Mulla ois vanha peltihalli tyhjillään ja oisin vähän rahaa vailla. Sen arvo on reilu satatonnia, mutta voisin sen myydä miljoonalla kaupungille. Kukahan hoitaisi diilin yhtä hyvin kun Koskikeskuksen kauppojen yhteydessä eräs keskustan röttelö saatiin kaupaksi??
Miljoonaa vailla
veroeurotkelpaamullekin
31910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olisi minullakin tiedossa 30 tonnia valuraakoja kirveenteriä jotka tarvitsisivat jyrsinnän ja karkaisun ja tietysti paikan jossa se tehtäisiin. Otan yhteyttä mikäli saan starttirahat vallitsevasta systeemistä! stalingrad hans...
harvoin on nähty yhtä härskiä touhua mutta eip tuo jaksa äänekoskella enää yllättää
Miksi poliitikot on noin hiljaa? Kukaan ei ole kommentoinut?
Tavan kuntalaiset siis valtuutetuthan näille toimenpiteille siunauksensa antaa. Valtuutettujen pitäisi voida luottaa viisaisiin ja osaaviin virkamiehiin, jotka asioita päätettäväksi tuovat. Olen kyllä alkanut epäillä joidenkin virkamiesten ammattitaitoa tai rehellisyyttä viime aikoina.
Tosiaan komento muuttunut, onko poliitikot päättäneet yhtään asiaa pariin vuoteen?
Ei ne tyhmät päättäjät ole yksistään Koskelle pesiytyneet. Joka ikisestä kunnasta/ kaupungista löytyy samanlaisia onnettomia toheloita asioista päättämässä. Mehän olemme oman näköisemme päättäjät valinneet vallankahvaan. Rehellisyydestä ei kannata edes puolella sanalla mainita...se on enemmän kuin outo käsite, vai mikä satuolento lieneekään...
Paikkakuntien suurimmat konnat on aina johtavissa asemissa kaupunginhallituksissa ja päättävissä elimissä. Ja sitten nämä korruptoituneet ja kepulikonsteilla rikastuneet maanomistajat ja pienyrittäjät äänestävät aina saman konnalauman tekemään päätöksiä.
Melkoinen on hinnan muutos ollut kahdella vierekkäisellä samankokoisella tontilla parin kuukauden sisällä. 400 neliötä tontin pinta-alassa tuskin tekee miljoonan euron hintaeroa, sillä muuten tonttimaa olisi reilusti kalliimpaa kuin Helsingin Eirassa tuolla pläntillä.
Röttelö n:1: http://mail.aanekoski.fi/uusidyna/kokous/20161263-3.HTM
Röttelö n:2: http://mail.aanekoski.fi/uusidyna/kokous/20161326-8.HTM
Eikös omistaja kuulu elinvoimatyöryhmään, siinä sitä elinvoimaa riittää, kun saa miljoonan taskurahaa . Voisi kuvitella, että hyväveli yhteistyö toimi.
Porvarithan tällaisia sikakauppoja tekee. Jospa se nyt vähän rauhoittuisi kun tuli vassarienemmistö valtuustoon!
Onko olemassa joku ulkopuolinen, puolueeton taho, jolta kuka tahansa voi pyytää (maksuttoman) tarkastuksen asiassa? Eli selvitettäisiin, onko kaupassa ihan virallisestikin moitittavaa tai onko aihetta jopa oikeudellisille seuraamuksille. Saataisiin tälle sotkulle selvyys ja piste.
Kauppakamarin puolueeton tavarantarkastaja olisi varmaan ollut oikea henkilö alunperinkin tekemään kiinteistöjen hinta-arviot, ei kiinteistövälittäjät. Tai että toisen arvion olisi tehnyt tarkastaja ja toisen välittäjä. Onko sitten tupeksittu tuossa hinta-arvioinnin toteutuksessa.
kauppakamarin tavarantarkastaja hinnan arvioinnissa ja oikeusasiamies tai -kansleri laillisuuden arvioinnissa päätöksenteossa
Kyllä kannattaisi kerätä kaikki tieto ko. kaupasta ja lähettää oikeusasiamiehelle tutkittavaksi! Voisi pian käydä niin, että hintoihin tulisi muutos, voi kunpa joku jaksaisi/viitsisi tämän tehdä.
Varsinkin ennen kuin edelliselle kaupunginhallitukselle myönnetään vastuuvapaus
Tämä on täysin demareiden halu kehittää keskustaa. Siellä tehdään niin kuin Simo sanoo. Ja demarihan tämä myyjäkin on.
Kannattaa hallin myyjän ehdottaa Äänekosken Uusi Tori-hanketta. Kyllä tämän kokoisessa suurkaupungissa pitää kaksi toria olla. Voisi saada jopa 1,2 ME.
no perhana! saisikohan Parantalaankin oman torin tai "monitoimiaukion"?
Onha Äänekoskella kaksi toria, Suolahdessa ja Äänekosken keskustassa.
Ja demarithan on niitä kovimpia porvareita mitä voi olla!
Miten on mahdollista, ettei tästä korruptoituneesta hyvävelikaupasta nosteta suurempaa meteliä Äänekoskella?
Porukat on aktiivisia hoitelemaan kunnan asiat kuntoon näillä keskustelupalstoilla, se on ilmaista ja nimettömänä turvallista. Tosin se on myös tuloksetonta, vaikka ehkä sillä kuitenkin oma paha olo helpottuu. Miksi kukaan näkisi kaikkien kuntalaisten puolesta vaivan viedä asioita esim. oikeusasiamiehelle? Se vie aikaa, rahaa ja joissakin tapauksissa myös maineen.
Viikonloppu alkamassa; suositaan paikallista yrittäjää ja mennään porukalla ostoksille Koskikeskukseen. Hyvästä palvelusta kannattaa maksaa hiukan enemmän.
Heh... Kohta alkaa jo käydä sääliksi tuota paikallista yrittäjää. Toivottavasti kiinteistökaupasta saadut eurot kuitenkin lohduttaa tässä suuressa yleisönsuosiossa.
Yleisöpaossa? Olikohan samat arvioitsijat viereisillä tonteilla?
no eipä hätää tällä.onhan suolahden tyhjilleen jäänyt röttelökin vuokrattu koulun käyttöön.eiköhän siinäkin ole kohtuu kova vuokra vai ostaako kaupunki senkin ladon miljoonalla
Nyt sopivasti kun Asemakadun koulun muutto uusiin tiloihin lykkääntyy niin voi kaupunki muutaman sataatuhatta maksaa vuokraa lisä Suolahdessa ko. porukalle miljoonan jatkeeksi...
Sillä siitä selviää kun suunnitellaan siihen monitoimiaukio. Kyllä kaupunki maksaa helposti 1,2 ME?
Mikäs kupru se Hirvikangas on?
Joo ihmeellisesti on pari liikehuoneistoa mennyt kaupaksi kun taas muut huoneistot vuosikaupalla tyhjillään?
sanopa muuta...
parastahan tässä on se, että kyseinen yrittäjä istuu kaupungin strategiatyöryhmässä, josta varmaan tämäkin ostoesitys on alunperin tehty
http://mail.aanekoski.fi/uusidyna/kokous/20161355-4.PDF