LFF järjestää keskustelutilaisuuksia kaikissa rukoushuoneissa jonka aihe on ”LFF:n tulevaisuus kirkossa”. Viime viikolla oli vuorossa Ähtävä.
Onko tämä ensimmäinen askel oman kirkkokunnan perustamiseen ja ero ev. lut. kirkosta?
Onko LFF ajautumassa kirkon ulkopuolelle?
57
2677
Vastaukset
- etsivä-xxx
Mistäpä keskustelun sinänsä voisi arvata, jos ei ole jäsenenä kuuntelmassa. Voi vain arvailla, että kyse saattaisi olla suhtautumisesta mahdollisesti muuttuvaan kirkon kantaan avioliitosta tai sitten ei. Sehän on tiedossa, että suomenkielinen Rauhan sana on mielellään tehnyt yhteistyötä muiden perinteisten herätysliikkeiden kanssa (lukuunottamatta vanhoillislestadiolaisuutta, joka ei sitä halua). Luontevaa voisi muutoin olla, että perinteiset liikkeet hakeutuisivat Luthersäätiöön, mutta esteenä lienee Luthersäätiön sakramantioppi, joka ei sallinut ehtoolliselle osallistumista piispallekaan, joka nykypäivän evl kirkossa edustaisi aika maltillista kantaa. Luonteva yhteistyökumppani olisi viidesläinen herätysliike, mutta sekään ei nyt ole oma kirkkokuntansa. Ikävä, että Luthersäätiö on niin niponipo, kun tarve olisi perinteisempään luterilaseen kirkkoon mutta vain yhteen Suomen kokoisessa maassa. Minusta tuntuu, mutta ulkopuolinen kun olen, että metodistit voisi olla sopiva yhteisö, jos LFF väelle sopii hieman erilainen tulkinta ehtoollisesta kuin mikä on evl kirkossa. LFF kuitenkin Rauhan sanakin tuskin haluaa aivan esikoisten tapaan papitonta kirkkoa, näin olettaisin.
Onko avaajalla itsellään joku näkemys asiaan.
Täällä on kirjoitellut yksi rauhansanalainen nimimerkkikin. Onko mielipiteitä?- Svenskspråkig
Lff:ssä pohditaan oikeasti kirkosta eroaminen yhtenä vaihtoehtona. Silloin perustettaisiin samantyyppinen kirkko kuin rauhansanalaisilla on USA:ssa. Minusta tuntuu että LFF johto (toiminnanjohtaja) ajaa kiivammin eroa kirkosta.
- etsivä.xx
Svenskspråkig kirjoitti:

Miksi, mitä hyötyä siitä olisi? Vaikuttaako teidän jäsenyytenne mukamas jonkun toisen kirkonkirjan mukaan uskovien elämään? Mitä tekemistä kirkolla on uskossasi, kuuluitpa heihin jäsenenä taii et? Uskomatonta, että oma uskosi on miltään osin kiinni toisen uskon tai tradion jäsenyydestä riippuvainen?
- etsivä-xxx
Nut sitten humatkaa että kirjoittaja ei ole sama kuin mitä olen ollut vuosia etsivä-xx. Nyt sitten kirjoitan nimimerkillä etsivä-xxx. Tämä etsivä.xx on joku toinen.
- etsivä-xxx
Svenskspråkig kirjoitti:
Lff:ssä pohditaan oikeasti kirkosta eroaminen yhtenä vaihtoehtona. Silloin perustettaisiin samantyyppinen kirkko kuin rauhansanalaisilla on USA:ssa. Minusta tuntuu että LFF johto (toiminnanjohtaja) ajaa kiivammin eroa kirkosta.
Niin voihan sitä erota. Historia on vain osoittanut, että pienet uskonnolliset yhteisöt kuivuvat kokoon. Rauhan Sanalla lienee yksi pappi, joka ei ole evl kirkon palveluksessa. Usempaa teologia ei liene varaa palkata, joten uusia teologian opiskelijoita ei uskonnon opettajaksi opiskelleiden lisäksi taida löytyä. Toimiiko siis Amerikka maallikkoehtoollisten ja kasteiden varassa vai riittääkö siellä väkeä ylläpitämään kirkkoa sellaisena kuin se on toiminut Suomessa? Onko todennäköistä että suomenkielinen Rauhan Sana seuraisi perässä? Väkimäärä muualla kuin Pohjanmaalla lienee pieni ja jos se hajaantuu kaksikielisistä seuroista kahdeksi eri kirkkokunnaksi miten mahtanee käydä. Pääkaupunkiseudulla moni ruotsinkielinen käynee Rikssvenska Olaus Petri församlingen messuissakin. Se, että uskonnosta tulee samalla työpaikkariippuvainen, ei liene ollut kuitenkaan kristillisen kirkon peruslähtökohta. Työpaikat kun tuskin sinne Pohjanmaalle kovin runsaasti keskittyvät. Miten käy paikkakuntaa muuttaville nuorille ihmisille jatkossa.
- etsivä.xx
etsivä-xxx kirjoitti:
Nut sitten humatkaa että kirjoittaja ei ole sama kuin mitä olen ollut vuosia etsivä-xx. Nyt sitten kirjoitan nimimerkillä etsivä-xxx. Tämä etsivä.xx on joku toinen.
Hei , toi kolme xxx on feikki
huijari - hasseNaula
etsivä-xxx kirjoitti:
Niin voihan sitä erota. Historia on vain osoittanut, että pienet uskonnolliset yhteisöt kuivuvat kokoon. Rauhan Sanalla lienee yksi pappi, joka ei ole evl kirkon palveluksessa. Usempaa teologia ei liene varaa palkata, joten uusia teologian opiskelijoita ei uskonnon opettajaksi opiskelleiden lisäksi taida löytyä. Toimiiko siis Amerikka maallikkoehtoollisten ja kasteiden varassa vai riittääkö siellä väkeä ylläpitämään kirkkoa sellaisena kuin se on toiminut Suomessa? Onko todennäköistä että suomenkielinen Rauhan Sana seuraisi perässä? Väkimäärä muualla kuin Pohjanmaalla lienee pieni ja jos se hajaantuu kaksikielisistä seuroista kahdeksi eri kirkkokunnaksi miten mahtanee käydä. Pääkaupunkiseudulla moni ruotsinkielinen käynee Rikssvenska Olaus Petri församlingen messuissakin. Se, että uskonnosta tulee samalla työpaikkariippuvainen, ei liene ollut kuitenkaan kristillisen kirkon peruslähtökohta. Työpaikat kun tuskin sinne Pohjanmaalle kovin runsaasti keskittyvät. Miten käy paikkakuntaa muuttaville nuorille ihmisille jatkossa.
Rauhan Sanalla lienee yksi pappi, joka ei ole evl kirkon palveluksessa.
HÖPÖ HÖPÖ
Meillä on kymmen kunta pappia, ja lukkareitakin - Svenskspråkig

Sinulla on monia hyviä kysymyksiä ja näitä asioita pohditaan LFFssä parhaimmillaan. LFF:llä on jo neljä henkilöä palkkalistoilla ja valmistuneita teoloogeja ilman pappiviihkimystä on useita. Ongelma on että liikkeelle ei tulee uusia pappeja kun ei voida vihkiä papiksi. Vanhoillislestadiolaisilla ei ole tämä ongelma.
- Kyrkpressen
hasseNaula kirjoitti:
Rauhan Sanalla lienee yksi pappi, joka ei ole evl kirkon palveluksessa.
HÖPÖ HÖPÖ
Meillä on kymmen kunta pappia, ja lukkareitakinLFF on nyös liittynyt STI Suomen teologiseen instituuttiin. Luki tänään Kyrkpressenissä.
- Kyrkpressen
Kyrkpressen kirjoitti:
LFF on nyös liittynyt STI Suomen teologiseen instituuttiin. Luki tänään Kyrkpressenissä.
LFF STI:n jäsenjärjestöksi
LFF (Laestadianernas Fridsföreningars Förbund) päätti vuosikokoukseen 21.4. anoa Suomen teologisen instituutin jäsenyyttä. STI:n hallitus hyväksyi kokouksessaan 26.4. anomuksen ja toivotti LFF:n lämpimästi tervetulleeksi. STI:n hallitus iloitsi siitä, että kirkkomme herätysliikkeet ovat päätöksen myötä vielä laajemmin mukana STI:n toiminnassa.
- Teimme päätöksen vuosikokouksessa yksimielisesti. Yhteistyö kirkkomme herätysliikkeiden ja järjestöjen kesken on yhä tärkeämpää, LFF:n sisälähetyksen toiminnanjohtaja Stig-Erik Enkvist kertoo.
LFF on ruotsinkielisen Rauhan Sana -lestadiolaisuuden keskusjärjestö, johon kuuluu yhdeksän itsenäistä rukoushuoneyhdistystä. LFF:n toiminta on hyvin vireää ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Toimintaa on myös Helsingissä ja Turussa.
STI:llä on nyt yhdeksän jäsenjärjestöä. Aiemmin liittyneet ovat Lähetysyhdistys Kylväjä, Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys, Medialähetys Sanansaattajat, Suomen Ev.lut, Kansanlähetys, Suomen Ev.lut Opiskelija- ja Koululaislähetys. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Raamattuopiston Säätiö sekä Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland. Tukijäseniä STI:llä on noin 2.000. - Anonyymi
Svenskspråkig kirjoitti:
Sinulla on monia hyviä kysymyksiä ja näitä asioita pohditaan LFFssä parhaimmillaan. LFF:llä on jo neljä henkilöä palkkalistoilla ja valmistuneita teoloogeja ilman pappiviihkimystä on useita. Ongelma on että liikkeelle ei tulee uusia pappeja kun ei voida vihkiä papiksi. Vanhoillislestadiolaisilla ei ole tämä ongelma.
Ja niin tuli näinä päivinä valituksi Pedersören seurakuntaan uusi kirkkoherra.
Naispappi.
Sitähän ei LFF:n vanhemmisto ja miehet etukäteen hyvällä katsoneet eikä ilmeisesti jälkikäteenkään tule koskaan hyväksymään.
Että menisivät naispapin pitämään jumalanpalvelukseen tai muuhun toimitukseen on ehkä yhtä mahdollinen skenaario kuin...
Ja miehet kun päättävät seurakunnassa ja naisilla ei Raamatunkaan mukaan ole puheoikeutta niin taitaa se tulla paimentensa paimentamana koko lammaslaumallekkin lähtö kirkosta.
Tosin Pietarsaaren Rauhan sanan porukkahan on jo kertaalleen erkaantumalla jakautunut menneiden vuosien ikävien tapahtumien johdosta.
Heillä on kyllä siis omakohtaista kokemusta eroamisen tuskasta sen molemmilla puolilla.
Sieltä on nyt tulossa ihan Porvoon Piispakin suorittamaan neuvonpitoa Pedersören seurakunnan ja LFF:n vanhemmiston välillä nykyajan kehityksestä, haasteista ja tulevaisuudesta.
Onko tämä kyseinen kirkon herätysliike tulevaisuudessakin kirkon suola ?
Vai seuraako lisätyn suolan poistumisesta lopulta vaan Pedersören ja Pietarsaaren kin seurakuntalaisia helpottava verenpaineen lasku ?
Aika sen näyttää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Aika sen näyttää.En usko että pikkuesikoiset eroavat kirkosta tässä vaiheessa. Lffn uusi toiminnanjohtaja on vähemmän radikaali kuin edellinen ja uusi kirkonherra näyttäisi ymmärtävän että jotkut haluavat miespapin toimituksiin.
Jos tässä vaiheessa eroavat kirkosta, liike hajoaa kahtia. Kokkolassa ja Laarsmossa uskovaiset ovat tyytyväisiä kirkkoon ja heidän pappeihin. Miksi he eroavaisivat kirkosta?
Mädäntyneeseen kirkkoon ei voi, eikä uskovaisen kannata kuulua ja maksaa verorahoja mm. Askolan ja Mäkisen ryyppäämiseen, homojen peukuttamiseen ja laittomien maahanmuuttajien tukemiseen. Parempi mielestäni olisi, kun koulut ovat homeisia, niin kirkoista saisi helposti ja halvalla kouluja ja liikuntasaleja.
Tuollaisille opettajille, jotka ovat tehneet papin viran tarpeettomaksi ja myös luopuneille piispoille piispoille Raamatun ohje on päivän selvä (Tämä koskee myös ehtoollisyhteyttä):
Room.16:17 Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18 Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.
"Tiit.3:10 Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti. [Room. 16:17 ]
11 Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä."- kartetaan
Juuri tuon takia minä vältän Wehaa:
"Room.16:17 Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa."
- hurrinen
Harmittaa niin kuin kallista kirkkomme on ajautunut tämmöisen tilanteen. Pelkään pahasti että kirkko, joiden sisällä pyhä Henki on saannut satoja vuosia vaikuttaa, on nyt kovalla vauhdilla tässä muodossa menossa lopunsa kohti! Uskolliset palvelijat pannaan ahtaalle, ja uusia ei edes hyväksytä palvelukseen,jos he eivät hyväksyy kirkon nykyinen linja kaikissa. Puhutaan paljon rakkaudesta!monimutkaisia selityksiä m.m rakkaudenkäskystä j.n.e. Mutta unohdetaan se totuus että Jumala on ankara ja pyhä! Ja vihaa synnin!. Siellä se rakkaus tulee vasta esiin, kuin näemme minkälaista tekoa me olemme Jumalan edessä, täysin kelvottomia, kuitenkin hän rakasti meidät niin paljon että antoi ainoa poikansa pelastaakseen meidät!
Vaikea tietää mihin tämä johtaa ja loppuu! Harmi!! Raamattu kehottaa kaikkia Jeesuksen uskossa olevia eroamaan ev lut kirkosta, jos on tullut joskus siihen liityttyä.
Ilm. 18:4 "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.- Esikko556
Edessä voi olla kirkon jakautuminen liberaaleihin ja konservatiiveihin. Herätysliikkeiden, paitsi körttien, paikka on konservatiiveissa. Yhteistä kirkkoa kuitenkin tarvitaan yhteiskunnassamme. Ehkä vanhoillislestadiolaisuuskin pysyy liberaalikirkossa koska joka tapauksessa millään muulla ei ole väliä kuin jumalanvaltakunnalla, sama minkä munankuoren välissä se majailee. Jos homoja aletaan vihkiä, niin mielenkiintoista nähdä mitä vl-papit tekevät. Alkuun se tosin on vapaaehtoista, mutta kuten naispappeusasiassakin sana syödään ja tasa-arvon ja rakkauden nimissä on jokaisen papin on jossain vaiheessa vihittävä kaikki parit.
Toivottavasti vl-joukoista löytyy jumalaapelkääväisiä ihmisiä jotka eivät ala tuohon lopunajan hommaan.- Pakkohousut
Voi voi kuule, vl- like eroaa kirkosta silloin. Näin on keskustelua ollut, mutta se puhutaan sillä mallin että "meidät pakoitetaan eroamaan kirkosta" tai sitten vl-liike pysyy kirkossa ja jatkaa "kaksinaamaista peliä" sitäkin on huomattu naispappeusasiassa.
- Salaisiapalavereja
Pakkohousut kirjoitti:

VL piireissä on jo keskusteltu asiasta pappisweljien kesken. En kuitenkaan kommentoi enempää, koska asia on kesken. Sen sanon, että suurin osa on lähtemisen kannalla, mutta myös kirkkoon jäämistä kannattavat muutamat harvat pappisweljet.
- Anonyymi
Pakkohousut kirjoitti:
Voi voi kuule, vl- like eroaa kirkosta silloin. Näin on keskustelua ollut, mutta se puhutaan sillä mallin että "meidät pakoitetaan eroamaan kirkosta" tai sitten vl-liike pysyy kirkossa ja jatkaa "kaksinaamaista peliä" sitäkin on huomattu naispappeusasiassa.
Vl ei luultavasti tulee eroamaan kirkosta ja se on talous mikä pitää kirkossa.
- Kysymystätähän
On kyllä aika sisäsiittoiselta vaikuttava porukka tää LFF?
pakkohan siellä vähintään serkkujen on mentävä naimisiin, kun muita ei enää pienessä yhteisössä riitä?
Onko näin?
Jos näin, niin joku kirkonjäsenyys on pikkuongelma sukurutsan riskeihin verraten??En ole koskaan kuullut että serkkuja olisi mennyt naimisin. Ei pikkuesikoisuus niin pieni ole. Ainakin 8 000 tuhatta lasketaan kuuluvan suuntaukseen Suomessa, ja voihan lähteä muiden kristittyjen kanssa naimisiin.
- Anonyymi
Olet oikeassa. LFF:n jäsenten keskuudessa on mm. paljon sellaista tiettyä kehitysvammaa, jota ei juurikaan esiinny muiden suomalaisten keskuudessa. Aika paljon on perustettu perheitä sukulaisten kesken vuosikymmenten kuluessa ja sillä on sitten seurauksensa.
Mutta kyllä osa LFF:n jäsenistä on avioitunut myös esimerkiksi suomenkielisten rauhansanalaisten kanssa. Esimerkiksi ex-pääministeri Sipilän suvussa esiintyy tällaista ja heidän suvussaan on myös suomenkielisiä vanhoillislestadiolaisia. LFF:n ihmiset eivät siis elä aivan umpinaisessa tynnyrissä.
Ps. Myös oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin isoisät olivat lestadiolaisia. Toinen oli suomenkielinen ja toinen ruotsinkielinen. Jälkimmäinen saattoi olla LFF:n jäseniä vai oliko sittenkin ruotsinkielinen vanhoillislestadiolainen. En pysy kaikista kärryillä enää näin vanhana.
- suvaitsevapikkuesik
närvilässä oli tänään keskustelutilaisuus pitääkö kuulua kirkkoon en viitsinyt osallistua koska siellä oli tämä patavanhoillinen lff:n toiminnanjohtaja enkvist joka ei hyväksy homoja.itse hyväksyn tasa arvoisen avioliittolain ja homot voivat olla kristittyjä. Hyvä että Rauhan Sana hyväksyy homot
- onkotietoa
Onko rauhan sanalla erityislupa Jumalalta semmoisen kamalistuksen hyväksymiseen?
- Laestadius
Tällaista se teettää kun liikkeen teologit i saa vihkiytyä papeiksi. Ero kirkosta on vääjäämättömyys.
- Epätietoi
Mikä on LFF?
- Nuivanenä
Se on Suomen ruotsinkielisten pikkuesikoisten eli ruotsinkielisten rauhansanalaisten lähetysyhdistys. Sen suomenkielinen sisarjärjestö on Lyrs, joskin Lyrs on selvästi liberaalimpi.
- Pellonseurakunta
Rauhan Sanan ensi kesän suvijuhlat ovat Pellossa.
- Laestadius
Parempi Pellossa kun pelossa.
- Anonyymi
eräs kansanlähetykseen kuuluva lääkäri pitää esitelmän uudenvuodenseuroissa
En ymmärrä miksi Pekka Reinikainen saa levittää kreationismiharhojaan seuroissa. Pekka opettaa että maailmankaikkeus on 6000 vuotta vanha.
- Anonyymi
rauhansanalainen kirjoitti:
En ymmärrä miksi Pekka Reinikainen saa levittää kreationismiharhojaan seuroissa. Pekka opettaa että maailmankaikkeus on 6000 vuotta vanha.
No mitä sitten, kaatuuko sinun uskosi siihen?
se on ihan samantekevää minkä ikäinen mkaikkeus on, sillä ei ole mitään merkitystä mihinkään uskomisen asiaan.
voithan kiivetä puuhun ja pysyä siellä jos esivanhempasikin on siellä olleet, ihan vapaasti vain. - Anonyymi
rauhansanalainen kirjoitti:
En ymmärrä miksi Pekka Reinikainen saa levittää kreationismiharhojaan seuroissa. Pekka opettaa että maailmankaikkeus on 6000 vuotta vanha.
-80 -luvulla muutamat saarnaajat saarnasivat että vuotta 2000 ei tule koska maailmanloppu tulee ennen sitä. Ja nekin tiesivät että maapallo on vain vajaat 6000v vanha, olivat raamatusta lukeneet niin. Ihmettelin kovin maantiedon ja biologian tunneilla opetaajien hölmöyttä kun puhuivat miljoonista vuosista... säälin jopa opettajaressukoita.
- Anonyymi
kokkolassa on närvilän syysseurat kahden viikon kuluttua saa nähdä saako sinne tulla seuraväkeä
- Anonyymi
Korona muuttaa monia asioita.
- Anonyymi
närvilässä on jäseniä jotka hyväksyvät naispappeuden
- Anonyymi
ja hyväksyvät myös tasa arvoisen avioliittolain
- Anonyymi
Mutta mihin on jäänyt synninpäästö seurapuheiden lopusta? Lff:ssäkin alkaa jo olla "viidesläistä" menoa, ainakin Kontion Timo ei taida perustaa ripistä.
- Anonyymi
Viestiketjussa toisena ollut viesti on asiallista pohdintaa. LFF asioista en tiedä, mutta he ovat tehneet Viroon lähetysyhteistyötä myös Esikoiset ry:n kanssa.
Toivon mukaan tunnustavat kristityt löytävät "läisyyksien" sijasta yhteisen tien, jos Suomen ev.lut. kirkon tila menee niin huonoksi, (sekularisoituu jumalattomien ihmisten elämäntapojen kanssa) niin paljon, ettei siellä saa enään Jumalan sanaa vapaasti julistaa.
Joka tapauksessa tilanne menee vaikeaksi, vaikka uskoviakin pappeja on, koska kirkon päättävissä elimissä, (kirkolliskokous), on soluttautuneena niin paljon jumalattomia, - jopa ateisteja luuhaa papin ja piispan viroissa.
Perusvirhe lähtee liikkeelle jo yliopistomaailmasta, jossa tehdään, ja on jo kauan tehty kovasti töitä Jumalan sanan, Raamatun pyhien kirjoitusten vesittämiseksi. Sehän menee jumalattomiin opiskelijoihin täydestä. Eihän ihmisen järkeen järjelle käsittämättömät asiat mene, se on mahdotonta.
Meidän kristittyjen tehtävä on rukoilla ev.lut. kirkon puolesta, ja olla herätysliikkeinä aktiivisia kirkon sisällä.
Esikoislestadiolaiset tekivät valinnan vapaakirkoksi ryhtymisestä, pieni puhujaporukka junaili toisten selkien takana, ruotsalaisjohdon kannustaessa voimakkaasti, kirkkolain kirkkojärjestyksen ja yhdistyslain vastaisesti operaation. Tämä johti liikkeen jakaantumiseen.
Kyllä näissäkin ratkaisuissa tarkkana saa olla, että vaaleilla rehellisesti tehdään 3/4 enemmistöpäätöksellä valinta, jos se katsotaan tarpeelliseksi.
Silpoutumisella lukuisiin pienryhmiin kirkon ulkopuolelle, ei saavuteta mitään, koska toistaiseksi herätysliikkeet kirkon piirissä ovat itsenäisiä liikkeitä, mutta kirkko on kattojärjestönä, jonka sisällä voimme jarruttaa Jumalan sanan vastaista kehitystä kirkossamme. - Anonyymi
En ymmärrä miksi nämä esimerkiksi LLF ja vanhoillislestadiolaiset eivät lähde kirkosta. Kuitenkin suurin osa suomalaisista ja luterilaisen kirkon tavallisista jäsenistä kannattaa esim. naisten pappeutta. Nuoremmista jo suurin osa haluaisi, että kirkko vihkisi kaikki parit. Pari vuotta sitten Oulun seurakuntien rippileirillä moni nuori ihmetteli, että eikö kirkko vieläkään vihi avoliittoon samaa sukupuolta olevia pareja. Kummallista, kun SRK toitottaa kuinka tärkeä ja rakas kansankirkko heille on. Kuitenkin omissa piireissä suhtaudutaan vähän halveksuen oman kirkon tavalliseen toimintaan. Olisipa mielenkiintoista nähdä miten kävisi, kun lestadiolaisperheiden 18-vuotiaat nuoret alkaisivat menemään rauhanyhdistyksillä naimisiin.
- Anonyymi
Korjaan, tarkoitin siis LFF
- Anonyymi
mitä sillä on merkitystä onko kirkossa vaiko ulkona siitä !?
ette kykene kukaan vastaamaan tähänkään mitään järjellistä.- Anonyymi
Luuleeko joku että sitten lopputilillä kysytään olitko lutterin kirkon jäsen veiko etkö ollut, luuleeko !?
minpä luulen että moni luulee.
- Anonyymi
pedersören seurakunnan pastori on irtisanoutunut työstään koska seurakunta sai naispapin joka on kirkkoherra. Denis Svenfelt kuuluu Lff ryhmään.
- Anonyymi
och karleby sv församling får kanske sin första kvinnliga präst
- Anonyymi
Största möjlika tyssnad! Nicepappi on ihan hyvä!
- Anonyymi
Toivottavasti herätysliikkeet eivät koskaan eroa kirkosta, koska juuri ne kuitenkin pitävät kirkon elävänä. Toki myös ihan kirkon perusseurakunnissa tehdään arvokasta työtä ja Evankeliumia levitetään ja opetetaan edelleen sielläkin.
Herätysliikkeiden pitäisi myös ymmärtää, että sekin on juuri heidän kutsumuksensa olla juuri Suomen Evankelisluterilaisen kirkon yhteydessä. Ei vastoinkäymisistä kannata karkuun lähteä, vaan pitää rohkeasti tervettä oppia yllä.
Kyllähän lestadiolaisissakin piireissä on langettu ja tehty jopa rikoksia, joita jopa seurakunnissa on salailtu. Tästähän on puhuttu. Eli synnittömiä ei olla edes herätysliikkeissä. Siksi ei kannata hylätä emäkirkkoa ainakaan sen takia, että oltaisiin jollakin tavalla puhtaampia. Päin vastoin armon ja parannuksen teon varassa ovat kaikki myös herätysliikkeissä, totta kai.
Olkaa Siunattuja!- Anonyymi
eikös se kirkon pitäisi pitää seurakuntansa elävänä eikä toisinpäin!
sambaaminen tuskin on sitä elävänä pitämistä vai miten? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikös se kirkon pitäisi pitää seurakuntansa elävänä eikä toisinpäin!
sambaaminen tuskin on sitä elävänä pitämistä vai miten?Niinhän sen pitäisi mennä. Kirkon seurakunnista on monet joko liberaaleja tai sitten viidesläisiä tmv, jotka kannattavat eri uskoa hekin kuin alkuperäinen luterilaisuus tai lestadiolaisuus. Ja sitten on näitä uusia karismaattisia kuten mikaelin seurakunta.
- Anonyymi
"Eli synnittömiä ei olla edes herätysliikkeissä. Siksi ei kannata hylätä emäkirkkoa ainakaan sen takia, että oltaisiin jollakin tavalla puhtaampia."
Tässä olet kyllä ihan pihalla. Lestadiolaisuudessa nimenomaan korostetaan että olemme syntisiä, emmekä puhtaita tai parempia kuin muut. Lisäksi kirkkoa pidetään arvossa.
- Anonyymi
eräs närvilän puhuja on eronnut kirkosta
- Anonyymi
Kajko? Voitko kirjoittaa etunimeä?
- Anonyymi
Mistä tällaista tietoa? Onko kyseessä K. F.?
- Anonyymi
siis kauhea paikka mistä nyt löytyy se myllynkivi jossa a sopiva reikeli !
- Anonyymi
kyllä hän kertoi itse
- Anonyymi
suvijuhlat kalajoella tänä vuonna vain kaksi ruotsinkielistä puhujaa siellä eikö LFF väki osallistu suvijuhliin siellä on piispa puhumassa joka kannattaa tasa arvoista avioliittolakia
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä762691Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2761539Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461497- 871341
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3991301Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3851246Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat38997Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2889Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254812Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun316805