Päiväkoti Kulma Järvenpää kokemuksia

Ronsu2

Kyseessä suhteellisen uusi päiväkoti ja harkitaan sitä hoitopaikaksi kätevän sijainnin puolesta.
Vierailullamme muutama yhden ryhmän hoitajista vaikuttivat hieman etäiseltä eikä niin lapsien tekemisistä kiinnostuneilta, mutta toisaalta tilat ja valtaosa hoitajista vaikuttivat oikein hyviltä.

Onko kellään kokemuksia millainen päiväkoti ja erityisesti hoitajat siellä ovat?

3

560

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LisääKommentteja

      Mielenkiinnolla kuulisin, valitsitteko tämän päiväkodin? Mielelläni kuulisin myös kokemuksia.

      • Ronsu2

        Valittiin tämä päiväkoti ja ollaan oltu todella tyytyväisiä. Hoitajat ovat mukavia ja tuntuvat oikeasti välittävän lapsien hoidosta ja tarpeista yksilöinä. Lisäksi päivittäin lähetettävä raportti henkilökunnan kanssa juttelun ohella tuo vähän kuvaa siitä, että millainen päivä lapsella on hoidossa ollut.

        Ulkoilualue voisi olla isompi kun jo valmiiksi pieni piha on rajattu isojen ja pienten ryhmien välillä puoliksi. Päiväkoti käyttää lapsia noin kerran viikossa retkellä, mutta mielestäni tuon pienen pihan vuoksi voisi aamu-ulkoilun hoitaa jollain lähialueen aidatulla leikkipihalla ainakin 2-3 kertaa viikossa.


    • Anonyymi

      tuli vähän väärin käsityksiä ja sitten joku työntekijöistä alkoi huutamaan minulle todella töykeää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      699
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe