Miksi Suomi ei pärjännyt euroviisuissa

Suomen Euroviisu kappale rankatiin korkealle, mutta toisin taas kävi. Miksi? Missä vika?
Euroviisu kilpailussa menestymiseen ei riitä pelkästään hyvä laulu ja musiikki.
Tässä kilpailussa vähintäänkin yhtä tärkeää on myös itse show, musiikin ja laulun esittäminen.
Etelän temperamenttiset ihmiset eivät innostu ihmissuhteen loppumiseen liittyvän tuskan eleettömästä, tunteettomasta ja viileästä esittämisestä.
Suomen eroviisukappale esitettiin juuri tällä tavalla. Sen laulaja seisoi eleettömänä kuin jäykkä "tikku paskassa", vaikka kappale sinänsä oli hyvä ja tunteisiin vetoava.
Suomesta on löytynyt kansainvälisen maineen saavuttaneita oopperalaulajia. Ei oopperassakaan riitä se, että laulaja on hyvä laulamaan. Pitää osata myös näytellä.
Sama euroviisuissa.
Ei riitä se, että laulaja esittää elämän tuskaa ja suuria tunteita liikkumatta seisoen kuin suolapatsas.
Tunteita pitää osata myös tulkita myös eleillä ja liikkeillä.
Euroviisuissa suomalaisten olisi käytettävä myös
uuden teknologian lavastus mahdollisuuksia rohkeammin. Osaamista
tähän Suomessa luulisi löytyvän, jos mielikuvitusta riittää.
3150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ne on laulukilpailut, liikaa puolialastomia esiintyjiä. Vaatteet ylle kaikille. Näytteleminen/esiintyminen paikallaan. Suomen osallistujat esittivät omansa hyvin. Mielipiteet ja kpleesta pitäminen on makuasia.

Äänestä

Rautalangan rämpytystä, rummun paukutusta, kirkumista,mölinää, perseen rynkytystä. Meno on kuin viidakon yöjuhlissa padan ympärillä parisataa vuotta sitten.👹

Äänestä

Ostakaa fanit Rasmukselle paita

Äänestä

Kommentoi aloitusta


euroviisut kirjoitti:

Suomen Euroviisu kappale rankatiin korkealle, mutta toisin taas kävi. Miksi? Missä vika?
Euroviisu kilpailussa menestymiseen ei riitä pelkästään hyvä laulu ja musiikki.
Tässä kilpailussa vähintäänkin yhtä tärkeää on myös itse show, musiikin ja laulun esittäminen.
Etelän temperamenttiset ihmiset eivät innostu ihmissuhteen loppumiseen liittyvän tuskan eleettömästä, tunteettomasta ja viileästä esittämisestä.
Suomen eroviisukappale esitettiin juuri tällä tavalla. Sen laulaja seisoi eleettömänä kuin jäykkä "tikku paskassa", vaikka kappale sinänsä oli hyvä ja tunteisiin vetoava.
Suomesta on löytynyt kansainvälisen maineen saavuttaneita oopperalaulajia. Ei oopperassakaan riitä se, että laulaja on hyvä laulamaan. Pitää osata myös näytellä.
Sama euroviisuissa.
Ei riitä se, että laulaja esittää elämän tuskaa ja suuria tunteita liikkumatta seisoen kuin suolapatsas.
Tunteita pitää osata myös tulkita myös eleillä ja liikkeillä.
Euroviisuissa suomalaisten olisi käytettävä myös
uuden teknologian lavastus mahdollisuuksia rohkeammin. Osaamista
tähän Suomessa luulisi löytyvän, jos mielikuvitusta riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu