Faktabaari toteaa

Soini tykkää olla ministerinä.

Timo Soini antoi väärän todistuksen vasemmistoliitosta, toteaa Faktabaari.
FAKTABAARI OIKAISEE SOINIA: LI ANDERSSON ON KERTONUT, MISTÄ RAHAT OTETAAN

Hinta suunnilleen sama kuin kuntien valtionosuuksien leikkaus kilpailukykysopimuksen seurauksena.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini väitti Ylen viimeisessä kuntavaaleja edeltävässä keskustelussa, ettei vasemmistoliitto ole koskaan kertonut, mistä rahat otetaan ilmaiseen varhaiskasvatukseen.

Poliitikkojen ja muiden poliittisten toimijoiden puheiden totuudenmukaisuutta vahtiva Faktabaari on tutkinut Soinin väitteen ja todistaa sen vääräksi.

Viimeksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on kertonut, ”mistä rahat otetaan” samassa keskustelussa. Hän sanoi, että varat varhaiskasvatukseen voitaisiin kerätä ansioverotuksesta.

Ilta-Sanomien kuntagrillissäAndersson esitti, että maksuttoman varhaiskasvatuksen kulut katettaisiin veroista peruskoulun rahoituksen tapaan.

Vasemmiston ajama varhaiskasvatuksen muuttaminen osittain maksuttomaksi 3–5-vuotiaille maksaisi yhteensä noin 300 miljoonaa. Kansan Uutisten kolumnissaviikko sitten Andersson kirjoitti sen olevan melkein yhtä paljon kuin valtio leikkasi kuntien valtionosuuksia kilpailukykysopimuksen seurauksena, jotta kunnat eivät hyötyisi taloudellisesti julkisen sektorin työntekijöiden palkkojen leikkauksista.

Kyseisessä kolumnissa Andersson kertoo myös, mistä saadaan rahat terveyskeskusmaksujen poistamiseen.

so-so, SOS mihin menette, ette ole kansan asialla.
0<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


por-vari kirjoitti:

Soini tykkää olla ministerinä.

Timo Soini antoi väärän todistuksen vasemmistoliitosta, toteaa Faktabaari.
FAKTABAARI OIKAISEE SOINIA: LI ANDERSSON ON KERTONUT, MISTÄ RAHAT OTETAAN

Hinta suunnilleen sama kuin kuntien valtionosuuksien leikkaus kilpailukykysopimuksen seurauksena.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini väitti Ylen viimeisessä kuntavaaleja edeltävässä keskustelussa, ettei vasemmistoliitto ole koskaan kertonut, mistä rahat otetaan ilmaiseen varhaiskasvatukseen.

Poliitikkojen ja muiden poliittisten toimijoiden puheiden totuudenmukaisuutta vahtiva Faktabaari on tutkinut Soinin väitteen ja todistaa sen vääräksi.

Viimeksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on kertonut, ”mistä rahat otetaan” samassa keskustelussa. Hän sanoi, että varat varhaiskasvatukseen voitaisiin kerätä ansioverotuksesta.

Ilta-Sanomien kuntagrillissäAndersson esitti, että maksuttoman varhaiskasvatuksen kulut katettaisiin veroista peruskoulun rahoituksen tapaan.

Vasemmiston ajama varhaiskasvatuksen muuttaminen osittain maksuttomaksi 3–5-vuotiaille maksaisi yhteensä noin 300 miljoonaa. Kansan Uutisten kolumnissaviikko sitten Andersson kirjoitti sen olevan melkein yhtä paljon kuin valtio leikkasi kuntien valtionosuuksia kilpailukykysopimuksen seurauksena, jotta kunnat eivät hyötyisi taloudellisesti julkisen sektorin työntekijöiden palkkojen leikkauksista.

Kyseisessä kolumnissa Andersson kertoo myös, mistä saadaan rahat terveyskeskusmaksujen poistamiseen.

so-so, SOS mihin menette, ette ole kansan asialla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu