Kauniaisen Työväen Akatemiasta

AnttiKeravalta

Moro tääl ois yks häiskä välivuotta harkitsemassa. Kovin kiinnostaa tietää Työväen Akatemiasta. On Kauniaisessa, joka siis on oma kuntansa keskellä Espoon kuntaa. En ole käynyt, mutta olen kuullut, että aikamoiset kävelymatkat lähimpään kauppaan tai ruokapaikkaan voi olla.

Kovin on mielenkiintoista juttua meikäläisen korviin kantautunut itse paikasta.

Oon myös kuullut, että joillekin linjoille pääsee ilman erillistä koetta, ihan vaan laittaa hakemusta ja tosta vaan läpi on. Kuulostaa vähän omituiselta musta elikkä pitääks ollenkaan paikkansa nyt tää juttu?

Kuullut myös parilta eri tyypiltä, että erään filosofian opettajan kurssille(on sattumoisin ainoo kyseisen tyypin koko vuonna pitämä kurssi) ei kantsi mennä, koska se tyyppi ei osaa opettaa eikä edes vastata kysymyksiin, että oikislinja on päin mäntyä, hissassa ja poliittisessa hissassa on pirun kiva ja persoonallinen ope, kielten opet on kivoja sun muuta. Kuullu aika ristiriitasta väitettä, toisaalta et tunneilla sais osallistua, toisaalta et joko oppilaiden pitää vaan koko tunti kuunnella jotain jorinaa sanomatta mitään tai sit et möykkääjiä ja väliintunkijoita suositaan eli kunhan väkisin tunget äänesi esille niin sua kuullaan sit. Onks mitä kokemuksii näist kursseista ja opettajista?

Pikainen vilkaisu itse opiston sivuille: Asuntoloita on siis kaksi(ellei tätä Tallilaa lasketa kolmanneksi). Onks nää sit hyvänkin kuntosia huoneistoja? Onko kiva asua? Tekis mieli kuulla ihmisten kokemuksia näistäkin.

Tähän asti kuullut mielipiteet vaihtelee; "kantsii kokeilla", "ihan jees, jos jaksat hieman elämisen ääniä", "ihan tympeä paikka, käy mieluummin Laajasalossa" Kaikki tää mun kysymä tiivistyy siis tähän: Kannattaaks yhtään mennä tähän Työväen Akatemialle? Ja tottakai yksityiskohtia yksityiskohtia kiitos.

109

5910

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rändom24vee

      Myytkö kanavapakettia kenties? Mulle kelpais. Sanot vielä firmas, niin voin tulla töihin. :)

      Oon ite ollu Työväen Akatemialla ja asunut asuntolalla. Väki asuntolalla voi olla vähän juhlimisintoista(eli usein meinaa alkoholin nauttimista). Ei sitä voi etukäteen tietää millaista väkeä tapaa. Pari kusipäätä on tullut vastaan, mutta niiden kanssa ei loppujen lopuksi oo tullut oltua paljonkaan tekemisissä. Sitten on inhottavaa, jos jotkut ei siivoa. Asioiden selvittely infon avustuksella voi katos olla hieman hankalaa eikä väkeä niin herkästi ruveta irtisanomaan, vaik ois sikolättikin yhteinen tila. Koita siinä kestää!

      Kielten linjat opettajat on todella lempeitä ja rentoja ja sietää paljon huulenheittoakin tunnilla. Mieleen on myös jäänyt muuan sijaisopettaja, joka onnistuu pitämään huomiota paremmin kuin kukaan muu. Esiintyminen on hänellä vaan niin luontevaa. Kadettaa! Valitettavasti hän on esiintynyt aika vähän.

      Olen itse myös ollut mainitulla filosofian peruskurssilla. Perusasiat välittyivät, mutta keskustelu välillä tökki sen opettajan puolelta pahasti, myönnän(eikä suurin syy ollut oppilaissa). Siitä kurssista saa kaksi opintopinnaa, mutten suosittele ellet sitten oo ihan epätoivoisesti opintopinnojen perään. Muista kursseista on parempia kokemuksia. Opettajat pitää huolen, ettei samat hemmot jaarittele koko ajan. En ainakaan ole ollut sellaisella painajaiskurssilla kuin kuvailet. Oikeustieteen linjasta en tiedä yhtään mitään. Opettajista on ollut pääosin mukavat kokemukset.

      Luulisin, että on syrjäisempiäkin oppilaitoksia. Kyllä Akatemialta kaupassa käynti vaatii pienoisen 10-15 min kävelyn ja/tai bussin oottelua eestaas. Jos saat ladattua HSL-kortin hyvin, sillä pitäisi pärjätä pitkälle.

      • Tsiöööörs

        Elä mee hirvee mesta synkät sysätilat asuntoloissa home vallitsee suurin osa ei siivoo yö on täynnä kauhistuksii joku voi mennä jopa koputtamaan oveen kesken yön ja siivousvuoroissa menee hermot ei poikkeuksia ihmiset räyhää vessaa vedetään aamuyön tunneilla on liian hiljaista sit asuntojenkaan vessat ei oo kaikkeinn siisteimpiä siivouksia tarkastellaan jatkuvasti ottaa pattiin kaiken lisäks ei voi välitä kämppistä tulee semmoinen kuin tulee ja kaiken kukkuraksi menee hermot lyhyessä ajassa ja kaikki on tämän huonon valinnan syytä.

        Kahvin hinnat on kuitenkin aika halpoja. ;)

      • Nonni
        Tsiöööörs kirjoitti:

        Ei vittu näitä röllejä!

        Oon asunu asuntolassa eikä siellä oo paha asua. Kokemuksella voin sanoa: Talkkari kyllä tarkistaa joka viikko onko tilat siivottu kunnolla. Laittaa ihan huomautusta peliin! Häiriökäytös lasketaan irtisanomisperusteeksi! Ei pitäisi kenenkään pystyä ryyppäämään koko ajan tai mitään sellaista sontaa. Vuodatus tossa alhaalla lähinnä huvittaa itseäni. Aikoihin kuultu ton luokan saippuaoopperaa lol! Menisitte töihin hipit! ;)

    • laajasa

      Joka opettajasta riittää mielipiteitä. Yksi tykkää, toinen ei.

      Lapsellista on odottaa opettajilta viihdemestarin opetusta ja samalla edellyttää, että itse saa pulista omia juttujaan koko ajan.

      Mihinkään kouluun ei kannata mennä, jos tärkeintä on oma esiintulo ja pelleily. Sitä varten on omat areenat.

      • JepulisVepulis

        Kunhan ei oo ope hällä väliä -yleisasenteella liikkeessä, sallii kahvitauot ja osaa antaa ihan kunnon vastauksii tarpeeks moneen kyssäriin(siis niin, että kyssärit kuuluu asiaan eikä oo pelleilyä eikä koko ajan häiritse), niin ei viihdemestari tarvii olla minkään open. ENkä oo saanu vaikutelmaa, että opet suosis ketään kursseilla. Jotkut on ollu vähän katkeria, mutta lieneekö ollut huonoa onnea kurssitovereissa vai oman panostuksen puutetta voin vaan kysyä.

        Asuntolaelo on hit-tai-miss. Jos ei se maistu niin voithan koittaa löytää suht halvan kämpän jostain Pohjois-Hesasta tai Vantaalta, joutuu ehkä vaihtaa junaa. Kyl sieltä asuntolastakin pystyy muuttaa milloin vain pois, meet vaan sanoo infoon.

      • MitäsSeOinas

        Joku ei oo näköjään kuullut luetun ymmärtämisestä.

      • DonBonJovi

        Sähän se tässä ainoona viihdemestareista puhunu oot. Et oo ajatustenlukija, älä leiki sellasta.

      • RitariÄssäkö

        Vesalaanko sä halusit minun muuttavan? Vai Kallioon, Koivukylään, Kontulaan tai Puotilaan? Myllypuroon? Rastilaan? Niin no, onhan Grani aika erilainen kuin Kallio. Vai oliko se sittenkin Forenom? Kepulaisten asuntola?

      • sä_tarviit_hoitoo

        Simplex, sulla on tarvetta pitkälle, intensiiviselle psykoterapialle psykoosilääkityksen kera. Sä just ite todistit sen noilla keuhkoomisillas.

        Muista myös nukkua.

      • Anonyymi

        Kato joku Ässän kavereista innostu sekin vauhkoo. Ässä ei tainnu ite digata kun asuntolaelo ei maistunut, kun draamailu käänty itseään vastaan. Kaikki oli Kelan juonia. Kysykää Ässältä ja sen kavereilta. Ässähän ite ei oo lietsonu jauhony yhtään paskaa.

    • OmaTahto112

      Ihan tiedoksi vaan niin minähän muuten asun tässä kämpässä tasan niin kauan kuin itse haluan ja muutan jos muutan tasan tarkkaan silloin kuin ITSE haluan ja sinne minne ITSE haluan ja työpaikkani ja ammattialanikin tasan tarkkaan päätän IHAN ITSE! Ettekö te valtion tyypit mitään opi? En ole mikään holhouksen alainen kehitysvammainen, saatana sentään! Ja nyt pitäis muuttaa pois, vastahan tänne muutin saatana!! Älkää vittu unta nähkö! Ja asiat voisi esittää vähän paremminkin kuin kieroilemalla, savustamalla ja paskaa jauhamalla!

      • hyväon

        Teepä niin! Hoida hommasi itse, äläkä kitise!

      • keksitköpäästäsvaimitähä

        EI tässä mitään paskaa oo puhuttu eikä valtion tyypit sua minnekään oo savustamassa. Opettelet vähä lukemaan niin kenties alat oikeasti ymmärtää tekstiä.

      • huutonaurua

        Ei taida kansanopisto ihan toimia noin, ei elämäkään, turha peppu kipeenä vinkua kun valitsit väärän linjan. Tai ehkä vain et ite panostanut mihinkään ja nyt harmittaa. Siinäs herra internetti-anarkisti valittaa syyttelee valtion tyyppejä kaikesta, kun pitää maksaa vuokraakin. Ei siellä muuten saa olla. Tiesitkös tän, herra vai oletko neiti huutelija?!

      • aieivaikysymysmerkki
        keksitköpäästäsvaimitähä kirjoitti:

        EI tässä mitään paskaa oo puhuttu eikä valtion tyypit sua minnekään oo savustamassa. Opettelet vähä lukemaan niin kenties alat oikeasti ymmärtää tekstiä.

        Ehkei vielä, vaikka jotkut huutelee.

        Tossa alhaalla kylläkin runsasta paskanjauhantaa. Neiti Suotta Kärsineen tietää kaikki, se on neiti Ässä Kouvolasta se. Tunnistettu!!!! XD

      • tunnettujatunnistettu
        aieivaikysymysmerkki kirjoitti:

        Ehkei vielä, vaikka jotkut huutelee.

        Tossa alhaalla kylläkin runsasta paskanjauhantaa. Neiti Suotta Kärsineen tietää kaikki, se on neiti Ässä Kouvolasta se. Tunnistettu!!!! XD

        Joku muukin tunnisti. :D

        Neiti Ässä:

        *ahkerasti haastaa riitaa milloin kenenkin kaa
        *väittää ihmisille peitetarinana kui muut on muka jauhanu niistä paskaa selän takana peitetarinana
        *jauhaa ite paskaa koko ajan milloin kenestäkin
        *syyttää pariin otteeseen jotain toista muka paskanjauhamisesta (peitetarinana)
        * valittaa kun saa pellen maineen

        Tiedä tajuaako miten suuren pellen maineen, oi voi voi.

      • Anonyymi
        aieivaikysymysmerkki kirjoitti:

        Ehkei vielä, vaikka jotkut huutelee.

        Tossa alhaalla kylläkin runsasta paskanjauhantaa. Neiti Suotta Kärsineen tietää kaikki, se on neiti Ässä Kouvolasta se. Tunnistettu!!!! XD

        Sanoo itteensäkin Ässäksi vielä.......

        Pimee tapaus........

    • SuottaKärsinyt

      Älä Antti hyvä mies mene asuntolaan!!!

      Yksikin karmea tyyppi voi tehdä piinaa koko asumisesta, kun kämpissäkin on jo hometta! Kakkoskerroksessa oli aikamoista mekastajaporukkaa, mutta nekään ei vetänyt vertoja parille läskipäälle, joita jouduin sietää oman kerroksen yhteisissä tiloissa. Pahin oli yks jätkä, joka ei siivonnut(veikö edes roskapusseja?), juoksutti kämppistään askareissa ja varmana selitti sille vielä, ettei siivoaminen muka oo tärkeetä, niin johan alko tiloista tulee kerran neljässä viikossa sikolätti! Sil oli sit pokkaa mennä huomauttaa WA-ryhmään jostain likaisesta lautasesta, sanottiin suorat sanat niin alkoi vittuilee kaikille, pyysin lopettaa, vittuili minulle ja lietso yhtä tyttöö samalla ja kysy vielä olenko rauhoittunut, sitten myöhemmin selitteli, että muka teki vain pilaa itsestään ja mä tulistuin ilman syytä. Olen varma, että sama jätkä jätti biojätteet loman ajaksi niin, että niistä tuli multaa. Sitä banaanikärpästen määrää! Se jätti pannulla ruokaa tehdessä monesti liesituulettimen pois päältä, niin koko kerroksessa alkoi haista ja se sai syytä tulettaa, nauroi vielä koko jutusta useempaankin otteeseen. Erään kattilankin jätti likoamaan niin, että minun piti jynssätä se puhtaaksi. Yks tyttö kysy multa onks sil joku Asperger ja niin minäkin eka luulin. Sain kii keittiöstä tuulettamasta kun oli vähän hommat teettänyt kämppiksellään ja annoin kuulua, niin se väitti, että mä vääristelen asioita. Kysyin siltä onks mitään minkä perusteella sitä vois ymmärtää niin se oli et "On sitä pahempaakin kuultu" ja rupes pätee mulee joistain käytöstavoista! En ois halunnut joutuu valvoo sen juttuja, mutta sit se väitti montakin kertaa, et mä muka häiritsen sen toimia ja sit oli olevinaan et "Keskustellaanpas vähän! Onks kaikki sulla OK?" mutta mä tiedän mitä se yritti! Mä sanoin sille et mä oon kuullut kuinka se ja sen kämppis juoruaa musta käytävällä kaikkien kuullen joka viikko. Se oli kuin ei tietäis mitään! Vaikutti huvittuneelta vielä! Tulin tulokseen, että jätkä vaan heittäytyy läskipääksi niin se irvaili, että mä tykkään leikkiä jeesusta kun oon niin "teatraalinen" ja kuulostan "marinoineni" joltain vinkulelulta. Ylpeili vielä, ettei osaa kattoo telkkaa, koska se on niin ajanhaaskausta virtuesignalling blaablaa. Sitten toinen tyttö tuli keittiöön ja yhtäkkii tää jätkä olikin siivoaja, ja sit haki imurin yhelt toiselt(oli varmaan sopivasti lainannut sille!) ja tietty heittäyty taas marttyyriks et mä häiritsen sen toimia. Vietyään roskapussit se vittuili mulle sen toisen mimmin nähden et "Sori et kesti, yks ope vähän jutteli mun kaa, ei kai menny hermot ootellessa?" Kuulin samana iltana käytävältä, et selitti musta jotain parille mimmille, jotka meni siihen koko juttuun mukaan. Ajatella! Tätäkin tapahtuu!

      Sen kämppiksestäkin tuli aivan samanlainen mitä enempi sille jutteli. Oli kaks muuta tyttöä, jotka ei ollut ihan yhtä suuria läskipäitä, mutta läskipäitä kumminkin. Toinen ei sanonut sille mikälieluolamiehelle mitään ku ehkä pari kertaa ja joskus mutisi jotain ja päti itse monesta asiasta ja haastoi riitaa. Toinen jätti usein siivoamatta myös eikä varmana ollut läheskään yhtä paljon ohjelmaa kuin mitä selitti. Se syytti minua tyrannimaiseksi draamanlietsojaksi ja aina oli vika muualla kuin hänessä, mitäs muutenkaan! Lietsoi itse juoruja mm. tämän läskipääjätkän kanssa.

      Hyvä, ettei enää tollaisia tarvitse kestää minun! Muuttakaa mieluummin jonkun yhtä siistin kaverin kaa samaan kämppään, jos vaan voitte. Asuntolaa en suosittele, anteeksi vaan, jos olen valtoin tyyppi!

      • kauheet

        Joo siis asuntolassa asuminen on monille vaikeaa. Ei ymmärretä, että siellä asuu muitakin ja ett nää muut pitäisi ottaa huomioon. Et on olemassa jotkut säännötki.

      • SuottaKärsinyt

        Ja tajuu viel tää: Sälli vielä väitti, että talkkari ois käynyt tarkastamassa ja todennut hyvinhoidetuksi. Katinkontit! Kuulosti niin keksityltä!

        Jotain vielä viisasteli, että muissa kerroksissa ja toisessa asuntolassa on vielä pahemmin. No sehän selittää kaiken! As if! Tosi se oli usein kakkosten bileissä mukana, joten ei ihme. Muutkaan meidän kerroksen asukit ei puuttunut läheskään tarpeeks tähän luolamieslifestyleen, siis oikeesti, en voi kuin ihmetellä, tajutonta. Se, että muut eivät sanoneet sille mitään, oli näköjään todiste, että minä vain keksin kaiken päästäni. Se ei ois päässyt läheskään siihen vauhtiin, jos muut ei ois olleet itekin niin läskipäitä. Muutama tuollainen voi tehdä asuntolasta piinaa! Älkää menkö hyvät ihmiset, jos vaan yhtään voitte saada muualta.

      • SuottaKärsinyt
        kauheet kirjoitti:

        Joo siis asuntolassa asuminen on monille vaikeaa. Ei ymmärretä, että siellä asuu muitakin ja ett nää muut pitäisi ottaa huomioon. Et on olemassa jotkut säännötki.

        Ja sitä paitsi, tajuu tää, ne kyllä aivan varmasti ymmärsi, että on säännöt. Siksi ne näköjään osas kiertää niitä! Vielä pahempaa! Tää yks tyttö, joka itsekään ei siivonnut(paitsi ehkä jotenkin silloin tällöin) oli monesti keittiössä katsomassa telkkaa, kun tiskit olivat jääneet näkyville hoitamatta! Jo on pokkaa! On tärkeää ohjelmaa, kun pitää tiskitkin jättää sikseen.

        Kakkoskerroksessa juotiin jatkuvasti alkoholia, mutta eipä siitä ketään ruvettu irtisanomaan! Ei porukkaa siellä vaan irtisanota näköjään mistään syystä.

      • TerveisiäVaan
        SuottaKärsinyt kirjoitti:

        Jo on sepustukset taas. Saitko taas "ylempää" käskyn kirjoitella tämmöisiä? Sanopa sellaisia terveisiä, että paljon paljon pusi pusi, hali hali, mutta tämmöset huomionhakuiset sepustukset vois kyllä lopettaa, kiitos ja kumarrus <3

      • PientäParanoiaa
        TerveisiäVaan kirjoitti:

        Jo on sepustukset taas. Saitko taas "ylempää" käskyn kirjoitella tämmöisiä? Sanopa sellaisia terveisiä, että paljon paljon pusi pusi, hali hali, mutta tämmöset huomionhakuiset sepustukset vois kyllä lopettaa, kiitos ja kumarrus <3

        Vai että valtion juonia saada sut halvempaan kämppään? Tuollaista mitä raapustin voi muuten tapahtua, joten kukas tässä nyt oikein hourailee. :)

      • nytihanoikeestihei

        Sä tässä taidatkin se marttyyri olla just joo. Että ei joku saa lähtöpassei, vaik keittiö on sikolättinä ja haistattelee julkisesti kaikille ja sit manipuloi kämppistä, joka kuitenkin lähtee saman tyypin juoruihin mukaan, en kuule usko!!

      • SuottaKärsinyt
        nytihanoikeestihei kirjoitti:

        Sä tässä taidatkin se marttyyri olla just joo. Että ei joku saa lähtöpassei, vaik keittiö on sikolättinä ja haistattelee julkisesti kaikille ja sit manipuloi kämppistä, joka kuitenkin lähtee saman tyypin juoruihin mukaan, en kuule usko!!

        Se kämppis eka hoiti suuremman osan siivouksesta, kun tää toinen ehkä vähän väliä vaan tuuletti(oon kyllä niin varma, että asia oli näin). Sitten se kämppis oli, et sekään ei sit siivoo ja tää toinen jätkä oli et okei. Se jätkä muutenkin oli aikamoinen ylipuhuja. Yhdessä vaiheessa kun joku oli riehunut viereisen asuntolan kuntosalilla ja se oli suljettu niin sitten tää kämppis(Luolamies 2) viisasteli että kyllä salia pitää saada käyttää kun sitä on mainostettu. Taispa tää kämppiskin viettää muutenkin suuren osan viikosta ihan muualla, siis myös siivousviikolla niin että hommat lankes tälle toiselle(Luolamies 1:lle), joka ei tietenkään niitä hoitanut. Tää kämppis lähti sit ajatukseen mukaan, et ei niissä yhteistiloissa tarvitse siivota(kuulin ihan käytävältä oven takaa selkeesti), kun tää Luolamies 1 oli niin olevinaan että joo hoitaa vähän hommia. Mitä enemmän kuulin tämän Luolamies 2:n sitten horisevan, sitä suuremmalta läskipäältä sekin kuulosti. Eiköhän sekin keksinyt musta jotain juttua, mutta tää eka jätkä oli kyllä se pahempi piru, ei mitään epäilystä.

        Tää tyttö, joka ei myöskään hoitanut hommia, oli kyllä sellainen edesvastuuton itsekin. Sainpahan kiinni katsomasta telkkaa, kun keittiössä tiskit on selkeestikin hoitamatta ja astiakaappi täynnä kuivuneita astioita. Varmana oli ohjelmaa! Tietenkin herjasi vielä mut draamakuningattareksi ja draamanlietsojaksi siinä samalla, Annoin kuulua, että menikö perille?! Arvaa!!!!! Paskaa jauhas sekin, aina väittämässä joitain asioita, joita kukaan ei ollut edes sanonut.

        Lisää tähän vielä, että välillä yläkerrasta kuuluu tömistelyä ja mölinää niin taattu palaa päreet luolamiesgeton kuin luolamiesgeton keskellä. Jotkut ei vaan omista(tai käytä) mitään tapoja.

        Asuntola on sellainen helvetin kuustoista, että on parempi vain yksin asua.

      • SiisVoiJuma

        Vai oli semmosia joulupukin apulaisia!!!!!

        Ei millään ois mahollista että oisit keksinyt mitään omasta päästäsi tai väritellyt draamanhaussa tai jättänyt jotain pois tai lisänny mitään että oisit joku maailman puhtoisin marttyyri tai muuten vaan VOI HIRVEÄÄ VOISIKO OLLA vetäny ihan hatusta koko jutun! Tervetuloa todellisuuteen, ei tanssita sun pillin tahtiin läheskään niin usein kuin haluisit, voi voi!

      • SuottaKärsinyt
        SiisVoiJuma kirjoitti:

        Ai ei voi tapahtua, koska et oo ite kokenut?!Kuule kyllä voi! Mitäs säkin luulet voivas puhuu mun puolesta?! Et voi! Oletko joutunu sietämään jotain jätkiä, joista toinen tekeytyy ties miksi, että voi tehdä mitä huvittaa eikä välitä tippaakaan ja toinen lorvii jossain helvetin kuusessa ja lisää toisen juttuihin oman mausteen jota menee juoruu sit parille muulle joiden tulis tietää paremmiN!?!! Samalla yläkerrassa kuuluu ääniä ja välil samanmieliset vitsailee jollain ryyppyjutuilla portaissa(just mun huoneen seinän takana)!! Yläkerran elosteluun mun on pitäny useemmin ku kerran päivystäjälle viestii siis uskomatonta luolamiesmeininkiä.

        Toiselle näist meiän kerroksen luolamiehistä yks tyttö sano sentään jotain, mut tää Luolamies Ykkönen vittuili sille jälkeenpäin julkisesti vaik se olikin hoitanu pari juttuu. Se haistatteli kaikille, mut kaikki oli että ei mitään. Sitä ei vaan kiinnostanut mikään. Tää tyttö, joka sille sanoi, itse oli aikamoinen näsäviisastelija, huomasin monen monta kertaa. Yritti provota mua ja päteä ja muuten vaan heittäyty kaikitietäväks, justiinsa. Mä tuun kaikkien kaa toimeen. Vaaditaan erikoinen, etten vaan kestä.

        Talkkarin huomautus tuli kyllä eräällä näiden luolamiesten siivousvuorolla(ja samalla se oli jättäny kattilan likoomaan eikä hoitanu sitä), mut sit se lappi oli rypistetty ja heitetty roskiin kun siihen oli mukamas tuhrittu jotain. Molemmat selitti et oishan se voinu tulla kenen tahansa vuorolla eikä mun tietääkseni kumpaakaan irtisanottu. Ja talkkari muka hyväksikatsonut!

        Toka luolamies jutteli paljon enemmän muiden kaa ja varmana lisäs aina omaa maustettaan juttuihin ja kehitti eteenpäin kun jutteli muille. Monesti paisto pizzaa ja ritilä oli usein tiskipöydän päällä tiskaamatta eikä sekään vaivautunu astiakaappii tyhjentää nii että olipas kiva!!

        En kyllä oikein tykänny opsikelutovereistakaan enkä tiiä miten koko jutun edes kestin. Olihan joillain ees jotain sanottavaa.

        Mut väkee ei vaan ruveta irtisanomaan, että suosittelisin miettii kahdesi ennen kuin muutat minnekään asuntolaan. Helvetillinen paikka!!!!

        Ai muka voit vielä puhuu mun puolesta!?

      • AlexJonesFan

        Aikamoin Illuminatin pesäke, kun reptiliaanit ryömii koloistaan ja talkkarikin jättää kattilat likoomaan. ;)

      • unohritko-jotai-beibe
        kauheet kirjoitti:

        Joo siis asuntolassa asuminen on monille vaikeaa. Ei ymmärretä, että siellä asuu muitakin ja ett nää muut pitäisi ottaa huomioon. Et on olemassa jotkut säännötki.

        Ai ei oo lörpöttelijöit, jotka on nii olevinaan ite jotain sääntökirjoi mees siit äläkä lässytä

      • SuottaKärsinyt
        unohritko-jotai-beibe kirjoitti:

        Ai ei oo lörpöttelijöit, jotka on nii olevinaan ite jotain sääntökirjoi mees siit äläkä lässytä

        Mua ei kiinnosta kuulla tollasta! Tässä ei mitään lässytetty jos et nyt ihan tajunnu. Säännöt on olemassa! Mut miksei näitä jätkiä (eikä tokan kerroksen porukkaa, jotka selvästi ryyppäs koko ajan) sit irtisanottu silloin kun mä asuin vielä asuntolassa mä en tuu koskaan tietää enkä mä voi uskoo vieläkään et jälkikäteen tää jätkä tuli pätee et se oli käyny infos ja talkkari ei ollu koskaan sanonu mitään pahaa niiden vuorost, voi elämä. Tätä jätkää kyl kyräiltiin siitä kun jätti usein montakin päivää siivoushommat välistä, mut en tiiä sit sanoiko sen kämppis sille yhtään mitään. Toisaalta sitäkin piti ojentaa, kun se alkoi kunnolla ottaa mallia tästä toisesta. Ja sit saa kuulla joltain kurssikavereilta juttua et useita on lähteny koko asuntolan WA:sta kun mä muka oon lietsonu draamaa parjaamalla ja vetämällä jotain kiukunpuuskaa pienestä.

        Aiemmin olin sanonu tän naisen siivousvuorolla, et ei ollu hoitanu niit moneen päivään, nii sit rähjäs et mä muka kerjään draamaa ja yritän alottaa jotain paskamyrskyy ja tää jätkä poistu sillä verukkeella ryhmän WA:sta eikä siihen saanu enää yhteyttä. Varmana oli sit lähteny mukaan sen naisen juttuihin. Samana iltana kun mä olin "häirinny" tän jätkän siivoushommia mä kuulin käytävält että se jutteli tän yhen edesvastuuttoman mimmin kaa(sen, joka siis jätti hommat sikseen, katto vaan telkkaa, oli vielä vanhempi kuin tää jätkä). Se mimmi sano, et sitä ei ainakaan kiinnosta mitä puhutaan selän takana ja tää jätkä sano siihen niin innoissaan et siinähän on järkee, hyvä idea, ei sekään sit. Selitti vielä jostain ilmaisesta oluesta. Manipuloiko tää nainen sit tätä jätkää.... ihmeen kieroilua. Pari tuntii myöhemmin keskiyöllä ylhäältä kuuluu jotain humalaisten riitelyä.

        Tää kämppis ei sanonut sille koskaan vastaan mistään. Se meni mukaan sen juttuihin eikä tajunnut millään kuinka paljon sitä manipuloitiin. Nää kaks kehitti käytännön et monesti ne hoiti ehkä jotain joku päivä ja sit lähti loppuviikoksi muualle. Niit ei saanu sit kiinni. Tuli takas myöhään ja ehkä teki jotain kuten pyyhki pöytää hieman. Tää toka lähti niin innolla mukaan ekan juttuun ettei siivoominen muka oo niin tärkeetä. Kierrätteli koko ajan juttuu et viereisessä asuntolassa on kaikki pahemmin, joten minä täällä ruveta mistään "valittaa". Muutenkin tää toka kuulosti aina niin kaikkitietävältä. Sen jälkeen kun viereisen asuntolan kuntosalille joku ylemmän kerroksen älypää oli päästänyt umpihumalaisen kaverinsa(!!!), joka oli riehunu ja hakannu bilismailalla seinän täyteen reikiä, sali oli suljettu ja käyttöaikaa rajoitettu. Toi on itsestäänselvyys! Haloo! Mut tää toka mies väitti et salia pitää saada käyttää kun sitä on mainostettu. Se kyl aivan varmana maustoi ja levitti juttuja eteenpäin, sehän oli useemmin juttusissa muiden kanssa. Miten tollasii jaksaa?! Hyvä, etten useemmin joutunu noita sietää. Älytöntä touhoa aikuisilta ihmisiltä, joiden tulis tietää paremmin ja jotka varmana tieskin paremmin ainakin jotenkuten, mutta ei vaan millään voi sit kunnostautua ei ja kerta kiellon päälle vielä ei, mennä nyt toista syyttää kaikesta!!

      • tiijäntunteen

        En tiiä kummasta asuntolasta puhut, mutta siinä missä mä asuin viime lukuvuoden (eli pienes) oli jatkuvasti oikein kunnon sikolätti koko keittiö ja talkkarilta tuli oikeen kunnon huomautusta useemmallekin. En voi silti sanoo et tietäisin mistään kuntosalisekoilusta.

        Kyllä se talkkari tsekkaa jatkuvasti paikat ja et onks siivottu.

      • valtiontyypitnetaas
        SuottaKärsinyt kirjoitti:

        Mua ei kiinnosta kuulla tollasta! Tässä ei mitään lässytetty jos et nyt ihan tajunnu. Säännöt on olemassa! Mut miksei näitä jätkiä (eikä tokan kerroksen porukkaa, jotka selvästi ryyppäs koko ajan) sit irtisanottu silloin kun mä asuin vielä asuntolassa mä en tuu koskaan tietää enkä mä voi uskoo vieläkään et jälkikäteen tää jätkä tuli pätee et se oli käyny infos ja talkkari ei ollu koskaan sanonu mitään pahaa niiden vuorost, voi elämä. Tätä jätkää kyl kyräiltiin siitä kun jätti usein montakin päivää siivoushommat välistä, mut en tiiä sit sanoiko sen kämppis sille yhtään mitään. Toisaalta sitäkin piti ojentaa, kun se alkoi kunnolla ottaa mallia tästä toisesta. Ja sit saa kuulla joltain kurssikavereilta juttua et useita on lähteny koko asuntolan WA:sta kun mä muka oon lietsonu draamaa parjaamalla ja vetämällä jotain kiukunpuuskaa pienestä.

        Aiemmin olin sanonu tän naisen siivousvuorolla, et ei ollu hoitanu niit moneen päivään, nii sit rähjäs et mä muka kerjään draamaa ja yritän alottaa jotain paskamyrskyy ja tää jätkä poistu sillä verukkeella ryhmän WA:sta eikä siihen saanu enää yhteyttä. Varmana oli sit lähteny mukaan sen naisen juttuihin. Samana iltana kun mä olin "häirinny" tän jätkän siivoushommia mä kuulin käytävält että se jutteli tän yhen edesvastuuttoman mimmin kaa(sen, joka siis jätti hommat sikseen, katto vaan telkkaa, oli vielä vanhempi kuin tää jätkä). Se mimmi sano, et sitä ei ainakaan kiinnosta mitä puhutaan selän takana ja tää jätkä sano siihen niin innoissaan et siinähän on järkee, hyvä idea, ei sekään sit. Selitti vielä jostain ilmaisesta oluesta. Manipuloiko tää nainen sit tätä jätkää.... ihmeen kieroilua. Pari tuntii myöhemmin keskiyöllä ylhäältä kuuluu jotain humalaisten riitelyä.

        Tää kämppis ei sanonut sille koskaan vastaan mistään. Se meni mukaan sen juttuihin eikä tajunnut millään kuinka paljon sitä manipuloitiin. Nää kaks kehitti käytännön et monesti ne hoiti ehkä jotain joku päivä ja sit lähti loppuviikoksi muualle. Niit ei saanu sit kiinni. Tuli takas myöhään ja ehkä teki jotain kuten pyyhki pöytää hieman. Tää toka lähti niin innolla mukaan ekan juttuun ettei siivoominen muka oo niin tärkeetä. Kierrätteli koko ajan juttuu et viereisessä asuntolassa on kaikki pahemmin, joten minä täällä ruveta mistään "valittaa". Muutenkin tää toka kuulosti aina niin kaikkitietävältä. Sen jälkeen kun viereisen asuntolan kuntosalille joku ylemmän kerroksen älypää oli päästänyt umpihumalaisen kaverinsa(!!!), joka oli riehunu ja hakannu bilismailalla seinän täyteen reikiä, sali oli suljettu ja käyttöaikaa rajoitettu. Toi on itsestäänselvyys! Haloo! Mut tää toka mies väitti et salia pitää saada käyttää kun sitä on mainostettu. Se kyl aivan varmana maustoi ja levitti juttuja eteenpäin, sehän oli useemmin juttusissa muiden kanssa. Miten tollasii jaksaa?! Hyvä, etten useemmin joutunu noita sietää. Älytöntä touhoa aikuisilta ihmisiltä, joiden tulis tietää paremmin ja jotka varmana tieskin paremmin ainakin jotenkuten, mutta ei vaan millään voi sit kunnostautua ei ja kerta kiellon päälle vielä ei, mennä nyt toista syyttää kaikesta!!

        Jumalauta ei kelvannut pusipusi halihalit ylemmälle portaalle vai.

        No jo on Akatemia-paratiisi mennyt surkeaan jamaan jos asukkaat on nykyään tuota sorttia, tosin jotenkin neiti Mart-siisSUOTTAKÄRSINYT tuo sun juttus vaikuttaa keksityltä tai vähintäänkin rankasti muunnellulta, en tiedä miksi, ehkä omilla havainnoilla ihmisten käytöksestä jne. on osuutta asiaan, vittuileva hörhelö siellä-täällä on vielä uskottavaa, mutta se että noista joulupukin apulaisista ei mennä joukolla tekemään ilmoitusta kun selkeästi tilojen kunto sitä vaatis, saatika että kokonainen kerros tjsp. asennoituisi niin ettei säännöt koske heitä ellei henkilökunta ole valvomassa, en usko.

      • 418536taijotainsellasta

        Harmi, ettei naisen ikää saa kysyä.

        No mikäs siinä otanpa popkornit täs.

      • Älkääkäyttäkö

        Aa.. Sä taas kysyt naisen ikään ja yhdistät sen taas facebook-profiiliin.

        Tiedoksi vaan, että nykyään valtio yms. instanssit kyselee täällä ikää, yhdistää kirjoituksen ja ip:n, menee hakkeroimaan sun facen ja pomii sieltä mieleisiä teemoja ja ne on kaikkien näkyvillä sitten lopun elämää. Koko face on nykyään pelkkä vakoiluväline ja esim. poliisit, puolustusvoimat sun muut pääsee lukemaan sen kuin avointa kirjaa (plus cia, nsa, eri maiden hallinnot sun muut erikseen ja yhdessä) eli en suosittele kirjoittamaan faceen mitään. Tyrkyttävät jotain mainosta ja kun puolihuolimattomasti painat nappia niin 10 vuoden päästä kaivavat oman agendan mukaiset "tykkäämiset" ja laittavat ne esille.

      • SuottaKärsinyt
        valtiontyypitnetaas kirjoitti:

        Jumalauta ei kelvannut pusipusi halihalit ylemmälle portaalle vai.

        No jo on Akatemia-paratiisi mennyt surkeaan jamaan jos asukkaat on nykyään tuota sorttia, tosin jotenkin neiti Mart-siisSUOTTAKÄRSINYT tuo sun juttus vaikuttaa keksityltä tai vähintäänkin rankasti muunnellulta, en tiedä miksi, ehkä omilla havainnoilla ihmisten käytöksestä jne. on osuutta asiaan, vittuileva hörhelö siellä-täällä on vielä uskottavaa, mutta se että noista joulupukin apulaisista ei mennä joukolla tekemään ilmoitusta kun selkeästi tilojen kunto sitä vaatis, saatika että kokonainen kerros tjsp. asennoituisi niin ettei säännöt koske heitä ellei henkilökunta ole valvomassa, en usko.

        Oli siellä kivojakin ihmisiä. Ei ne tässä ollu se pointti. :) Ja miten mun ikä liittyy tähän mitenkään? XD Nää sällit oli kyllä vuosii vanhempii ku mä ja tää toinen nainen vielä vanhempi ku ne eikä ne millään viitsiny kunnostautuu. Tää yksikin, joka vaikutti aluks ihan ok:lta, sano kyllä jotain aikuisille miehille ehkä jotain kerran tai kaks mutsit ku tää sälli vähän vittuili niin ei enää ollutkaan kanttia! Sit se rupes se mimmi mulle puhuessa nälvii mua jostain ihan turhista asioista ja aukoo päätä. Sanon sille toki suorat sanat, niin yhtäkkii mä oonkin "sanonu pahasti" ja "ollu ilkee". Se ei omista mitään etuoikeutta viisastella mulle miten lystää. Mä oon suorapuheinen ja rehti, nii ehkä mua on sen takia helppo mollata ja mustamaalata.

        Tää mies taas ei selkeesti välittäny mistään. Kysyn rehdisti olisko mitään joka auttas ymmärtää sitä, se irvailee "Ehkäpä onkin, minkäs teet". Mä kysyn et onks sen kotikaupungis tapana tehdä noin ja se läksyttää mua että toisen kotikaupungin solvaaminen ei kuulu hyviin tapoihin ja heittäytyy niin oikeemieliseks "Jos sulla on oikeesti ongelmaa, sen voi ilmaista asiallisesti". Yks mimmi oli siis muuttamas pois niin tää sälli oli varmana lainannu sille imuria, että olis tekosyytä miksei voi imuroida yhteisii tiloi. Se oli niin läpinäkyvää! Jätkä oli kun ei tietäisi mitään ja haukku mua paranoidiks. Se meni sellaseks vääntelyks. Sanoin viel et oikeesti astiakaapit tulis tyhjentää ja kaapit pyyhkii pölyistä joka päivä. Mä olin muka keksiny päästäni että tää jätkä ei tajuis koko juttuu jotta voisin leikkiä älykköä tai jotain paskaa. Se oli polttanu jonkun puuron pohjaan ja kun sanoin sit et enää ei voi tehdä puuroa, niin tää jätkä olikin aina tehnyt puuronsa mikrossa ja väitti et se ois oikeesti yrittäny tehdä jotain kastiketta ja vaan unohtunu juttelee tän mielensäpahoittajamimmin ja sen miesystävän kaa. No ihan sama, mut yritä siinä saada mitään perille kun koko ajan sälli keskeyttää et "Mikäs tässä nyt olikaan se oikee asia sulla kun skitsoot eestaas ku hepulitautinen kenguru" ja "Miks sä puhut kaikesta muusta ku siivoamisesta sit?" ja kehtaa sanoo et mä etin tekosyitä nälvii ja aukoo kun tää mies ei oo oikeeta auontaa kuullutkaan!!!! No sit toinen mimmi tulee ja tää jätkä yhtäkkii onkin siivoaja ja hakee sen imurin. Kun tää mimmi mainitsi mulle tän jätkän kotikaupungin tää jätkä sanoo muina miehinä et "se on puoliks kaupunki ja puoliks mini-Espoo". Ei ollut niin iso juttu vai?

        Must tuntuu et tää toinen häiskä ei sanonut tälle herralle mitä sen lepsusta siivouksesta aateltiin. Kun mä yritän sanoo, mä oon muka keksinyt kaiken päästäni jonain lisätekosyynä parjata. Mä en oo koskaan kusettanu muita enkä itteeni mistään enkä koskaan sano kellekään yhtään pahaa sanaa enkä haasta riitaa. Oon kunnollinen. Mä tuun toimeen kaikkien kaa, jotka vaan haluu tulla mun kaa toimeen. Sanon rehdisti mikä mättää ja sen perusteella mua on näköjään helppo syyttää, kun kaikki tietävät missä vika oikeasti on. En tajuu miks jotkut haluu tehdä asioista vaikeita. En tiedä mikä tällä jätkällä oikeasti oli, ei todnäk mitään, tais heittäytyä muuten vaan kusipääks. Se oli täysi paholainen joka tapauksessa. Sen kämppis ei sekään ollut enkeli, vaik monesti yritti leikkiä jotain sovittelijaa tai diplomaattia, etenkin WA:ssa, oli niin tietävinään kaiken. Sekin jätti usein omat jäljet tiskaamatta useeksi päiväksi. Jotain oli jätkät sopineet että tää toinen hoitais astiakaappi-puolen niin yks mimmi oli tehnyt homman sen puolesta. Taisin yrittää puhua järkeä väärälle miehelle kun vierailin taas asuntolas yhes vaihees viikkoja mun lähdön jälkeen ja oli toka mies taas jättänyt pizzaritilän tiskipöydälle hoitamatta ja pinnat pyyhkimättä ja muutenkin aika kyseenalaiseen kuntoon keittiön jättänyt. Astiakaappia ei oltu tyhjennetty. Sällit vitsaili et ne toistuvasti valvoo jonnekin aamukolmeen. Ehkäpä niillä meni siihen kaikki energia(ja toisel siihen, että vittuili koko ajan kaikille).

        Ainakin toinen sälli oli varmana ottanut innoitetta yläkerran porukasta, jotka mekasti reippaasti ja ryyppäs innolla. Aluks ne veti joka torstai jotain bileitä. Ketään ei irtisanottu ryyppäämisestä. SIlloin tällöin tuli ihan epämääräistä ulkopuolista sakkia. Porraskäytävässä jatkuvasti mölistään myös iltamyöhään ties mistä "henkilökohtaisista" jutuista. Joku (varmaan niitä, jotka jatkuvasti kävi salilla) vielä piti hyvänä ideana päästää humalainen kaveri - joka siis ei ollut ees asuntolalta tai koululta - kuntosalille. Miks must tuntuu et sekään ei saanu häätöä? En yhtään ihmettele miks mun tutut karkaa kaupungeista, kun tällaista porukkaa löytyy. Ehkäpä mulla onkin maalaisjärkeä nimenomaan kun oon maalaistyttö. :)

        Ja ehkäpä mun pitäs kiittää näitä pirulaisia, tuli tässä jonkinlaista käsitystä millaista kusipäiksi heittäytyvää täyskasvusta porukkaa voi tulla vastaan. Voi sitä pahempaakin tulla. Jatkossa etin kyllä yksityiseltä ennen ku meen minnekään asuntolaan. Älä säkään Antti epäröi niin tehä! Ei muuta tässä. Huhhuh mitä sontaa.

      • jumalavita-nousitserlok

        Drivelii mitä drivelii

        Aika epätoivoinen taidat olla juoruilemaan, kun tuollaista soopaa jaksat hokea, siis tajuaakos neiti lainkaan miten lapsellista se on. Sitä paitsi eihän nämä heput enää sinun elämässä ole, joten mitä väliä niillä enää on?! En tiiä mitä oikeesti haet tällä, mutta aika turhaa on tommonen tilittäminen, tiiät kai.

        Ja hyvänen aika siis sentään ei kokonaiset kaupungit oo muodostanu salaliittoa sua vastaan. Ei ne oo vakoillu sua ja lähettänyt jotain sleeper agentteja sun perään tehdäkseen sun oloa kurjaksi. Niillä kaikilla on ihmisiä töissä, joilla on päivän mittään miljoonia eri asioita mielessä ja ne ei liity mitenkään sinuun. Todennäköisesti kukaan heistä ei koskaan tuu tietää sun olemassaolosta. Ellet oo tehnyt jotain todella pieleen, ei niitä kiinnosta muodostaa jotain laajamittaista salaliittoa sua vastaan, jotain rändomia henkilöä miljoonien muiden joukossa. Yks tekee puuronsa vehnästä, toinen kaurasta, kolmas mannasta, neljäs riisisuurimoista, yks tykkää yhenlaisista muroista toinen toisenlaisista. Ei kukaan heistä halua sinulle pahaa.

        Jos joku oikeasti heittäytyy ääliöksi noinkin avoimesti ja broadcastaa tollasta hällä-väliä-haista-vittu -asennetta, niin sitten pitää mennä porukalla infoon tekee ilmoitusta ja luulis, että siellä asuntolassa ois ollut useempikin järkevämpi ihminen, jotka ois ymmärtänyt tän asian. Näköjään ei sun kertoman perusteella näin ole. Luulis hoituvan aika mutkattomasti ja helposti, etenkin jos nämä jätkät juoruilee susta niin avoimesti kovaan ääneen jossain käytävällä niin usein.

        Voit kyllä vakuuttaa vaikka naama punaisena miten hyvä ihminen oot ja miten pahoja kaikki muut on ja että oot sorron, vainon ja epäreilun kohtelun uhri, joka ei oo tehnyt kenellekään mitään pahaa ikuna, mutta tästä paistaa läpi päinvastaista kuin väität. :) Epätoivoistahan tämä on ja sanoinko että soopaa. Minua tällainen tilitys ei estä menemästä Akatemiaan opiskelemaan, jos haluan, tai asettumasta asuntolaan, jos haluan. Mutta minä asun Maassa. En tiedä sinusta.

        Elkää immeiset uskoko mitä vaan driveliä ladellaan, online tai offline. Täyttä tuubaa voi tulla tuuban täydeltä tuubasta kuin tuubasta.

        Vaikea neidin juttua on ottaa tosissaan. Naurut irtos, joten kiitos niistä. :)

      • LaittaaMiettimäänKyl
        SuottaKärsinyt kirjoitti:

        Oli siellä kivojakin ihmisiä. Ei ne tässä ollu se pointti. :) Ja miten mun ikä liittyy tähän mitenkään? XD Nää sällit oli kyllä vuosii vanhempii ku mä ja tää toinen nainen vielä vanhempi ku ne eikä ne millään viitsiny kunnostautuu. Tää yksikin, joka vaikutti aluks ihan ok:lta, sano kyllä jotain aikuisille miehille ehkä jotain kerran tai kaks mutsit ku tää sälli vähän vittuili niin ei enää ollutkaan kanttia! Sit se rupes se mimmi mulle puhuessa nälvii mua jostain ihan turhista asioista ja aukoo päätä. Sanon sille toki suorat sanat, niin yhtäkkii mä oonkin "sanonu pahasti" ja "ollu ilkee". Se ei omista mitään etuoikeutta viisastella mulle miten lystää. Mä oon suorapuheinen ja rehti, nii ehkä mua on sen takia helppo mollata ja mustamaalata.

        Tää mies taas ei selkeesti välittäny mistään. Kysyn rehdisti olisko mitään joka auttas ymmärtää sitä, se irvailee "Ehkäpä onkin, minkäs teet". Mä kysyn et onks sen kotikaupungis tapana tehdä noin ja se läksyttää mua että toisen kotikaupungin solvaaminen ei kuulu hyviin tapoihin ja heittäytyy niin oikeemieliseks "Jos sulla on oikeesti ongelmaa, sen voi ilmaista asiallisesti". Yks mimmi oli siis muuttamas pois niin tää sälli oli varmana lainannu sille imuria, että olis tekosyytä miksei voi imuroida yhteisii tiloi. Se oli niin läpinäkyvää! Jätkä oli kun ei tietäisi mitään ja haukku mua paranoidiks. Se meni sellaseks vääntelyks. Sanoin viel et oikeesti astiakaapit tulis tyhjentää ja kaapit pyyhkii pölyistä joka päivä. Mä olin muka keksiny päästäni että tää jätkä ei tajuis koko juttuu jotta voisin leikkiä älykköä tai jotain paskaa. Se oli polttanu jonkun puuron pohjaan ja kun sanoin sit et enää ei voi tehdä puuroa, niin tää jätkä olikin aina tehnyt puuronsa mikrossa ja väitti et se ois oikeesti yrittäny tehdä jotain kastiketta ja vaan unohtunu juttelee tän mielensäpahoittajamimmin ja sen miesystävän kaa. No ihan sama, mut yritä siinä saada mitään perille kun koko ajan sälli keskeyttää et "Mikäs tässä nyt olikaan se oikee asia sulla kun skitsoot eestaas ku hepulitautinen kenguru" ja "Miks sä puhut kaikesta muusta ku siivoamisesta sit?" ja kehtaa sanoo et mä etin tekosyitä nälvii ja aukoo kun tää mies ei oo oikeeta auontaa kuullutkaan!!!! No sit toinen mimmi tulee ja tää jätkä yhtäkkii onkin siivoaja ja hakee sen imurin. Kun tää mimmi mainitsi mulle tän jätkän kotikaupungin tää jätkä sanoo muina miehinä et "se on puoliks kaupunki ja puoliks mini-Espoo". Ei ollut niin iso juttu vai?

        Must tuntuu et tää toinen häiskä ei sanonut tälle herralle mitä sen lepsusta siivouksesta aateltiin. Kun mä yritän sanoo, mä oon muka keksinyt kaiken päästäni jonain lisätekosyynä parjata. Mä en oo koskaan kusettanu muita enkä itteeni mistään enkä koskaan sano kellekään yhtään pahaa sanaa enkä haasta riitaa. Oon kunnollinen. Mä tuun toimeen kaikkien kaa, jotka vaan haluu tulla mun kaa toimeen. Sanon rehdisti mikä mättää ja sen perusteella mua on näköjään helppo syyttää, kun kaikki tietävät missä vika oikeasti on. En tajuu miks jotkut haluu tehdä asioista vaikeita. En tiedä mikä tällä jätkällä oikeasti oli, ei todnäk mitään, tais heittäytyä muuten vaan kusipääks. Se oli täysi paholainen joka tapauksessa. Sen kämppis ei sekään ollut enkeli, vaik monesti yritti leikkiä jotain sovittelijaa tai diplomaattia, etenkin WA:ssa, oli niin tietävinään kaiken. Sekin jätti usein omat jäljet tiskaamatta useeksi päiväksi. Jotain oli jätkät sopineet että tää toinen hoitais astiakaappi-puolen niin yks mimmi oli tehnyt homman sen puolesta. Taisin yrittää puhua järkeä väärälle miehelle kun vierailin taas asuntolas yhes vaihees viikkoja mun lähdön jälkeen ja oli toka mies taas jättänyt pizzaritilän tiskipöydälle hoitamatta ja pinnat pyyhkimättä ja muutenkin aika kyseenalaiseen kuntoon keittiön jättänyt. Astiakaappia ei oltu tyhjennetty. Sällit vitsaili et ne toistuvasti valvoo jonnekin aamukolmeen. Ehkäpä niillä meni siihen kaikki energia(ja toisel siihen, että vittuili koko ajan kaikille).

        Ainakin toinen sälli oli varmana ottanut innoitetta yläkerran porukasta, jotka mekasti reippaasti ja ryyppäs innolla. Aluks ne veti joka torstai jotain bileitä. Ketään ei irtisanottu ryyppäämisestä. SIlloin tällöin tuli ihan epämääräistä ulkopuolista sakkia. Porraskäytävässä jatkuvasti mölistään myös iltamyöhään ties mistä "henkilökohtaisista" jutuista. Joku (varmaan niitä, jotka jatkuvasti kävi salilla) vielä piti hyvänä ideana päästää humalainen kaveri - joka siis ei ollut ees asuntolalta tai koululta - kuntosalille. Miks must tuntuu et sekään ei saanu häätöä? En yhtään ihmettele miks mun tutut karkaa kaupungeista, kun tällaista porukkaa löytyy. Ehkäpä mulla onkin maalaisjärkeä nimenomaan kun oon maalaistyttö. :)

        Ja ehkäpä mun pitäs kiittää näitä pirulaisia, tuli tässä jonkinlaista käsitystä millaista kusipäiksi heittäytyvää täyskasvusta porukkaa voi tulla vastaan. Voi sitä pahempaakin tulla. Jatkossa etin kyllä yksityiseltä ennen ku meen minnekään asuntolaan. Älä säkään Antti epäröi niin tehä! Ei muuta tässä. Huhhuh mitä sontaa.

        Ite oon asunut siinä pienessä asuntolassa pariinkin otteeseen ja siellä sitä draamaa ja skismaa vasta syntynyt onkin ja melkeen aina eri ihmisten välillä. On joitain, jotka vaan ei kertakaikkiaan jaksa siivota vaik ois niien vuorokin. Ei se niin tavatonta oo, että joku menee haastamaan riitaa tai muuten vaan aukoo päätä ja sitten yllätys yllätys on paha mieli eikä draamaksi edes tarvitse mennä ja sit on niitäkin idiootteja, jotka huutelee vierestä tai on et "lopettakaa" vaikka oikeesti ois vaan yks ainoo oikee syypää (eli toisin sanoen on tyhmii vähän itsekin). Sekään ei oo tavatonta, että jotkut vetää jotain ihan pikku juttuja aiempaa ja keksii niistä ihan uusia merkityksiä. Ei oo kivaa näyttää huonolta porukan silmissä, muttei myöskään oo kivaa kun porukassa useemmalla löytyy vaikka mitä juttua. Eiköhän usee haluu hoitaa asiat mahollisimman vähällä vaivalla? Ärhentelijöitä ei katso hyvällä kukaan, edes muut ärhentelijät.

        Kuntosalisekoilusta en ole kuullut. Muutin pois huhtikuun alussa, oisko tapahtunut sen jälkeen ehkä?

        Aika lailla rankempaa on siis koettu kuin miltä tää jätkä sun kertoman perusteella vaikuttaa. En tajuu, minkä perusteella sä sitä aspergeriks luulit, kun mä tiiän monta sellaista eikä ne haistattele mielivaltasesti ihmisille joten eiköhän sellainen oo jotain ihan muuta (eli siis asennevammaisuutta). Ja toki mitä justiinsa sanottiinkin, et jos tää kerran oli sellainen niin ei kai tollasta ylenkatsota, eikös tollaisesta voi mennä tekemään jo ilmoitusta? En tajuu oliks nää muut yhtä syyllisii kun ei sanonu sille mitään mut sit sanot et oli siellä kivojakin. Sanoitko SÄ tälle jätkälle mitään ennen tota yhtä kohtausta? Jos et, niin ihan turhalta vaikuttaa musta syytellä muita siitä mitä itekään et oo tehnyt. Mikä tää WA-juttukin on, katos kun en oo kuullut mitään tollaisesta missään vaiheessa.

        Luulenpä, että on muilla ollut paljon pahempaa keskenään kuin sulla tän jätkän kaa, jos mikään tästä pitää paikkansa. Kannattaaks nyt tollaselle uhrata ajatustakaan. Toki voithan selittää, jos vain haluat, älä vaan odota että pidätän hengitystä tai mitään sen suuntasta.

      • MitäMitäMitäMitäMitä

        Kuinkas pitkät lomat teillä on? Ei se biojäte niin nopeasti maadu! XD

      • SuottaKärsinyt
        LaittaaMiettimäänKyl kirjoitti:

        Kyllä jotkut tykkää tehä asioista vaikeita, etten vois olla enempää samaa mieltä. Ihana, että on ymmärtäväistäkin ihmistä täällä.

        Mistä tää salaliittojuttu repäistiin?! XD Joku ihan muu tässä on sellaista houraillut, en minä. XD Sattu vaan olee kaupunkilaisii nää ihmiset. Muutenkin on mun tuttuja muuttanut pois kaupunkialueelta enkä vaan oikeen tiiä millaista porukkaa keskimäärin tapaa kaupungeissa. Minä viihdyn maalla muutenkin. Yks mun kaveri on muuttanut Vantaalle Kaivokselaan, että Vantaalla kyllä viihtyy viel jotenkuten. Ihan mielelläni lähdin viikonlopuksi takaisin kotiseudulle, kun asuntola koetteli hermoja tuon tuosta.

        Enkä mä oo väittänytkään että kukaan muu ei saisi mennä koskaan asuntolaan tai mitään sellaista. Halusin vaan laittaa oman kokemuksen. Tulis ehkä vähän muiltakin kokemuksii, niin pystys päättelee et haluuks mennä asuntolaan ja ottaa riskin vai ei. Porukka sanoo et on siel vähän homeisii jotkut paikat, mut tietääkseni Akatemialla ollaan asiasta tietoisia ja sille pyritään tekee jotain. Jotkut porukasta sit sanoo et niillä on ollu parempi tuuri eikää ne oo mitään niistä ongelmista kohdannut. Ootin et muutkin laittas omia kokemuksiaan. Kiitti vaan peikoille, että tuutte huutaa päälle!

        Sitä jätkää mä epäilin Aspergeriks eka kun yks toinen mimmi kysy multa. Vaikutti vähän, et näin ois. Mul on itelläni veli, jol on Asperger. Sille tulee sanoo välillä montain kertaa asiat. Aluksi mulle näytti, että tää jätkä asuntolal ei vaan tajunnu joitain asioita tarpeeks hyvin. Jotain WhatsAppissa tää yks mimmi muistutti että sais vielä jätkien siivousviikon aikana tehtyä hommat(kun tää jätkä oli kerran unohtanu roskapussit ja sit huomauttaessa oli leikkiny jalomielistä ja "uhrautunut" kämppiksen puolesta tai jotain paskaa), niin tää jätkä alko vittuilee et onks sinne keittiöön kuollut joku. Mimmi vaan kuittas sen naurul ja jätkä oli et vitsi vitsi. Sen ois pitäny sanoo sille suorat sanat eikä ylenkatsoo tollasta! Must alko tuntuu vaivihkaa, et kyllä se oikeest ymmärsi paljon enemmän kuin anto ymmärtää. Kivoja ihmisii oli, mut nekään ei oikeen näyttäny ymmärtävän millai tää jätkä on.

        Jos mä annan rehdisti mahollisuuden kertoa onks jotain joka vois auttaa ymmärtää ja sit jätkä eka leikkii marttyyriä "on sitä pahempaakin kuultu" (no en vakuuttunut), sit irvailee päin naamaa että kenties onkin en voi kritisoida sitä ja vähän ajan päästä heittelee mun omia sanoja mulle päin naamaa, niin kyllä siinä vaiheessa viimeistään ymmärrys loppuu. Hämmentävääkin viel kun oon nähny sen lukuisia kertoja laittavan telkan päälle ja sit kuulen et se on pyytänyt apua kämppikseltä kun ei tiiä miten se hoidetaan. Kysyin asiasta niin se olikin joku vitsi yhtäkkii brglkgmmrngiolh Mä en tajuu joitain! Tollanen kusipääksi heittäytyminen onkin sitä itseään.

        Vähän aikaa sen keittiöjutun jälkeen huomasin et se puhuu ulkona joidenkin ihan epämääräisten tyyppien kaa. Varmaan musta puhu. Jos jotain sen miehen ansioksi voin sanoo, niin se ei ainakaan meidän kerroksessa mekastanut, toisin kuin ylemmän kerroksen jätkät, joilta kuulu koko ajan. En tiiä mitkä bileet niillä aina oli. Yhessä vaiheessa talkkari oli huomauttanut niille pizzalaatikoiden ja maitotölkkien keräämisestä keittiön nurkkaan(!!!). (Toki sitten kun meidän kerroksessa näiden jätkien vuorolla tulee huomautusta, niin se ei meinaakaan mitään. Jälkikäteen kysyin mitä sille lapulle oli käyny, niin mies väitti pokkana jotain jostain solvausviesteistä ja roskiin heittämisestä ennen ku alko pätee ettei talkkari ollu sanonut mitään pahaa jätkien siivousvuorosta.) Mä en tajuu miks kukaan keräis nurkkaan tolla lailla! Pitääks kaikesta tehdä väkisin sikolättiä?

        Joku niistä tais käydäkin salilla, mut ei umpihumalaista kaveria(joka ei ees oo koulusta) päästetä salille. Kun kerran salii ei osattu käyttää, niin hyvä et rajoitettiin käyttöaikaa. Mitä toinen mies sitten viisastelee, että pitää saada käyttää onhan mainostettu koko juttuu niin miks kaikkien pitää kärsii blaa blaa blaa Meni sentään se, joka sen kaverinsa sinne salille päästi ilmoittautuu infoon, että hyvä nii. Ois ansainnut lähtöpassit jo tosta. En muista milloin tää oli, mut porukka saattaa olla mitä on.

        Oli kivojakin eikä mua vituta. Sitä vaan voi huomata miten aluks jotkut näyttää niin kivoilta mutta sitten rakoja alkaa ilmestyä. Ihmisiä vaan ei oikein tunne. Mut kiitän kuitenkin näitä, että tiiän millasii on liikenteessä.

      • HiemanPerspektiivii

        Eipä vieläkään oikein vedä vertoja paskamyrskyille, joita itse oon niin saanut osakseni kuin nähnytkin. Kyllä se nyt vaan kannattaa mennä useempaan henkeen sanoo talkkarille, jos joku ei siivoa omalla vuorollaan. Tää WhatsAppi-juttu lentää mun pään yli reippaasti ja kummastuttaa kovin tää sinun mainitsema WA-paskamyrsky, josta kuitenkin levis sinun mukaan huhua, että sinä olet se paha tyyppi. Vaikea sanoa mitään jostain, jota en itse ole nähnyt, mutta sun kertoman perusteella jos mennään niin minä ainakin näyttäisin kyseisen WA-chatin kyselijöille todistaen kuka (tai ketkä) oikeasti on aukonut päätä ja haistatellut. Sinun kertomuksesta vaan ei tällaista ilmene. Jos itse olet ollut asiallinen koko ajan etkä ole oikeasti sanonut mitään mitä kukaan järkevä voisi tulkita haistatteluksi, niin eiköhän sekin huomata.

        Toinen mikä minulle pistää silmään on että sanot tämän yhden mimmin pahoittaneen syyttä suotta mielensä, mutta samalla puhut pitkälti siitä kuinka nämä jätkät on sanonut pahasti, en tiedä miten tällaiseen suhtautua. Ja toi telkkajuttu kuulostaa niin triviaalilta, ettei tollaisesta kannata yöunta menettää. Kuulostaa ainakin minusta ontuvalta vitsiltä, ei enempää.

        Suhtaudun kyllä kaikkeen netissä kirjoitettuun sellaisella varauksella, kun tosielämässäkin kuka vain voi sanoa mitä vain millä vain perustalla tai ihan ilmankin perustaa. Jos mitään tästä ylipäätään on tapahtunut, niin aika yli äyräiden on tuollainen suhtautuminen. Toivottavasti sieltä yksityisen puolelta löytyy parempaa.

      • SuottaKärsinyt
        HiemanPerspektiivii kirjoitti:

        Kyllä yhteenkin tollaiseen menee hermot. Ei tollaiset edes haluu tulla ymmärretyiksi, paitsi ehkä jos se auttaa tekeytymään joksikin ihan muuksi. Varmana naamioituis sohvaksi, jos pystyis!

        WA-juttu meni siten, et se vaan yhtäkkii joskus vuodenvaihteen jälkeen laitto ryhmään huomautusta, kun joku oli jättänyt lautasen tiskaamatta, kun ei toi ole mitenkään tavatonta. Yks mimmi vitsaili et kuoliks joku siihen(joo, alan nähä mistä jätkä myöhemmän vitsinsä repäs). Se ei hiljentyny kuitenkaan vaan alko aukoo päätä ja mimmit otti sen aika keveesti niin se innostu tekee lisää. Eka mua oli huvittanut, mutta hermot alko mennä tommosesta niin mä laitoin selkeetä viestii, että asia oli tullut selväksi ja lopeta jankkaaminen kiitos ja kumarrus. Se alko vittuilee mulle ihan julkisesti. Se otti kimmokseen siitä vitsistä ja sano kunnon nauruhymiöillä et se sai mukamas sairaalabakteerin siitä lautasesta ja kuoli. Mä sanoin takas että kovin usein ei tollaisen sovi mennä ulkoilmoille kun ei kerran käytöstapoja omista ja ettei oo mikään ihme että sen kotikaupungilla on huono maine. Toinen jätkä leikki jotain sovittelijaa (vaik oli ilmiselvää miten paljon sekin nautti koko tilanteesta) ja yks mimmi oli niin nauravineen niille. Jätkä heittäyty vitsikkääks taas ja lietso sitä mimmii samalla muka leikillään. Oli vielä otsaa kysyy multa "Ootko rauhottunut jo? Keskustellaanko kasvokkain?" Mä poistin sen jätkän ryhmästä, niin johan hiljeni kaikki. Siinä oli samalla karannut useita muitakin.

        Tää jätkä tuli vastaan ja oli niin olevinaan keskusteluhaluinen. Nää jätkät kyl aivan varmana sit alko mustamaalaa mua yhen "kotikaupungin solvaamisesta". En voi uskoo et siihen lähti oikeest ketään mukaan, mut ehkäpä nekin oli kaupunkilaisia.

        SIt myöhemmin yks mimmi oli jättänyt siivoamatta, niin se veti siitä oikeen kiukunpuuskan. Yks toinen laitto ihan kunnon viestii sille. Mä laitoin myös sellaista viestii et tollaset hoituu hetkessä paitsi että etti näköjään tekosyitä räyhätä mulle ja syyttää mua paskamyrskyn aloittamisesta. Mä yritin keventää mielialaa pikku huomiolla että nyt porukka alkaa syyttää toisiaan jostain mitä kukaan ei edes oo sanonut niin tää jätkä eka poisti mut(vaikka se näemmä ties et mut lisättäis heti takas) ja sit poistu itse. Kukaan ei sit lisännyt sitä takas, vaikka mä yhellekin sanoin et jumalauta oikeesti lisätkää se nyt piruvie ettei vetelehdi. Ei mennyt jakeluun.

        Telkkajutun mies itse otti puheenaiheeks. Se tokas kesken kaiken että eipä se mitään hengitystiehaittoja oo kokenut telkkaa katellessa ja sit "Vai onks mun telkankattomisessa jotain vikaa?" Mä tietty olin kuullu tästä sen kommentistä sen kämppikselle ja kysyin eikö se oikeesti tiedä miten kaukosäädintä käytetään. Jätkä oli pokkana et tiiätkös mikä vitsi on ja sit rupes pätee et vaik se ei osais niin se ois vaan parempi kun telkka on joku aivopesukone blaa blaa. Se halus vaan saada mut sekaisin ja tartuin sitten koukuun. Kyllä se telkkaa katteli ahkerasti joka viikko siihenkö sen energia meni.

        Mä en ainakaan kestä mitään möykkääjäjengii enkä mitään hiljaisempia paholaisia.

      • EnpäNytTiedä

        Jos kerran epäilit jätkää aspergeriks tai autistiseks niin mistä tiedät, ettei hänen kommentit WA:ssa olleet yritys keventää tilannetta huumorilla kuten sinulla? Jos hän kerran yritti vielä keskustella sinun kanssa pian tämän teidän välikohtauksen jälkeen, niin näytät hypänneen aika nopeasti johtopäätökseen, että onkin kusipää. Miten siis "alko tuntuu vaivihkaa"?

        Oliks näitä ryhmiä sitten useampi, kun ensin sanot poistanees tän miehen, mutta sitten sanot, että mies poistui itse eikä kukaan(sinä mukaanlukien?) edes yrittänyt lisätä häntä takas.....

        Jos "ei - ole mitenkään tavatonta" että joku jättää lautasen tiskaamatta....... Eikö sinulla sitten olekaan sellaisen kanssa mitään ongelmaa kuten tässä koko ajan on sanottu vai koskeeko tämä lähinnä astiakaappeja, tiettyjä ihmisiä tai jotain...?

        Toistanko itseeni vielä? Jos sinulla on WhatsApp-keskustelu näytettävää, voit todistaa juorupuheet jonkun koitkaupungin solvaamisesta tai muusta draamanmylläämisestä vääriksi. Jos ei kyselijät suostu uskomaan silmiään noin selvistä todisteista niin sitten on aivopestyjä, tyhmiä tai kenties itse jollain agendalla. Ei ilmene tästä sinun jutusta, että näin olisit edes yrittänyt tehdä. Jos olet, niin anteeksi toki. :)

        Olen itse kaupunkilainen, mutta saan varmaan sanoa jotain. Ei me kaupunkilaiset mikään joukkomieli olla. Onhan toi yhden karrikointi ylhäällä vähän naurettavaa, mutta voin vakuuttaa kaupunkilaisiin mahtuvan erilaisia ihmisiä, myös paljon mukavia ja kivoja ihmisiä. Ehkä joihinkin kaupunkeihin mahtuukin enemmän kusipäitä. Kokemukseni on omani ja olen törmännyt ehkä joihinkin neljään kusipäähän satojen joukossa kaupungissa asuessa. Kaikkien ei tarvitse tykätä täällä asua. Henk.koht. en haluais asua liian läheisessä yhteisössä, jossa kaikki tuntee toisensa ja kuulee toistensa asiat nopeammin kuin ehtii kiroilla, mutta jotkut vaan tykkää. Asuntolaelo on varmasti vahvistanut tätä minunkin osalla, vaikken tiiviisti ole ollut muiden kanssa tekemisissä sielläkään. Olen samaa mieltä niiden kanssa, joiden mukaan runsaiden palveluiden äärellä asuminen voi olla kivaa. Varojen mukaan voi käydä tutkailemassa sitäkin enemmän eri paikkoja. /end fanitus :)

        Kyllä Akatemiasta on irronnut myönteisiä kokemuksia pattiin ottavasta asuntolaskismanlietsontadraamasta huolimatta. Harmi, jos sinun kokemus on ollut erilainen. Luulenpa, että jos muut ovat kuitanneet sen-ja-sen jutut toistuvasti naurulla niin todennäköisesti eivät ole olleet hullumpia, tuskin lähelläkään häijyä. Kuten sanoin, netissä ja chätissä kuka tahansa voi sanoo mitä vain, oli se sitten valtion tyypeistä, jostain rändomeista tai jostakusta samassa piirissä - ei se kasvokkain muutu. Tämäkin unohtuu ihmisiltä jatkuvasti. Luulenpa, että monella on ollut rankempaa kuin sinun kertomasta voi päätellä ja tämäkin on otaksuen, ettet ole väritellut tai maalaillut mitään tai täytellyt aukkoja mielivaltaisesti. Oli miten oli, ei kuulosta siltä, että tuollaiselle(/tuollaisille?) kannattaisi uhrata sanaakaan.

      • SuottaKärsinyt

        Ihan helvetistä on, että tollaiset edesvastuuttomat vetelee omiaan ja samalla ylhäältä kuuluu koko ajan jotain mölyapinahommelia. En tiiä mitkä jutut yläkerran jengillä aina oli, mut ei sitten pysty miettimään voisiko muut tykätä vähän pienempää ääntä, kiitos. Ryypätä ne jaksoikin.

        Mä en tajuu miten jotkin vaan jaksaa haastaa riitaa. Olihan se koko ilmapiiri loppujen lopuks sitä itseään. Jotkut ei millään vaan voi mennä huomauttaa tietyille, vaikka aihetta ois tuhannen sivun verran, että oho. Sitten mulle tullaan nälvii ja provoo päin naamaa ja kun sanon suoraan, niin yhtäkkiä minä olen se paha tyyppi ja minä oon sanonut pahasti. Mä en sano pahasti kellekään, pelkkää asiaa vain. Ei oo minun vika, jos mut koko aja haukutaan lyttyyn syyttä suotta, mutta kai nyt maalaistyttönä joudun kestää sellaista. Hyvä, jos sä kestät kaupungissa.

        Mua helpotti päästä pois sieltä asuntolalta. Kävin vain moikkaamassa paria kivempaa, mut enpä suuremmin. Kyllä asuntola oli hevonpaskaa hevonpaskan perään. Mut joo, tunkeehan näitä hörhöilijöitä kaikkialle. Mulla on nykyään ihan eri kuviot. Tunnen silti joitain, jotka on niin olevinaan kaikkea ja horisee ihan merkityksetöntä juttua jos toista.

      • Ragettaminen

        Sympatiseeraan. Muut täysiä mörököllejä, ei koko ajan tismalleen kuten mä haluisin, voisko muut niinku mukautua. Ne ei tiedä paskaakaan, mä kaiken, en kestä olla ainoo viisas koko porukassa, tämä on tämä täysi tosiasia, ei oo psykoosit tulil. Muut sais kunnostautuu, jos väitän näin mun ei ite tarvii kattoo peiliin, kaikki on muiden vika, ei koskaan mun.

      • EEEEIIIIIIIXD
        SuottaKärsinyt kirjoitti:

        Ihan helvetistä on, että tollaiset edesvastuuttomat vetelee omiaan ja samalla ylhäältä kuuluu koko ajan jotain mölyapinahommelia. En tiiä mitkä jutut yläkerran jengillä aina oli, mut ei sitten pysty miettimään voisiko muut tykätä vähän pienempää ääntä, kiitos. Ryypätä ne jaksoikin.

        Mä en tajuu miten jotkin vaan jaksaa haastaa riitaa. Olihan se koko ilmapiiri loppujen lopuks sitä itseään. Jotkut ei millään vaan voi mennä huomauttaa tietyille, vaikka aihetta ois tuhannen sivun verran, että oho. Sitten mulle tullaan nälvii ja provoo päin naamaa ja kun sanon suoraan, niin yhtäkkiä minä olen se paha tyyppi ja minä oon sanonut pahasti. Mä en sano pahasti kellekään, pelkkää asiaa vain. Ei oo minun vika, jos mut koko aja haukutaan lyttyyn syyttä suotta, mutta kai nyt maalaistyttönä joudun kestää sellaista. Hyvä, jos sä kestät kaupungissa.

        Mua helpotti päästä pois sieltä asuntolalta. Kävin vain moikkaamassa paria kivempaa, mut enpä suuremmin. Kyllä asuntola oli hevonpaskaa hevonpaskan perään. Mut joo, tunkeehan näitä hörhöilijöitä kaikkialle. Mulla on nykyään ihan eri kuviot. Tunnen silti joitain, jotka on niin olevinaan kaikkea ja horisee ihan merkityksetöntä juttua jos toista.

        on aikoihin kuultu, !! ! !

        biojätteet mullaks parissa viikossa,!!!!

        porukka ryyppää koko ajan

        talkkari jättää kattilat altaaseen

      • Säälittävää

        sellai psykoosiraget sieltä!!!!

      • mun_sentimentit

      • Anonyymi

        Suotta Kitunut,

        olen pahoillani, että jouduit noin hirveitä ihmisiä kestämään. Ei siellä Akatemiassa opi mitään. Jo tyähän pääseminen on Suomessa vitun vaikeeta eikä Akatemia ees aja Tyäväen asiaa. Ei mistään kotoisin!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä horiset kaveri?

        Miten ei aja Työväen asiaa?

        Vai ootko tyhmä?

      • Anonyymi
        SuottaKärsinyt kirjoitti:

        Ihan helvetistä on, että tollaiset edesvastuuttomat vetelee omiaan ja samalla ylhäältä kuuluu koko ajan jotain mölyapinahommelia. En tiiä mitkä jutut yläkerran jengillä aina oli, mut ei sitten pysty miettimään voisiko muut tykätä vähän pienempää ääntä, kiitos. Ryypätä ne jaksoikin.

        Mä en tajuu miten jotkin vaan jaksaa haastaa riitaa. Olihan se koko ilmapiiri loppujen lopuks sitä itseään. Jotkut ei millään vaan voi mennä huomauttaa tietyille, vaikka aihetta ois tuhannen sivun verran, että oho. Sitten mulle tullaan nälvii ja provoo päin naamaa ja kun sanon suoraan, niin yhtäkkiä minä olen se paha tyyppi ja minä oon sanonut pahasti. Mä en sano pahasti kellekään, pelkkää asiaa vain. Ei oo minun vika, jos mut koko aja haukutaan lyttyyn syyttä suotta, mutta kai nyt maalaistyttönä joudun kestää sellaista. Hyvä, jos sä kestät kaupungissa.

        Mua helpotti päästä pois sieltä asuntolalta. Kävin vain moikkaamassa paria kivempaa, mut enpä suuremmin. Kyllä asuntola oli hevonpaskaa hevonpaskan perään. Mut joo, tunkeehan näitä hörhöilijöitä kaikkialle. Mulla on nykyään ihan eri kuviot. Tunnen silti joitain, jotka on niin olevinaan kaikkea ja horisee ihan merkityksetöntä juttua jos toista.

        Moi ootsä meiän yliopistost? Sä kuulostat niin tutulta. Chillaisit.

        No mites nykyään menee? Vieläks mustasukkaset sekopäät ja asuntolatyypit riivaa? :)

      • Anonyymi
        SuottaKärsinyt kirjoitti:

        Kyllä yhteenkin tollaiseen menee hermot. Ei tollaiset edes haluu tulla ymmärretyiksi, paitsi ehkä jos se auttaa tekeytymään joksikin ihan muuksi. Varmana naamioituis sohvaksi, jos pystyis!

        WA-juttu meni siten, et se vaan yhtäkkii joskus vuodenvaihteen jälkeen laitto ryhmään huomautusta, kun joku oli jättänyt lautasen tiskaamatta, kun ei toi ole mitenkään tavatonta. Yks mimmi vitsaili et kuoliks joku siihen(joo, alan nähä mistä jätkä myöhemmän vitsinsä repäs). Se ei hiljentyny kuitenkaan vaan alko aukoo päätä ja mimmit otti sen aika keveesti niin se innostu tekee lisää. Eka mua oli huvittanut, mutta hermot alko mennä tommosesta niin mä laitoin selkeetä viestii, että asia oli tullut selväksi ja lopeta jankkaaminen kiitos ja kumarrus. Se alko vittuilee mulle ihan julkisesti. Se otti kimmokseen siitä vitsistä ja sano kunnon nauruhymiöillä et se sai mukamas sairaalabakteerin siitä lautasesta ja kuoli. Mä sanoin takas että kovin usein ei tollaisen sovi mennä ulkoilmoille kun ei kerran käytöstapoja omista ja ettei oo mikään ihme että sen kotikaupungilla on huono maine. Toinen jätkä leikki jotain sovittelijaa (vaik oli ilmiselvää miten paljon sekin nautti koko tilanteesta) ja yks mimmi oli niin nauravineen niille. Jätkä heittäyty vitsikkääks taas ja lietso sitä mimmii samalla muka leikillään. Oli vielä otsaa kysyy multa "Ootko rauhottunut jo? Keskustellaanko kasvokkain?" Mä poistin sen jätkän ryhmästä, niin johan hiljeni kaikki. Siinä oli samalla karannut useita muitakin.

        Tää jätkä tuli vastaan ja oli niin olevinaan keskusteluhaluinen. Nää jätkät kyl aivan varmana sit alko mustamaalaa mua yhen "kotikaupungin solvaamisesta". En voi uskoo et siihen lähti oikeest ketään mukaan, mut ehkäpä nekin oli kaupunkilaisia.

        SIt myöhemmin yks mimmi oli jättänyt siivoamatta, niin se veti siitä oikeen kiukunpuuskan. Yks toinen laitto ihan kunnon viestii sille. Mä laitoin myös sellaista viestii et tollaset hoituu hetkessä paitsi että etti näköjään tekosyitä räyhätä mulle ja syyttää mua paskamyrskyn aloittamisesta. Mä yritin keventää mielialaa pikku huomiolla että nyt porukka alkaa syyttää toisiaan jostain mitä kukaan ei edes oo sanonut niin tää jätkä eka poisti mut(vaikka se näemmä ties et mut lisättäis heti takas) ja sit poistu itse. Kukaan ei sit lisännyt sitä takas, vaikka mä yhellekin sanoin et jumalauta oikeesti lisätkää se nyt piruvie ettei vetelehdi. Ei mennyt jakeluun.

        Telkkajutun mies itse otti puheenaiheeks. Se tokas kesken kaiken että eipä se mitään hengitystiehaittoja oo kokenut telkkaa katellessa ja sit "Vai onks mun telkankattomisessa jotain vikaa?" Mä tietty olin kuullu tästä sen kommentistä sen kämppikselle ja kysyin eikö se oikeesti tiedä miten kaukosäädintä käytetään. Jätkä oli pokkana et tiiätkös mikä vitsi on ja sit rupes pätee et vaik se ei osais niin se ois vaan parempi kun telkka on joku aivopesukone blaa blaa. Se halus vaan saada mut sekaisin ja tartuin sitten koukuun. Kyllä se telkkaa katteli ahkerasti joka viikko siihenkö sen energia meni.

        Mä en ainakaan kestä mitään möykkääjäjengii enkä mitään hiljaisempia paholaisia.

        Et siedä möykkääjäjengii??? Onks ne parempii möykkää kun sä täällä harjottelet noita sun ladaladaladojas?? Vai näytettiiks sulle kaapin paikka??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siedä möykkääjäjengii??? Onks ne parempii möykkää kun sä täällä harjottelet noita sun ladaladaladojas?? Vai näytettiiks sulle kaapin paikka??

        Asuntolassa riivaajatp ääsee oikeuksihinsa..

      • Anonyymi

        Uhriutumisen makuu koko kertomus....sori vaan kun rupesit kisailee muiden runkkarien kaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uhriutumisen makuu koko kertomus....sori vaan kun rupesit kisailee muiden runkkarien kaa.

        Jaahas. Se on taas ”SE” aika vuodesta kun Supo tämmöosiä alkaa kirjoittelemaan.. Siellä on taas Ptler käskyttänyt Merkeliä ja Merkel Supoa työllistämään kaasuputkihankkeeseen tai vastaavasti Rumph käskyttänyt Merkeliä ja Merkel sitten Supoa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaahas. Se on taas ”SE” aika vuodesta kun Supo tämmöosiä alkaa kirjoittelemaan.. Siellä on taas Ptler käskyttänyt Merkeliä ja Merkel Supoa työllistämään kaasuputkihankkeeseen tai vastaavasti Rumph käskyttänyt Merkeliä ja Merkel sitten Supoa..

        Juu juu lääkkeet maistunu liikaa vai liian vähän? :D

      • Anonyymi
        SuottaKärsinyt kirjoitti:

        Ihan helvetistä on, että tollaiset edesvastuuttomat vetelee omiaan ja samalla ylhäältä kuuluu koko ajan jotain mölyapinahommelia. En tiiä mitkä jutut yläkerran jengillä aina oli, mut ei sitten pysty miettimään voisiko muut tykätä vähän pienempää ääntä, kiitos. Ryypätä ne jaksoikin.

        Mä en tajuu miten jotkin vaan jaksaa haastaa riitaa. Olihan se koko ilmapiiri loppujen lopuks sitä itseään. Jotkut ei millään vaan voi mennä huomauttaa tietyille, vaikka aihetta ois tuhannen sivun verran, että oho. Sitten mulle tullaan nälvii ja provoo päin naamaa ja kun sanon suoraan, niin yhtäkkiä minä olen se paha tyyppi ja minä oon sanonut pahasti. Mä en sano pahasti kellekään, pelkkää asiaa vain. Ei oo minun vika, jos mut koko aja haukutaan lyttyyn syyttä suotta, mutta kai nyt maalaistyttönä joudun kestää sellaista. Hyvä, jos sä kestät kaupungissa.

        Mua helpotti päästä pois sieltä asuntolalta. Kävin vain moikkaamassa paria kivempaa, mut enpä suuremmin. Kyllä asuntola oli hevonpaskaa hevonpaskan perään. Mut joo, tunkeehan näitä hörhöilijöitä kaikkialle. Mulla on nykyään ihan eri kuviot. Tunnen silti joitain, jotka on niin olevinaan kaikkea ja horisee ihan merkityksetöntä juttua jos toista.

        Huhhuh mikä kertomus"!!!!!!!

    • KetjunAloittaja

      Kai sitten menin aloituksessa vähän liian pitkälle kiinnostusta osoittaessa, mutta ois kiva kuulla vähän edes jotain asioita opetuksesta sun muusta. Ootteko mieltä, että kantsii mennä tonne?

      • nomuttajuu

        Asuntolasta karkaa väkee jo syksyl, kun home riivaa. Onni sallii niin saat hyvän huoneen.

        Opet on kivoi kaikki.

        Mee vaa, kivaa on, et kadu.

      • KetjunAloittaja
        nomuttajuu kirjoitti:

        Asuntolasta karkaa väkee jo syksyl, kun home riivaa. Onni sallii niin saat hyvän huoneen.

        Opet on kivoi kaikki.

        Mee vaa, kivaa on, et kadu.

        Onhan tääl kunnon kommenttiakin, kiitti et vastasit, taidan kyl ihan siekailematta vaan mennä sinne Kauniaiseen ja voihan sitä itse kullakin keskeytyä opinnot ties mistä syystä, mutta eihän se oo syy olla menemättä jos vain voi saada jotain pinnaa opintoihin.

        Oon ite saanut kii erään tuttuni, joka sitten kaikkea ei voinut vahvistaa, mutta myönteistä juttua olen kuullut ja asuntolassakin on jätkä asustellut. Onhan se onnesta kiinni keitä tulee vastaan, mutta en nyt usko että mitään gettomeininkiä todennäköisesti tulee enkä voi näitä gettopuheita kuin ihmetellä. Ja eikös sieltä asuntolasta pysty muuttaa kesken kaiken pois, jos iskee niin kova tilanne?

      • Anonyymi
        KetjunAloittaja kirjoitti:

        Pystyy.

        Vähän vaikee homeongelman nykystatuksesta selkoo saa'a, jos ei ite oo siel paikan päällä kärsimäs. Ett' kiva.

    • Ohhohjalol

      Mites jollain rage sytty?

    • bilehileörkki

      Kivan kuulonen mesta.

      Meen tonne ryyppää, örveltää ja kiusaa alakerrassa asuvia.

      • sama_buugi_veli

        Mä en jaksais hirveesti pitää ääntä enkä ryyppää. En tiiä mitä sä siellä tekisin, mut meenpä kuitenkin. Mullekin varmaan löytyy joku toiselta paikkakunnalta, joka kiusata ja savustaa ulos.

        Hei, Kelan määräyksiä! ;)

      • MestariRyyp

        Joku eksyis tänne, otsa rypyssä suu auki ottais kaiken tosissaan! XD

      • Anonyymi
        MestariRyyp kirjoitti:

        Joku eksyis tänne, otsa rypyssä suu auki ottais kaiken tosissaan! XD

        emt

        On tässä sen luokan pimeetä dilleilyä.........................

    • Anonyymi

      Tuossa oli kyllä niin aivottomast vuodattelut yhden ihmisen huonoista kokemuksista, eihän tuolla tee yhtään mitään. Minä en Akatemiaa jätä väliin tuollaisten internettikirjoitusten perusteella. Oli kyllä laimeaa tuollanen häpäisy-yrityskin. Hyi sinua, "Suotta Kärsinyt", hyi sinua.

      • Anonyymi

        Mutta entä jos se on TOTTA???!?!?!?!?!?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta entä jos se on TOTTA???!?!?!?!?!?!

        Kenenkään ei pitäisi mennä asuntolaan, koska joskus vuonna sejasejase joku kouvostoliiton poliisifoobinen takakenomimmi neiti ässä on valittanut joka ikisestä pikku jutusta??? Milläs planeetalla sitä asustellaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenenkään ei pitäisi mennä asuntolaan, koska joskus vuonna sejasejase joku kouvostoliiton poliisifoobinen takakenomimmi neiti ässä on valittanut joka ikisestä pikku jutusta??? Milläs planeetalla sitä asustellaan?

        Kylillä oppii tavoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylillä oppii tavoille.

        Kouvolassa on niin negatiivista porukkaa. En ihmettelis jos oiskin mikään koko kertomuksessa totta jos porukkaa oli mm. Riksusta Lahdesta Hyvinkäältä ja Hausjärveltä. Ei oo kyl hyvää kuvaa miulla heikäläisistä.

        Yleistämisen makua joka suuntaan. "Ei oo hyvää kuvaa" siulla "heikäläisistä"? Niin kaikista Kouvolan Riksun Lahden Hyvinkään Hausjärven asukkaista IKINÄ, katin kontit!! Mee nyt sinne Akatemiaan tutustumaan vaikka jonkun lyhytkurssin muodossa. Eikä tartte ees olla asuntolassa, jos jonkun nettikertomukset laittoi niin paljon kuumottelemaan. Jos ei tarjonta sytytä, niin sitten vain jatkat oman jutun etsimistä? Onko se vaikeaa?

    • Anonyymi

      Mielenkiinnoton koko paikka.

      • Anonyymi

        Olen eri mieltä.

    • Anonyymi

      No sai jotain tuntemusta koko laitoksesta????

      • Anonyymi

        Se on luolamiesgetto ja siellä on örkkejä.

    • Anonyymi

      Re: "SuottaKärsinyt" Mitäs sä noilla mesoomisillas tavottelet? Toivotkos, että joku epätoivoinen vietävä menis vipuun?

      • Anonyymi

        Niin spessu, että trollien salaliitot riivaa pitkin maita mantuja! XD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin spessu, että trollien salaliitot riivaa pitkin maita mantuja! XD

        kenties yliopistossa joku antaa säälistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kenties yliopistossa joku antaa säälistä

        Aika persoona varmaan koko mimmi.

    • Anonyymi

      No enpä nyt mene, kun joku internetissä vähän juoruili toisista, joita en tunne.

      • Anonyymi

        Kyllä joskus näistä asumuksista voi olla ihan hyödyllistäkin tietoa. Omalla vastuulla näitä lukee.

        HäshtägArvaaMonikoMuistaa

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4513
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4484
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4096
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3017
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2621
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2089
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1725
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1472
    Aihe