1. Versio
Pijin sitä moraa näin, vaimo se reuhatesaan siihen horjahti.
Hullu akka se oli, jos olisin tienny, en ois ottanu. Va nätti se oli, parikymmentä vuotta taapäin, siks minä sen kyytiin otin, 100A:llahan minä ajelin, sellanen vihree. Vieläköhän noita jostain sais? Pari vuotta sitte löysin punasen, satasella ostin ja puolella toista möin, se oli hyvä sijoitus. Va siitä jalat tuppas tielle, ni möin pois.
Alusta asti akka härnäs. Ensin ei halunnu tehä sitä, ja sitte ku kymmenenvuotta män, ni ei muuta ois tehenykkä. Ihime ettei ennen sattunut tuollasta vahinkoa. Tai vahinko sillai, kai minä tiesin miten voi käydä jos puukon otinki. Vaikka en minä, ku kynsien alusia kaivelin. Olin raktoria korjannu, ni niitä moskia sillä puukolla.
Ei keittäny kahvia vaikka pyysin. Niinku ois siitä kulunu, jos pannun ois hellalle nostan. Keitin ihte sumpit ja hyvää tuli, oli se sentään pullaa leiponu, va tainneet kuivaa ku pöydälle jäivät.
Lapsia, kaksi joo Inkeri ja Milla, kyllä tytöt tietää millanen äitins oli, sellanen etten sanos ilolintu. Aina sillä hymy oli korvis. Millon mistäki syystä, muuta ollu mieles ku ukot, mitä vieraampi äijä sen levveempi oli rouvan hymy. Minä nyt sellasesta, ku en ittekkä ilenny enää koskia. Va ku aina puhu minusta pahhaa. Vaikka kuin yritin olla pois sen tieltä.
Sen uuden sohvanki. Entiset oli hyviä, ni mitä tämä tekee, nakkaa ne kartanolle ja sellasen syntisenpunasen ja pehemeen, hyi. Tuli mieleen ne viron tytöt, joita joskus näin, ku risteilyllä kävin. En minä muuten risteilylle, muitta säästin rahaa, sieltä virosta sitä olutta niin edullisesti sai.
Va kiittikö tuo siitäkään, ei. Oli ku oisin ilmaa ollu, ku kottiin tulin, ja sallaa yöllä kävi ite juomas ne mun säästöt. Olisin voinu myydä ne hyvällä voitolla. Mulla on pari muutaki hyvää ideaa rahan tekemiseen, va tiä kertosinko varastatte vielä idean. No voin kai tuon kertoo, ku tuomarki kuulee. Menin Helsinkiin, velpoika assuu siel, va linnassapa taitaa tuoki, puukotti päisään jotaki kaveria. Ni junas tuli käytyä ravintolavaunus, tiättekö yhtään mitä niitten hinnat on? Leivästä saa pulittaa kaljakorin hinnan.
Minä aattelin näin. Seuraavan kerran ku meen junnaan. Mullon sellanen kylmälaukku, ni teen sen täyteen metvursti leipiä ja suolakurkkua pittää olla kans. Hiuka se tulee ku juo ja suru ku huomaa, että ne leivät maksaa omasuuden. Va minäpä möisin leipiä sanotaanko puolel eskol, mitä se? Kolme markkaa, se ois oikee hinta leivälle. Minä myisin ja kauppa kävis, jos myyn niitä Rovaniemeltä Helsinkiin ja takas, niin, en tiä, pitäis ehkä toinen kylmälaukku laittaa.
Akka se joi viinakki, mittään jättän ku pahan mielen, oli vieny pullokki kauppaan ja mitä lie retonkia niilläki rahoilla.
Sellasta se oli, ankiaa tuollasen naisen kans. Iltasin kiehnäs aina, hyi ku liki, mineen oo semmonen mies. Akat on kamalia nykysin, ennen niille riitti ku vähä peitonmutkas,ja sillai noppeesti, va mitä on nyt, pittää harrastaa erotiikkaa, romantiikkaa, kielitieteitä ja vaikka mitä. Niin ei rouva tuomar tietenkä oo sellanen.
Kaikki ongelmat ne kuulemma sieltä parisuhteesta on peräsin.
Va minä niitä kynsiä siinä putsasin ja taisin leikata vähä samalla, ku tuppaavat niin kasvamaan. Varsinki varpaankynnet, ne menee kippeesti kippurtalle jos ei niitä leikkaa suoraan. Kerran mulla oli huonot kengät ja niistä ku nuo mun jalat äity niin, etten viikkoon kävelly.
En minä sitä puukkoa muuten, mutta ku se vaimo hermostu ja tuli siihen etteen ja kirku ja huus että miksen saappaita jalastain ottanu. Mitä niitä saappaita omas mökis? No vähä saatto jottain pohjis olla. Mut etteises seisoin, en es peremmäl menny, ku oli lattian pessy, vaikkei sitä ni osannukka ku äiti vainaa.
Siihen se tuli ja huus niistä saappaista ja sitte kysy että mihin sen pullon piilotin, minkä olin perjantaina hakenu. Siihen minä, et tuonne noin, ja sitä puukkoa heilahutin kaappiin päin, ni siihen se akka astu ja humps, en minä ens tajun mihin se uppos, ku niin pehmosesti painu sisään. Vähä se tökkäs johonki, va uus mora se on aika terävä. Sitte otin sen pois, että miten sen noin, ni siitä tuli verta ihan ku hanasta lorisi sillai, kai minä osuin johonki pahaan paikkaan. Soitin minä ambulanssin siitä sitte.
Va vahinko se oli.
Jos oisin aatellu akan tappaa, en minä sitä noin kivuttomasti ois teheny, on se niin monta vuotta mua kiusan.
Niinku nyt viime vuonna se keksi että hää on kirjailija. Päätti alkavans kirjailijaks, noin va, ikinä es runnoo oo julkassu Nyyrikis. Miten voi päättää tulla kirjailijaks? Miten se semmosen sairaan ajatuksen?
Yritin minä sille sannoo, että jättäs moiset höpinät ja mitä teki akka, laitto kuvansa nettiin ja julkisesti alko rienaan minnuu. Selitti kaik mein asiat. Va siellä oli onneks joku sellanen, joka sano, ettei voi tulla noin va kirjailijaks, että pittää kirjottaa ens kirja. Siinä minä oon sammaa mieltä.
Ihte se käveli puukkoon, va sen minä sanon että liian helepolla se kuoli. Enempi ois pitän kiusata, sillai kaivellu oisin vähä, va ku heti henkesä heitti.
Tuomari siinä vaan pyörittelee silimiä, oo kuule ilonen, että otin siitä akasta hengen pois. Seuraavaks ois tuomarin ukkoa ollu vikittelemäs, ja mitä siitä oisit tykän?
Joo se ois sillain alottanu, ollu vähä säälittävä ja sulonen ja sitte yhtäkkiä, sun ukko sois ollu mennyttä. Va ei se kelläkkä kai sitä antan, vaikka monille lupas. Ne äijät kai aatteli, että se on ni enkelmäinen, ettei sellanen sovi. Piru se akka oli, minä tiän sen, ja toivon että ny teki sen ymmärrätte.
Ni tiätte ettei kannata minnuu linnaan panna, ku tuollasen ongelmatappauksen pois hoidin. Mineen palakkaa vaivasta vaaji, muutaku päästätte minut takas mökkiin, ni pääsen kissat ruokkiin ja se pukkikii navetas, onkohan sille kukkaan ruokaa antan.
2. Versio
Pidin moraa näin, vaimo horjahti siihen.
Jos olisin tiennyt millainen naisen mieli on, olisin jäänyt sinkuksi. Nätti hän oli tavatessammekin parikymmentä vuotta sitten, mutta hän oli niitä jotka vain kaunistuvat vuosien myötä.
Puukko jäi käteeni kun avasin oven. Laajensimme taloa, enkä ole ehtinyt laittaa kahvaa oveen, puukolla aina avasin. Käänsin lukosta, aika kätevästi se toimi noinkin.
Kaksi lasta, päätettiin, ettei enempää tehdä. Mutta siinäkin muutti mieltään. Alkoi puoliväkisin laittaa alulle kolmatta.
Muita miehiä? En tiedä oliko? Saattoi olla, ehkä ei. Ehkei kukaan lopulta uskaltanut kovin lähelle. Siinä naisessa oli jotain mustaa. Vaikka hän hymyili paljon, taustalla oli koko ajan jotain pahaa. Sellaista mikä saattaa minä hetkenä hyvänsä pompata pintaan ja hukuttaa kaiken muun.
Kerran kuussa musta tuli ja astui häneen, välillä pelkäsin hänen repivän silmät päästäni. Kai hän pelkäsi itsekin, noina hetkinä hän lakkasi katsomasta kohti, sulki korvansa ja mielensä ja harhaili läpi päivien saamatta otetta mistään. Jälkeenpäin hän oli vain väsynyt.
Ei hän valittanut, vaikka jäi paljon yksin, ainakaan suoraan. Hiljainen enimmäkseen, ahdistavan hiljainen, pettynyt minuun tai elämäänsä. En tiedä mikä ahdistuksesta johtui juomisesta, mitä siitä hän yritti hukuttaa juomalla.
Hän oli heikko, mutta samaan aikaan murskaavan vahva. Joskus kuvittelin, ettei muita suhteita ole. Sitten tuli vihjettä sieltä ja täältä, ja näytti, että hänellä oli suhde kaikkiin tuttaviini. Muttei hänellä voinut olla, ei kaikkiin.
Miten hän saattoi käyttäytyä niin tuttavallisesti kaikkia kohtaan? Ylemmyyttä noissakin suhteissa näkyi. Hän muuttui etäiseksi miesten edessä, paitsi yhden. Tuo mies oli ainut, jota en edes epäillyt.
Avasin oven puukolla vaimo tuli siihen, suuteli suupieltäni. Haistoin miehen, en tiedä tuliko haju hänen hiuksistaan, vai oliko se jäänyt huoneeseen aiemmin. Mutta haistoin sen ja tiesin heillä olleen jotain. Siirsin hiukan kättäni ja siihen terä upposi. Pehmeästi se lävisti ohuen t-paidan. Uusi puukko. Vedin puukon pois ja verta tuli solkenaan, soitin ambulanssin, muttei mitään ollut tehtävissä.
En minä tappaa aikonut, en ole väkivaltain. Vahinko, mikä vahinko.
Hän tuntui juuri löytäneen sen mistä piti. Todella piti, enkä puhu miehistä, vaan elämästä. Hän kirjoitti paljon, viimeiset vuodet maanisesti, ja tuntui että joku alkoi kiinnostua kirjoituksista. Kirjoitti kirjaa, luultavasti joku toinen kirjoittaa sen ja saa hyvät rahat. Niin vähää vaille valmis se oli.
Jotenkin hän horjahti terään, en minä edes kääntänyt terää, pahaan kohtaan sattui, kun oli sen verran lyhyempi.
Kai minä olin mustasukkainen, hänellä oli kokoajan meneillä jotain. Muttei niistä saanut selkoa, mikä oli vakavaa, mikä vain ajankulua. Tuntui kuin jokainen hänen eteensä joutunut mies olisi tullut sokeaksi, tai tahdottomaksi, tulin kai itsekin. Ehkä siksi nostin kättäni tuuman, saadakseni takaisin oman tahtoni.
Toiset saivat sen, mitä hän parhaimmillaan oli, hymyilevä, lämmin, herkkä ja empaattinen. Minä keräsin sen mitä hänestä kulloinkin jäljelle jäi, kasasin itsetunnon uudelleen ja nostin näytille, seuraavan särkeä.
En tiedä mikä tuollaisissa ihmisissä kiehtoo, niin ettei tee edes mieli vilkaista muita? Nyt hän on minun tai ainakaan hän ei enää ole kenenkään muun, koskaan.
Pijin sitä moraa näin, vaimo se reuhatesaan siihen horjahti.
Hullu akka se oli, jos olisin tienny, en ois ottanu. Va nätti se oli, parikymmentä vuotta taapäin, siks minä sen kyytiin otin, 100A:llahan minä ajelin, sellanen vihree. Vieläköhän noita jostain sais? Pari vuotta sitte löysin punasen, satasella ostin ja puolella toista möin, se oli hyvä sijoitus. Va siitä jalat tuppas tielle, ni möin pois.
Alusta asti akka härnäs. Ensin ei halunnu tehä sitä, ja sitte ku kymmenenvuotta män, ni ei muuta ois tehenykkä. Ihime ettei ennen sattunut tuollasta vahinkoa. Tai vahinko sillai, kai minä tiesin miten voi käydä jos puukon otinki. Vaikka en minä, ku kynsien alusia kaivelin. Olin raktoria korjannu, ni niitä moskia sillä puukolla.
Ei keittäny kahvia vaikka pyysin. Niinku ois siitä kulunu, jos pannun ois hellalle nostan. Keitin ihte sumpit ja hyvää tuli, oli se sentään pullaa leiponu, va tainneet kuivaa ku pöydälle jäivät.
Lapsia, kaksi joo Inkeri ja Milla, kyllä tytöt tietää millanen äitins oli, sellanen etten sanos ilolintu. Aina sillä hymy oli korvis. Millon mistäki syystä, muuta ollu mieles ku ukot, mitä vieraampi äijä sen levveempi oli rouvan hymy. Minä nyt sellasesta, ku en ittekkä ilenny enää koskia. Va ku aina puhu minusta pahhaa. Vaikka kuin yritin olla pois sen tieltä.
Sen uuden sohvanki. Entiset oli hyviä, ni mitä tämä tekee, nakkaa ne kartanolle ja sellasen syntisenpunasen ja pehemeen, hyi. Tuli mieleen ne viron tytöt, joita joskus näin, ku risteilyllä kävin. En minä muuten risteilylle, muitta säästin rahaa, sieltä virosta sitä olutta niin edullisesti sai.
Va kiittikö tuo siitäkään, ei. Oli ku oisin ilmaa ollu, ku kottiin tulin, ja sallaa yöllä kävi ite juomas ne mun säästöt. Olisin voinu myydä ne hyvällä voitolla. Mulla on pari muutaki hyvää ideaa rahan tekemiseen, va tiä kertosinko varastatte vielä idean. No voin kai tuon kertoo, ku tuomarki kuulee. Menin Helsinkiin, velpoika assuu siel, va linnassapa taitaa tuoki, puukotti päisään jotaki kaveria. Ni junas tuli käytyä ravintolavaunus, tiättekö yhtään mitä niitten hinnat on? Leivästä saa pulittaa kaljakorin hinnan.
Minä aattelin näin. Seuraavan kerran ku meen junnaan. Mullon sellanen kylmälaukku, ni teen sen täyteen metvursti leipiä ja suolakurkkua pittää olla kans. Hiuka se tulee ku juo ja suru ku huomaa, että ne leivät maksaa omasuuden. Va minäpä möisin leipiä sanotaanko puolel eskol, mitä se? Kolme markkaa, se ois oikee hinta leivälle. Minä myisin ja kauppa kävis, jos myyn niitä Rovaniemeltä Helsinkiin ja takas, niin, en tiä, pitäis ehkä toinen kylmälaukku laittaa.
Akka se joi viinakki, mittään jättän ku pahan mielen, oli vieny pullokki kauppaan ja mitä lie retonkia niilläki rahoilla.
Sellasta se oli, ankiaa tuollasen naisen kans. Iltasin kiehnäs aina, hyi ku liki, mineen oo semmonen mies. Akat on kamalia nykysin, ennen niille riitti ku vähä peitonmutkas,ja sillai noppeesti, va mitä on nyt, pittää harrastaa erotiikkaa, romantiikkaa, kielitieteitä ja vaikka mitä. Niin ei rouva tuomar tietenkä oo sellanen.
Kaikki ongelmat ne kuulemma sieltä parisuhteesta on peräsin.
Va minä niitä kynsiä siinä putsasin ja taisin leikata vähä samalla, ku tuppaavat niin kasvamaan. Varsinki varpaankynnet, ne menee kippeesti kippurtalle jos ei niitä leikkaa suoraan. Kerran mulla oli huonot kengät ja niistä ku nuo mun jalat äity niin, etten viikkoon kävelly.
En minä sitä puukkoa muuten, mutta ku se vaimo hermostu ja tuli siihen etteen ja kirku ja huus että miksen saappaita jalastain ottanu. Mitä niitä saappaita omas mökis? No vähä saatto jottain pohjis olla. Mut etteises seisoin, en es peremmäl menny, ku oli lattian pessy, vaikkei sitä ni osannukka ku äiti vainaa.
Siihen se tuli ja huus niistä saappaista ja sitte kysy että mihin sen pullon piilotin, minkä olin perjantaina hakenu. Siihen minä, et tuonne noin, ja sitä puukkoa heilahutin kaappiin päin, ni siihen se akka astu ja humps, en minä ens tajun mihin se uppos, ku niin pehmosesti painu sisään. Vähä se tökkäs johonki, va uus mora se on aika terävä. Sitte otin sen pois, että miten sen noin, ni siitä tuli verta ihan ku hanasta lorisi sillai, kai minä osuin johonki pahaan paikkaan. Soitin minä ambulanssin siitä sitte.
Va vahinko se oli.
Jos oisin aatellu akan tappaa, en minä sitä noin kivuttomasti ois teheny, on se niin monta vuotta mua kiusan.
Niinku nyt viime vuonna se keksi että hää on kirjailija. Päätti alkavans kirjailijaks, noin va, ikinä es runnoo oo julkassu Nyyrikis. Miten voi päättää tulla kirjailijaks? Miten se semmosen sairaan ajatuksen?
Yritin minä sille sannoo, että jättäs moiset höpinät ja mitä teki akka, laitto kuvansa nettiin ja julkisesti alko rienaan minnuu. Selitti kaik mein asiat. Va siellä oli onneks joku sellanen, joka sano, ettei voi tulla noin va kirjailijaks, että pittää kirjottaa ens kirja. Siinä minä oon sammaa mieltä.
Ihte se käveli puukkoon, va sen minä sanon että liian helepolla se kuoli. Enempi ois pitän kiusata, sillai kaivellu oisin vähä, va ku heti henkesä heitti.
Tuomari siinä vaan pyörittelee silimiä, oo kuule ilonen, että otin siitä akasta hengen pois. Seuraavaks ois tuomarin ukkoa ollu vikittelemäs, ja mitä siitä oisit tykän?
Joo se ois sillain alottanu, ollu vähä säälittävä ja sulonen ja sitte yhtäkkiä, sun ukko sois ollu mennyttä. Va ei se kelläkkä kai sitä antan, vaikka monille lupas. Ne äijät kai aatteli, että se on ni enkelmäinen, ettei sellanen sovi. Piru se akka oli, minä tiän sen, ja toivon että ny teki sen ymmärrätte.
Ni tiätte ettei kannata minnuu linnaan panna, ku tuollasen ongelmatappauksen pois hoidin. Mineen palakkaa vaivasta vaaji, muutaku päästätte minut takas mökkiin, ni pääsen kissat ruokkiin ja se pukkikii navetas, onkohan sille kukkaan ruokaa antan.
2. Versio
Pidin moraa näin, vaimo horjahti siihen.
Jos olisin tiennyt millainen naisen mieli on, olisin jäänyt sinkuksi. Nätti hän oli tavatessammekin parikymmentä vuotta sitten, mutta hän oli niitä jotka vain kaunistuvat vuosien myötä.
Puukko jäi käteeni kun avasin oven. Laajensimme taloa, enkä ole ehtinyt laittaa kahvaa oveen, puukolla aina avasin. Käänsin lukosta, aika kätevästi se toimi noinkin.
Kaksi lasta, päätettiin, ettei enempää tehdä. Mutta siinäkin muutti mieltään. Alkoi puoliväkisin laittaa alulle kolmatta.
Muita miehiä? En tiedä oliko? Saattoi olla, ehkä ei. Ehkei kukaan lopulta uskaltanut kovin lähelle. Siinä naisessa oli jotain mustaa. Vaikka hän hymyili paljon, taustalla oli koko ajan jotain pahaa. Sellaista mikä saattaa minä hetkenä hyvänsä pompata pintaan ja hukuttaa kaiken muun.
Kerran kuussa musta tuli ja astui häneen, välillä pelkäsin hänen repivän silmät päästäni. Kai hän pelkäsi itsekin, noina hetkinä hän lakkasi katsomasta kohti, sulki korvansa ja mielensä ja harhaili läpi päivien saamatta otetta mistään. Jälkeenpäin hän oli vain väsynyt.
Ei hän valittanut, vaikka jäi paljon yksin, ainakaan suoraan. Hiljainen enimmäkseen, ahdistavan hiljainen, pettynyt minuun tai elämäänsä. En tiedä mikä ahdistuksesta johtui juomisesta, mitä siitä hän yritti hukuttaa juomalla.
Hän oli heikko, mutta samaan aikaan murskaavan vahva. Joskus kuvittelin, ettei muita suhteita ole. Sitten tuli vihjettä sieltä ja täältä, ja näytti, että hänellä oli suhde kaikkiin tuttaviini. Muttei hänellä voinut olla, ei kaikkiin.
Miten hän saattoi käyttäytyä niin tuttavallisesti kaikkia kohtaan? Ylemmyyttä noissakin suhteissa näkyi. Hän muuttui etäiseksi miesten edessä, paitsi yhden. Tuo mies oli ainut, jota en edes epäillyt.
Avasin oven puukolla vaimo tuli siihen, suuteli suupieltäni. Haistoin miehen, en tiedä tuliko haju hänen hiuksistaan, vai oliko se jäänyt huoneeseen aiemmin. Mutta haistoin sen ja tiesin heillä olleen jotain. Siirsin hiukan kättäni ja siihen terä upposi. Pehmeästi se lävisti ohuen t-paidan. Uusi puukko. Vedin puukon pois ja verta tuli solkenaan, soitin ambulanssin, muttei mitään ollut tehtävissä.
En minä tappaa aikonut, en ole väkivaltain. Vahinko, mikä vahinko.
Hän tuntui juuri löytäneen sen mistä piti. Todella piti, enkä puhu miehistä, vaan elämästä. Hän kirjoitti paljon, viimeiset vuodet maanisesti, ja tuntui että joku alkoi kiinnostua kirjoituksista. Kirjoitti kirjaa, luultavasti joku toinen kirjoittaa sen ja saa hyvät rahat. Niin vähää vaille valmis se oli.
Jotenkin hän horjahti terään, en minä edes kääntänyt terää, pahaan kohtaan sattui, kun oli sen verran lyhyempi.
Kai minä olin mustasukkainen, hänellä oli kokoajan meneillä jotain. Muttei niistä saanut selkoa, mikä oli vakavaa, mikä vain ajankulua. Tuntui kuin jokainen hänen eteensä joutunut mies olisi tullut sokeaksi, tai tahdottomaksi, tulin kai itsekin. Ehkä siksi nostin kättäni tuuman, saadakseni takaisin oman tahtoni.
Toiset saivat sen, mitä hän parhaimmillaan oli, hymyilevä, lämmin, herkkä ja empaattinen. Minä keräsin sen mitä hänestä kulloinkin jäljelle jäi, kasasin itsetunnon uudelleen ja nostin näytille, seuraavan särkeä.
En tiedä mikä tuollaisissa ihmisissä kiehtoo, niin ettei tee edes mieli vilkaista muita? Nyt hän on minun tai ainakaan hän ei enää ole kenenkään muun, koskaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kauhistelin ensin tuota murretekstin lukemista, mutta aivan turhaan. Vaikka se oli vaikeampi lukea mitä kakkonen, niin pidin siitä enemmän. Kakkonen jäi jostain syystä vaisuksi ykkösen rinnalla.
Missä järjestyksessä muuten kirjoitit nuo?
Tuli vain mieleen, että onko ykkönen kirjoitettu sittenkin kakkosen jälkeen?
Ykkösen kirjoitin ensin, mutta kun se nyt oli niin lannalle haiseva, yritin vääntää sitä fiksummaksi.
Tuo ykkönen tuli ihan itsestään sormista, ärsyttää että heti kun yritän siivota nurkat ja laittaa puvun päälle koko teksti alkaa ontua.
Murreteksti on kamalaa, inhoan itse lukea sellaisia, mutta tuossa, kun en kertonut miehestä mitään, mies kertoi itse, se jotenkin kuului tulla noin.
Ei tuollaista voi kirjoittaa hyvällä yleiskielellä, siitä tulee kakkosen kaltainen yritys, jostei saa lainkaan otetta.
Laitoin molemmat esille siksi, että yleensä kirjoitan ykkösen piiloon ja se voi olla jotain vastaavaa, sitten siistin ja fiksaan ja siitä tulee tuollainen mitätön ja mauton tekele. Mutta kun en halua tyylini olevan ykkösen kaltaista..
Jatkan harjoittelua.
Kyllä sinulta irtoaa. Samaa mieltä kuin the_Ranekin, ykkönen parempi.
Vaikutti, että olit kakkosta tehdessäsi jo vähän väsynyt ja teit sen, koska olit päättänyt tehdä.
Pikkuisen ensimmäisen koukeroita ohitellen ja oikoen.
Mitään kätkettyä miesvihaa en rivien välistä löytänyt. Enkä liioin lesboerotiikkaa.
Olen nykyään tällainen pensassika:)
Mulla oli kerran tällainen Mora-puukko. Tunsin itseni aivan murhaajaksi ja roistolaiseksi kun se roikkui siitä rinkasta ja julisti suomalaiselle ruotsalaista asennevammaisuutta sen kiiltävänä jatkeena.
Puukko hävisi jonnekin karhumaahan, jonnekin sinne missä sillä ei kukaan mitään tee.
Ostin Rosellin lähimmältä turistihuoltsikalta ja istuin pikatien laidalla aloittamassa uutta tarinaa uudella puukolla.
Vuolin heti sormeeni.
opin tästä kaksi asiaa: toinen on se, että turistiluokassa myydään törkeän kalliita puukkoja, joita saa Stockalta halvemmalla.
Toinen puoli on se: että yleisellä paikalla vuoleskelu on rehellistä touhua, mutta kauhistuttavan vaarallista.