Mitä tehdä kun miestä kiinnostaa mies

gayvaibi

Olen 29-vuotias, suht hyvännäköinen kundi. Naisten kanssa on tullut harrastettua seksiä todella paljon, mutta viimeisen yhdeksän vuoden aikana olen entistä enemmän haaveillut seksistä toisen miehen kanssa. Aluksi se alkoi ihan viattomasta fantasioinnista, mutta pikku hiljaa mukaan tulivat homopornovideot ja koodi.netin panotarinat. Myös miesten alusvaatemainokset ovat kovassa käytössä. Kuitenkin hieman ennen laukeamista alan ajattelemaan naisia ja laukeamisen jälkeen minua jo ällöttää ajatus seksistä miehen kanssa.

Mutta kuitenkin vähintään kerran viikossa haaveilen siitä, kun lihaksikas mies ottaa minut hellästi mutta määrätietoisesti ja rakastelee minua. Haluaisin hyväillä hänen rintalihaksiaan sekä imeä nännejä. Kerran hämmennyin, kun pestessäni ystäväni selkää, huomasin jollain tavalla jopa nauttivani siitä (myöhemmin tyydyttäessäni itseäni). Olen yrittänyt etsiä seuraa netistä, mutta minua pelottaa että joudun mahdollisessa tapaamisessa tilanteeseen, josta en pääse pois niin helposti. Ja kuitenkin haluaisin edetä rauhassa, tilanteen mukaan, vaikka kuitenkin haaveilen seksistä. Lisäksi miehet ovat alkaneet kuullostaa viesteissään hieman turhautuneilta, kun olen yrittänyt ottaa selvää että kunnioittavatko he minun tahtoani.

Olen siis hieman hämilläni, seksi miehen kanssa kiinnostaa mutta kuitenkin potentiaalinen tapaaminen alkaa pelottamaan? En vain jotenkin luota internettiin. Mikä siis neuvoksi? Löytyisikö täältä ketään komeaa miestä Varsinais-Suomen alueelta? Naisetkin kuitenkin kiinnostaa ja miehissä lähinnä vain se seksi.


Olen todella ihmeissäni, mitä tehdä.....

8

568

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entiiäää

      Rupea käymään treffeillä miesten kanssa esim tinderin kautta, siitä se lähtee..

      • Gayvaibi

        Muuten kuullostaa hyvältä, mutta en ole kertonut mieltymyksistäni kenellekään (paitsi muutamalle naiselle) ja jos tinderissä tuleekin tuttu vastaan, joka tajuaa että minua taitaa vähän miehetkin kiinnostaa....


    • hiiiiiiiiiiiiiiiiiii

      Tuo on sun oma seksuaalisuus, ite oon samanlainen melkeenpä :)

      • Gayvaibi

        Miten oot ratkaissut tilanteen? :)


    • ollakovaieikö

      Olet kaappihomo joka ei vielä pysty myöntämään totuutta itselleen. Luulen että jos sulla on hyvä ensikokemus miehestä mielesi lukko aukeaa ja olosi helpottaa.

      • gayvaibi

        Kommenttisi jälkeen aloin miettimään samaa ... pelottaa vaan, että jos se ensikokemus onkin hirveä, niin meneekö entistä enemmän sekaisin. Mutta ei voi tietää, ellei kokeile. Helpompi varmasti homobaarin edessä on tutustua kuin että netissä...

        Nyt taas kuitenkin muutaman päivän jälkeen halut ja himot alkavat tasaantua ja tytöt alkaa taas kiinnostamaan. Ikäänkuin tuo rakastelu miehen kanssa olisi vain tiettynä aikana kuukaudesta...


    • Heterovaihomo

      Olen 30 vuotias mies ja seurustelen naisen kanssa. Ja itseäni on kanssa kiinnostanut seksi miehen kanssa jo pitkään.
      Munaa haluisin imeä. Ja ehkä muutakin ja miehen peniksen näkeminen saa mut kiihottumaa. Ja homopornoakatson kun ei oikeen heteroporno kiihota. Ja tyttö ystäväkin tiätää haluistani. Ja hyvin sen ottikin ja suastuvainen että imisin munaa.
      Mut arvuutteli et vaihtuuko suuntautuminen. Sitä itekki mietin et tuleeko musta sit miehiin suuntautuva. Kun ei homopornoo katsoessa ja runkatessa tuu edes katumusta eikä ällötä ku on lauennu
      Saunassakaa ei saa katsetta irti toisten miesten munista. Ja alkaa kiihottaa ja haluttaa aina ku ni it kattelee.
      Kyllä itteeni heterona pidän. Ja tyttö ystäväni kanssa olla. Mutta pakko jos sai vaihees ottaa riski ja mennä miehen kanssa sänkyyn. Ni sit näkee Haluuko enää näistä.

    • Minulla onkäynyt näin jos joku haluaisi minun luokkia ? Kirjoita

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      165
      1434
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      667
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      558
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      516
    6. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      506
    7. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      480
    8. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      112
      473
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      473
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      46
      460
    Aihe