Traumojen aiheuttama häpeä?

traumatisoitunut

Lastensuojelussa puhutaan paljon traumoista. Väitän, että monet lastensuojelutyöntekijät sekä sijaisvanhemmat oikein pönkittävät tuota "häpeää".

Olen lukuisia kertoja kuullut sanottavan tai kirjoitettavan: "Sijaisvanhemmat tarvitsevat paljon tukea, kun hoitavat järkyttävästi traumatisoituneita lapsia".

Tuollaisista kommenteista tulee tunne, että sijoitetut lapset eivät ole normaaleja lapsia, vaan vaurioituneita yms.

Ja se, eli lastensuojelun ja sijaishuollon itse lapsille aiheuttama TAAKKA on se, joka todella aiheuttaa traumoja. Eräällä tavalla puhe vaurioituneista lapsista ylläpitää TRAUMAA.

Ja sijaisvanhemmat ja vanhan polven sossut paistattelevat siinä uskossa, että ovat jotenkin parempia!

8

294

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valinnaisaine

      Lastensuojelun työntekijät ja sijaisvanhemmat varmaankin ovat esim. väkisin juottaneet alkoholia raskaana olevalle äidille, jonka lapsi sittemmin huostaanotettiin ja lapsella on todettu FAS.
      Samoin nämä työntekijät jättivät vauvan yksin kotiin ja antoivat tälle aikuisten rauhoittavia lääkkeitä. Tupakatkin tumppasivat lapsen ihoon ja myivät tätä kavereilleen saadakseen aineita. Lastahan ei potkinut tämän sukulaisista kukaan - tietenkin se oli sossu jne.

      Vuosien intensiiviterapian ja sijaisperheen hoivan ansiosta ehkä joku pahoin traumatisoitunut lapsi saa uuden alun. Aina on mahdollisuus olla toipumatta, kun syntymävanhemmat kertovat, että mitään ei koskaan ole tapahtunut. Heiltä otettiin lapsi pois ilman mitään syytä ja kaikki oireet johtuvat sijaishuoltopaikasta.

      • ihminenon

        Vaikka noita äsken kuvailemiasi asioita tekikin sijaisvanhempi, en toivo, että lapsesta puhutaan vaurioituneena (kuin jostain esineestä). Se ei auta ketään.


      • VainIroniaa

        Eikös se ollut traumatisoitunut eikä vaurioitunut? Esine vaurioituu, ihminen traumatisoituu.

        Onhan nämä "vaikeita" sanoja, mutta kun miettii, niin ymmärtää eron.

        Myös tuo satiiri on joillekin vaikea taiteenlaji ja jää tyylikeinona heikkoimmile lukijoille vieraaksi.


      • kirjoituvirhe

        Just. Molemmista puhutaan ammattilaispiireissä ja sijaisvanhemmuuspiireissä paljon. Noista sanoista ei juuri ole löydettävissä ironiaa. Eikä lapsen kustannuksella ainakaan tule ironisoida. Varmaan väärin kirjoitettu?


    • metiedämme

      Nykyisin puhutaan paljon asiakaslähtöisyydestä. Asiat tulee myös kuvata asiakkaan näkökulmasta, ei ammattilaisten.

    • rahaarahaa

      Toisinaan lapsia käytetään pelinappuloina ja hyväksi. Esim. kun sijaisvanhempien palkkaa halutaan nostaa, tietyt kansanedustajat puhuvat järkyttävän traumatisoituneista lapsista ja tiettyjen järjestöjen sivut huutavat: lisää rahaa sijaisvanhemmille, jotka hoitavat vaikeasti traumatisoituneita lapsia.

    • varokaaihmiset

      Mielestäni ammatilliset perhekodit ovat paljon parempi vaihtoehto kaikille lapsille. Ammatilliset perhekodit voivat muuten olla pienempiä lapsiluvultaan, kuin rahanahneet sijaisperheet.

      Ammatillisia perhekoteja valvotaan paljon paremmin ja näin ollen kaltoin kohtelu ei ole aivan yhtä helppoa kuin sijaisperheessä.

      Älkää ihmiset menkö lankaan, että sijaisperheet ovat jotenkin parempi vaihtoehto. Kaukana siitä'.
      Röyhkeitä tyyppejä on pesiytynyt sijaisperheiden vanhemmiksi liian paljon. Ja heidän omat lapsensa rakentavat kulisseja, ettei kaltoin kohtelu pääsisi esiin. Toisinaan nämä omat lapset osallistuvat itsekin lasten kaltoin kohteluun. He katsovat, että heillä on ilman muuta paremmat oikeudet, kuin sijoitetuilla. Ja heti, kun muuttavat kodistaan, alkavat sijoitettujen tukiperheiksi.

      Tuo tukiperhejuttu järjestetään kahdesta syystä: matkarahat eri kaupunkien välillä ja se, ettei kaltoin kohtelu tule esiin. Eristäminen saattaa jatkua.

    • oikeastivaan

      pitäisi hoitaa ainoastaan vaikeasti traumatisoituneita
      lapsia tarkoitushakuisesti isästään- ja suvustaan
      vieraannuttavia "lastensuojelu-" viranomaisia..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe