Näinä päivinä on mediassa juttua, kuinka Keski-Suomessa hyödynnetään kauko-ohjattavaan lennokkiin asennettua lämpökameraa kanalintujen pesien etsimiseen. Sen jälkeen pesien ympärille levitetään kierros saippuasta vuoltuja lastuja hajukarkotteeksi pienpetoja varten. Jutussa kehuttiin karkottimen erinomaista tehoa. Lähes kaikki pesät säästyvät pienpetojen tuhoilta, kun niistä käsittelemättömien pesien kohdalla tuhotaan lähes puolet tapauksista.
Tästä tuli mieleen, että tämä keino jos mikä pitäisi ottaa jokaisen metsästysseuran riistanhoitotoimien ykköshankkeeksi. Seurojen taloudelle ei aiheuta kovinkaan suurta lommoa hankkia em. varusteet, joihin kuvittelisin kuuluvan myös GPS paikantimen. Kun pesät olisi karttaan merkitty, saataisiin vähällä vaivalla todella merkittäviä tuloksia aikaan.
Se juuri tuntuu kaikkein turhauttavimmalta, jos ankarasta talvesta selvinneiden kanalintujen pesintätulos tuhotaan jo ennen, kuin poikaset ehtivät edes kuoriutua.
Kanalintujen pesien merkkaus
MehtoMies
0
189
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1092740EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291331- 981176
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133958- 54843
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22673- 40668
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632