Kolmen kohdan ohjelma

Tässä viestissä n-kurkiainen aikoo käsitellä tiiviisti kolmea eri aihetta.

Aihe 1. pikkelöidyt valkosipulit. N-kurkiainen on ostanut pikkelöityjä valkosipulinkynsiä. Etikka on maistunut niissä voimakkaasti. Ja itse valkosipulin raikkaus on jäänyt niissä jo hieman vähemmälle. Niitä on tullut napsittua au naturell makupaloiksi. Seuraavaksi n-kurkiainen koettaa siibuttaa pikkelöityjä valkosipuleita mikroaaltouunimakkaran joukkoon ja sekaan. (tuotteisto on hankittu L-kaupasta)

Aihe 2. Naan vs. valkoreunakarjalanpiirakat. Jokainen ääriköyhyyden maailmassa operoiva tietää kuinka tärkeää elämässä on tuoresleipä. Siksi ihmisten valintojen on mahdollista kohdistua mm. naan tuotteeseen tai valkoreunakarjalanpiirakkaan. Varsinainen potkuri asialle oli kuitenkin se, että L-kaupan vakuumi naan oli tällä kertaa kuivaa. Edes mikroaaltouunituoreistaminen ei auttanut tilannetta. Naanin tekstuuri oli kuiva, rakeinen ja yrtit eivät olleet oikein enää samassa kokonaisuudessa mukana. Maistuen lähinnä kuivatillille. Naanin kova kilpakumppani on valkoreunakarjalanpiirakat joita voidaan myös mikrottaa. Ne eivät ole montaa kertaa pettäneet. Mutta joskus on joku alelaaripussukka sisältänyt mahdollisesti homeisia tuotteita.
Tästä n-kurkiainen tahtoo kysyä, kumpaa palstalaiset suosivat? Onko se tuoresnaan, vai onko se valkoreunakarjalanpiirakka?

Aihe 3. Nyt n-kurkiainen ei muista sitä, mikä oli kolmantena aiheena valittu asialistalta. Voi olla, että se ehkä liittyi vaatetusesineisiin? Tai ai niin, sehän oli L-kaupan lemonsuolakuplavesi vs. K-kaupan lemonsuolakuplavesi. L-kaupan suolakuplavesi on edullisempaa kuin K-kaupan suolakuplavesi (nyt kirjoitetaan lemon tuotteista). Joista toinen voi lisätä, jopa peruskraanaveden juomista. (n-kurkiainen ei suosita kenellekään ääriköyhyyden nälänhädästä kärsivälle peruskraanavettä, kuin äärimmäiseen janoon. Koska äärimmäisestä köyhyydestä ja nälänhädästä kärsivä tarvitsee kaikki vitamiinit ja kivennäisaineet, niin yksi hyvä tapa on hankkia ne mehusta. Varsinkin, jos köyhyys ajaa ihmistä vaikkapa vuosikausia jatkuvaan kestokiepillä oloon sateensuojassa. Ja aurinkovitaminointiin kesällä valossa.) Kumpaa siis palstalaiset suosivat lemontyyppisenä suolakuplavetenä. L-kaupan tuotetta vai K-kaupan tuotetta? Ja miksi (hieman perusteluja valinnalle).

3

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siibuttaabiibuttaa

      Mitä saatanan paskaa tuo viesti tarkoittaa suomeksi?

    • että.sentään

      Ne karjalanpiirakat tietysti on parempia, maku jotenkin sopii meikäläisten suuhun. Olen kyllä itsekin törmännyt homeisiin vaaleisiin piirakoihin, se kertoo siitä, että ei ole lisäaineita!
      Molemmat piiirakkalaadut kelpaa, tumma sekä vaalea. Mitään naanleipiä en suostu syömään.

      Ja se maustettu kivennäisvesi, lidlin vesi on ihan kelvollista, eihän k-kaupassa enää ole muuta kuin pirkkoja, vettäkin on pirkkana.

    • höpötystäTaas

      Ei Suomessa ole ääriköyhyyttä tai nälänhätää. Jos n-kurkiainen sellaista haluaa nähdä niin menköön katsomaan mitä elämä on etelä-Sudanissa, Jemenissä ym.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4442
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      350
      2240
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      4
      2160
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1891
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1820
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1797
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      484
      1640
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1499
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      492
      1370
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1338
    Aihe