Kyllä kannatti mennä katsomaan Kukkaisfestivaalien kulkueita ja yleensäkin meininkiä kukkaisfestivaalien aikaan. Kaupunki oli koristettu kukkamatoin ja illalla oli livemusiikkia lavalla.
Lauantaina oli lasten kulkue aamulla ja sunnuntaina iltapäivällä pääparaati satamakadulla. Aivan upeita kukkasysteemejä ja pukuja. Näkemisen arvoinen ilman muuta. Pääparaati kesti pari tuntia ja vinkkinä niille, jotka menevät ensi vuonna, että kannattaa mennä ajoissa varaamaan paikat, että kadun varresta, että näkee ylipäätään jotain ja pystyy kuvaamaan. Menimme 2 h ennen pääparaatin alkua. Lasten kulkue päättyi kaupungintalolle, jossa vielä ohjelmaa. Emme kuitenkaan nähneet ohjelmaa väenpaljouden takia. Kannattaisi melkein mennä suorilta kaupungintalon aukiolle odottamaan kulkuetta hyvälle paikalle.
Kukkaisfestivaalit
levadallelähtijät
2
247
Vastaukset
- Kukkaturisti
Olimme kaupungintalolla lauantaina hyvällä paikalla. Olen kovin pettynyt koko tilaisuuteen siellä. Ei mitään ihmeellistä todellakaan. Sunnuntaina oli nähtävää kyllä. Seuraavalla kerralla varaan istumapaikan ja nautin.
- Mardi.gras
Pääparaatissa taitaa olla samat "lautat" eli autoalustat käytössä, kuin lopputalven karnevaalien pääparaatissa. Ehostus on vaan toisenlainen.
Youtubessa on jo rainaa tämän vuoden kukkaisparaatista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1383169EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje402992- 1101433
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1411165Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621077Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 601007
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979- 41807
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22793