Buddhalaisessa etiikassa esitetään viisi ohjetta, joista viides koskee päihteiden käyttöä. Tässä linkissä on todella hyvä mietelmä aiheesta:
https://buddhasadvice.wordpress.com/intoxicants/
Tärkeä huomio on, että päihteiden käyttö muodostaa usein esteen neljän ensimmäisen ohjeen noudattamiselle.
Tappamisesta pidättäytyminen tietysti kuulostaa tavalliselle ihmiselle itsestään selvältä asialta, mutta päihteiden kanssa asiat muuttuvat. Surmat ja muut väkivallanteot tehdään usein päihtyneenä tai tilanteessa, jossa päihteet ovat astuneet merkittävään rooliin elämässä. Myös omaisuusrikoksiin on päihteiden käytön aiheuttamilla elämänmuutoksilla, kuten taloudellisella ahdingolla, usein merkittävä rooli. Totuudenmukaisuutta ja valheesta pidättäytymistä päihteiden käyttö ei edistä, koska joudumme valehtelemaan joko yksittäisistä kontrolloimattomista teoistamme tai elämämme kuvioista laajemminkin. Päihteet myös edistävät erottelukyvytöntä tai holtitonta seksuaalista käyttäytymistä ja sellaiseen pyrkimistä.
Tietoisuuden tilan ollessa päihteen sumentama teemme kaikenlaista, mitä emme muuten tekisi, ja tehdyillä asioilla on aina myös seurauksia. Emme usein tule ajatelleeksikaan, mitä kaikkea sellaista olemme tehneet, mikä näkyy ihmisten koko elämässä tapahtumahetkestä eteenpäin. Buddhalaisen opin mukaan maailmassa tietysti toimii karman laki, jonka mukaan tekojen seuraukset palaavat tekijälle, ja elämän pyörä pyörii. Tämän lisäksi emme asioita jälkikäteen miettien silkasta myötätunnostakaan usein haluaisi kenenkään joutuvan kokemaan asioita joita olemme jonkin päihdeasetelman myötä jollekin tahtoen tai tahtomattamme aiheuttaneet, jälkiä jättäen.
Viidennen ohjeen ydinsanoma liittyy paitsi seurauksiin, myös itse tietoisuuden kirkkaana pitämiseen. Kun tietoisuus on kirkas, voimme tavoitella sellaisia asioita, jotka koemme todella tavoittelemisen arvoisiksi. Silloin myös tiedämme, mitä teemme. Jos sumennamme tietoisuutemme päihteillä, arvostelukykymme laskee, ja etenkin jos päihteiden käyttö on toistuvaa, joudumme väistämättä kaikenlaisiin pienempiin tai suurempiin vaikeuksiin ja tilanteisiin, jotka ovat hallitsemattomia. Jos päihteiden käytöstä tulee huomaamatta elämän lähes tai täysin pääasia, muuttuu elämän kokonaisväri joksikin aivan muuksi kuin tavoittelemisen arvoiseksi. Elämästä voi tulla päihteen ja päihtymyksen tavoittelua, päihteen säännöllisen saannin määrittämää hyödytöntä toistoa, jossa palkinto itsessään ei ole millään tavoin tavoittelemisen arvoinen mutta henkilö itse ei sitä enää tiedä. Arvot ovat kääntyneet päälaelleen.
Jutussa todetaan, että kuten kaikkien ohjeiden kanssa, myöskään viidettä ohjetta ei oteta käyttöön, jollei vakuututa sen käyttökelpoisuudesta. Mutta miten vakuuttua sen käyttökelpoisuudesta? Eräs tapa on tietysti todeta opetusten todenmukaisuus vasta jälkikäteen, mutta silloin asiat voivat olla saaneet jo kaikenlaisia seurauksia. Helpompi ja hyödyllisempi tapa olisikin sisäistää asia jo etukäteen henkisten arvojen, kuulemisen ja järjellä ymmärtämisen kautta. Sellaista kasvatusasennetta tarvitaan Suomeenkin.
Buddhalaisen etiikan viides ohje
4
244
Vastaukset
- Tolle123
Hyvä ohje mutta pelottavaa on kuinka vähälle osalle suomalaisiakaan sillä on merkitystä. Tällaisen maailman kanssa elämme.
Nothing that's worthwhile is ever easy. Remember that. - soijarouhe
Buddhalaisuus ja psykedeliset aineet kulkevat hyvin käsikädessä.(....Zig Zag Zen on mielenkiintoinen kirja,muuten...)
- derjuk
Tosiasiassa buddhalaisuus ei kiellä yhtään mitään.Toki on selvää että jos ihminen on täysin tunteiden vietävänä tai umpihumalassa,niin silloin usein hölmöilee ja tuottaa kärsimystä niin itselle kuin muille.Mutta muuten asterixin sanoin : buddha putosi happopataan jo pienenä...eikä enää tarvitse juuri mitään.
- WellDigger
Eräs buddhalainen munkki, jonka nimeä en nyt millään muista koska ei ole yleisimpiä YouTubessa seurattuja munkkeja, oli nuorena köyhä englantilainen joka oli mukana jengisodankäynnissä ja käytti paljon huumeita sekä jahtasi naisia. Tilanteesta tuli jengirötöksien takia hengenvaarallinen ja hän pakeni johonkin Kaakkois-Aasian maahan jossa teki vähän töitä että sai rahaa huumeisiin. Hän jatkoi huumeiden käyttöä ja matkustelua, tehden 4 kk töitä vuodessa että sai riittävästi rahaa. Hän kävi myös Aasiassa ollessaan buddhalaisissa temppeleissä/luostareissa oleskelemassa, vaikka käyttikin yhä huumeita ja jahtasi naisia. Jossain vaiheessa hän kuitenkin huomasi viettävänsä enemmän aikaa "temppeleissä", koska huomasi ettei saanut entisestä elämäntyylistään niin paljon iloa tai hyvää oloa, mitä kuvitteli siitä saavansa. Hän alkoi myös munkiksi jossain vaiheessa ja joutui leikkaamaan hiuksensa, jotka ulottuivat vyötärölle asti. Elelee ilmeisesti vaeltelevana munkkina. Oikeassa olkapäässä oli intiaanien dream-catcheriä muistuttava tatuointi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä13711215Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on15710351- 268050
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1976588Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.535721- 805169
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1544452Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai274269Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas814122Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1363666