RPG Untamed

Fantasiaroolipeli Untamed on kehittynyt ja kasvanut paljon alkutekijöistään. Se on myös herättänyt suurta suosiota mm. foorumiroolipelaajien keskuudessa, jotka ovat uskaltautuneet kokeilemaan itselleen vierasta pelityyliä, chatroopelaamista.

Untamed on nimenomaan aikuispelaajille suunnattu roolipeli, suositusikärajanaan K18. Vaikka roolipelissä esiintyykin nuoremmille sopimatonta materiaalia, ilman ennakkovaroituksia, se ei tarkoita että pelissä niillä varta vasten mässäiltäisiin. Nuoremmat liittyvät siis omalla vastuullaan.

Pelaajiemme ikäjakaumasta sen verran, että vanhin on 35 vuotias ja nuorin 16 vuotias. Muiden pelaajien keski-ikä on noin 19 - 25 vuotta.

Juonipohja roolipelissä on simppeli, sudet ja ihmiset sotivat keskenään Irlannin maan herruudesta. Emme kuitenkaan pakota pelaajia seuraamaan juonta orjallisesti, vaan he saavat enempiä lupia kyselemättä luoda omat juonenpätkänsä. Esimerkiksi, uusi liittyjä voi luoda hahmokseen rikollisneron ja menestyä Dublinin alamaailmassa.

Pelimaailmasta sen verran, että siihen on sisällytetty fantasiaa omana mausteenaan. Sudet ovat tavallista perushukkaa kookkaampia (korkein voi olla 170 cm) ja omata erilaisia Voimia. Ihmisten keskuudessa voi hallita riimutaikuutta, kehitellä riimu- ja taikajuomia sekä vangita henkiä. Irlannin maaperällä kulkevat suuret mammutit, sapelihampaat, jättihämähäkit, kuin myös tietenkin tavalliset jyrsijät, linnut ja sorkkaeläimet.

Jos vähänkään kutkutti tutustua roolipeliin enemmän, pyröhdä käymään sivuillamme.
----> http://untamedrpg.com
0153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kelelmulth kirjoitti:

Fantasiaroolipeli Untamed on kehittynyt ja kasvanut paljon alkutekijöistään. Se on myös herättänyt suurta suosiota mm. foorumiroolipelaajien keskuudessa, jotka ovat uskaltautuneet kokeilemaan itselleen vierasta pelityyliä, chatroopelaamista.

Untamed on nimenomaan aikuispelaajille suunnattu roolipeli, suositusikärajanaan K18. Vaikka roolipelissä esiintyykin nuoremmille sopimatonta materiaalia, ilman ennakkovaroituksia, se ei tarkoita että pelissä niillä varta vasten mässäiltäisiin. Nuoremmat liittyvät siis omalla vastuullaan.

Pelaajiemme ikäjakaumasta sen verran, että vanhin on 35 vuotias ja nuorin 16 vuotias. Muiden pelaajien keski-ikä on noin 19 - 25 vuotta.

Juonipohja roolipelissä on simppeli, sudet ja ihmiset sotivat keskenään Irlannin maan herruudesta. Emme kuitenkaan pakota pelaajia seuraamaan juonta orjallisesti, vaan he saavat enempiä lupia kyselemättä luoda omat juonenpätkänsä. Esimerkiksi, uusi liittyjä voi luoda hahmokseen rikollisneron ja menestyä Dublinin alamaailmassa.

Pelimaailmasta sen verran, että siihen on sisällytetty fantasiaa omana mausteenaan. Sudet ovat tavallista perushukkaa kookkaampia (korkein voi olla 170 cm) ja omata erilaisia Voimia. Ihmisten keskuudessa voi hallita riimutaikuutta, kehitellä riimu- ja taikajuomia sekä vangita henkiä. Irlannin maaperällä kulkevat suuret mammutit, sapelihampaat, jättihämähäkit, kuin myös tietenkin tavalliset jyrsijät, linnut ja sorkkaeläimet.

Jos vähänkään kutkutti tutustua roolipeliin enemmän, pyröhdä käymään sivuillamme.
----> http://untamedrpg.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu