Kokemuksia perheväkivallasta?

anna-karoliinakauranen

Hei!
Olen Anna-Karoliina Kauranen ja opiskelen sosiaalityötä Turun yliopistossa. Teen Pro Gradu -tutkielmaa siitä, miten perheväkivaltaa lapsuudessaan tai nuoruudessaan kokeneet aikuiset suhtautuvat väkivaltaisen vanhempansa ikääntymiseen sekä hoivan ja palveluntarpeeseen. Kokemasi väkivalta voi olla kertaluontoista tai jatkunut pidempään lapsuudessa tai nuoruudessa. Koetun väkivallan muodolla ei myöskään ole väliä – se voi olla niin fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, passiivista tai jotain muuta, jonka olet kokenut väkivallaksi. Kerään tutkielmaani aineistoa vapaamuotoisten kirjoitelmien muodossa. Kirjoitelmat käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja aineisto tullaan analysoimaan siten, ettei kirjoittajien henkilöllisyyttä voida tunnistaa tutkielmasta. Lisäksi aineisto tullaan tuhoamaan asianmukaisella tavalla tutkimuksen valmistuttua.

Kirjoitelmassa pyydän Sinua kertomaan omin sanoin suhtautumisestasi väkivaltaisen vanhempasi ikääntymiseen sekä tämän hoivan ja palveluntarpeeseen. Apuna kirjoitelmassa voit kuitenkin käyttää kysymyksiä kuten:
- Millaista perheväkivaltaa koit lapsuudessasi / nuoruudessasi?
- Minkälaisia ajatuksia vanhempasi ikääntyminen ja hoivan tarve herättää Sinussa?
- Koetko, että koetulla väkivallalla on vaikutusta siihen, haluatko hoivata / auttaa vanhempaasi?
- Koetko, että auttamishaluusi vaikuttaa jokin muu syy kuin koettu perheväkivalta; mikä?
- Jos koet haluavasi auttaa ja hoivata vanhempaasi, niin miten / minkälaista apua olet valmis antamaan? Mikä motivoi Sinua auttamaan?
- Kenen vastuulla koet vanhempasi auttamisen ja hoivan olevan?

Kirjoitelman muoto on vapaa, eikä siinä ole pituusvaatimuksia. Pyydän kuitenkin liittämään kirjoitelmaan tiedon sukupuolestasi sekä iästäsi, mutta muita yhteystietoja ei tarvitse liittää.
Kirjoitelman voi palauttaa minulle seuraavilla tavoilla:
- sähköpostitse joko viestikenttään kirjoitettuna tai liitteenä osoitteeseen [email protected]
- paperiversiona osoitteeseen:
Sosiaalityön toimisto ”Kirjoituspyynnöt / Kauranen”
Sosiaalitieteiden laitos
20014 Turun yliopisto
- tai voit vastata anonyymisti alle tälle keskustelupalstalle

Annan mielelläni lisätietoja tutkimuksesta sähköpostitse.
Suuri kiitos mielenkiinnostasi ja osallistumisesta!
Terveisin Anna-Karoliina Kauranen, [email protected]

4

388

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nocomments

      Taas yksi urkkija lisää..Mitä jos aloittaja hankkisit ihan omaa elämän kokemusta,niin ei tarvitse tällaisilla palstoilla kysellä tyhmiä? Mikään ei ole niin vastenmielinen olento kuin paskantärkeä ja omahyväinen sosiaaliämmä-muista tämä elämänviisaus iljettävässä työssäsi ja hyvin menee!

      • yery7r76e58e8e

        Kuule nimim nocomments, ensinnäkin se on no comment, yksikössä. Toisekseen, et taida ymmärtää tutimustoiminnasta mitään.

        Aloittaja tekee tutkielmaa, jollaisella pyritään selvittämään laajempia kokonaisuuksia, kuin yhden ihmisen elämänkokemus. Vastaamaan kysymyksiin, kuten mitkä seikat tässä asiassa yhdistävät ja erottavat ihmisiä. Sillä informaatiolla voi olla olennainen merkitys esimerkiksi perhepolitiikan suunnittelussa ja siinä, missä vaiheessa lapset otetaan huostaan. On muutenkin aika olennaista tietää, kuinka paljon lapsia, naisia ja miehiä perheissä hakataan/raiskataan ym. Muuten ei ole infoa, jonka pohjalta kaiken maailman Raision sossutädit voisivat toimia ja tarvitaanko perheväkivallan estämiseen lisää resursseja, onko perheenjäsenten hakkaminen ja raiskaaminen maan tapa. Mikä on tilanne suhteessa muihin maihin, joissa asiaa on selvitetty?

        Tällainen asia ei selviä yleistämällä oma elämäm_koulun kokemus kaikkiin,kuten tunnut luulevan, vaan hankkimalla suurempaa ihmisjoukkoa koskevaa aineistoa ja sitten vertailemalla. Sen infon pohjalta voidaan sitten tehdä poliittisia ja käytännön linjauksia sossuille.


      • oikaisu
        yery7r76e58e8e kirjoitti:

        Kuule nimim nocomments, ensinnäkin se on no comment, yksikössä. Toisekseen, et taida ymmärtää tutimustoiminnasta mitään.

        Aloittaja tekee tutkielmaa, jollaisella pyritään selvittämään laajempia kokonaisuuksia, kuin yhden ihmisen elämänkokemus. Vastaamaan kysymyksiin, kuten mitkä seikat tässä asiassa yhdistävät ja erottavat ihmisiä. Sillä informaatiolla voi olla olennainen merkitys esimerkiksi perhepolitiikan suunnittelussa ja siinä, missä vaiheessa lapset otetaan huostaan. On muutenkin aika olennaista tietää, kuinka paljon lapsia, naisia ja miehiä perheissä hakataan/raiskataan ym. Muuten ei ole infoa, jonka pohjalta kaiken maailman Raision sossutädit voisivat toimia ja tarvitaanko perheväkivallan estämiseen lisää resursseja, onko perheenjäsenten hakkaminen ja raiskaaminen maan tapa. Mikä on tilanne suhteessa muihin maihin, joissa asiaa on selvitetty?

        Tällainen asia ei selviä yleistämällä oma elämäm_koulun kokemus kaikkiin,kuten tunnut luulevan, vaan hankkimalla suurempaa ihmisjoukkoa koskevaa aineistoa ja sitten vertailemalla. Sen infon pohjalta voidaan sitten tehdä poliittisia ja käytännön linjauksia sossuille.

        .. jonka pohjalta kaiken maailman Raision sossutädit voisivat "toimia-": perättömin selvityksin, lausumin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista syyllistyessään rikokseen
        "viran-" hoidossaan- ja tarvitaanko "viranomais-" väkivallan estämiseen lisää resursseja, onko perheenjäsenten
        hakkaminen, manipulaatio, vieraannuttaminen, vainoaminen omasta isästään- ja suvustaan maan tapa. Mikä on tilanne suhteessa muihin maihin, joissa asiaa on selvitetty ? Tee siis gradusi Raision kaupungin "lastensuojelun-" viranomaisten perättömästä lausumasta tuomioistuimessa lapsen
        olosuhteista; lapsen tarkoitushakuisesta manipulaatiosta-, vieraannuttamisesta-, vainoamisesta omasta isästään- ja suvustaan tarkoitushakuisessa "viranomais-" menettelyssä.
        Raision kaupunki on syyllistynyt asiassa rikokseen-


    • Teegradusi

      Raision kaupungin "lastensuojelun-" viranomaisten
      perättömästä lausumasta tuomioistuimessa
      lapsen olosuhteista; lapsen tarkoitushakuisesta
      manipulaatiosta-, vieraannuttamisesta-, vainoamisesta
      omasta isästään- ja suvustaan tarkoitushakuisessa
      "viranomais-" menettelyssä.
      Raision kaupunki on syyllistynyt asiassa rikokseen-

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1692
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      893
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      96
      653
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe