin ensin, eikä Paavali saarnannut heille syntejä anteeksi tuon raamatunkohdan perusteella, saatikka etttä heidät olisi vasta sen jälkeen kastettu ja vieläpä uskon vahvistukseksi (mikä ei vl-teologiassa tarkoita yhtään mitään)
Näytä se paikka, missä Pave antaa synnit anteeksi jollekin.
Ei löydy, olet surkea VL valehtelia.
Ei kannata toisten tietämystä mittailla, jos itse on nollilla (0)?- muorijakesitas
Kesitas kirjoitti:
Toisaalta tuo muori on rikollinen, rikkoo palstan sääntöjä, julkaisee vain kopoita.
Sittenhän teitä on kaksi rikollista.
Ensinnäkin, teksti ei ole Raamatusta.
Toiseksi, olen antanut Sinulle ainakin 30 kysymystä omista teksteistäsi, yhteenkään niistä et ole pystynyt vastaamaan.
Olet turhanaikainen kopioija sekä yksipuhuja, jolla ei ole edes Raamattua.
Tuossa ei ole mitään synnin anteeksi antoa, osoita mikä se on.
Ap. t. 16: kuuluu näin;
29 Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen.
30 Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?"
31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." ]
32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.
33 Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.
34 Hän vei heidät kotiinsa ja kattoi heille ruokapöydän, ja yhdessä koko talonväkensä kanssa hän riemuitsi, kun nyt uskoi Jumalaan.
Osoita synninpäästö?
Tuo VL raamattusi ei myöskään tue asiaa.
>>> Ei heitä lähetetty kastamaan, vaan saarnaamaan parannusta ja antamaan syntejä anteeksi, ja saarnaamaan Jumalan valtakunnasta.** Olet todella seko.
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Missä siinä on velvoite Jumalan Valtakunnasta, sillä Jeesushan sanoi; - se ei ole vielä sormella osoitettavissa, eli ei ole laskeutunut Taivaasta.
Paavali ei ollut apostoli, ja se on Hänen lausunto, mutta kastoi kuitenkin.
Joh 20. Niin lähetti, mutta ei lestaoja. Teillä ei ole yhtään palkattua lähettiä, joita kristityillä on yli 400 tuhatta.
Suomessa jopa pienillä seurakunnillakin.
Me toteutamme lähetyskäskyä ja kastamme uskoon tulleet, kuten Paavali ja Siilas.
>> Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksi antamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista.** Lue tarkasti; Syntien ANTEEKSI ANTAMUSTA, ei antamista.
Mat 10. Juuri näin, Taivasten Valtakunta on LÄHESTYNYT. johan tajusit.
Teillä ei ole Pyhää Henkeä, ette voi parantaa, kuten kristitty tekee viikoittain kautta maailman.
Missä olet polkenut käärmeitä???
Taidat puhua soopaa.- etsivä-xxx
Tällä on palstalla monia jotka väittävät että Raamatussa ei ole kohtaa missä julistettasiin synnit anteeksi mutta kyllä seille on. Jopa kristillisen saarnan kaikkein selkeimmässä mallissa joka on Apostolien teot 13. S sisältää kristillisen saarnan perustan, vielä tänäkin päivänä.
Ap. t. 13:38
(13:38-39) Tietäkää siis, veljet: hänen ansiostaan teille julistetaan synnit anteeksi, ja hänen ansiostaan jokainen, joka uskoo, tulee vanhurskaaksi,
Tämä Jeesuksen nimessä ja veressä ei ole kuin joskus 1800-luvulla lestadiolaisuuteen tullut sanonta. Syntien anteeksi antamus on vanha kristillinen käsite. Jo Suviseura opetuksessakin on puhujaveljen opetustuokiossa sanottu, että ei ole kyse sanojen muodosta, voisivat olla muutakin kuin "nimessä ja veressä". Vahinko vain, että en nyt muista vuotta 2010-luvun joku suviseura kuitenkin. Oleellista on kuitenkin että sanoissa ilmenee, että synnit ovat anteeksi annetut Kristuksen ristinkuoleman ansiosta ja että kuulija uskoo saaneensa syntinsä anteeksi Kristuksen ansion tähden. Ihan yhtä oikein on sanoa Kristuksen omin sanoin "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi." Lestadiolainen puhuja sensijaan tekee eron siinä kuka nämä sanat lausuu, katsoo siis että lausujan pitäsi olla vanhoillislestadiolainen.
Tässä keskustelupalstalla on parempi puhua vain siitä, että julistettiin synnit anteeksia annetuksi. koska Raamatussa ei ole missään kohden tätä vanhoillislestadiolaista sanontaa.
Toki sillä sanonnalla on Raamatussa jakeita joilla sanojen valintaa voi perustella.
Ap. t. 10:43
Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." [Jer. 31:34; Miika 7:18; Sak. 13:1]
Ap. t. 13:38
(13:38-39) Tietäkää siis, veljet: hänen ansiostaan teille julistetaan synnit anteeksi, ja hänen ansiostaan jokainen, joka uskoo, tulee vanhurskaaksi,
Ef. 1:7
Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden [Ap. t. 20:28; Kol. 1:14; Hepr. 9:12; 1. Piet. 1:18,19]
Tätä viimeistä lausetta Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto voisi käyttää yksinäänkin. Kyse on vain kulttuurisesta valinnasta.
Apostolien teot 13 sisältää kristillisen saarnan perustan, vielä tänäkin päivänä.
Tulee myöskin pitää mielessä että Raamattu ei tunne myöskään sanaa seurat. Minua häirsee suunattomasti kun puhujat puhuvat seuroista silloinkin puhuvat Vanhan testamentin tapahtumista tai uuden testamentin tapahtumista. Seurat on nimenä vain hyvin lyhyt ajanjakso eikä vanhan testamentin juutalainen kokoontuminen ollut sisällöltäänkään mikään seurata vaan juutalainen uskonnollinen kokoontuminen.
Eikös Paavali vedonnut noiden miesten kasteeseen, kun Pyhä Henki ei ollut tullut heihin?
apt.19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
weha: "Nämä lahkoontuneet Johanneksen opetuslapset, eivät tienneet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan. Siihen Paavali siis vastaa: "Millä kasteella olette kastetut?" . Sitten Paavali kastoi heidät ja kasteen yhteydessä tapahtuvan kättenpäälle panon kautta, nämä miehet saivat Pyhän hengen:- harha-oppia
Weha pilkkaa taas Efeson uskovien uskoa. Näillehän oli julistettu Jeesusta Kristusta, ja he olivat uskossa, ilman kastettakin! Ap 19:2
"apt.19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?"
Ei Paavali epäillyt näiden uskoa.
Nuo uskovat eivät saaneet Pyhää Henkeä kasteessaan, vaan VASTA SEN JÄLKEEN Ap 19:6
"5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
6. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
7. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä"
Vauvoista ei ole taaskaan mitään maintaa!!!
Wehakaan ei tajua, että vesikaste on eri asia kuin Pyhän Hengen kaste!
Milloinkahan Weha lopettaa Jumalan Sanan vääristämisen?
Tuo äitimuorikin taitaa olla varsinainen harha-opettaja, kun vääristää Jumalan Sanaa.Paavali ei julistanut syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. - vehnä
Ensin on siis vesikaste (upottamalla, niin kuin Jeesuskin Jordanissa nousi vedestä), ja sen jälkeen ne ketkä Jumala valitsee taivasten Valtakuntaan, hän siittää hengelliseksi pojakseen pyhän henkensä avulla. Jeesuksen kohdalla se tapahtui heti kasteen jälkeen, apostoleiden kohdalla helluntaina. Jos joku valittu tuli uskottomaksi, niin hänen tilalleen Jumala synnyttää hengellään ehkä jonkun uskollisen pitkänkin aikaa kasteen jälkeen. Nyt olemme jo niin lähellä sinetöityjen lopullista sinetöimistä, että uskottomia näiden joukossa ei enää tule. He tulevat saamaan kuolemattomuuden Jeesuksen tavoin. He eivät enää ikinä voi kuolla.
- etsivä-xxx
vehnä kirjoitti:
Ensin on siis vesikaste (upottamalla, niin kuin Jeesuskin Jordanissa nousi vedestä), ja sen jälkeen ne ketkä Jumala valitsee taivasten Valtakuntaan, hän siittää hengelliseksi pojakseen pyhän henkensä avulla. Jeesuksen kohdalla se tapahtui heti kasteen jälkeen, apostoleiden kohdalla helluntaina. Jos joku valittu tuli uskottomaksi, niin hänen tilalleen Jumala synnyttää hengellään ehkä jonkun uskollisen pitkänkin aikaa kasteen jälkeen. Nyt olemme jo niin lähellä sinetöityjen lopullista sinetöimistä, että uskottomia näiden joukossa ei enää tule. He tulevat saamaan kuolemattomuuden Jeesuksen tavoin. He eivät enää ikinä voi kuolla.
Asiassa on vain se ongelma, että Jeesuksen kaste Jordanissa ei viellä ollut se kaste millä meidät kastetaan. Se oli sen tehtävän vastaanottamista. Se kaste mistä Jeesus puhuu on tämä:
Mark. 10:39
"Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. [Ap. t. 12:2; 2. Tim. 2:11,12]
Luuk. 12:50
Mutta minut on kasteella kastettava -- ja missä ahdistuksessa olenkaan, ennen kuin olen sen läpi käynyt! [Mark. 10:38, Mark. 14:34; Joh. 12:27]
Vasta tämä kaste on yhteys siihen kasteeseen, jonka me saamme, tämä on uskontunnustuksen "uskomme yhden kasteen syntien anteeksi saamiseksi". Koska tämä Kristuksen puhuma kaste on meidän vanhurskautemme. Sieltä tulee se yhteys:
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
Sillä on myös yhteys toiseen kastetta koskevaan kohtaan Raamatussa:
Kolossalaiskirje 2
12 Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. [Room. 6:3,4; Ef. 2:6]
13 Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, [Ef. 2:1,5,11]
14 hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. [Ef. 2:15; 1. Piet. 2:24]
15 Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan. [Luuk. 11:22; Joh. 12:31]
Upotuskaste vähän menettää merkitystään ainoana asiana, kun puhutaan yhdessä hänen kanssaan hautaamisesta , hautaaminen kun ei ole upottamista vaan maahan hautaamista.
Kristus on kuitenkin sitonut kasteen veteen, mutta onko se upotus vai onko sen esikuva juutalainen pesumalja. Miten juutalainen pesi pesumaljassa ennen kuin meni vieraaksi Kaanaan häihin? Jeesus alkoi julistustyönsä Kaanaan häissä ja kertoo myöhemmin että hän juo viiniä vasta (omissa häissään). Miksi hän muutti pesualtaan puhdistavan veden viiniksi. Ei varmaankaan jotta juovuttaisiin. Minä itse pidän olleelisena veden pesua, en Jordan virran upotusta vaan pesumaljaa missä juutalainen puhdistautui, ainakin yhtä hyvänä kuin ajatusta upottamisesta. Koska kaste on Kristuksen kanssa hautaamista on siinä mukana myös vanhurskaus. Jos vanhurskaus on mukana, on siinä myös syntien pesu mutta niin kuin Kristuksen vanhuskaudessa yleisesti, yksilöön se kohdistuu vain uskossa = omistetaan uskon kautta . - vehnä
etsivä-xxx kirjoitti:
Asiassa on vain se ongelma, että Jeesuksen kaste Jordanissa ei viellä ollut se kaste millä meidät kastetaan. Se oli sen tehtävän vastaanottamista. Se kaste mistä Jeesus puhuu on tämä:
Mark. 10:39
"Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. [Ap. t. 12:2; 2. Tim. 2:11,12]
Luuk. 12:50
Mutta minut on kasteella kastettava -- ja missä ahdistuksessa olenkaan, ennen kuin olen sen läpi käynyt! [Mark. 10:38, Mark. 14:34; Joh. 12:27]
Vasta tämä kaste on yhteys siihen kasteeseen, jonka me saamme, tämä on uskontunnustuksen "uskomme yhden kasteen syntien anteeksi saamiseksi". Koska tämä Kristuksen puhuma kaste on meidän vanhurskautemme. Sieltä tulee se yhteys:
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
Sillä on myös yhteys toiseen kastetta koskevaan kohtaan Raamatussa:
Kolossalaiskirje 2
12 Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. [Room. 6:3,4; Ef. 2:6]
13 Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, [Ef. 2:1,5,11]
14 hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. [Ef. 2:15; 1. Piet. 2:24]
15 Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan. [Luuk. 11:22; Joh. 12:31]
Upotuskaste vähän menettää merkitystään ainoana asiana, kun puhutaan yhdessä hänen kanssaan hautaamisesta , hautaaminen kun ei ole upottamista vaan maahan hautaamista.
Kristus on kuitenkin sitonut kasteen veteen, mutta onko se upotus vai onko sen esikuva juutalainen pesumalja. Miten juutalainen pesi pesumaljassa ennen kuin meni vieraaksi Kaanaan häihin? Jeesus alkoi julistustyönsä Kaanaan häissä ja kertoo myöhemmin että hän juo viiniä vasta (omissa häissään). Miksi hän muutti pesualtaan puhdistavan veden viiniksi. Ei varmaankaan jotta juovuttaisiin. Minä itse pidän olleelisena veden pesua, en Jordan virran upotusta vaan pesumaljaa missä juutalainen puhdistautui, ainakin yhtä hyvänä kuin ajatusta upottamisesta. Koska kaste on Kristuksen kanssa hautaamista on siinä mukana myös vanhurskaus. Jos vanhurskaus on mukana, on siinä myös syntien pesu mutta niin kuin Kristuksen vanhuskaudessa yleisesti, yksilöön se kohdistuu vain uskossa = omistetaan uskon kautta .Mitä kaste Kristukseen Jeesukseen ja kaste hänen kuolemaansa merkitsevät?
Niissä on kyse eri asiasta kuin vesikasteessa vihkiyminen tekemään Jumalan tahto tästä eteenpäin seuraten Jeesuksen Kristuksen jalanjälkiä uskoen hänen lunastusuhriinsa syntien sovittamiseksi.
Nämä kasteet Kristukseen ja hänen kuolemaansa liittyvät niihin, jotka Jumala voitelee pyhällä hengellään Kristuksen hallitsijatovereiksi (uudelleen syntyminen hengestä)
Roomalaisille 6:
"3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
4. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa."
Kun Jumala voitelee Kristuksen seuraajat pyhällä hengellä, heidät yhdistetään Kristuksen kanssa ja heistä tulee sen seurakunnan jäseniä, joka on Kristuksen ruumis ja jonka Pää Kristus on (1. Kor. 12:12, 13, 27; Kol. 1:18). Tämä on heidän kasteensa Kristukseen Jeesukseen. Voidellut kristityt kastetaan myös Kristuksen kuolemaan siinä mielessä, että he elävät uhrauksientäyteistä elämää ja luopuvat kokonaan toivosta elää ikuisesti maan päällä. Siksi heidän kuolemansa on Jeesuksen kuoleman tavoin uhrikuolema, vaikkakaan heidän kuolemallaan ei ole lunastusarvoa. Kaste Kristuksen kuolemaan saatetaan päätökseen, kun he kuolevat ja heidät herätetään elämään taivaassa.
Jeesuksen oma opetus, on yksi parhaista Raamatun kasteopetuksista:
4 Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"
Joh.3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]- äitimuori000
Kuten Weha varmaan tiedät (joskaan en ole edes aivan varma, että tiedätkö edes tätä), niin lasta kastettaessa se lapsi ei juo sitä kastevettä. Ei myöskään se kasteen toimittava pappi tai hätäkastaja juo sitä kastevettä.
Jeesus tarkoittaa siis tässä aivan muuta vettä, kuin kastevettä (se on: synninpäästöä Jeesuksen nimessä ja veressä):
Joh. 7:
37 Mutta viimeisenä suurena juhlapäivänä seisoi Jesus ja huusi, sanoen: joka janoo, se tulkaan minun tyköni ja juokaan.
38 Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.
39 (Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä; sillä ei Pyhä Henki vielä silloin saapuvilla ollut, ettei Jesus ollut vielä kirkastettu.)
Nyt kun Jeesus ei enää ole luonnollisessa ruumiissaan täällä maan päällä, vaan hänen seurakuntansa ja hänen yksittäiset uskovaisensa eli morsiamensa ja hänen Pyhä Henkensä ovat täällä ikäänkuin hänen ruumiinaan:
Ilm. 22:17
Ja henki ja morsian sanovat: tule. Ja joka kuulee, se sanokaan: tule. Joka janoo, se tulkaan, ja joka tahtoo, se ottakaan elämän vettä lahjaksi.
Eli se joka on ensin itse ollut kuuliainen tuolle kutsulle ja on "juonut" itse sitä Kristuksen morsiamen (se on: seurakunnan) ja Pyhän Hengen tarjoamaa synninpäästöä (="elämänvettä"), niin häntä kehoitetaan (nyt kun hänkin pääsi Jeesuksen morsiameksi) sanomaan kaikille epäuskoisille: TULE (se on: TULE JUMALAN VALTAKUNNAN ARMOLÄHTEIDEN LUOKSE ja tee parannus ja ota vastaan sen Jeesuksen morsiamen Pyhän Hengen voimalla julistama synninpäästö, jonka hän julistaa Jeesuksen nimessä ja veressä).
"Joka janoo, se tulkaan, ja joka tahtoo, se ottakaan elämän vettä lahjaksi." - äitimuori000
Ja todettakoon vielä Wehalle varmuuden vuoksi:
Ainakaan meillä päin ei ole ollut tapana, että myöskään kummit joisivat kummilapsensa kastevettä. - etsivä-xxx
Muori kirjottaa:
"Kuten Weha varmaan tiedät (joskaan en ole edes aivan varma, että tiedätkö edes tätä), niin lasta kastettaessa se lapsi ei juo sitä kastevettä. Ei myöskään se kasteen toimittava pappi tai hätäkastaja juo sitä kastevettä."
Nyt on muori tainnut sekoittaa kaikki asiat ihan sekaisin.
Muori on nyt kokonaan hukannut kasteen perustan.
Jotakin erittäin syvää, ihan muuta kuin "sinne päälle" on Paavalin kasteteologiassa, mutta sitä ei vl uskovainen ymmärrä janota. Siinä "där till" uskossa taidat jäädä tästä osattomaksi. on eri asia uskoa vastasyntynyt uskovaiseksi kuin jättää tämä kasteen syvyys kokonaan tuntematta. Se enemmän kuin mitä on kuulla toistettavan viikottain ja päivittäin. Tässä on elämän vesi, hyvin syvältä meidän kohtalomme kiinnittäen. Ei sitä juoda, ei todellakaan.
Roomalaiskirje 6
3 Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.
4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]
5 Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. [Fil. 3:10,11]
6 Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. [Gal. 5:24, Gal. 6:14; Ef. 4:22; Kol. 3:5]
7 Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. [1. Piet. 4:1]
8 Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. [2. Tim. 2:11]
9 Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen. [Ilm. 1:18]
10 Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. [Hepr. 9:28; 1. Piet. 3:18]
11 Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa. [2. Kor. 5:15; Gal. 2:20] - äitimuori000
Missä kohdassa siinä sanotaan, että kastevettä juodaan?
Neuvoisitko hieman, kun en itse vielä löytänyt sellaista kohtaa.
Kasteen yhteydessä laitetaan aina kädet kastettavan pään päälle. Tämä on välttämätön tosiasia. Paavalille sanottiin näin ja kerrotaan missä hän saa synnit anteeksi: "Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä." (apt.22:16).
Ainoastaan siis kasteessa synnytään vedestä ja Hengestä (Joh.3:5). ja ainoastaan kaste pukee Kristuksen päällemme (Gal.3:27). Mielen ja tahdon uudistus ei ole sama, kuin kasteessa tapahtuva kertakaikkinen (aoristi), kerran toimitettu ja sana taas on perfekti, jatkuvasti uudistuva. Näitä ei tule laittaa vastakkain, vaan molempia tarvitaan pelastukseen, eikä kumpaakaan saa hyljätä. Uskonpuhdistajamme opettaa tästä pyhästä sakramentista mm. näin: "Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme". Sanomme silloin näin: "Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän." Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumille on mahdollista. Ruumiimme ja sielumme eivät sen vuoksi voi omistaa tätä suurempaa aarretta. Sen vaikutuksesta me näet tulemme kokonaan pyhiksi ja autuaiksi. Tällaista ei muutoin ikinä voitaisi saavuttaa, ei minkäänlaisella elämänvaelluksella eikä millään teoilla".
- etsivä-xxx
Weha: "Ainoastaan kaste pukee Kristuksen päällemme. "
Nyt ei olla ainakaan lutrilaisessa opetuksessa.
Weha lainaa tähän vain yhden jakeen Gal 3: 27
27 Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. [Room. 13:14 ]
Galatalaiskirje 3
2 Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? [Ap. t. 2:38; Room. 10:17; Ef. 1:13]
3 Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin?
4 Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain.
5 Lahjoittaako Jumala teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?
6 Muistattehan Abrahamin: "Hän uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi." [1. Moos. 15:6; Room. 4:3]
7 Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko. [Room. 4:11,12]
8 Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen. [1. Moos. 12:3; Ap. t. 3:25]
9 Näin ne, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa, joka uskoi.
Siinä sanaat kirkkaasti ja selvästi ennen wehan jakeita
Saitteko te Hengen kuulemalla ja uskomalla evankeliumin. Tästä siis saa Pyhän Hengen.
Luther kirjoittaa että parannuksessa on kaikki mitä kristitty tarvitsee, myös kaste on siinä läsnä. Ei hän tarkoita kuitenkaan että se olisi kaste niin että kastetta ei tarvittasi. Kastetta ei saa kuitenkaan halveksia, mutta jos se puuttuu, koska sitä ei voi saada, ei se estä lunastustyötä.
Room. 3:21
Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. [1. Moos. 15:6; Jes. 53:11; Jer. 23:6; 1. Piet. 1:10 | Room. 1:17; Fil. 3:9]
22
Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, [Room. 10:12; Gal. 3:28; Kol. 3:11]
Vanhurskaus on sitä, että on Kristuksen vanhurskaus, mitään muutahan tämä ei ole. Kyllä se Kristus on päälle puettuna uskon kautta. Luther kuvaa toisaalta kastetta myös tämän näkyväksi sinetiksi (jumalan liitosta), toisaalta myös julkituoduksi kristityksi tulemiseksi.
Vielä aloituksen kysymykseen, saako kasteessa Pyhän Hengen. Tämän Raamatun kohdan mukaan kyllä:
apt.2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."- korjataampa
Eikö Weha tajua vieläkään, mitä tuossa lukee ja oikaisee suoraan kasteeseen.
Pyhän Hengen lupaus kuuluu niille, jotka tekevät parannuksen, antavat kastaa itsensä ja joita Jumala kutsuu!!
Eikä niille, joiden otsalle pappi heittä pari tippaa vettä!!!
"Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee tai minne se menee.Samoin on jokaisen joka on Hengestä syntynyt"!! Joh 3:8
Weha ja muut vedestä syntyneet luulevat tietävänsä.
". Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Joh 3:6
Ja mikä on vedestä syntynyt, kuten Weha, on vesi!!!!
Kohdassa lukee, että uskon kautta, kaste antaa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan. Myös lapsille kuuluu kasteessa saatu lupaus Pyhästä Hengestä ja syntien anteeksisaamisesta. Kohta kertoo näin, että turha lahkolaisten on tätä kieltää.
Pyhä Henki tahtoo vaikuttaa kasteen sakramentissa (Joh.3:5), niin kuin kohta kertoo ja Pyhä Henki tahtoo. Ainut humina joka kuuluu pyhässä kasteessa, on sanan huminaa. Mitään muuta huminaa, ei kuulu.
Joh.3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]Ei humise! Selvitin vain mistä kohdan mukaan humina kuuluu.
- Kirkonopettaja_vl
Näistäkin Raamatun paikoista me näemme, että Pyhä Henki ei tule ihmiseen vesikasteessa:
Jeesus ei kastanut ketään vedellä, eli kasteen sakramentilla:
Joh. 4:2
(Vaikka ei Jesus itse kastanut, mutta hänen opetuslapsensa,)
Jeesus kastoi kuitenkin Pyhällä Hengellä. Tästä me tiedämme, ettei Pyhä Henki tule ihmiseen vesikasteella, eli kasteen sakramentilla kastamalla.
Matt. 3:11
Minä tosin kastan teitä vedellä parannukseen; mutta se, joka minun jälkeeni tulee, on väkevämpi minua, jonka kenkiä en minä ole kelvollinen kantamaan, hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella.
Mark. 1:8
Minä tosin kastan teitä vedellä; mutta hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä.
Luuk. 3:16
Vastasi Johannes, sanoen kaikille: minä tosin kastan teitä vedellä; mutta minua väkevämpi tulee, jonka kengän nauhoja en minä ole kelvollinen päästämään: hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella.
Esimerkiksi näissä tilanteissa Jeesus kastoi Pyhällä Hengellä ja tulella (niin, että ihminen ei jäänyt penseäksi ja ei myös kylmäksi näissä tilanteissa, vaan heissä syttyi Hengen tuli, niin että heistä tuli Hengessä palavia):
Matt. 9:2
Ja katso, he toivat hänen eteensä halvatun, joka makasi vuoteella. Ja kuin Jesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: poikani, ole hyvässä turvassa, syntis annetaan anteeksi sinulle.
Mark. 2:5
Mutta kuin Jesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: poikani, sinun syntis annetaan sinulle anteeksi.
Luuk. 5:20
Ja kuin hän näki heidän uskonsa, sanoi hän sille: ihminen, sinun syntis anteeksi annetaan sinulle.
Luuk. 5:23
Kumpi on keveämpi? sanoa: sinun syntis anteeksi annetaan sinulle! taikka sanoa: nouse ja käy!
Luuk. 7:48
Niin hän sanoi hänelle: sinun syntis ovat anteeksi annetut.
Luuk. 24:32
Ja he sanoivat keskenänsä: eikö meidän sydämemme meissä palanut, kuin hän tiellä meitä puhutteli ja selitti meille kirjoitukset?- Kirkonopettaja_vl
Ja kun me uskovaiset annamme Herran Jeesuksen Kristuksen käskyn mukaisesti kaikille katuville ja heränneille ihmisille kaikki synnit anteeksi, niin ne ihmiset silloin tosin saavat YLHÄÄLTÄ kasteen Pyhällä Hengellä ja tulella.
Emme me silloin itse heitä kasta Pyhällä Hengellä ja tulella (kuten ei Johannes Kastajakaan tehnyt), vaan tuli ja Pyhä Henki lankeavat alas taivaasta Herran Jeesuksen Kristuksen valtaistuimelta heidän päällensä ja heidän sydämiinsä.
Ap. t. 2:
1 Ja kuin viideskymmenes päivä täytettiin, olivat he kaikki yksimielisesti koossa.
2 Ja humaus tapahtui äkisti taivaasta, niinkuin suuri tuulispää olis tullut, ja täytti koko huoneen, kussa he olivat istumassa.
3 Ja heille näkyivät viileskellyt kielet, niinkuin tuliset, ja istuivat kunkin heidän päällensä.
4 Ja he täytettiin kaikki Pyhällä Hengellä ja rupesivat puhumaan muilla kielillä, senjälkeen kuin Henki antoi heidän puhua.
Jes. 62:1
Zionin tähden en minä vaikene, ja Jerusalemin tähden en minä lakkaa, siihenasti että hänen vanhurskautensa koittaa niinkuin paiste, ja hänen autuutensa palaa niinkuin tulisoitto.
Hes. 1:13
Ja eläimet olivat näköänsä niinkuin tuliset hiilet, jotka palavat niinkuin tulisoitto, joka kävi eläinten vaiheella; mutta tuli kuumotti, ja tulesta kävi ulos pitkäisen leimaus.
Nah. 2:4
Rattaat vierivät kaduilla, ja kolisevat kujilla; he välkkyvät niinkuin tulisoitto, ja juoksevat niinkuin pitkäisen leimaus.
Siir. 48:
1. Sitten nousi Elias, profeetta, joka oli kuin tuli ja jonka sana paloi kuin tulisoihtu.
2. Hän tuotti heille nälänhädän ja harvensi kiivaudellaan heidän lukuansa.
3. Herran sanalla hän sulki taivaan ja sai myös tulen kolmesti tulemaan taivaasta.
Elian ja Eenokin paluu:
Ilm. 11:5
Ja jos joku heitä tahtoo vahingoittaa, niin tuli käy ulos heidän suustansa, ja syö heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, niin se tapetaan. - ReimaPutaalta
Kirjoitit:
#Jeesus ei kastanut ketään vedellä, eli kasteen sakramentilla:
Joh. 4:2
(Vaikka ei Jesus itse kastanut, mutta hänen opetuslapsensa,)#
Oliko opetuslastenkin kaste verrattavissa Johannes Kastajan kasteeseen koska Pyhä Henki vuodatettiin vasta helluntaina ? Eli ennen helluntaita opetuslasten suorittamat kastetut saivat Pyhän Hengen vasta myöhemmin ?!
Koska opetuslapset eivät olleet vielä saaneet tuolloin Pyhän Hengen vuodatusta, miten heidän
kasteensa oli pätevä ? sillä oli Jeesuksen antama valtuutus kyllä.
Johannes Kastajanhan Raamattu kertoo olleensä täyetyn jo äidinsä kohdussa eli hän oli
#uskoon autettu# jo tuolloin ?! - äitimuori000
Kasteen suorittajalla ei tarvitse olla Pyhää Henkeä, vaan myös epäuskoisen toimittama kaste on pätevä.
Donatolaisten harhaoppi oli, että ajateltiin virheellisesti, että kaste ei ollisi pätevä, mikäli kastajalla ei olisi Pyhää Henkeä.
Kaste toimitetaan kastettavan uskon vahvistukseksi, ja se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä, eli silloin kun se kastettu henkilö on Jumalan tykönä eli elävässä uskossa. - etsivä-xxx
Vai ei Jeesus kastanut ketään vedellä kirjoittaa kirkonopettaja-vl
Johannes 3
22 Tämän jälkeen Jeesus lähti opetuslapsineen Juudeaan. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä. [Joh. 4:1,2 | Matt. 3:6]
Ns. "te uskovaiset", ette voi uskoa niitä kastekohtia, jotka olen tässäkin Raamatusta antanut. Teillä on sama kasteoppi, kuin uudellenkastajilla, eli uskovien kaste. Ette voi selvienkään Raamatunkohtien valossa tunnustaa, että kaste on armonväline, ja sana antaa mitä lupaakin kasteessa. Kasteen vesi on Jeesuksen veren punaamaa (Room.6:3). Raamattu ja myös Luterilasuus, ei opeta uskovien kastetta, niin kuin te lestadioaiset ja helluntailaiset. Tässä edelleen muutama kohta kasteen Raamatusta, kuinka kaste on pikemminkin uskoontulevien kaste (Apt.2:38-39; Kol.2:12; Joh.3:5-6).
Johanneksen aikana kun ei ollut kristillistä uudenliiton kastetta ollut olemassakaan. Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sääti kasteen kaikille kansoille (Matt.28:18-20). Ennen tuota Jeesus ei ollut vielä kuolemallaan tehnyt perustusta kasteelle (Room.6:3). Johanneksen kaste oli tarkoitettu juutalaisille (apt.13:24).
apt.2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
"ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."(kol.2:12)
Joh.3:5. Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
4 Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]On kyllä ihmeellisiä "uskovaisia", kun voi väittää, ettei kasteessa saa syntejä anteeksi ja Pyhän Hengen lahjaa. Jo ihan apostolinen uskontunnustus sanoo: "Uskomme yhden pyhän seurakunnan ja Yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi vertaus Raamatusta: "Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä." (apt.22:16).
Raamattu kokoaa yhteen kasteessa saadun pelastuksen näin:
1.Piet.3:21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
weha: Kaste pelastaa: Tämä on Raamatun sanaa!!!. Kaste ei poista syntiä, mutta antaa synnit anteeksi, ettei syntiä enää lueta (apt.22:16). Kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan luona. Kasteen merkitys ja perustus on Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus.- harhaopettajalle
On tuo Weha kyllä ihmeellinen inttäjä, kun inttää ja inttää ja kopioi noita samoja patenttivastauksiaan vuodesta toiseen. Eikö hän todella osaa käyttää järkeään. Aivan sama, mitä hänelle vastataan, niin vastaus on aina sama, kaste!!!
KASTE ON HÄNEN EPÄJUMALANSA!
Raamatussa ei ole yhtäkään kohtaa, jossa sanotaan yksiviivaisesti, että kaste antaa synnit anteeksi.
Synnit saadaan anteeksi vain uskomalla Jeesuksen sovintotyöhön:
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin sinun perhekuntasi"" Ap 16
Weha ei malta lukea noita asiayhteyksiä, jossa viitataan kasteen "pelastavaan" vaikutukseen, kuten tuossa Nooankin tapauksessa. Hänellä on kiire kastaa.
Siinähän Nooan perhe pelastui vain sen takia että HE UDKOIVAT JUMAN ILMOITUKSEN. Ne, jotka eivät sitä uskoneet eivätkä menneet itse arkkiin, hukkuivat!!!
Samoin käy sille, joka luottaa vain "kasteen pelastavaan voimaan"!
Ja miten se vauva "luopuu syntisestä elämästä"???? Käytä Weha joskus järkeäsikin.
Helluntainakin Pietari saarnasi ensin: "Tehkää siis parannus...." Kaste tuli vasta sen jälkeen, mutta eivät Weha osaa ajatella noin monimutkaisesti.
Jumalan luo on monta erilaista tietä, kuten esim
"Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan." Room 10
Mitenkä vauva tunnustaa suuullaan?
"Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä,pelastuu" Ap 2:21
Lopeta Weha jo tuo Jumalan Sanan raiskaaminen. - äitimuori000
Sinä et tunne edes uskontunnustuksia. Ei tuota sanota apostolisessa uskontunnustuksessa, vaan Nikean harhaoppisessa uskontunnustuksessa.
Nikean uskontunnustus:
"Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan, ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, [Jumala Jumalasta][2], Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä [ja Pojasta] ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen seurakunnan. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää." (Wikipedia)
Apostolinen uskontunnustus:
"Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan(1), nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan(2), pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän." - äitimuori000
Athanasioksen tunnustus
areiolaisuutta vastaan
Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.
Yhteinen kristillinen usko on tämä:
Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.
Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki:
Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.
Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta. Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt. Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.
Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.
Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin. Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.
Oikea oppi on tämä:
Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen. Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen. Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä. Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi. Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden. Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.
Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.
Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua!
(Wikipedia)
Nim. "äitimuori000", sinulle luetun ymmärtäminen kovin väärää? Nimittäin kerroin, että on ihan apostolinen uskontunnustus, uskoa kasteessa synnit anteeksi: "Uskomme yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi" Tähän annoin vahvistukseksi, Raamatun kohdan: ""Ja mitäs nyt viivyttelet? Nouse ja anna sinus kastettaa ja pestä pois sinun syntis, ja huuda avuksi Herran nimeä." (apt.22:16).
Eli siis Nikean uskontunnus on ihan apostolinen ja Raamatullinen. Äläkä laita sellaista väitettä, josta en ole mitään sanonut.- äitimuori000
Nikean uskontunnustus ei ole apostolinen. Se on paljon myöhemmällä ajalla laadittu, ei siis apostolisella ajalla.
Et edes ymmärrä, mitä apostolinen tarkoittaa. - äitimuori000
(Nikean uskontunnustus) "laadittiin, kun ilmeni tarve ilmaista käsitteellisesti kristillisten seurakuntien yhteinen usko näiden järjestäytyessä vuonna 325 pidetyssä Nikaian ensimmäisessä kirkolliskokouksessa, ja sitä täydennettiin Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 381. " (Wikipedia)
Yksikään apostoleista ei ollut enää vuonna 325 Maan pinnalla, puhumattakaan vuodesta 381.
Nyt tuntuu olevan hyvin epäselvyyksiä kasteen merkityksestä. Puhumme nyt siitä kristillisestä uudenliiton kasteesta, jonka Jeesus asetti ylösnousemuksensa jälkeen sanoen näin: "Matt.28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
weha: "Tässä sanotaan, että opetuslapsia tehdään kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Mitä valtavaa kasteen evankeliumia. Opetuksen tulee "mukulana" kastettua seurata, että usko voisi säilyä ja tulla äänellisesti tunnustavaksi uskoksi. Jos olemmekin menneet tuhlaajapojan/tytön tielle, voimme saarnatun sanan synnyttämän uskon kautta, palata taivaan tielle, kasteen armoon. Siihen samaan syntymiseen, jonka olemme kerran kasteessa saaneet (Joh.3:5).
Joh.3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]Lestadiolaiset luette äärimmäisen huolimattomasti ja väärin tuon kohdan (Apt. 9:17,18).
Miksi opetuslapsi Ananias laittoi kädet uudestisyntymättömän Saulus tarsolaisen päälle? Että Saulus täyttyisi Pyhällä Hengellä? Ei tietenkään! Raamatussa tähän on vastattu hyvin selvästi:
"ja hän on nähnyt näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen." (Apt. 9:12)
Kätten päällepanon tarkoitus oli yksiselitteisesti se, että "hän (Saulus) saisi näkönsä jälleen".
Seuraavassa lyhyesti kohdan (Apt. 22:16) opetuksesta meille.
Opetuslapsi Ananias sanoi Saulus tarsolaiselle (myöhemmin apostoli Paavali) näin (tässä korostaen totuus, joka halutaan vaieta):
" ... anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi ... " (ks. (Apt. 22:16))
Siis kun Ananias sanoi nuo sanat vielä kastamattomalle Saulus tarsolaiselle silloin tämä oli vielä synneissään (sillä Ananiashan nimenomaan sanoi siinä tilanteessa Saulukselle " ... anna ... pestä pois syntisi ... ").- oikeaoppi
Sitkeästi Weha jatkaa Sanan väärentämistä.
Weha halveksii Jeesuksen työtä Sauluksen elämässä, koska siinä ei käytetty vettä.
Jeesus ITSE ILMESTYI Saulukselle ja antoi tälle tehtävän. Olisiko Jeesus antanut uskomattomalle ihmiselle tehtävän julistaa evankeliumia??? Eikö Jeesuksen läsnäolo ja sanat nyt pelastakkaan, kuten Weha väittää tapahtuvan vauvojen kohdalla.
Miksi Ananias kutsui Paavalia veljekseen, jos tämä ei olisi ollut uskossa? Ap 22:13
Jeesus ilmestyi Saulukselle PELASTAAKSEEN TÄMÄN: Ap 26:16
"sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut PALVELIJAKSENI ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
17. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
18. avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat USKOMALLA minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa."
Tuossakin vahvistetaan se, että kaste ei poista syntejä, VAAN USKO HERRAAN JEESUKSEEN poistaa synnit!!!
Kuvitteleekohan Weha olevansa viisaampi kuin Jeesus?
Ap 9:17
. Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja TULISIT TÄYTETYKSI Pyhällä Hengellä.
Tuohonkaan EI TARVITTU kastetta!!!
Tuo (Apt. 22:16)) kuuluu oikein käännettynä:
"Nouse, mitä viivyttelet. Avuksihuutaen Herran nimeä anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi."
Siis taas ensiksi avuksihuutaminen eli uskominen Jeesuksen mahdollisuuteen auttaa häntä, ja vasta sitten tulee kaste.
Miten noin selvän asian tajuaminen voi olla noin vaikeaa? Wehalla on vain kaste ja kaste!!!ja sitä hän tunkee joka paikkaan. - äitimuori000
Ei usko poista syntejä epäuskoiselta, vaan jonkun uskovaisen julistama synninpäästö Jeesuksen nimessä ja veressä voi ainoastaan poistaa epäuskoiselta synnit. Sillä hetkellä se epäuskoinen saa Pyhän Hengen ja elävän uskon sydämeensä, ja näin epäuskoisesta tai kuolleessa uskossa olevasta ihmisestä tulee oikea uskovainen.
Elävässä uskossa olevalta ihmiseltä synnit tosin poistuvat uskon avulla (ilman synninpäästöäkin) sitä mukaan, kun syntiä tarttuu. Tätä kutsutaan etulahjana anteeksisaamiseksi, kun uskovainen saa ilman synninpäästöä synnit anteeksi, sitä mukaan kun ne tarttuvat hänen "vaelluksen jalkoihin" (Toinen samaa asiaa tarkoittava vertauskuva on "matkavaate", mutta tässä tapauksessa ei tarkoiteta Kristuksen vanhurskauden vaatetta, sillä siinä ei ole "mitään omastan", vaikka se onkin tietyssä merkityksessä uskovaisten matkavaatteena heidän päällään, mutta sitä ei tarkoiteta tässä vertauskuvassa.) "tomuksi".
Tämä tomu kuitenkin "vaelluksen jaloissa" eli "matkavaatteessa" hidastaa kulkua ja tekee matkanteon raskaaksi, joten sitä varten uskovaisen on tarpeellista kerjätä toisilta uskovaisilta jalkojen pesua (=armoa) yleisessä evankeliumissa kaikkiin synteihin erittelemättä, mutta myöskin nimellisiin synteihin syntejä eritellen kertomalla. Kun toinen uskovainen silloin pesee hänen "vaelluksen jalkansa" elämänveden lähteessä ja hänen "matkavaatteensa" Karitsan eli Herran Jeesuksen verellä eli synninpäästöllä Herran Jeesuksen nimessä ja veressä, niin silloin on uskovaisen taas keveämpi ja onnellisempi jatkaa kilvoituksen matkaa täällä korven erämaassa, kunnes hänet viimein korjataan täältä kotikunniaan, jos hän tässä uskossa ja armonkerjäläisenä pysyy loppuun asti. - äitimuori000
On kuitenkin otettava huomioon, että kuolemansynnit (mm murha ja tahallinen television kotiin hankkiminen) aiheuttavat välittömästi hengellisen kuoleman eli elävän uskon menettämisen ja Pyhän Hengen menettämisen ja kaikkien kyseisen henkilön anteeksisaamisten peruuntumisen, joten niitä kuolemansyntejä ei uskovainenkaan voi saada etulahjana anteeksi, koska hän ei ole niihin lankeamisen jälkeen enää oikea uskovainen.
Tuollainen elävän uskon menettänyt ihminen voi kuitenkin saada jonkun uskovaisen julistamasta synninpäästöstä taas kaikki synnit anteeksi ja päästä siten taas hengellisesti eläväksi ja oikeaksi uskovaiseksi, mutta vain sillä ehdolla, että Jumala antaa hänelle katumuksen armon ja heräämisen armon.
Synnin kanssa ei kannata siis leikkiä siksikään, kun me emme voi ikinä tietää etukäteen, antaako Jumala meille katumuksen armoa, jos me teemme tahallamme syntiä. Jos ei kadu syntejään sydämessään, niin ei voi myöskään saada syntejään anteeksi, vaikka joku uskovainen, jolla on Pyhä Henki, niitä meille anteeksi julistaisi.
Ja entä jos luonnollinen kuolema tai "armonovien sulkeminen katua vasten" sattuisi tapahtumaan heti sen jälkeen, kun olemme tehneet kuolemansyntiä (ja emme voi täysin tarkkaan edes tietää, mikä synti johtaa hengelliseen kuolemaan), ennen kuin ehdimme vastaanottaa synninpäästöä joltakin uskovaiselta Jeesuksen nimessä ja veressä.
- Lutherus
Lutherin opetus kirkkopostilla 3:sesta., Joh.3:5:teen.
yksi ote s. 33: ”Meidän täytyy siis vähän tarkemmin kiinnittää huomiota näihin sanoihin. Mitä vedestä ja Hengestä syntyminen siis on?
Ota ensiksi huomioosi: hän johdattaa osoittaa Nikodeemuksen seurakuntansa ulkonaiseen virkaan, saarnaan ja kasteeseen, sanoessaan, sanoessaan, että ihmisen täytyy syntyä uudesti vedestä ja Hengestä. Näin hän puhuu siitä virasta, jonka Johannes Kastaja Kristuksen edeltäkävijänä ja palvelijana oli pannut alulle, niin kuin fariseukset ja Nikodeemus tarkoin tiesivät ja olivat nähneet. Hän tahtoo osoittaa hänet siihen, näin vahvistaen Johanneksen saarnan ja kasteen: se virka on täydessä arvossaan, ja Jumala on määrännyt sen sitä varten, että sen kautta uudestisynnytään, ja että kukaan ei ole pääsevä taivaaseen, joka ei sitä omaksu tai sitä halveksii.
s.34: Näillä sanoilla: ”Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä” ilmaistaan siis seuraava hänen ajatuksensa: Ihmisen täytyy uudestisyntyä evankeliumin saarnan ja kasteen viran kautta, jossa Pyhä Henki vaikuttaa…”
s.35 Vieläpä Kristus tässä panee sanat siihen järjestykseen, että asettaapi alkuun, ensimmäiseksi veden ja sen jälkeen Hengen, siten osoittaaksensa , ettei Henkeä saa etsiä ilman ulkonaista merkkiä tai sen ulkopuolelta, vaan on se tiedettävä: Henki tahtoo vaikuttaa ulkonaisessa merkissä ja virassa, niiden kautta ja niiden yhteydessä. Molempien on pysyttävä yhteydessä toistensa kanssa, ja ihmisen on synnyttävä uudesti Vedestä Pyhän Hengen kautta, eli Hengestä, joka on veden kanssa ja sen yhteydessä…ei siis ole kysymys vain vedestä syntymisestä, vaan myös veden ohella ja veden yhteydessä tapahtuvasta Hengestä syntymisestä. Henki on miehenä ja vesi on vaimona ja äitinä.
Kirkkopostilla 3:
s.35:
Tästä huomaat edelleen: kaste ei ole mikään tarpeeton asia, miksi kasteenuusijoiden joukko sitä häpäisee: sitä vailla voidaan muka olla ja jättää tai säästää se siksi, kunnes tullaan vanhoiksi-, tai ettei pienten lasten kastaminen hyödytä koska niin raivoavat, eivätkä uudestikastajat sitä voi käsittää, sillä tässä on suora sana, joka koskee yleisesti kaikkia ja joka on Jumalallinen järjestys; kaikkien, jotka tahtovat päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, täytyy syntyä uudesti vedestä ja Hengestä. Ei sovi siis sitä hyljätä. eikä lykätä toistaiseksi, sillä se on Jumalan järjestyksen jääräpäistä halveksimista ja syrjäyttämistä. Ei siinä varmastikkaan Pyhä Henki ole.
Kristus ei todellakaan tahdo, että pienet lapset tästä suljetaan pois, vaan että nekin käsitetään kuuluviksi tämän lausuman piiriin, mikäli heidän on päästävä sisälle Jumalan valtakuntaan: Heillekkin annettakoon ja vietäköön kaste; tahtoohan hän saada heidätkin uudestisyntyneiksi ja heissä vaikuttaa. Toisessa paikassa hän käskee heitä luoksensa tuotaviksi, sanoen, että sellasiten, jotka hänen luokseen tuodaan, on taivasteb valtakunta oleva. Jos siis heidän on tultava Kristuksen tykö, ei heiltä saa riistää niitä välineitä ja merkkejä, joilla Kristus heissä vaikuttaa.- vl-niilo
Jos alat kannattamaan Lutherin kirjoituksia, niin miksi et sitten kannata niitä kaikkia??
Vai kannatatko esimerkiksi kehitysvammaisten surmaamista navetan takana tai heittämällä rotkoon. Kannatatko uudestikastajien surmaamista ja kiduttamista. Kannatatko juutalaisvainoja ja holokaustia.
Jos et kannata niitä, niin miksi sitten kopioit tänne harhaoppisen Lutherin kirjoituksia??
"Nouse, mitä viivyttelet. Avuksihuutaen Herran nimeä anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi."
Siis taas ensiksi avuksihuutaminen eli uskominen Jeesuksen mahdollisuuteen auttaa häntä, ja vasta sitten tulee kaste.
weha: "Siis kaste pesee synnit pois, kohdan mukaan. Jeesus on pelastuksen hankkija ja kaste kaiken tuon hyvän välittäjä" (Room.6:3).
"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"- taisittenvoitulla
hankala homma jos ei erämaassa voi tulla uskovaksi.
- vl-niilo
Kesitas kirjoitti:
Amen.
Kiitos WehaSiinä on kaksi harhaoppista, Kesitas ja weha, jotka molemmat luulevat ihmisen uudestaansyntyvän hengellisesti kasteen sakramentissa (eli vesikasteessa).
Niin asia ei kuitenkaan ole.
Katsotaanpa Raamatusta, miten ihminen saa Pyhän Hengen, eli uudestaansyntyy hengellisesti:
Ap. t. 10:
34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. [Sir. 35:14,15; Room. 2:11; Gal. 2:6; 1. Piet. 1:17]
35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa. [Jes. 56:6,7; Luuk. 7:4,5]
36 Hän lähetti Israelin kansalle sanansa, ilmoitti hyvän sanoman rauhasta, jonka Jeesus Kristus on tuonut -- hän, joka on kaikkien Herra. [1. Kor. 8:6; Ef. 2:14; Kol. 1:20]
37 "Te tiedätte, mitä on tapahtunut ensin Galileassa ja sitten kaikkialla Juudeassa* sen jälkeen kun Johannes saarnasi ja kastoi. [Ks. selitystä Luuk. 1:5.][ Luuk. 4:14 | Ap. t. 1:5 ]
38 Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan. [Luuk. 4:18, Luuk. 5:17, Luuk. 6:19]
39 Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa. Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, [Ap. t. 1:21,22 | Ap. t. 5:30]
40 mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä --
41 ei kaikelle kansalle, vaan todistajille, jotka Jumala oli ennalta valinnut, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista. [Luuk. 24:36-43]
42 Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. [Ap. t. 2:20,21, Ap. t. 17:31, Ap. t. 24:25]
43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." [Jer. 31:34; Miika 7:18; Sak. 13:1]
44 Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa.
45 Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin;
46 he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi: [Mark. 16:17; Ap. t. 2:4]
47 "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" [Ap. t. 15:8,9]
48 Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi.
Ap. t. 8:
14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]
18 Kun Simon näki, että ne, joiden päälle apostolit panivat kätensä, saivat Hengen, hän tarjosi heille rahaa
19 ja sanoi: "Antakaa minullekin tuollainen valta, että kenen päälle panen käteni, se saa Pyhän Hengen." - valitettavasti
Eikö tuo Weha todellakaan tajua mitään?
Kasteessa EI SAADA SYNTEJÄ ANTEEKSI, vaan huutamalla avuksi Herran nimeä!!!
Jeesus itse opetti:
"Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on SAARNATTAVA kaikille kansoille."
Luuk 24:47
Paavalillekin sanottiin ENSIN:" Huuda avuksi Herran nimeä....", jolloin Paavali sai syntinsä anteeksi!!!
Kaste tulee vasta sen jälkeen!!!
Weha on vedestäsyntynyt pakana. - äitimuori000
Ei avuksihuutamisella saada syntejä anteeksi, vaan tarvitaan, että joku elävässä uskossa oleva ihminen antaa sille katuvalle ja heränneellä tunnolla olevalle ihmiselle kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä.
- äitimuori000
Tässä asiaa selventävä Raamatun paikka:
Room. 10:
13 Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
14 Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
15 Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
16 Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
17 Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.
18 Mutta minä sanon: eikö he sitä ole kuulleet? Heidän äänensä tosin on lähtenyt kaikkeen maailmaan ja heidän sanansa maailman ääriin. - veeälsokealle
äitimuori000 kirjoitti:
Tässä asiaa selventävä Raamatun paikka:
Room. 10:
13 Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
14 Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
15 Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
16 Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
17 Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.
18 Mutta minä sanon: eikö he sitä ole kuulleet? Heidän äänensä tosin on lähtenyt kaikkeen maailmaan ja heidän sanansa maailman ääriin.Mutta etkö tajua että se usko on voinut tulla jo aikaisemmista kuulemisista muta vaikutus tulee omia aikojaan vaikak keskellä yötä, ja silloin ei tarvita aina sitä naapurin veeälmuoria niitä syntejä anteeksi jakamaan vaan voi huutaa avuksi Herran nimeä, ja tulla pelastetuksi!
kai sinä muori nyt sen tajuat ettei kukaan ihminen ketään voi pelastaa! - koittakaajoherätä
äitimuori000 kirjoitti:
Ei avuksihuutamisella saada syntejä anteeksi, vaan tarvitaan, että joku elävässä uskossa oleva ihminen antaa sille katuvalle ja heränneellä tunnolla olevalle ihmiselle kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä.
niin niin tuotahan te veeällät olette hokeneet iät ja ajat, mutta kun kuules mailmassa on miljonia yksin uskoon tulleita vaikka se ei teiän naulanreikäoppiinne sovikkaan.
- exhellun
veeälsokealle kirjoitti:
Mutta etkö tajua että se usko on voinut tulla jo aikaisemmista kuulemisista muta vaikutus tulee omia aikojaan vaikak keskellä yötä, ja silloin ei tarvita aina sitä naapurin veeälmuoria niitä syntejä anteeksi jakamaan vaan voi huutaa avuksi Herran nimeä, ja tulla pelastetuksi!
kai sinä muori nyt sen tajuat ettei kukaan ihminen ketään voi pelastaa!Tuotahan se helluntailaisten kuviteltu pelastus on. Luther kirjoittaa:
Jos nyt ei löytyisi yhtään ihmistä, joka voisi syntiä antaa anteeksi, vaan olisi ainoastaan lakeja ja töitä, o, miten surkea silloin olisi murheellisen omantunnon laita! Mutta nyt, kun Jumala antaa kullekin suun täyteen, niin että toinen voi sanoa toiselle: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, missä tahansa oletkin, niin kultainen vuosi on käsillä. Siinä me saamme uhata syntiä, koska minä voin hädässä ja synnin tuskassa olevalle veljelleni sanoa: ole iloinen ja hyvässä turvassa, veljeni, sinun syntisi ovat anteeksi annetut; vaikka kyllä en voi antaa sinulle Pyhää Henkeä ja uskoa, niin voin kuitenkin julistaa sinulle sen; jos uskot sitä, niin sinulla on se. Ne, joille Hän lahjoittaa sen, ylistävät ja kiittävät Jumalata, niin kuin he myös tekevät tässä evankeliumissamme. Tämä on nyt se, että Jumala on antanut ihmisille vallan antaa syntiä anteeksi; ja se on Kristuksen valtakunnan enentämistä, kun me näin virvoitamme ja vahvistamme omaatuntoa. Tämän teemme me sanan kautta. Suokoon Jumala, että me myös käsittäisimme sen siksi. - odotellaan
koittakaajoherätä kirjoitti:
niin niin tuotahan te veeällät olette hokeneet iät ja ajat, mutta kun kuules mailmassa on miljonia yksin uskoon tulleita vaikka se ei teiän naulanreikäoppiinne sovikkaan.
Laitapa Raamatun paikka, missä kerrotaan jonkun tulleen yksin uskoon.
Johan täällä on jutut, vaikka oli niin paljon Raamatun paikkoja ja vielä uskonpuhdistajan opetuksia lisäksi, jotka eivät meinaa VL:ille yhtään mitään, vaan sepitellään juttuja. Kasteeseen liittyy aina myös kuuleminen, esim, Johannes jo saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi, samoin tekivät apostolit: "ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin silloin saatte syntinne anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan". Tätä eivät voi hurmokselliset henget tunnustaa.
Myös VL, uudestikastajien tavoin laittaa sanan ja kasteen sakramentin vastakkain, vaikka ne ovat samalla puolella. Kaste vain on kertakaikkinen (aoristi) ja sana taas jatkuvasti uudistuva (perfekti).
Toisaalta voidaan ajatella, jos hylkää kasteen, ei ole uskossakaan. Täällä on kasteen halveksijoita opillisesti. Ainakin itse ajattelen, että kaste on luopuneelle Jumalan puolelta voimassa, ja ettei se ole kasteen vika jo on menty tuhlaajapojan tielle tai lahkojen ojaan, vaan luopumuksen ja epäuskon vika. Uudelleen meitä ei tarvitse kastaa, vaan palataan siihen kasteen armoon, saarnan ja uskon kautta. Kaste ei ole koskaan ohimennyt tapahtuma, vaan parannus on kasteeseen palaamista, sen etsimistä, joka on jo löydetty.- vl-niilo
Se kohta menee vanhassa käännöksessä (1776) näin:
Ap. t. 2:
38 Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Siinä Pietari käskee heitä tekemään parannuksen ja siinä parannuksen armossa he sitten saavat kaikki syntinsä anteeksi uskovaisten julistamalla synninpäästöllä Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä ja Pyhän Hengen lahjan. Sitten Pietari mainitsee tuossa myös sen kasteen sakramentin, jossa sitten he saavat uskolleen vahvistusta sen jälkeen.
Katsotaanpa Raamatusta, miten ihminen saa Pyhän Hengen, eli uudestaansyntyy hengellisesti:
Ap. t. 10:
34 Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. [Sir. 35:14,15; Room. 2:11; Gal. 2:6; 1. Piet. 1:17]
35 Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa. [Jes. 56:6,7; Luuk. 7:4,5]
36 Hän lähetti Israelin kansalle sanansa, ilmoitti hyvän sanoman rauhasta, jonka Jeesus Kristus on tuonut -- hän, joka on kaikkien Herra. [1. Kor. 8:6; Ef. 2:14; Kol. 1:20]
37 "Te tiedätte, mitä on tapahtunut ensin Galileassa ja sitten kaikkialla Juudeassa* sen jälkeen kun Johannes saarnasi ja kastoi. [Ks. selitystä Luuk. 1:5.][ Luuk. 4:14 | Ap. t. 1:5 ]
38 Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan. [Luuk. 4:18, Luuk. 5:17, Luuk. 6:19]
39 Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa. Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, [Ap. t. 1:21,22 | Ap. t. 5:30]
40 mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä --
41 ei kaikelle kansalle, vaan todistajille, jotka Jumala oli ennalta valinnut, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista. [Luuk. 24:36-43]
42 Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. [Ap. t. 2:20,21, Ap. t. 17:31, Ap. t. 24:25]
43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." [Jer. 31:34; Miika 7:18; Sak. 13:1]
44 Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa.
45 Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin;
46 he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi: [Mark. 16:17; Ap. t. 2:4]
47 "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" [Ap. t. 15:8,9]
48 Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi.
Ap. t. 8:
14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]
18 Kun Simon näki, että ne, joiden päälle apostolit panivat kätensä, saivat Hengen, hän tarjosi heille rahaa
19 ja sanoi: "Antakaa minullekin tuollainen valta, että kenen päälle panen käteni, se saa Pyhän Hengen." - vl-niilo
Siinä Pietari tarkoittaa ehkä myös sitä, että kaste vahvistaa uskovaisen uskoa syntien anteeksiantamukseen, jonka ne ihmiset ensin saavat vastaanottaa joltakin Jumalan lapselta ja saavat siinä syntien anteeksiantamuksessa ensin kaikki syntinsä anteeksi ja Pyhän Hengen, ennen kuin heidät kastetaan.
Samaa varmaan yritetään sanoa myös Nikean uskontunnustuksessa siinä kohdassa, josta puhutaan kasteesta. Se on kirjoitettu siihen kuitenkin hieman harhaanjohtavasti, koska monet harhaoppiset ottavat siitä tukea sille harhaopille, jonka mukaan kasteessa muka saataisiin synnit anteeksi. Siksi en oikein pidä tuosta Nikean uskontunnustuksen kohdasta, mutta muilta osin Nikean uskontunnustus on varmasti oikean opin mukainen, mutta tuo kastetta käsittelevä kohta Nikean uskontunnustuksessa on sekavuutensa vuoksi vahingollinen.
Onhan Pietari kirjoittanut näin Paavalin kirjeistäkin (samaa voisi sanoa tuosta Pietarin puheesta, joka kirjoitettu ylös Ap. t. 2:38):
2. Piet. 3:
15 Ja lukekaat meidän Herran Jesuksen Kristuksen pitkämielisyys teidän autuudeksenne, niinkuin myös meidän rakas veljemme Paavali siitä viisaudesta, joka hänelle annettu on, teille on kirjoittanut,
16 Joka myös jokaisessa kirjassansa näistä puhuu, joissa muutamat ovat työläät ymmärtää, jotka taitamattomat ja huikentelevaiset turmelevat, niinkuin muutkin Raamatut, omaksi kadotukseksensa.
Nim. VL-niilo: Oletko ylivainio? Tuntuu niin myös uudestikastajien ajatuksille niin.
Ap. t. 2:
38 Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
VL-niilo "Siinä Pietari käskee heitä tekemään parannuksen ja siinä parannuksen armossa he sitten saavat kaikki syntinsä anteeksi uskovaisten julistamalla synninpäästöllä Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä ja Pyhän Hengen lahjan. Sitten Pietari mainitsee tuossa myös sen kasteen sakramentin, jossa sitten he saavat uskolleen vahvistusta sen jälkeen."
weha: "siis kohdan mukaan, parannuksessa/mielenmuutoksessa otetaan kaste Jeesuksen nimeen, syntien anteeksisaamiseksi ja siten myös Pyhän Hengen lahjan saamiseksi".
Sivumennen mainiten, Raamattu, alkukirkko, kirkon perimätieto, Luther ja Luterilaisen kirkon tunnustuskirjat opettavat Joh.3:5, kasteena. Vanhoillislestadiolaisuus kiistää yhdessä uudestikastajien kanssa, ettei kohta puhu kasteesta.- vl-niilo
Tietenkin siinä tapauksessa, jos kastajalla on Pyhä Henki, ja kastettava on epäuskoinen, mutta on tunnoltaan herännyt ja haluaa juuri sillä hetkellä tehdä parannuksen, niin tuon uskovaisen kastajan käden päälle panemisen kautta se kastettava voi saada Pyhän Hengen ja kaikki syntinsä anteeksi.
Uskovaisen käden päälle paneminenhan on tavallaan tunnusteluviittomana synninpäästö, jos se kädenpäällepanemisen vastaanottaja ymmärtää sen oikein, vaikka siinä ei erikseen lausuttaisikaan synninpäästön sanoja. Välttämätöntä on kuitenkin se, että sillä kätensä päällepanijalla on itsellään Pyhä Henki, kuten synninpäästön suullisesti lausuvallakin on oltava, sillä muuten synninpäästö ei ole oikea.
Tällaisessa tilanteessa myös uskovaisen kastajan tapauksessa itse kastekin voi toimia synninpäästönä, jos sen kasteen vastaanottaja katuu syntejään ja haluaa tehdä parannuksen ja ottaa Jumalan valtakunnan vastaan. Mutta tämä on mahdollista vain silloin, jos kastettava on aidosti heränneellä tunnolla ja kastajalla on Pyhä Henki.
Tavallisesti kuitenkin kastetaan vain niitä, jotka ovat jo aikaisemmin saaneet parannuksen armon ja syntinsä anteeksi ja Pyhän Hengen. Kuten voimme selvästi havaita Jeesuksen toiminnasta, sillä ei Jeesus ajanut ihmisistä ulos riivaajia kastamalla heitä, vaan julistamalla heille synninpäästön joko äänellisenä julistuksena tai kätten päällepanemisena (vertaa viittomiseen tai tunnusteluviittomiseen). Jeesus jätti tämän vallan uskovaisilleen antamalla heille Pyhän Hengen:
Matt. 10:8
Sairaita parantakaat, spitalisia puhdistakaat, kuolleita herättäkäät, perkeleitä ajakaat ulos. Lahjaksi te saitte, niin myös lahjaksi antakaat.
Joh. 20:
21 Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22 Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
Matt. 16:19
Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.
Matt. 18:
18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
Luuk. 10:
16 Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun; mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti.
17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat ilolla, sanoen: Herra, perkeleetkin ovat sinun nimes kautta meidän allemme annetut.
18 Niin hän sanoi heille: minä näin saatanan taivaasta lankeevan niinkuin pitkäisen tulen.
19 Katso, minä annan teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, ja ei teitä mikään ole vahingoitseva, - inttäjälle
vl-niilo kirjoitti:
Tietenkin siinä tapauksessa, jos kastajalla on Pyhä Henki, ja kastettava on epäuskoinen, mutta on tunnoltaan herännyt ja haluaa juuri sillä hetkellä tehdä parannuksen, niin tuon uskovaisen kastajan käden päälle panemisen kautta se kastettava voi saada Pyhän Hengen ja kaikki syntinsä anteeksi.
Uskovaisen käden päälle paneminenhan on tavallaan tunnusteluviittomana synninpäästö, jos se kädenpäällepanemisen vastaanottaja ymmärtää sen oikein, vaikka siinä ei erikseen lausuttaisikaan synninpäästön sanoja. Välttämätöntä on kuitenkin se, että sillä kätensä päällepanijalla on itsellään Pyhä Henki, kuten synninpäästön suullisesti lausuvallakin on oltava, sillä muuten synninpäästö ei ole oikea.
Tällaisessa tilanteessa myös uskovaisen kastajan tapauksessa itse kastekin voi toimia synninpäästönä, jos sen kasteen vastaanottaja katuu syntejään ja haluaa tehdä parannuksen ja ottaa Jumalan valtakunnan vastaan. Mutta tämä on mahdollista vain silloin, jos kastettava on aidosti heränneellä tunnolla ja kastajalla on Pyhä Henki.
Tavallisesti kuitenkin kastetaan vain niitä, jotka ovat jo aikaisemmin saaneet parannuksen armon ja syntinsä anteeksi ja Pyhän Hengen. Kuten voimme selvästi havaita Jeesuksen toiminnasta, sillä ei Jeesus ajanut ihmisistä ulos riivaajia kastamalla heitä, vaan julistamalla heille synninpäästön joko äänellisenä julistuksena tai kätten päällepanemisena (vertaa viittomiseen tai tunnusteluviittomiseen). Jeesus jätti tämän vallan uskovaisilleen antamalla heille Pyhän Hengen:
Matt. 10:8
Sairaita parantakaat, spitalisia puhdistakaat, kuolleita herättäkäät, perkeleitä ajakaat ulos. Lahjaksi te saitte, niin myös lahjaksi antakaat.
Joh. 20:
21 Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22 Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23 Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
Matt. 16:19
Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.
Matt. 18:
18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
Luuk. 10:
16 Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun; mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti.
17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat ilolla, sanoen: Herra, perkeleetkin ovat sinun nimes kautta meidän allemme annetut.
18 Niin hän sanoi heille: minä näin saatanan taivaasta lankeevan niinkuin pitkäisen tulen.
19 Katso, minä annan teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, ja ei teitä mikään ole vahingoitseva,Weha ei vieläkään ymmärrä, mitä itse kirjoittelee:
"Ap. t. 2:
38 Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen ITSENSÄ kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen"....
Tuossakaan ei kehoitettu kastamaan vauvoja eikä naapureita, vaan itsensä!!!!!
Parannuksen teon jälkeen seuraa kaste, jotka yhdessä vaikuttavat syntien anteeksisaamiseen.
Säännönmukaisesti uudestisyntyminen Raamatussa tapahtuu kasteessa, kahta poikkeusta lukuunottamatta. Niissäkin Jumalalla on oma tarkoituksensa. Esim Kor.10. Jumala osoitti Korneliuksen talossa Pietarille ja juutalaisille, että Pyhä Henki kuuluu pakanoillekin. Siksi Jumala salli näkyvästi Pyhän Hengen , ennen kastetta. Raamatun kokonaisopetuksen mukaisesti, ihmisen, äidistä syntyneen, Lihasta syntyneen, on synnyttävä uudelleen ylhäältä , "vedestä ja Hengestä" (Joh.3:5): Ainoastaan kasteessa synnytään vedestä ja Hengestä. Miksipä tämä pitäisi kiistää?
Joh.3:3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
4 Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]
7 Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.'- Kirkonopettaja_vl
Miten sitten Herra Jeesus ajoi lukuisista eri ihmisistä ulos riivaajia pelkästään Pyhän Hengen äänellisessä saarnassa tai kätten päällepanemisessa ilman heidän kastamistaan? Siinä tapahtui hengellinen uudestaansyntyminen eli parannuksen armo, kun isäntä sydämessä vaihtui, kun perkeleet läksivät heistä ulos ja Pyhä Henki tuli tilalle asukkaaksi. Sillä hetkellä he saivat myös kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä kalliissa sovintoveressä ja heistä tuli Jumalan lapsia eli oikeita uskovaisia.
Jeesuksen opetuslapset sitten kaiken logiikan mukaan kastoivat heidät sen jälkeen uskon vahvistukseksi kasteen sakramentilla.
Joh. 4:
1 Kuin siis Herra ymmärsi Pharisealaisten kuulleeksi, että Jesus teki enemmin opetuslapsia ja kasti kuin Johannes;
2 (Vaikka ei Jesus itse kastanut, mutta hänen opetuslapsensa,)
Matt. 12:28
Mutta jos minä ajan ulos perkeleitä Jumalan Hengellä, niin Jumalan valtakunta tuli teidän tykönne.
Mark. 1:34
Ja hän paransi monta, jotka sairastivat moninaisia tauteja, ja hän ajoi ulos paljon perkeleitä, eikä sallinut perkeleiden puhua; sillä he tunsivat hänen.
Mark. 1:39
Ja hän saarnasi heidän synagogissansa, koko Galileassa, ja ajoi ulos perkeleitä. - selvätie
Weha joutuu taas keksimään noita poikkeustilanteita, kun ei muutoin saa harha-oppiaan sopimaan Raamattuun. "Säännönmukaisesti uudestisyntyminen Raamatussa tapahtuu kasteessa, kahta poikkeusta lukuunottamatta"
Jumalan Sana ei tarvitse poikkeustapauksia, vaan tie on sama kaikille: Ap 2:41
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
Miksi tarvittaisiin poikkeustilanteita, kun tie on selvä, mutta kun Weha kumppaneineen ei halua nöyrtyä ja seurata Jeesuksen esimerkkiä kaste-asiassa, niin hän tarvitsee noita poikkeustapauksia:
"Hän antoi teille esikuvan, että seuraisitte Hänen jälkiään."
- miksi_pohtia
Ei kaste ja pyhän hengen saaminen liity toisiinsa.
Alkuseurakunnan aikana saattoi pyhän hengen näkyvä saaminen liittyä kasteen tapahtumaan, mutta sillä oli tarkoituksensa. Todistihan Mooseskin faaraon edessä tehtävänsä heittämällä keppinsä ja se muuttui käärmeeksi. Sillä oli myös oma tarkoituksensa. Heitäpä sinä nyt keppisi, niin keppinä se maahan putoaa.
Miksi tuollaista pitää edes penkoa?
Ja kuka jaksaa noita vastauksia lukea? - vastauksia_
Kristillinen vesikaste on ulkonainen vertauskuva siitä, että kastettava on kokonaan, varauksetta ja ehdoitta vihkiytynyt Jeesuksen Kristuksen kautta tekemään Jumalan tahdon.
Kirkkohistorioitsija August Neander kirjoitti: ”Usko ja kaste yhdistettiin aina toisiinsa; ja täten on hyvin todennäköistä, – – että lapsikasteen käyttäminen oli tuntematon tänä aikakautena [ensimmäisellä vuosisadalla]. – – Se, että se ensi kerran käsitettiin apostoliseksi perinteeksi kolmannen vuosisadan kuluessa, on pikemminkin todistus apostolisen alkuperän tunnustamista vastaan kuin sen puolesta.” (History of the Planting and Training of the Christian Church by the Apostles, New York 1864, s. 162.)
1.Johanneksen kirje 1:7
"Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."
Jeesuksen veri, eikä siis kastevesi, puhdistaa meidät synnistä
Apostolien teot 2:38
"Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. 39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Tämä lausuttiin juutalaisille, joilla oli osavastuu Kristuksen kuolemasta. [Ks. jakeita 22, 23.] Heidän kasteensa olisi osoitus siitä, että he nyt uskoivat Jeesukseen Messiaana, Kristuksena. Vain näin menettelemällä he voisivat saada syntinsä anteeksi.
Niiden, jotka Jumala siittää pyhällä hengellään taivaalliseen toivoon Jeesuksen hallitsijatovereiksi taivasten Valtakunnassa, sanotaan kastettavan pyhällä hengellä. Tämä voi tapahtua vesikasteen jälkeen. Kirkonopettaja VL: "Miten sitten Herra Jeesus ajoi lukuisista eri ihmisistä ulos riivaajia pelkästään Pyhän Hengen äänellisessä saarnassa tai kätten päällepanemisessa ilman heidän kastamistaan? Siinä tapahtui hengellinen uudestaansyntyminen eli parannuksen armo, kun isäntä sydämessä vaihtui, kun perkeleet läksivät heistä ulos ja Pyhä Henki tuli tilalle asukkaaksi. Sillä hetkellä he saivat myös kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä kalliissa sovintoveressä ja heistä tuli Jumalan lapsia eli oikeita uskovaisia.
Jeesuksen opetuslapset sitten kaiken logiikan mukaan kastoivat heidät sen jälkeen uskon vahvistukseksi kasteen sakramentilla."
weha: " Jeesushan eli tuolloin maanpäällä lihassa, eikä tuolloin ollut olemassakaan, kristillistä uudenliiton kastetta kaikille kansoille. Jeesushan asetti kasteen sakramentin, vasta ylösnousemuksensa jälkeen (Matt.28:19). Tuota ennen Jeesus ei ollut tehnyt kuolemallaan perustusta kasteelle( Room.6:3). Johanneksen kaste kuului vain juutalaisille (apt.13:24). Johanneksen kasteen tilalle tuli kristillinen uudenliiton kaste (apt.19:1-6).
Koska Jeesus ei enää ole paikalla, niin kuin lihansa päivinä täällä maanpäällä, uskovaiset haluavat samalla tavalla, viedä vauvanakin kasteessa Jeesuksen luokse, Jossa(kasteessa) Vapahtaja ottaa pienokaisen syliinsä, ja antaa hänelle omakseen Jumalan valtakunnan. Millään muulla tavalla, kun pienokaisia ei voi viedä Vapahtajan luokse.
Jeesus ottaa vastaan lapset
Luuk.18:15. Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia,
16. mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
17. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
Tässä luukkaan käyttämä sana on mielenkiintoinen "prefos", äskensyntynyt vauva...Jeesus sanoo esteliöille; "Antakaa lasten tulla, älkäkää estäkö heitä".
Kasteen evankeliumi kuuluu imeväisellekin.- Kirkonopettaja_vl
weha kirjoitti: "Tuota ennen Jeesus ei ollut tehnyt kuolemallaan perustusta kasteelle( Room.6:3)."
Jumalan edessä Herra Jeesus oltiin tapettu jo ennen maailman perustamista. Jumalan edessä näet ovat kaikki ajan hetket "yhtäaikaa", sillä Jumala ei itse sijaitse pääolemukseltaan tässä aika-avaruudessa, vaan sen ulkopuolella iankaikkisuudessa, josta hän tarkkailee tätä aika-avaruutta eli universumia eli "maailmaa", ja pitää sitä yllä voimallaan, ja ohjaa sen kulkua.
Aika on suhteellinen käsite, ja tämän jokainen fysiikkaa edes tyydyttävästi tunteva tietää nykyään. Ja muutoinhan kaikki vanhanliiton pyhät olisivat menneet kadotukseen, ellei näin olisi, sillä ilman Jeesuksen sovintotyötä ja sovintoverta on mahdotonta pelastua.
Ilm. 13:8
Ja kaikki, jotka maassa asuvat, kumarsivat häntä, joiden nimet ei ole kirjoitetut Karitsan elämän kirjassa, joka maailman alusta tapettu on.
1. Piet. 1:20
Joka tosin jo ennen oli aivottu kuin maailman perustus pantu oli, mutta ilmoitettu viimeisinä aikoina teidän tähtenne,
"Vastako kasteessa pestään synnit pois ja saadaan Pyhä Henki ?"
Niin ihminenhän on muutaman ensimmäisen kuukauden aikana tehnyt todella paljon syntiä. Ja vaikka ihmisiä kastetaan siltikin joku tekee syntiä. On se vaan kumma juttu kun vauvan pään kastaminen vedellä ei hyödytä mitään.- ökjuhygtfg
Edelleen asian on niin, että Paavalin pyhällä hengellä on sarvet!
Miksi aivopestyille uskovaisille on vaikeaa katsoa mitä Jeesus opetti?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaste#Luopuminen_paholaisesta
"Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma."
HUOMATKAA SANA "PESTÄ" JOKA KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA MYÖS "PESEYTYMISTÄ."
Tämä pelastaa "kaste pelastaa" päivittäin tuhansia mm sairaaloissa...
Johanneksen evankeliumi:
13:10 Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.
13:14 Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
13:15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.
Jeesus otti, ei uskossa olleen kastamattoman ryövärin mukaansa Paratiisiin todistaen teidän kasteoppinne mitättömiksi!
Jeesus siunasi lapsia, ja toisin lapsia kohteleville antoi myllynkivien käyttöohjeet opiksenne, miksi sekään oppi ei lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuuden kristityille kelpaa?
Missään kohtaa Jeesus evankeliumeissaan ei KÄSKE KASTAA KETÄÄN, LAPSIAKAAN, lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen rikollisuuden jäseniksi, uskovaisiksi tai edes pedofiilien urreiksi!
Järkiintykää!- käskee-kastamaan
#Missään kohtaa Jeesus evankeliumeissaan ei KÄSKE KASTAA KETÄÄN, LAPSIAKAAN, lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen rikollisuuden jäseniksi, uskovaisiksi tai edes pedofiilien urreiksi!#
Matt. 28:19
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen - IhanKaikkiJotkaUskovat
# kaikki kansat #
Tuossa ei tosiaankaan lue että poislukien lapset. - vainuskovia
IhanKaikkiJotkaUskovat kirjoitti:
# kaikki kansat #
Tuossa ei tosiaankaan lue että poislukien lapset.Tuossa on vaan se ongelma, että tuo käännös johtaa harhaan.
Oikea käännös, joka on Bipliassa ja uudessa Raamatunkäännöksessä, ja muiden maiden käännöksissä, kuuluu:
Matt 28
" Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa"
Tuossa kehoitetaan kastamaan OPETUSLAPSIA, eikä kirkkoon kuuluvien vanhempien vauvoja!!!
Miksihän kirkko ei opeta noita kastamiaan vauvoja? - IhanKaikkiJotkaUskovat
Kyllähän kirkko opettaa heti lspsesta - koko elämä on oppimista ja kasvamista uskossa.
- opettamista
IhanKaikkiJotkaUskovat kirjoitti:
Kyllähän kirkko opettaa heti lspsesta - koko elämä on oppimista ja kasvamista uskossa.
Raamatussa tuo opettaminen aloitettiin HETI KASTEEN JÄLKEEN!!!
Ja miten useimmat papit ja vanhemmat voivat opettaa, kun eivät itsekään usko Raamattuuan:
Ap 2
". Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa"
Mahtoivatkohan vauvat pysyä rukouksessa? vainuskovia kirjoitti:
Tuossa on vaan se ongelma, että tuo käännös johtaa harhaan.
Oikea käännös, joka on Bipliassa ja uudessa Raamatunkäännöksessä, ja muiden maiden käännöksissä, kuuluu:
Matt 28
" Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa"
Tuossa kehoitetaan kastamaan OPETUSLAPSIA, eikä kirkkoon kuuluvien vanhempien vauvoja!!!
Miksihän kirkko ei opeta noita kastamiaan vauvoja?Tuossa on asiallisesti ihan sama asia. Puhutaan kansoista, eli "heitä". Jos puhuttaisi, että opetuslapsia tulisi kastaa, sanottaisiin "niitä". Matt 28
" Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa"
weha: "Kaksoispisteen jälkeen on välineet millä opetuslapsia tehdään, siis kastamalla Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Sitten tulisi seurata pienokaisille opetus, kun se on mahdollista"Luopunut kirkko kyllä kastaa, mutta opetus ei tavoita kaikkia ja opetuskin on monesti mitä on. Kuitenkin, vaikka olisimme menneet tuhlaajapojan/tytön tielle tai lahkojen ojaan, emme tarvitse uudelleen kastamista, vaan uudelleen uskomista. Tarvitsemme uudelleen uskomista tänäänkin"
Kimmo_Kuu_Seikkailuun, alennut pilkkaamaan Jumalan asetuksia. Kristillinen kaste kuuluu elämän alkuun ja syntymiseen. Usko ei luo kastetta, vaan Jumalan sana ja asetus. Kaste ei ole uskon varassa, vaan usko Jumalan sanan ja kasteen varassa. Kaste on Jumalan puolelta voimassa, ilman uskoakin. Usko ainoastaan omistaa kasteen armon. Pelastusta ei saakaan aikaan vesi, vaan Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa.
Se on se perisynti, eli ihminen ei ole syntinen ja kadotettu siksi, että tekee syntiä, vaan on jo syntyessään syntinen.
"Olimme luonnostamme vihan lapsia, niin kuin muutkin" (Ef.2:3);
"Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. " (Room.
5:18)
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]- nbyvtctr7r
Aloituksen kirjoittaneelle...
TÄSTÄ SELVIÄÄ USKONTUNNUSTUKSEN ANTANEIDEN LUOPUMINEN MM JUMALASTA:
uskontunnustus ja sen antaneiden kaltaisuuksista...
FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'
Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
saatana ja herra jumala uudeksi jumaliksi:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
HUOM!
Jumalasta luopumisen kohdasta selviää, että uskontunnustuksen antanut on aivopesty ateistiksi, siis Jumalan kieltäjiä ovat uskontunnustuksen antaneet.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi
"Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa."
JUMALASTA LOUPUNUT LUOPUU MUISTAKIN SILLÄ MITÄÄN KOLMINAISUUS OPPIA EI JUMALA JA JEESUS OLE ASETTANUT.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Luopumalla HEISTÄ yhdestä, luopuu HEISTÄ!
HUOM!
Pilkkaamalla HEISTÄ yhtä, PILKKAA HEITÄ:
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaa;
3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
Joten vastaus kysymykseesi on se, ETTEI SAA!
Kasteella ei ole pelasutksen suhteen mitään muuta tekemistä kuin se, mitä Jeesus opetti ja se kaste pelastaa päivittäin kymmeniä tuhansia mm maailman sairaaloissa! Lue Jeesuksen antama oppi kertaalleen tuosta hiukan ylempää....
ja muista, että kasteessa saatu risti, on elävän mutta hengellisesti tapetun tunnus otsassa,
SIIS KUOLLUT SE ON HENGELLISESTI KUOLLUTKIN....
Matteuksen evankeliumi:
8:22 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa.
Luukkaan evankeliumi:
9:60 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa." "Meren syvyyteen upottamisesta" (Matt. 18:6) ja veteen vajoamisesta
(Matt. 14:30) Raamattu ei käytä baptidzein sanaa, vaan aivan
eri kantamuodosta johtuvaa verbiä (katapontidzein). Raamatun ulkopuolisissa
antiikin kirjoituksissa sanalla baptidzein esiintyy upottamisen
ja uppoamisen merkitys, mutta Uusi Testamentti käyttää sanaa
laajemmin.
Kasteen muoto
Uudessa Testamentissa on baptidzein sanalla vanhatestamentillinen
tausta, ja sana merkitsee k a i k e n l a i s t a v e d e l l ä k o s k e t -
t ami s t a . Tämän asian kieltäminen on vähänkin kreikkaa tuntevalta
teologilta farisealaisuutta. Jos kreikkalaisesta pakanamaailmasta käsin
pyritään selvittämään baptidzein (kastaa) ja baptismos (kaste,
pesu) sanojen merkitystä ottamatta huomioon Uudessa Testamentissa
kielen sisältöön vaikuttavaa heprealaista psyykeä ja käsitemaailmaa,
syyllistytään karkeaan metodiseen virheeseen.
Sana baptidzein ei vielä itsestään kerro, millä tavalla kosketus
tapahtuu. Uudessa Testamentissa ei ole yhtään kohtaa, josta voitaisiin
osoittaa, että baptidzein merkitsee ainoastaan upottamista eikä
mitään muuta.
"me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen, olemme h ä n e n
k u o l ema a n s a k a s t e t u t . Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan
h a u d a t u t k a s t e e n k a u t t a k u o l ema a n ..." Room. 6:3,4.
Tämä ei kuvaa kasteen muotoa, vaan kasteen merkitystä.
Meidän syntisessä luonnossamme on hyvin sitkeään juuttuneena
sellainen paha taipumus, että ennakkokäsitykset ja päähänpinttymät
estävät meitä näkemästä asian ydintä ja ajaudumme umpikujaan johtavalle
sivuraiteelle. Pääasia esillä olevassa asiassamme on Kristuksen
sijaiskuolema ja hänen ylösnousemuksensa sekä tästä osalliseksi
tuleminen. Se tapahtuu "kasteen kautta".Tässä kasteen muoto ja
veden määrä ovat sivuasioita.Hebr 10:22
"Käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä
uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi
pahasta
omastatunnosta ja RUUMIS PUHTAALLA VEDELLÄ PESTYNÄ."
siis:
vihmomiskaste on ok! sydän vihmotaan, sanoo kohta tai ruumis valellaan( Huom, ei upoteta).
uusiliitto: Hes.36:25. "Minä VIHMON teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä".
veteen meneminen, ei puhu mitään upottamisesta, vaan yhtä hyvin pään valelusta. Jos sellainen säädös olisi upotuskasteesta, Pyhä Henki oisi sen kertonut.
Paavalin kaste on hyvä esimerkki, ettei upottamisesta puhuta mitään, vaan pikemmin ihan pään valelusta. Sille näyttäs:
apt.9:18. "Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin".Mädäntyneen kansankirkon opetus yleensäkin on mitä on, ja eri herätysliikkeiden kaste opetus on usein miten väärää ja reformoitua. Tästähän on hyvinä esimerkkeinä Askola ja Mäkinen, jotka juopottelevat kirkon vero rahoilla ja peukuttavat homoliittoja. On iljetys kuulua moiseen kirkkoon. Se ei ole kuin nimiluterilainen kirkko. Parempi mielestäni olisi, kun kirkot pienellä vaivalla ja kustannuksella tehtäisiin kouluiksi ja urheilusaleiksi.
Kastettu lapsi on liitetty kasteessa Jeesuksen nimelle, Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen osalliseksi, kun taas kastamaton on pakana. Lapsenne jäivät paitsi sitä ihanaa pelastustekoa kasteessa, joka on annettu ihan ilman omia ansioitamme. Nytkin heillä on omanaan vääränlainen kaste, merkitykseltään. Siis, silkkaa omaa vanhurskautta ja kuuliaisuutta.
Gal.3:27, kertoo kuinka kaste, uskon kautta pukee kristuksen päälle. Näin olemme Abrahamin lapsia ja perillisiä lupauksen mukaan.
Kyse on siitä, että kasteessa viemme lapset Vapahtajan luokse ja siinä saamme Kristuksen omaksemme. Pyhän Paavalin opetuksen mukaan kaikki, jotka on kastettu, ovat "Kristuksen päällensä pukeneet" (Gal. 3:27) ja ovat siis todella uudestisyntyneet. " (FC SD II s. 486.)
Gal.3:
26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.- Raamatunkaste
Weha alentuu pilkkaamaan ja mitätöimään Jeesuksen elämää ja opetusta:
"weha: " Jeesushan eli tuolloin maanpäällä lihassa, eikä tuolloin ollut olemassakaan, kristillistä uudenliiton kastetta kaikille kansoille. Jeesushan asetti kasteen sakramentin, vasta ylösnousemuksensa jälkeen "
Jeesus ei asettanut mitään uutta kastetta, vaan Hän kehoitti opetuslapsia jatkamaan samaa käytäntöä, kuin minkä oli itse aloittanut. Jeesushan kastoi itsekin, ensin opetuslapsensa, Joh 3:22,
" Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi. " Koska tuossa ei mainita muita, kuin opetuslapset, niin Jeesus kastoi ensin heidät, Sitten apostolit jatkoivat samaa käytäntöä, Joh 4:1 ja kastoivat vain niitä, jotka Jeesus oli ensin tehnyt opetuslapseksi!!
Vauvoja hekään eivät kastaneet.
Missään vaiheessa Jeesus ei käskenyt muuttaa tätä käytäntöä pakolliseksi vauvakasteeksi.
Jeesuksen oma kaste OLI ENSIMMÄINEN UUDEN LIITON KASTE!
Läsnä olivat Isä, Poika ja Pyhä Henki, mitä ei ollut Johanneksen parannuksen kasteessa.
Siksi Raamattu sanoo:
"Hän antoi teille esikuvan, että seuraisitte Hänen jälkiään!"
Miksihän Wehalle kelpaa Jeesuksen opetukset lapsista, mutta ei Jeesuksen oma esimerkki, kun Jeesus siunasi lapsia??? Wehalle riittää vain kaste.
Jeesuksessa alkoi Uusi-liitto, Hän on Uuden liiton välimies, Hän on sama eilen tänään ja iankaikkisesti, eikä Hän muuttunut välimieheksi vasta kuoltuaan.
Weha on jumalanpilkkaaja, kun halveksii Jeesuksen kastetta siksi, että se ei sovi hänen harha-oppiinsa. Weha opettaa riivaajien oppia! - etsivä-xxx
Weha herätysliikeiden kasteesta: "Nytkin heillä on omanaan vääränlainen kaste, merkitykseltään."
Nyt meni kyllä jo sille tielle mitä Luthersäätiön papitkaan eivät hyväksy. Vauva saa prikulleen saman kasteen oli kastaja Luthersäätiö, evl kirko, katolisen kirkon tai ortodoksikirkon tai aika monen muunkin kirkon kaste. Vauvan kannalta siinä ei muutu mikään. Jos muuttuisi, kastetaisiin uudelleen.
- pääasiaan
Raamatun mukaan kasteessa ei saa Pyhää Henkeä. Kaste ei ole tie taivaaseen, Jeesus on.
Kaste on pyhä ja Jumalan tahto, älkää kinatko siitä. Julistakaa Jeesuksen työtä, niin teette oikein.
Apostolien teot 8
15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen. apt.8-luku.
12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.
16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
weha: "Samarialaiset olivat uskovia ja kastettuja, mutta eivät olleet saaneet VIELÄ (viivytys) Pyhää Henkeä. Mistä moinen viivytys johtui? Koska kirkko tuli rakentaa apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,(Ef.2:19-22), todistajat Samariassa (apt.1:8). Apostolien osuutta ei siis tule vähätellä, sillä silloin Jumala lähetti Samariaan apostolit: 17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.- Pietari_avaa_oven
Avainasemassa tässä oli Pietari, jolle oli annettu Valtakunnan avaimet. Hän käytti niitä juutalaisille ja juutalaiskäännynnäisille helluntaina vuonna 33 ja avasi heille oven miten päästä Jeesuksen hallitsijatoveriksi taivaalliseen Valtakuntaan.
Nyt hän tässä avasi oven samarialaisille ja vuonna 36 hän käytti jälleen Valtakunnan avainta ja avasi oven Valtakuntaan pakanoille. - Peksujeffi
Lainaus Wehan ketjusta:
#"me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen, olemme h ä n e n
k u o l ema a n s a k a s t e t u t . Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan
h a u d a t u t k a s t e e n k a u t t a k u o l ema a n ..." Room. 6:3,4.
Tämä ei kuvaa kasteen muotoa, vaan kasteen merkitystä.#
Kristus uskon saanut kuuluu kastaa (älä viivyttele kuten Ananias sanoi Saulukselle) siis Kristukseen ja on sen jälkeen Hänen kuolemaan ja ylösnousemukseen kastetut.
Siis osalliseksi koko Jeesuksen Kristuksen sovitustyöstä. Kuten Vapahtajamme sanoi: joka uskoo ja kastetaan pelastuu.
Eli usko ja kaste tuo Pyhän Hengen, Kristuksen Hengen uskovalle - ja aiemmin siihen liittoon liitettyjen kättenpäällepaneminen näyttää Raamatun esimerkkien mukaan olevan olennaista.
Uskomatonta ei kuulukaan kastaa, mutta Usko ja Kaste kuuluvat yhteen erottamattomasti Pyhän Hengen saamiseksi.
Jos halveksii kastetta eikä sitä ota eihän voi olla uskovainenkaan.- täydennetään
Peksujeffi: "Eli usko ja kaste tuo Pyhän Hengen"
Raamattu ei opeta noin, vaan parannuksen teko ja sen jälkeinen kaste antaa kastetulle LUPAUKSEN Pyhästä Hengestä.
Lupaus on eri asia kuin lupauksen toteutuminen!!
Israelillekin annettiin lupaus Messiaan syntymisestä jo Vanhan liiton aikana, mutta tuo lupaus toteutui vasta Jeesuksessa.
Lupaus Pyhästä Hengestä toteutuu silloin, kun "Herra, teidän Jumalanne kutsuu" eli silloin kun uskoontullut anoo sitä Jumalalta: Luuk 11
"13. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"
Helluntainakin tuo lupaus toteutui vasta sen jälkeen , kun uskovat anoivat sitä! Kaste ei tuo kenellekkään Pyhää Henkeä.
Ap 8
"Apostolien teot 8
15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen" - masennustako
täydennetään kirjoitti:
Peksujeffi: "Eli usko ja kaste tuo Pyhän Hengen"
Raamattu ei opeta noin, vaan parannuksen teko ja sen jälkeinen kaste antaa kastetulle LUPAUKSEN Pyhästä Hengestä.
Lupaus on eri asia kuin lupauksen toteutuminen!!
Israelillekin annettiin lupaus Messiaan syntymisestä jo Vanhan liiton aikana, mutta tuo lupaus toteutui vasta Jeesuksessa.
Lupaus Pyhästä Hengestä toteutuu silloin, kun "Herra, teidän Jumalanne kutsuu" eli silloin kun uskoontullut anoo sitä Jumalalta: Luuk 11
"13. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"
Helluntainakin tuo lupaus toteutui vasta sen jälkeen , kun uskovat anoivat sitä! Kaste ei tuo kenellekkään Pyhää Henkeä.
Ap 8
"Apostolien teot 8
15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
17 Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen"Ei kai Weha vaan masentunut, kun paljastuikin se, että kasteessa ei saada Pyhää Henkeä. Hän häipyi pois palstalta. Sehän on hänen tapansa. Hän poistuu hiljaa palstalta takavasemmalle ja palaa muutaman viikon päästä entistä agressiivisempana
Apt.19:1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
weha: "Siis he eivät olleet kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan. Onpas merkillisiä uskovaisia, kun ei tiedä, että Pyhää Henkeä on olemassakaan.
3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. weha: "Näin uudenliiton kaste toi heille Pyhän Hengen. Kasteeseen liittyy aina käsien päällepano."- taaskorjataan
Miksihän Weha JATKUVASTI väärentää Jumalan Sanna?
Weha:"Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. weha: "Näin uudenliiton kaste toi heille Pyhän Hengen"
EI TUONUT!!
Tuossahan nuo uskovat kastettiin ENSIN ja vasta sen jälkee he saivat Pyhän Hengen. Aivan samoin kuin tapahtui Jeesuksen kasteessa. Pyhä Henki laskeutui Hänen päälleen sen jälkeen, kun Hän oli noussut ylös vedestä!!!
Samariassakin uskovat saivat Pyhän Hengen vasta kasteensa jälkeen! Ap 8
" Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16. sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. "
Joten Weha puhuu taas puppua! - Wehapakoilee
taaskorjataan kirjoitti:
Miksihän Weha JATKUVASTI väärentää Jumalan Sanna?
Weha:"Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. weha: "Näin uudenliiton kaste toi heille Pyhän Hengen"
EI TUONUT!!
Tuossahan nuo uskovat kastettiin ENSIN ja vasta sen jälkee he saivat Pyhän Hengen. Aivan samoin kuin tapahtui Jeesuksen kasteessa. Pyhä Henki laskeutui Hänen päälleen sen jälkeen, kun Hän oli noussut ylös vedestä!!!
Samariassakin uskovat saivat Pyhän Hengen vasta kasteensa jälkeen! Ap 8
" Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
16. sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. "
Joten Weha puhuu taas puppua!Wehalla on hauska tapa poistua palstalta aina silloin, kun hänen väitteensä todistetaan vääräksi. Hänkin sydämessään tietää sen ja siksi ei uskalla nousta Jumalan Sanaa vastaan.
Kuten tuossa Pyhän Hengen saamisessa:
16. sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen"
Kun kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aina laitetaan kädet pään päälle. Näin olen aina nähnyt myös papin tekevän, ilman yhtään poikkeusta. Näin on myös tässä apt.19-luvussa, jossa kasteen yhteydessä laitetaan kädet pään päälle. Kieliopillisesti myös "ja" sana on yhdistävä, eikä tässä erillinen toimitus. Myös tekstin yhteys puhuu kasteesta, johon apostoli vetosi:
2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan". 3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".- ElviVanhus
Alottajale. No tuohan on Jumalan Sanaa ja niin siinä sanotaan.
Usko ja Kaste ja kätten päällepaneminen rukouksen kanssa kuuluupi y hteen.
Ei niitä kannata kiistelemällä yrittää erottaa tai jotakin korottaa. Sanan uskomisen kautta tulloo usko ja vesi Uskon Sanan kanssa on oikea kaste ja antaapi mitä lupaa. - seurasetä
Olisiko tämän pyhän hengen mysteeri perua jostakin papusopan vaihtamisesta esikoisoikeuteen, jonka jälkeen tämä vaihtaja alkoi ahteristaan työntää ahteristaan ns. (pyhää henkeä).
etsivä-xx: "Nyt meni kyllä jo sille tielle mitä Luthersäätiön papitkaan eivät hyväksy. Vauva saa prikulleen saman kasteen oli kastaja Luthersäätiö, evl kirko, katolisen kirkon tai ortodoksikirkon tai aika monen muunkin kirkon kaste. Vauvan kannalta siinä ei muutu mikään. Jos muuttuisi, kastetaisiin uudelleen."
weha: " Tottakai vauva saa saman kasteen Kristukseen, mutta nämä kaikki muut opit täällä opettaa väärin kasteen merkityksestä. Ainoastaan Luther-säätiössä opetetaan näistä täällä olevista oikein. Sitten kun vauva saa myöhemmin väärää kasteopetusta, niin uskokin muuttuu vääräksi, tottakai. Tulee lahkolaisuus ja ihan epäusko silloin ts. tulee synergismiä/lakiuskoa, ja kasteen merkityksen väärin opettamista ja sitten ilman muuta tulee muissakin opinkohdissa harhoja."- farisealaisuutta
Weha on tyypillinen lahkolainen, joka kuvittelee, että vain Luther-säätiössä ollaan oikealla tiellä
Tuollainen itserakas oppi on farisealaisuutta. "Minä kiitän Jumalaa siitä, että en ole niin kuin nuo toiset..."!!!!
Raamattu vakuuttaa, että pelastettuja on kerran taivaassa kaikista kansoista ja kielistä ja pelastettujen joukko on niin suuri, että kukaan ei voinut sitä lukea.
Muutama tuhat Luther-säätiöläistä on kuin kärpäsen pieru tuossa valtavassa joukossa, ja tuollainen tuomitseva asenne voi johtaa heidätkin taivaan ulkopuolelle:
"Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidätkin tuomitaan"!!! - etsivä-xxx
Evl kirkon kasvattina, ennen tätä naispapeusaikaa ja näitä muita asioita vanhan vuoden 1948 katekismuksen mukaan rippikouluni käynyt. Minä kuten ehkä moni muukin mietti Lutherkirkkoa paikkana missä vanha opetus olisi sälylynyt mutta olen joutunut toteamaan että tämä saivartelu sakramenteillä sotkee kirkon asiat niin täysin että kuka sellaisessa ilmapiirissä haluisi messuun tulla. Tavalliselle luterilaiselle riittäsi katekismuksen kristinoppi mutta ei Luthersäätiön Wehalaisille julistajille. Weha ajaa aivan samma perusideologiaa kuin ajoi vanhoillislestadiolaisena ollessaan "Sitten kun vauva saa myöhemmin väärää kasteopetusta, niin uskokin muuttuu vääräksi, tottakai. Tulee lahkolaisuus ja ihan epäusko silloin ts. tulee synergismiä/lakiuskoa, ja kasteen merkityksen väärin opettamista ja sitten ilman muuta tulee muissakin opinkohdissa harhoja."
Jatkat edelleenkin samaa eksklusiivista oppia kuin aiemminkin. Tosi asia on että liki 100% luterilaisista ei lue katekismusta kummempaa teoriaa, eivätkä etsi eroa 1948 kristinopin ja Väisäsen väitöskirjan välillä. Sensijaan monet ovat seuranneet keskusteluita naispappeudesta ja nyt sukupuolineutraalista avioliitosta. Ja miettivät.
Tulkoon vielä mainituksi, vaikkette ymmärräkkään, niin kasteessa on aina vesi ja Henki. Ne kuuluu yhteen ja aina uskolla omistetaan omalle kohdalle.
Ns. lasten evankeliumeissa, Jeesus kutsui luokseen vanhempien tuomia vauvoja ja otti heidät syliinsä ja antoi heille omakseen Jumalan valtakunnan. Tätä Jeesuksen luokse meneminen tarkoittaa. Koska Jeesus ei enää elä maanpäällä lihassa, kuten silloin, viemme lapset kasteessa Vapahtajan luokse(Gal.3:27). Kasteessa Jeesus ottaa lapsen syliinsä ja antaa hänelle omakseen Jumalan valtakunnan. Tämä ei tapahdu ihmisen omalla ratkaisulla tai synergismillä, siis lain ja evankeliumin sekoittamisella, kuten uudesti kastajat opettaa, vaan yksin armosta, uskon kautta, niin kuin Raamattu opettaa
Kasteen merkitys on Raamatussa selvä. Joh.3:
3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
4 Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]
weha: Näin kasteena kohtaa Joh.3:5, opettaa Raamattu, alkukirkko, varhaiset kirkkoisät, kirkon perimätieto, Uskonpuhdistus, Luther, Luterilaisen kirkon tunnustuskirjat.- korjataampa
Weha vääristelee tarkoituksellisesti jo suomenkielen sanojen merkityksiäkin:
"evankeliumeissa, Jeesus kutsui luokseen vanhempien tuomia vauvoja ja otti heidät syliinsä ja antoi heille omakseen Jumalan valtakunnan. Tätä Jeesuksen luokse meneminen tarkoittaa."
EI TARKOITA.
"meneminen on eri asia kuin väkisinvieminen!!!
Jeesus kutsuu KAIKKIA, mutta vain harvat vastaavat tähän kutsuun myöntävästi. Vanhemmat eivät voi vastata lastensa puolesta.
Mutta harha-oppia täytyy näköjään puolustaa valheella.
- gfcxdrze
Koskahan uskontunnustuksen kaltaiset uskovaiset järkiintyy ymmärtämään, että nk kolminaisuus oppi ei ole Jumalan ja Jeesuksen oppia eikä edes raamatullista vaan rikollisuuden omaa sopaskaa.
OPPIKAA JÄRJETTÖMYYDESTÄNNE HUOLIMATTA TÄMÄ JEESUKSEN OPETTAMA ASIA...
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Luopumalla HEISTÄ yhdestä, luopuu HEISTÄ!
HUOM!
Pilkkaamalla HEISTÄ yhtä, PILKKAA HEITÄ:
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaa;
3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
Pilkkaamista on sekin, että HEIDÄN nimeen valhtelette omia rikollisuuksienne oppia!
Jeesus ei ole käskenyt kastaa ketään, lapsiakaan, lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikolisuuden jäseniksi, uskovaisiksi tai edes pedofiilienne raiskattaviksi!Kyllä kolmiyhteinen Jumala on monin kohdin raamatussa. Esim. juuri tässä: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" (Matt.28:19). Tässä siis sanotaan nimeen, EI nimiin.
Vastaan vielä yhteen hurmahenkiseen väitteeseen tuossa yllä. Ei siis kysytä mitään (opillisesti), Herran avuksi huutamisia vauvoilta, Niiloilta, eikä edes uskonpuhdistaja Martti Lutherilta, vaan ihan Raamatusta. Kun Raamattu opettaa, että esim. lasten ja imeväisten suusta on kiitos otettu, silloin se on otettu. Sitä kiitosta ei voi siis ottaa opillisesti väärän uudelleenkastajan huulilta, koska te opetatte vastoin Raamattua.
Myös kaste ja ehtoollinen, joita me sanomme sakramenteiksi, (siksi kun Jumalan sana ja asetus ne luo), on silkkaa evankeliumin julistamista. Ennen muuta siksi, on oikein ja arvollista pitää esillä myös lapsikastetta/Jeesukseen yhteyttä, jotka te siis väärän iljettävän oppinne mukaan kiellätte, antaen väärän merkityksen kasteelle.
Matt.21:16 "Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?"
Uudestikastaja kirjoittaa: "Vauvan kastaminen on ihmisen teko ja Raamattu sanoo, ettei kukaan pelastu tekojen kautta."
weha: "Ei kaste ole ihmisen teko, kuten uudestikastajat opettavat, vaan kaste on Jumalan teko. Ihminen on kasteessa saavana osapuolena ja Jumala on antavana osapuolena. Ihmiset eivät ole keksineet kastetta omasta päästään, vaan se on todella Jumalan sana ja asetus. Raamatun Sana antaa mitä lupaakin kasteessa, siis ne alkuperäiset Jeesuksen asetus sanat sanovat: "Tehkää kaikista kansoista opetuslapsia, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" (Matt.28:19). Opettamalla ei siis synnytä uudelleen ylhäältä, vaan kastamalla kansoja vedellä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Joh.3:3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
4 Nikodeemus kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]
Vauvamme kastetilaisuudessa tosiaan tapahtui se (ihana muisto), että uudelleenkastajat menivät tilaisuuden jälkeen papin(Markus Pöyryn), juttusille. Sanoivat, että kuinka näin voidaan julistaa, että kaste yksin pelastaa. Pappi vastasi, ettei tässä ole mitenkään väärin toimittu kasteen merkityksen suhteen, vaan ihan Raamatun mukaisesti. Pappi otti kohdan apt.2-luvusta jossa sanotaan näin kasteen merkityksestä:
"...ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Uudelleenkastajat hämmästyivät jotenkin, eivätkä jatkaneet.- vauvatautuaita
Weha julistaa taas uskoaan veden taikavoimaan, eikä tajua, että usko on Jumalan teko niissä, jotka ottavat Sanan vastaan. Usko ei tule veden mukana.
". Ei siis kysytä mitään (opillisesti), Herran avuksi huutamisia vauvoilta,"????
Ei kysytäkkään, sillä vauvat ovat tukevasti Jumalan sylissä, eikä heidän tarvitse huutaa mitään eivätkä he tarvitse kastetta.
.Weha tosin opillaan väittää, että vauvat ovat perkeleen vallassa
Ps 22
" Sinähän vedit minut äitini kohdusta, sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
11. sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta. "
Helluntaiopin ymmärrän vääränä kokonaisuutena. Kastekysymyksessä Raamattu ja luterilaisuus puhuu lahjasta ja Pyhän Hengen lupauksesta, Jumalan sanasta ja asetuksesta, Jumalan teosta, kun taas uudestikastajat puhuvat kuuliaisuudesta ja ihmisen teosta, vertauskuvallisesta näytelmästä.
Ihminen on periturmeluksen tähden kokonaan liha (eli turmeltunut) langenneessa tilassaan, ennen uudestisyntymistään, jolloin vasta Pyhä Henki muuttaa asumaan häneen: “Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki” (Joh. 3:6). Uudestisyntymättömässä ihmisessä ei ole vain lihaa, vaan hän on kokonansa liha, koska hänellä ei ole Jumalan Henkeä. (Tämän tähden häneltä puuttuu myös kaikki kyky kääntyä Jumalan puoleen, ja ns. “vapaa” tahto hengellisissä asioissa).
Kaste on Jumalan lahja ihmiselle, ei ihmisen omavanhurskauden/ratkaisun teko Jumalalle. Kasteessa tarjotaan sitä työtä jonka Jeesus ristillä teki (Room.6:3). Jeesus on kuollut myös pienten lasten puolesta, joten kaste kuuluu heilekkin. Kasteessa uskovaiset haluavat viedä lapset Vapahtajan luokse (Gal.3:27). Kaste on pikemminkin uskoontulevien kaste, kuin uskovien kaste (apt.2:38-39). Siunaamalla ei pääse taivaaseen, vaan nimenomaan lihasta syntynyt pienokainen kasteessa pääsee taivaaseen (Joh.3:5)
Lapset ovat Raamatun mukaan perisynnin turmelemia:
"Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan" (Room.3:10); "Olimme luonnostamme vihan lapsia, niinkuin muutkin" (Ef.2:3); "Mikä lihasta on syntynyt on liha" (Joh.3:6). Ainoastaan kasteessa synnytään vedestä ja Hengestä(Joh.3:5).
Täällä mainittiin luopuneen kansankirkon oppi ja, että niitä olisi muka noudatettava? Kirkko, piispat ja monet papit on itse opetuksillaan mennyt ulos Raamatun ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen opista. Niitä ei ainakaan tule kuulla, eikä heidän kirkolliskokouksia, vaan kuten Raamattu ja luterilaiset tunnustuskirjat opettavat, nuo väärät hylkäämään.- julmaaoppia
Luterilainen vauvakaste-oppi on alusta alkaen ihmistekoa ja vanhempien epätoivoinen yritys pelastaa sellaista, joka on jo Jumalan huomassa.
Siinä pappi yrittää komentamaa Jumalaa ja määräämää, milloin Jumalan pitäisi pelastaa pieni, viaton vauva.
Raamattu sanoo kuitenkin: "Ei kukaan voi tulla minun Isäni tykö, ellei Isä vedä häntä."
Se on armottomuutta, sillä siinähän vauvan pelastuminen riippuu siitä, mitä vanhemmat tekevät. Jos vanhemmat eivät vie vauvaansa kastettavaksi, niin silloin muka Jumalan armokaan kuulu vauvalle.
JULMAA OPPIA!
Onneksi Jumala on armollinen eikä hylkää luomaansa vauvaa kirkon harha-opin takia.
Uudelleenkastajien väärä tuhatvuotisoppi irrottaa Kristuksesta ja laittaa toivon maanpäälliseen. Nimittäin saisimme varoituksia ainakin sen tuhatvuotta. Kuitenkin sanotaan, että Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu kuin varas yöllä ja valvokaa ja olkaa valmiit, sillä nyt on lapsukaiseni viimeinen aika (1.Joh.2:18). Ei siis ole mitän uutta aikaa. Edelleen väärä uudelleenkastajien tuhatvuotisoppi väittää, että Jeesuksen pitäisi vielä tulla tekemään kaikki paremmin, eikä Jeesuksen työ ristillä olisikaan riittävä. Kaikenkaikkiaan väärä on tuomittava vakavasti vääränä, eikä niin, että voidaan opettaa mitä vaan. Sellainen joka noin ajattelee, ei ole Kristuksen lammas, sillä hänen lampaansa seuraavat häntä (Jeesusta), eikä kuule vieraan ääntä, kuten Raamattu opettaa (Joh.10).
Siis kun puhumme kielilläpuhumisesta, on aloitettava siitä, että se on erikieliä, eikä siansaksaa. Sellaisilla kielillä puhutaan pakanauskoissakin ja vain siellä.- voisokeuttajakuuroutta
Olet sinä weha ihme sekottaja ja käsittämätön kun et tajua kielilläpuhumisestakaan mitään.
Paavali sanoo puhuvansa kielillä enempi kuin kukaa toinen, miksi hän sellaista sanoo, kenelle hän niitä kieliä puhui ja aina vaan jolleikkin erikielisille!?
Ei siitä ole kyse, vaan Paavali sanoo että kielilläpuhuva rakenta itseään ja että siitä kieliä ei kukaan ymmärrä, profetoiva taas puhuu vaika millä tunnetulla kielellä ja ne selitetään ja jos ei ol selittäjää olkoot vaiti.
Mikä tässä on vaikeaa ja epäselvää, eikö niitä lutterin laseja saa päästä eden yön ajaksi jotta pääsisi lukemaan Raamatusta niinkuin siellä on kerrottu! - Wehanratkaisut
voisokeuttajakuuroutta kirjoitti:
Olet sinä weha ihme sekottaja ja käsittämätön kun et tajua kielilläpuhumisestakaan mitään.
Paavali sanoo puhuvansa kielillä enempi kuin kukaa toinen, miksi hän sellaista sanoo, kenelle hän niitä kieliä puhui ja aina vaan jolleikkin erikielisille!?
Ei siitä ole kyse, vaan Paavali sanoo että kielilläpuhuva rakenta itseään ja että siitä kieliä ei kukaan ymmärrä, profetoiva taas puhuu vaika millä tunnetulla kielellä ja ne selitetään ja jos ei ol selittäjää olkoot vaiti.
Mikä tässä on vaikeaa ja epäselvää, eikö niitä lutterin laseja saa päästä eden yön ajaksi jotta pääsisi lukemaan Raamatusta niinkuin siellä on kerrottu!Wehalla on nuo patenttivastaukset, joita hän kopioi aina muutaman kuukauden välein. Hän kun ei osaa käyttää järkeään, niin tuollainen on helppo tapa puolustaa harha-oppiaan.
Tuo Wehan ratkaisu, että hän ilmestyy palstalle, on perkeleestä. Hänhän itse on todennut:
"Ratkaisunteko on perkeleestä", ja Weha puhuu siinä omasta kokemuksestaan.
Weha tarkoittaa varmaan itseään:
"Jeesuksen pitäisi vielä tulla tekemään kaikki paremmin, eikä Jeesuksen työ ristillä olisikaan riittävä"
Kirkon opin mukaan vanhempien on yritettävä täydentää Jeesuksen sovintotyötä ja viedä vauvansa kastettavaksi. Sillä kirkko mitätöi Jeesuksen uhrikuoleman maailman synnin edestä. Heille ei riitä se, että Jeesus on sovittanut vauvatkin.
UK "Olet sinä weha ihme sekottaja ja käsittämätön kun et tajua kielilläpuhumisestakaan mitään.
Paavali sanoo puhuvansa kielillä enempi kuin kukaa toinen, miksi hän sellaista sanoo, kenelle hän niitä kieliä puhui ja aina vaan jolleikkin erikielisille!?"
weha: Toki Paavali puhuu, jotakin tunnettua kieltä, ei siansaksaa: "Minä kiitän minun Jumalaani, että minä taidan usiammalla kielellä puhua kuin te kaikki.(1.kor.14:18 Vanha käännös).
1.kor.14:8 "Niinikään, jos pasuna antaa epäselvän äänen, kuka silloin valmistautuu taisteluun?
9 Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen."- miksiainasekotat
mitään tekoa ei noilla raamatunpaikoillasi ole asian kanssa.
kokeile hakea vielä vanhempaa käännöstä josko asia viimeinkin selviäisi.
"1. Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.
2. Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
3. Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi.
4. Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.
5. Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu.
6. Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne kielillä puhuen, mitä minä teitä sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja? "!
eikö tuosta normaaalijärkinen näe mistä on kysymys!
Ja kun Paavali sanoo puhuvansa kielillä enempi kuin kukaan, hän nimenomaan puhuu omassa kämpässään Jumalalle kieltä jota kukaan ei ymmärrä, asiayhteydet kertoo senkin selvästi.
mutta näille sekotajille ei mikään riitä vaan ihan kaikki pitä saada tukemaan omaa lutterin harhaoppia, Raamattu on siinä pelkästään koroke pöydänjalan alla. 1 Kor 14:8 kuuluu alkutekstillä jakeiden 8 ja 9 seuraavasti.
Ja sillä jos epäselvän äänen torvi, torviäänen antaisi, kuka valmistuisi taiteluun.
9; Sitten te myös kielellä, jos ette selvää sanaa antaisi, kuinka tiedetään puhuttua, olette sillä ilman puhetta.
Ei kannata hakea tuekseen käännöksistä, tai kuten Sinä nyt, käännöksen, käännöksen, käännöstä, että tavoite tavoitettaisiin.
Väärä tie, lue alkuteksti aina kun ihmetyttää.
Kes.
- Tun.Lut
Luther säilytti kristillisen vapauden kastetavassa. Kirjassaan Kirkon Baabelin vankeudesta hän iloitsi siitä, ettei kiusaaja ollut voinut hävittää lapsilta kasteen merkitystä, ja kasteen muodosta hän kirjoitti: Kastaja "valelee kastettavan... kastehan on pikemminkin kuolemisen ja ylösnousemisen vertauskuva. Tästä syystä soisin, että kastettavat upotettaisiin kokonaan veteen sanamuodon ja tämän salaperäisen toimituksen merkityksen mukaisesti. Se ei suinkaan ole mielestäni välttämätöntä, mutta olisi kaunista antaa niin syvälliselle ja täydelliselle asialle syvällinen ja täydellinen merkkikin."87) Tästä havaitsemme, paitsi että Lutherin sanonta edellyttää valelukasteen olleen yleisen, myös että kasteen merkitys oli Lutherille hallitseva pääasia. Kasteen muodolla oli palveleva merkitys. Upotuskasteen Luther katsoi parhaiten symbolisoivan kasteen todellista merkitystä. Tästä ei kuitenkaan voida tehdä sitä johtopäätöstä, että Luther olisi kastanut upottamalla. Samaa on sanottava myös Lutherin kasteen merkitystä kuvaavasta Vähän kastekismuksen kohdasta, jossa hän puhuu vanhan ihmisen upottamisesta ja uuden ihmisen esiin nousemisesta. Mitä kasteen muotoon tulee, on väärinkäsitysten välttämiseksi ehkä tarpeen vielä toistaa: Jumalan sana sen paremmin kuin luterilainen kirkkokaan ei millään tavoin vastusta eikä tuomitse upottamista. Päinvastoin voimme sanoa, että se sisältää hyvän ja käyttökelpoisen kuvan. Mutta kun kasteen muotoa ei ole Raamatussa säädetty, emme voi hyväksyä sitä, että Jumalan nimissä vaaditaan mukautumaan yhteen kastetapaan ja hylkäämään valeleminen ja vihmominen, joihin niihinkin sisältyy kaunis raamatullinen vertauskuva. Lisäksi nämä vertauskuvat ovat sellaisia, ettei mikään näistä kastetavoista sisällä niitä kaikkia, vaan jokaisella kastetavalla on oma vertauskuvansa. Kuitenkin kastetavasta riippumatta jokainen kastettu saa kaiken sen osaksensa, mitä eri kastetavat symbolisoivat. Opetuksen avulla on kasteen koko merkitystä tähdennettävä. Kasteessa on jokainen, joka ei ole epäuskossa hylännyt kasteensa lahjaa, saanut sydämeensä elävän veden virrat ja Pyhän Hengen, hänet on pesty puhtaaksi synnin saastasta, hänet on vihmottu Karitsan verellä ja Jumalan armon siunaava sade on pirskottu hänen päälleen sekä hänet on haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan ja myös herätetty hänen kanssaan. ja vaik ka hän olisi tämän suunnattoman armon hylännyt epäuskossaan, ei kaste sen takia ole tullut mitättömäksi eikä sitä tarvitse uudistaa. Kuten aikaisemmin on ollut puhetta, silloin on tarpeen vain se, että ihminen hylkää epäuskonsa ja panee nyt turvansa kasteenliittoon.
87 ) Luther, Valitut teokset II, 433, 437 s. Ks. myös, sama I, 543, jossa Luther esittää yleiseksi kastetavaksi lasten valelemisen käsin kastevedellä. - vaivieläköviissataavuot
EVVK uskovien tuhooojan jutut.
tuo kaikki on 1500 luvun sekoilijoiden puluntuubaa. joko olisi aika siirtyä Raamatun oppiin.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692221Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721742Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711430Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461427Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421373- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205- 1281175
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3661171Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3341123